Aihearkisto: perhe

Väriterapiaa viikonloppusunnuntaina

Aamiainen Aamiainen2Aamiainen1

 

 

Mainokset
Avainsanat: , , ,

Ne pienet kauniit!

Viikonlopun Helsingin matka oli täynnä pieniä, kauniita asioita. Himoshoppailuun en venynyt enkä edes halunnut. Oli mukava olla vaan. Norkoilla yhdessä ja toisessa Ravintolapäivän ruokapaikassa perheen kanssa. Piipahtaa elokuvissa. Vaeltaa Fredalla, Aleksilla ja Espalla päämäärättömästi. Ihastua sisustuskaupan enkelinkeveään valaisimeen ja viehkoon maalaukseen. Ottaa päiväunet ja jatkaa taas vaeltamista näyteikkunoiden äärellä. Ihmetellä Stokkan ulkopuolelle pystytettyjä, valaistuja joulukuusia ja kävelykadun päälle ripustettuja värikkäitä valosauvoja.

Mitään suunnitelmia ja tavoitteita ei ollut. Ei aikataulua, jota täyttää ja johon pyrkiä. Ei suoritusten listaa, johon yltää, kun kerran Helsingissä ollaan. Ennakkoon mielessä kävi pari asiaa. Ateneumissa olisi mukava käydä. Eikä se Kansallinenkaan hullumpi olisi. Aijaa, nuorisoa ei tällä kertaa kiinnosta teatteri. Eikä minullakaan ole mitään pakkomielteitä. Lauantaina mietimme, että mentäiskö elokuviin.  Oisko kiva. Jooooooo. Ja oli kivaa!

Sunnuntaina mies mieli kokeilemaan pikkutakkia. Kävimme yhdessä ja toisessa paikassa, mutta emme löytäneet sopivaa. No ei löydy. Eipä stressiä. Matkalla piipahdimme myös Kämp-gallerian HenkkaMaukassa, jonka rekkien äärellä vaeltaessani löysin ison kasan nahkakantisia muistikirjoja. Sellaisia kauniin ruskeita, joiden nahkanauhan voi pyöräyttää ympärille. Ja hei. Näähän on kannet, joiden sisälle voi pujottaa uuden muistikirjan, kun tuo ensimmäinen täyttyy. Tässä nyt jo kansien sisällä olevassa on valkoiset lehdet. Ei ruutuja, ei viivooja, vaan kauniit valkoiset lehdet täynnä tilaa. Uusille ajatuksille, kuville ja piirroksille.

Arvaahan sen, että muistikirja on nyt minulla odottamassa edellisen kirjan täyttymistä. Käsilaukussani kun kulkee aina kaunis, viivaton kirja ajatuksiani ja havaintojani varten. Tuo ihana uutuus kulkee jo nyt vaikka edellinenkin on kesken.

On se kaunis. Arjen pieni kaunis asia, joka tuottaa iloa kymmeniä, ellei satoja kertoja tästä tulevaisuuteen.

Avainsanat: ,

Muisto laiskasta lauantaista Hangossa

Olen kirjoitellut viime kuukausina paljon, mutta kaikkialle muualle kuin tähän blogiin. Arkistoja selatessa löysin elokuisen, julkaisematta jääneen tekstin, joka oli alunperin tänne tarkoitettu. Lennähdin sitä lukiessani Hangon lämpöön, raukeuteen ja rentouteen. Sanat virittivät Hangossa kokemani voimauttavat tunnelmat ja tunteet. Onhan niin, että mielemme ei erota, tapahtuuko meille jokin asia todella vai kuvittelemmeko sen voimallisesti todeksi. Minä käynnistin tämän päivän piipahtamalla voimapaikassani Suomen etelässä. Entäs sinä?

Meri kimmeltää niin, että silmissä säkenöi. Kävelen kuumaa, pehmeää hiekkaa pitkin Bellevuen kulmauksesta kohti Pientä Mäntysaarta. Tytär juoksee edellä koiran kanssa hiukset tuulessa liehuen. Mies kävelee vieressä kengät kädessä.

Marsalkan maisema

Mannerheimin perustama kahvila oli nimeltään Cafe Africa. Marsalkka itse asui viereisellä saarella. Nyt paikka tunnetaan Neljän tuulen tupana. Olemme täällä toista kertaa aviomiehen kanssa. Emnsimmäinen kerta oli vuonna 1989, ensimmäisebnä hääpäivänämme. Kaksikymmentäkaksi vuotta sitten. Tytären kanssa olen käynyt monena kesänä, nyt olemme porukalla. Vanhat vieraskirjat ovat jossain kaupungin kokoelmissa. Yhdestä niistä löysin toissakesänä meidän, nuoren avioparin signeerauksen. Otin siitä valokuvan.

Lounaan jälkeen piiloudumme Tupaa ympäroivien kallioiden kainaloon ja kuuntelemme lämmintä kesätuulta kaikilla aisteillamme. Kaukana merellä pörräävät vesiskootterit. Niiden ääni kuuluu vain vaimeana.  Koira nostaa kuonon tuulta vasten ja nauttii tuulen puhalluksesta sekin.

Villa Tellina

Kävelemme takaisin Villa Tellinaan, jonka kallioilla loikoilemme sinivalkoisen picnic-vilttimme päälllä vielä hetken. Bigi-emäntä käy ystävällisesrti häätämässä äänekkäät kaljakaverukset Tellinan kalliolta ja muistuttaa yksityisalueesta. Olemme ensimmäistä kertaa Villa Tellinassa, sillä vakiopaikkamme Villa Solgård on täynnä.  Hiukan ikävöimme Tähtikujan rauhaisaa tunnelmaa ja isännän leppoisaa olemusta. Silti nautimme Tellinan parvekkeiden merinäkymistä ja vaatimattomien, mutta viehkeiden huoneiden viipyilevästä tunnelmasta. Me viis veisaamme siitä, että suihkut ja vessat ovat yhteiset ja käytävässä, tapetit vaikuttavat vanhahtavilta ja päiväpeitot ovat peräisin 1970-luvulta. Mikään ei voita sitä tunnelmaa, joka syntyy kun aurinko paistaa piparkakkureunaisen verhon läpi huoneeseen. Tuuli leyhyttää verhoa laiskasti. Minä kävelen valoisaa käytävää ja kuvittelen vuosikymmenien aikana täällä käyneitä vieraita, joista monet ovat palanneet yhä uudelleen.

Alakerran respassa Isäntä Antti Haahti kertoo Tellinan vuosikymmenistä. Hänen vanhempansa aloittivat täysihoitolatoiminnan. Kuvittelen aikoja, jolloin täysihoitovieraat tulivat aamiaisen lisäksi lounaalle, päiväkahville, päivälliselle ja iltateelle. Silloin talossa oli vielä monta kokkia.

Ne muut villat

Näiden päivien aikana kävelemme Appelgrenintietä edestakaisin ja kylpyläpuiston katuja ja kujia sikin sokin. Arvailemme keskenämme viehkojen villojen tarinoita ja haaveilemme kesästä Hangosta. Koko kesästä, ihan niinkuin ennen vanhaan, kun tänne tultiin jo varhain keväällä ja täältä lähdettiin vasta kesän kallistuessa loppuun.  Jostain luin, että D`Angleterre olisi ollut joskus pensionaatti. En sitten tiedä onko se totta. Tuo Bellevuekin on niin kaunis. Miltähän siellä näyttää nykyään sisältää. Tekisi niin mieli päästä kurkistamaan sisään villaan jos toiseenkin. Kuka tahtoisi meidät vaalimaan villaansa yhden kesän ajaksi – tai vaikka kuukaudeksi? Tai edes viikoksi? Leikittelemme ajatuksella, että entäpä jos joku vain tahtoisi lahjoittaa hetken verran villatunnelmaa tai tarjoaisi sitä syystä taikka toisesta erityisen edullisesti. Tytär haaveilee salaisesta Hangon tädistä, joka äkkiä testamenttaa huvilansa hänelle – tiedättehän nuo tarinat Amerikan tätien yllätysperinnöistä. Kyllähän sitä maailmassa kaikenlaista tapahtuu.

Nyt olen taas tankannut sieluani ja mieltäni Hangon auringolla, sen kallioiden lämmöllä, meren kimmellyksellä, sirkkojen sirityksellä, ruusujen tuoksulla ja villojen viehkeydellä.  Aistin sen kaiken vielä moneen kertaan kymmenistä valokuvista, joihin palaan talven aikana. Kun suljen silmäni, voin kuvitella lämmön kiipeävän jalkapohjista koko kehoon. Voimaudun ja voin hyvin, vaikka ulkona sataisi räntää vaakasuoraan. Ihana, rakas Hanko!

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Tunnelmia, välähdyksiä, värejä

Juhannus.
Aurinkoa. Kukkivien koiranputkien tuoksua.
Sankokaupalla lupiineja.
Kirjanlukuhetkiä ja lehdenlukutuokioita metsänreunan penkillä, riippukeinussa, kuistin kesätuolissa, kukkapenkin kupeen jakkaralla.
Saunassa tuoksuvat koivuvihdat ja pihtavihdat.
Puhtaat pyyhkeet ja laudeliinat. Matto laiturilla.
Jalkakylpy viliyrteistä ja kiukaalla tuoksuva terva.
Levollinen ilta. Hyvää ruokaa yötä myöten.
Lautapelejä ja pieniä pätkiä YLEn juhannusjunaa.
Pitkät yöunet.
Aamukahvit kuistilla, auringonpaisteessa.
Soituretki vastapäiseen saareen ja metsäpiknik.
Paljaat varpaat.
Kesämeininki.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Avainsanat: , , , ,

Kiitos Kiitos Kiitos

Tänään oli hieno aamu, suloinen päivä ja levollinen ilta.
Ei ole tapahtunut mitään erityistä. Ei ole tullut suuria uutisia eikä lottovoitto ole poksahtanut kohdalle. En ole kyllä lotonnutkaan. On vain ollut kaikessa yksinkertaisuudessaan hyvä päivä. Satoja asioita, joista kiittää. Tässä päivän poimintoja.

Kiitos kesäpäivän tunnelmasta.
Kiitos auringosta, joka lämmittää selkääni ja tuulesta, joka välillä viilentää.
Kiitos raikkaudesta, joka tuli sateen jälkeen.
Kiitos pehmeästä, kiehnäävästä kissasta.
Kiitos rauhallisesta kodista.
Puhtaista lakanoista ja pitsityynyliinoista vuoteessa.
Leivonnaisista pöydällä ja kahvihetkestä nuorison kanssa.
Kiitos lämmöstä, keveistä kesähepenistä.
Kiitos paljain jaloin kulkemisesta ja ruohon tunnusta jalkapohjista.
Kiitos pihlajankukkien tuoksun tulvahduksesta.
Kiitos viime yönä auenneista ensimmäisitä juhannusruusuista.
Kiitos, että viime kesänä istutetut pionit kaikki kasvavat.
Kiitos ympäröivän metsän linnunlaulusta.
Kiitos ystävän saunavisiitistä ja ruokaseurasta eilisiltana.
Kiitos kiireettömästä aamusta ja rauhallisesta aamukahvista.
Kiitos kesälukemiseksi jääneistä isoista lehtipinoista.
Kiitos reilusta roviosta kirjaston kirjoja, joiden lukemista odotan.
Kiitos kivenheiton päästä kimmeltävästä järvestä.
Kiitos päivän lehdestä ja kiireettömästä ajasta lukea sitä.
Kiitos mahdollisuudesta valita omat tekemiset tänään.
Kiitos siitä, miten yrttipenkki kukoistaa tuossa talon kulmalla.
Kiitos kottikärryn minikasvimaasta – lopultakin sain sen aikaiseksi.
Kiitos niistä roskalavalta löytyneistä mainioista kottikärryistä kans. Täsmälleen oikeanlaiset!
Kiitos alppiruusun kukinnasta metsän reunassa.
Kiitos siitä ilosta, jota tuo järvellä soutelevan tyttären katselu tuottaa.
Kiitos levollisuudesta, jossa me koko perhe nyt olemme.
Kiitos ystävien reissuvinkeistä.
Kiitos ystäväkeskusteluista ja jakamisen terapeuttisesta ilosta.
Kiitos kesätaivaasta, jonka sini ilahduttaa aina vaan.
Kiitos siitä, että vastarannan naapuri sammutti ruohonleikkurinsa.
Kiitos puhtaalta tuoksuvista, ulkona kuivuneista liinavaatteista.

Kiitos tästä illan rauhasta ja hiljaisesta ilosta.

Katso myös tänne – mistä sinä tänään kiität?

Avainsanat: ,

Kaikki se rakkaus, mikä sinulle kuuluu

Erään ystävän Facebook-status muistutti Harville Hendrixistä – terapeutista, jonka kirja ”Kaikki se rakkaus, joka sinulle kuuluu” oli yksi ensimmäisistä lukemistani parisuhdeoppaista. En muista vuotta, mutta joskus avioliittomme alkuaikoina se oli. Kirjassa oli jotain enemmän. Se oli vaikuttava, vaikka en oikein silloin alle kolmekymppisenä tajunnutkaan, että mikä siinä erityisesti vaikutti. Olin lainannut opuksen kirjastosta. Oman ostin joskus muutama vuosi sitten kirjakaupan tarjouksesta. Sijoitin se tärkeiden kirjojen hyllyyn, mutta en lukenut uudestaan. Ennen kuin nyt. Tässä välissä on tapahtunut paljon kaikenlaista, mukaan lukien melkein avioero. Olen myös opetellut katsomaan uudella tavalla itseäni, historiaani, lapsuuden kokemuksia sekä oman käytökseni syitä. Nyt tajuan jo paljon enemmän sitä, mistä minulla aikoinaan oli jo aavistus. Piti elää näitä kokemuksia välillä.

Harville Hendrix:

Ensinnäkin me valitsemme elämänkumppanimme kahdesta pääsyystä: 1) hänessä on kasvattajiemme sekä hyviä että huonoja puolia ja 2) hän korvaa olemuksemme myönteisiä puolia, jotka on eristetty lapsuudessa. Aloitamme suhteen alitajuisella tasolla, että kumppanistamme tulee korvikevanhempi ja hän korvaa kaikki lapsuutemme vaillejäämiset. Meidän tarvitsee parantuaksemme  vain muodostaa läheinen ja kestävä suhde.

Jonkin ajan kuluttua tajuamme, ettei sotasuunnitelma toimikaan. Olemme ”rakastuneita”, muttemme kokonaisia. Tulemme tulokseen, että suunnitelmamme ei toimi siksi, että kumppanimme on tahallaan välittämättä tarpeistamme. Hän tietää tarkalleen, mitä me haluamme, mutta jostain syystä hän on tahallaan välittämättä tarpeistamme. Hän tietää tarkalleen, mitä me haluamme ja koska ja miten me sitä haluamme, mutta jostain syystä hän on tahallaan antamatta sitä. Tämä saa meidät suuttumaan ja alamme ensimmäistä kertaa nähdä hänen huonoja puoliaan. Sotkemme ongelmaa projisoimalla häneen omia kiellettyjä ominaisuuksiamme. Tilanteen pahentuessa tulemme tulokseen, että paras keino pakottaa hänet tyydyttämään tarpeemme on olla epämiellyttävä ja ärsyttävä, kuten olimme kehdossa. Jos huudamme tarpeeksi kovalla äänellä ja tarpeeksi kauan, uskomme hänen tulevan avuksemme. Ja valtataistelun myrkyllisyyden takaa lopulta pinnan alla oleva, tiedostamaton uskomus, että ellemme pysty houkuttelemaan, pakottamaan tai viekottelemaan kumppaniamme pitämään meistä huolta, olemme kasvokkain kaikista peloista suurimman pelon – kuolemanpelon kanssa. 

Tästä lyhyestä yhteenvedosta ei ehkä käy välittömästi ilmi eräs asia: rakastumisen ja valtataistelun välillä on todella hyvin pieni ero. Pinnalta katsoen nämä avioliiton kaksi ensimmäistä vaihetta ovat kuin kaksi täysin eri maailmaa. Ihastus on muuttunut vihaksi ja hyvä tahto taantunut tahtojen taisteluksi. Mutta on tärkeätä huomata, että pinnan alla olevat teemat ovat pysyneet samoina. Molemmat puolisot etsivät edelleen keinoa saada takaisin alkuperäinen kokonaisuutensa ja he takertuvat edelleen sukomukseen, että heidän elämänkumppanillaan on valta ja voima saada heidät kokonaisiksi ja terveiksi. Suurin ero on siinä, että nyt koetaan, että kumppani kieltäytyy antamasta rakkauttaan. Tämä vaatii uutta taktiikkaa, ja miehet ja vaimot alkavat loukata toisiaan tai evätä toisiltaan mielihyvää ja läheisyyttä siinä toivossa, että kumppani vastaisi siihen lämmöllä ja rakkaudella. 

Miten tästä hämmennyksen labyrintistä voi päästä? Mitä seuraa valtataistelun jälkeen?”

Kaiken tahkoamisen, puhumattomuuden, ymmällään olemisen  ja tutuksi käyneiden riidanaiheiden jälkeen alan olla vakuuttunut, että totuus piilee juuri tuossa Hendrixin kuvauksessa.  Oleelliset askeleet liittyvät aina johonkin sisäiseen oivallukseen. Kerros kerrokselta itsetuntemus on parantunut. Rauhallinen  yhteiselo kukoistaa.  Sitten taas sukellamme tutkimaan niitä syvempiä vesiä ja se saattaa ottaa taas lujille. Tarkoituksenmukaista tuo tutkiminen kumminkin on. Joskus siinä edetessä turhauttavaa, mutta silti jälkeenpäin katsoen tarkoituksenmukaista.

Tuo kirja jatkuu tiedostamisen pohtimisella ja siitä syntyvän uudenlaisen suhteen käsittelyllä. Tietoinen avioliitto ja parisuhde on mahdollinen. Suhde on parhaimmillaan rakastumisesta ja sen huumasta alkava psykologinen matka.  Keskinäinen  kasvu ottaa lujille ja kaivaa esille ne pimeimmätkin varjot, jos siihen vain uskaltautuu. Samalla se kuitenkin tervehdyttää. Kukaan meistä ei tiedä, johtaako kasvu elämän mittaiseen liittoon. Se voi yhtä hyvin viedä myös erilleen. Vaikka sitä elämämittaista haluaisi, asia ei toteudu päättämällä. Ei pitkä suhde rakennu sen niin sanotun täydellisen kumppanin varaan. Se syntyy siitä, että haluamme kumppanin kanssa molemmat oppia tuntemaan meissä piilossa olevia puolia. Kunnioitamme sitä mitä löydämme – itsessämme ja toisissamme.

Avainsanat: ,

Kissa!

Meille tuli elokuussa kissa. Ensimmäinen oman huushollin kissa. Lapsuuskodissani kissoja oli aina, ne kuuluivat maalaistalon elämään siinä missä navetassa olevat lehmät, kirjavat vasikat ja suomenhevonenkin. Tämä katti on kotoisin muutaman sadan metrin päässä olevasta lapsuuskodistani, jossa kissaperinne jatkuu. Huushollia asuttaa nykyisin siskoni perheineen. Vikkelä-niminen narttukissa pyöräytti pentueen kesän alussa. Tuttuun tapaan se teki pennut piiloon ihmisiltä. Tyttäremme löysi piilopaikan ja alkoi kesytellä pentuja varovaisessa yhteistyössä emon kanssa. Varovaisessa, koska emo kanniskelee pennut uuteen piiloon, jos se jotenkin huolestuu niiden turvallisuudesta. Vikkelä teki piilottamistemppunsa pariin kertaan. Tytär etsi pentuetta uupumatta heinäkasoista, navetan nurkista ja ladon piilopaikoista. Hän löysi pennut molemmilla kerroilla. Tytär myös jelppasi emoa ruokkimisessa heti, kun pennut alkoivat syödä muutakin kuin emon maitoa. Nälkäisen, energisen, kasvavan pentueen syöttäminen on nimittäin aikamoinen urakka emolle.

Tyttären vaivannäkö kannatti. Pennut kesyyntyivät. Kesyille pennuille taas oli helppo etsiä kotia, joka kaikille löytyikin. Yksi muutti tuohon kilometrin päähän naapuriin ja sai nimen Otto. Toinen tuli meille ja kastettiin Minniksi. Asiaa edelsi jonkinmoinen ideointisessio Facebookissa. Halusimme m-kirjaimella alkavan nimen, koska koiran nimi on Muusa. Nimien piti nääs rimmata. Oli kuin olisi valinnut apselle nimeä. Keskustelussa risteili ehdotus jos toinenkin. Muru, Martta, Maisa, Maija Poppanen, Melli, Muikku, Mimosa, Mirri, Mirkkunen, Mutteri, Madam, Mimosa, Miisa, Mimmi, Myy, Muumi, Misu, Miiru, Mimmu. Monta hyvää ja vielä parempaa nimeä – Maija Poppasessakin on aikamoista taikaa. Kiitos kaikille, jotka tunnistavat olleensa mukana nimenantohankkeessa. Jotenkin vain neitikissa tuntui ja näytti reniten Minniltä meidän silmissämme ja sai sitten nimen Minni.

Neitikissa mourusi äsken tyttären oven takana. Tyttö nukkui sunnuntaina aamukymmeneltä, kun kissa kaipasi leikkikaveria. Minä näytin naamani sohvn selkänoja yli. Otus loikkasi sohvalle ja hyökkäsi viltin alla olevien varpaiden kimppuun. Tämä neiti tuo taloon ihan valtavasti iloa ja leikkimieltä. Sitähän ei taas koskaan ole liikaa!

Avainsanat: , ,

Arjen iloja

Tämä on tätä tulppaanien aikaa. Kukkakaupoissa ja marketeissa on sankokaupalla punaisia, oransseja, keltaisia, violetteja, valkoisia tulppaaneja. Niitä narahtelevia, kauniita kevätkukkia. Vaikka on  aika kliseistä kirjoittaa tulppaanien tuottamasta ilosta , teen sen silti.

Tuo illalla kuvaamani kimppu ilahduttaa juuri nyt ruokapöydällämme. Elävien kukkien energia ja lumo voimauttaa. Se oikein hoitaa mieltä. Olenkin ostanut tulppaaneja viikottain, joka kerralla eri väriä.  Tällä kertaa olen ymmärtänyt noudattaa myös kukkakauppiaan tulppaanien hoito-ohjeita. Kukat ovat kestäneet pitempään kuin mitä ne minulla yleensä kestävät. Taitaisivat kestää vieläkin pitempään, jos veisin ne yöksi viileään – se on jäänyt tekemättä.

HELLI TULPPAANEJASI

”Anna kukkapaketin lämmetä hetki sisätiloissa ennen kuin avaat sen. Leikkaa kukkien varsiin uudet imupinnat terävällä veitsellä ennen maljakkoon asettamista. Laita maljakkoon mahdollisimman kylmää vettä noin 5-10 cm. Voit jäähdyttää veden laittamalla siihen vaikka lunta. Aseta sen jälkeen tulppaanikääre muoveineen maljakkoon noin tunniksi. Näin kukat säilyttävät muotonsa.  Poista kääre ja asettele tulppaanit kauniisti. Pidä tulppaanien vedenpinta matalana, sillä liiassa vedessä tulppaanit kasvavat suotta pituutta. Vaihda kukkiin kylmä vesi päivittäin ja pese samalla maljakko. Jos siirrät maljakon   yöksi viileään, tulppaanit säilyvät pidempään.”

Kiitokset ohjeista kukkakauppa KukkaRoosalle Mikkeliin!

Avainsanat: , , ,

Pitkä ilo

Mies ja tytär ostivat kauneimman löytämänsä joulukuusen. Se ilahdutti meitä koko joulun ajan ja vähän aikaa sen jälkeenkin. Kuusi vietiin ulos loppiaisena, jolloin se vähän karisi. Kuitenkin vain vähän. Mies tökkäsi puun pystyyn talon takanurkalle hankeen. Siinä se on ollut. Oksille on satanut lunta. Kuusi on kaunis kuin karamelli, vaikka varsinainen koristeena olon aika oli ohi jo kuukausi sitten.

 

Kun teen kotona töitä, käyn aina välillä kurkistamassa kaunokaista. Täydellisen muotoinen, symmetrinen ja sokerihuurrutettu söpölini. Että minä jaksan siitä ilahtua joka kerta uudelleen. Tuolla se vieläkin minua ilahduttaa vastoin kaikkea todennäköisyyttä.

Kuusesta tuli pitkä ja yllättävä ilo!

Avainsanat: ,

Ne unohtuneet jutut

Onpas tämä viikko ollut vauhdikasta toimintaa. Eilen nauhoitettu Voimala tuli äsken. Aiheena oli Selviämistarina -kirjan teema, alkoholi parisuhteessa. Nyt sähköpostin ja facebookin kautta tipahtelee kommentteja, ajatuksia ja terveisiä, joista osa liikuttaa meitä niin, että vedet ovat silmissä.

Me huokaisemme molemmat, vedämme syvään henkeä ja puhumme vuorotellen siitä, mitä jäi sanomatta, miten monta asiaa olisi halunnut vielä puhua ja mitä painottaa. Pohtiminen alkoi tietysti jo torstaina Pasilasta lähtiessä, heti Hartwall-areenan nurkalla ja jatkui kotimatkalla ja tänään.  Emme sanoisi oikeastaan mitään toisin, mutta paljon jäi pois.  Vaikken äiteelle olisi terveisiä ollutkaan laittamassa, niin kiitokset kyllä olivat mielessä. Samoin kiitokset myös monelle muulle.  Ajattelimmekin aloittaa niiden poisjääneiden asioiden kirjaamisen kiitoksista matkan varrella olleille tärkeille ihmisille.  Voi olla, että tässä vähän pökertyneessä olotilassa unohdammekin jonkun – ajatus ei ole nyt kaikkein luistavimillaan. Täydennetään sitten myöhemmin!

KIITOS!

Ihmisyydestä, kuulemisesta ja näkemisestä, havahduttamisesta, peilaamisesta, periksi antamattomuudesta, avusta, eteenpäin vieneistä päätöksistä

Siskot: Virpi perheineen & Ritva
Molempien vanhemmat
Monta ystävää, joiden kanssa on jaettu niitä syvimpiä syvyyksiä ilman arvottamista ja arvostelua: Kaija, Eine, Paavo, Päivi, Sanna, Kirsi…
Birgitta, Pekka, Tuula, Teuvo, Jokke ja Maija
Kirsi & Heikki
Kalliolan läheiskurssin ja läheisjatkon ihanat naiset
Simo Seppeliini, Minnesota -hoidot
Kalliolan klinikat Nurmijärvellä – koko henkilökunta
Aino Koskiluoma ja Jorma Virtanen
Raija Rantola, Debaatti
Susanna Liukkonen, Ristiinan kunta
Raimo Pitkänen, Mikkelin A-klinikka
Sirpa Tapio, Mikkelin Kriisikeskus
Marja Salonen, Luontaisterapia Marja
Ihminen tavattavissa: Irene, Tommy ja Alfa -ryhmä

Voimalan jälkitunnelmissa Tuulevi & Henrik

Avainsanat: , , , ,
Mainokset