Kultainen putous ja salainen laguuni

Scroll down to find this entry in English.

Mitä niitä nyt on? Tulta, jäätä, tuhkaa, tulivuori ja merituuli. Islannin ihmeitä. Niitä me läksimme maaliskuussa matkaan tarkistamaan. Lento maailman pohjoisimpaan pääkaupunkiin Reykjavikiin kestää kolme tuntia. Perillä aikaa on kolme päivä ja kolme  yötä. Jotain siinäkin ehtii.

Trond

Reissuisäntä Trond. Our chaffeur and guide Trond.

Sunnuntaiaamuna Gateway to Iceland-pikkubussin oven avaa punapartainen ja -tukkainen viikinkikuljettaja  ja reissuopas Trond. Ruskeakuvioinen islantilainen villapaita, vaelluskengät ja olkapäille ryöppyävä tukka. Kahdeksan tunnin retken aikana leveähartiainen tarinankertoja juttelee islantilaisten lastenkasvatuksesta, talouskriisin selättämisestä, satusaaren piilokansasta eli menninkäisistä ja maahisista, lähijärven kalasaaliista,  pääministerin virkatalosta, islanninhevosten jalostuksesta. Vetää laulut välillä. Nauraa niin, että silmät menevät viirulle. Trond kuljettaa meidät Þingvellirin kansallispuistoon ja Gullfossin jylisevälle vesiputoukselle. Gullfoss, kultainen vesiputous. Suðurlandin geotermisellä alueen poluilla vahdimme niska kenossa sitä, että geysirit puhaltavat kuumaa vettä ilmoille.

Tuosta päivästä aviomies muistelee erityisesti vierailua Secret Lagoon-kylpylässä. Sen sorapohjaisen altaan höyryävän lämmintä vettä. Varpaiden niveliin saakka hiipivää rentouttavaa luonnonlämpöä. Viileitä sadepisaroita hartioilla.

Kultaisen kierroksen jälkeen hymyilyttää.  Toimiston suosituin päiväretki tekee tehtävänsä. Kietoo Islannin lumoihin ja saa suunnittelemaan parin, kolmen päivän kierrosta.

Tai ehkä auton vuokraamista.
Paluuta.

ICELAND secret lagoon

Kuva: Secret Lagoon, Gamla Laugin

GOLDEN WATERFALL AND SECRET LAGOON

Things to enumerate? Fire, ice, ash, a volcano and sea breeze. Wonders of Iceland. In
March, we took a trip to check those out. The flight to Reykjavik, the northernmost capital in the world, takes three hours. We have three days and three days to spend there. Enough time to see some of it.

Iceland2

Päiväretken ohjelma. Our daytrip. Photo: Tuulevi Aschan

On Sunday morning, the door of the Gateway to Iceland minibus is opened by Trond, a
Viking chauffeur and tour guide with red hair and beard. A lopapeysa with a brown pattern, hiking boots, and hair cascading to his shoulders. During our eight hour trip, our broad-shouldered storyteller talks about Icelandic parenting, puzzling out economic crisis, the hidden folk – elves and gnomes – on the saga island, catches of fish on the nearby lake, the Prime Minister’s residence, Icelandic horse breeding. Occasionally he pauses to sing us a song. Laughing so that his eyes get narrow. Trond drives us to the Þingvellir national park and the roaring Gullfoss waterfall. Gullfoss, golden cascade. On the paths in the Suðurland geothermal area, we gawk at the geysers blasting hot water in the air.

Gullfossin vesiputous. Gullfoss waterfall. Photo: Henrik Aschan

My husband keeps reminiscing how we visited the Secret Lagoon spa that day. The
steaming hot water in its gravel-bottom pool. The relaxing natural warmth sneaking all the way to the joints of our toes. The cool raindrops on our shoulders.

We are all smiles after the Golden Circle. The most popular day trip of the office does its
trick. We are mesmerized by the charms of Iceland and find ourselves planning a tour of
two or three days.

Or perhaps renting a car.
Coming back.

Iceland Secret Lagoon

Photo: Secret Lagoon, Gamla Laugin

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , ,

RIIPPUKEINU

Scroll down to find this entry in English.

Riippukeinu on hyvä juttu. Riippukeinuista kirjoitettiin kirjoissa, joita lapsena kannoin kirjastoautosta ja joita luin aitassa ja navetanvintillä. Vähän pistelevässä, tuoksuvassa heinäkasassa kuvittelin, miltä tuntuu painautua riippukeinuun, joka hitaasti liikahtelee tuulessa. Miten keinun kangas painautuu kehoani vasten. Kuvittelin, koska en ollut koskaan nähnyt riippukeinua saati loikoillut siinä.

Riippukeinua en ottanut puheeksi äidin kanssa. Se tuntui oudolta ja tavoittamattomalta aiheelta. Koska en oikein itsekään tiennyt millainen se on, sitä oli vaikea selittää koko ajan työtä tekeville vanhemmilleni. Riippukeinu ja maanviljelijät eivät mahtuneet samaan keskusteluun. Äiti ja isä istuivat syödessään lounasta, juodessaan kahvia, selatessaan Länsi-Savoa tai lypsyjakkaralla. Makuulle he kävivät mennessään nukkumaan. Riippukeinu ei merkinnyt työtä eikä nukkumista.

Ensimmäisen riippukeinun sain aikuisena lapsiperheen äitinä. Tai aviomies sai. Hän opetti puutarhalehden pajukurssilla Helsingissä ja kurssin järjestäjä antoi lahjaksi lehden vuosikerran, Pekka-nimisen rhododendoron-taimen ja sini-vihreäraidallisen riippukeinun. Istutimme appiukon nimisen taimen mäntyjen juurelle pihatien varteen. Hän olisi pitänyt siitä, miten mieheni metsätyötaidoillaan riuskasti lapioi istutuskuopan ja laittoi taimen maahan.

Riippukeinun paikkaa oli vaikea löytää.  Mies solmi ripustusköydet rannan koivunrunkoihin ja laittoi niihin ripustuskoukut. Riippukeinussa makoillessa ylhäällä avautui sininen taivas ja tuulessa liikahtelevat koivun oksat ja lehdet. Usein keinu kuitenkin roikkui kasaan painuneena. Liikahteli hiljaa tuulessa.

Muutaman vuoden päästä vaelsin miehen kanssa markkinoilla ja huomasin yhdellä pöydällä myynnissä olevat riippukeinut. Kahden hengen keinu.

”Ostettaisiinko?”
”Mihin se laitettaisiin?”
”Jos siihen metsän rinteeseen, talon lähelle. Mäntyjen väliin.”

Ostimme tumman turkoosin keinun, johon mahtuu kaksi ihmistä makoilemaan. Katsoimme paikan ja ripustimme keinun. Joskus se kastui sateessa. Kuivui sitten auringossa. Enemmän se roikkui toimettomana kuin käytössä. Joskus pysähdyin katsomaan sitä. Huokasin ja jatkoin töitäni.

Tuli monta kevättä ja meni monta syksyä. Muutama viikko sitten elokuussa yhtenä torstaina tulin kotiin pää täynnä kirjoittamien raporttien poukkoilevia sanoja. Pudotin työrepun lattialle ja kävelin talon läpi. Kuljin alas kuistilta ja asettauduin tyynyjen ja punaruudullisen viltin kanssa riippukeinuun. Sen reunat kiertyivät ympärilleni kuin levollisesti pitelevät kädet. Leuka laskeutui, posket pehmenivät, hartiat painuivat paikoilleen.

Lopultakin hengitys ulottui vatsaan saakka.

IMG_9808 (kopio)

HAMMOCK

Hammocks are excellent. They were written about in the books I used to bring from the bookmobile, reading them in the shed and in the hayloft. The hay was fragrant and a bit prickly, and I imagined what it would feel like to snuggle in a hammock, swaying slowly in the wind. How the canvas presses against my body. I imagined, having never seen a hammock, let alone lolled in one.

I never brought up the hammock with Mum. It seemed an odd, inachievable subject. Not exactly knowing myself what a hammock was like, I found it hard to describe it to my hard-working parents. A hammock and farmers did not fit into the same conversation. Mum and Dad only sat down to eat lunch, drink coffee, browse the paper or milk the cows. They only laid down to sleep. A hammock was related to neither work nor sleep.

I did not get a hammock until I was a grown-up, a mother. Or it was my husband who got it, actually. He was teaching a willow class in Helsinki and the organizer of the class gave him a magazine subscription, a Rhododendron called Pekka and a blue-green-striped hammock. We planted the sapling, my father-in-law’s namesake, under pine trees along our driveway. He would have liked how my husband, with his lumbering skills, briskly shovelled the planting pit and planted the sapling into the ground.

It was hard to find a place for the hammock. My husband tied ropes on the birch trunks on the lake bank, setting shackles on them. In the hammock, you could see the blue sky and birch branches and leaves stirring in the wind. The hammock often hung depleted, though. Moving softly in the wind.

After a few years, we were wandering at the fair, and I spotted some hammocks on sale at one of the tables. A hammock for two people.

”Should we buy one?”
”Where would we put it?”
”What about the slope in the woods, near the house. Between the pines.”

We bought a teal-coloured hammock with room for two. We picked a spot for it and hung it there. Sometimes it got wet in the rain. Then it dried in the sun. More often did it hang idle rather than being in use. Sometimes I stopped and looked at it, sighing and getting on with my work.

Many springs and autumns passed. A few weeks ago, a Thursday in August, I came home with my head full of recoiling words from some reports I had written. I dropped my work bag on the floor and walked through the house. I went down from the veranda, settling in the hammock with some pillows and a red-checkered blanket. The hammock drew close to me like calming hands. My chin went down, my cheeks softened, my shoulders dropped to their proper places.

At last, I could breath so deep I felt it in my stomach.

IMG_9804 (kopio).jpg

 

Avainsanat: , , , , , ,

DIY: TEIMME DEODORANTTIA

Scroll down to find this entry in English.

Minulla on DIY-ihmisen puoliunelias sielu. Lappeenrannan vuosina, lasten ollessa pieniä se touhusi virkeänä. Ompelin pojalle lohikäärmeen harjalla koristellun punamustan toppahaalarin. Leivoin kaverisynttäreille aarrearkun mallisen, suklaakolikoita ja karkkihelmiä pursuavan täytekakun. Uutin sitruunahapolla puolukoista raikasta mehua ja säilöin paprikapikkelsiä talven varalle.

Versio 2

Sen jälkeen DIY-sielu on heräillyt silloin tällöin.
Olen innostunut ostamaan samettia mekkoa varten kangaskaupasta.
Viime aikoina DIY-sielu on heräillyt horroksesta yhdessä aviomiehen kanssa.
Nyt me teimme itse deodoranttia.

DIYdeodorantti.jpg

DIY-deodorantin tarvikkeet 

  • 1 rkl ruokasoodaa
  • 2 rkl perunajauhoja
  • 2 rkl kookosöljyä: kookosöljyä / kylmäpuristettua kookosöljyä / tuoksutonta kookosöljyä
  • muutama tippa eteeristä öljyä tai hajuvettä
  • tyhjä stick-mallisen deodorantin kotelo tai lasipurkki
  • sekoituskulho ja lusikka

DIYdeodorantti2

Näin deodorantti valmistuu

Mittaa kulhoon ruokasooda, perunajauhot ja kookosöljy. Sekoita lusikalla tasaiseksi. Valmis seos muistuttaa hammastahnaa. Lisäämällä kookosöljyä saat seoksesta  juoksevampaa ja vähentämällä sitä kiinteämpää.

Jos haluat dödöön tuoksua, lisää muutama tippa sinulle mieleistä eteeristä öljyä tai vaikka hajuvettä. Muista, että sitrusöljyt herkistävät ihoa auringonvalolle.

Lusikoi valmis tahna tyhjään stick-koteloon. Anna valmiin deodorantin jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan tai yön yli.  Voit laittaa dödö-tahnan myös tyhjään lasi- tai metallipurkkiin ja levittää sitä sieltä sormin kainaloihin.

Deodorantti säilyy huoneenlämmössä. Koska kookosöljy sulaa +25 asteessa, myös deodorantti pehmenee lämmön noustessa yli tuon lämpötilan. Voit kovettaa deodoranttia tarvittaessa jääkaapissa.

DIYdeodorantti8

DIY: WE MADE DEODORANT

I have a semi-dormant soul of a DIY person. During our Lappeenranta years, our children were little, and this soul was up and running. I sewed a red and black snowsuit, complete with a dragon’s crest, for my son. I baked a treasure chest shaped cake, bursting with chocolate coins and candy pearls, for a birthday party. I
made refreshing juice with lingonberries and citric acid, I pickled bell peppers for winter.

DYdeodorantti1

After that, my DIY soul has woken up every now and then. I have found myself at the draper’s, buying velvet for a frock. Lately, my DIY soul has awaken from hibernation, together with my husband. Now we made some deodorant ourselves.

DIYdeodorantti6

What you need for DIY deodorant

  • 1 tbsp baking soda
  • 2 tbsp potato starch
  • 2 tbsp coconut oil: coconut oil / cold pressed coconut oil / odourless coconut oil
  • a few drops of essential oil or perfume
  • an empty case of a stick deodorant or a glass jar
  • a mixing bowl and a spoon

Versio 2

How to make the deodorant

Measure the baking soda, potato starch and coconut oil into the bowl. Use the spoon to mix until smooth. When ready, the mixture will resemble toothpaste. You can make the mixture more flowing by adding the amount of coconut oil, more solid by reducing it.
If you like your deodorant to have a fragrance, add a few drops of an essential oil you like or, say, perfume. Remember that citrus oils sensitise your skin to sunlight.

When done, spoon the paste into an empty stick case. Let the deodorant congeal in fridge for a few hours or overnight. Alternatively, you can put the deodorant into an empty glass or metal jar and spread it to your armpits with your fingers. The deodorant will keep in room temperature. As coconut oil melts in +25 degrees, your deodorant will also soften in high temperatures. If needed, you can congeal the deodorant in fridge.

Versio 2

 

Avainsanat: , , , ,

DIY: Roskalavatuolista ruokapöydän prinsessaksi

Scroll down to find this entry in English.

Rakastan shabby chic-tyyliä. Kulunutta kauneutta ja vähän huolimattoman oloista maalausjälkeä. ”Ei se ole niin justiinsa”-meininkiä. Kulunutta ja luonteikasta.

tuunattutuoliMies teki viime viikolla riemastuttavan löydön Facebookin Roskalava Mikkeli -ryhmässä. Neljä huolimattoman kauniisti maalattua tuolia. Lahjoittajan tuunausinto oli tyssännyt maalausvaiheen jälkeen. Istuinpehmusteiden tahrat eivät olleet istuinten puhdistuksessa irronneet eikä lahjoittaja halunnut enää ryhtyä istuinkankaiden vaihtoon. Meillä taas oli tuoretta intoa.

tunattutuoli1

Kaupunkireissulla teimme viiden minuutin ostokset Eurokankaan palalaarilla. Kahdenkympin kangaspala riitti mainiosti uusiin päällisiin.  Mies ruuvasi istuinlevyt irti ja nakutteli nitojalla uudet kankaat entisten päälle. Emme ryhtyneet purkamaan vanhoja päällisiä, vaikka ne tahraisia olivatkin. Kankaat oli kuitenkin puhdistettu, vaikka tahrat eivät irronneetkaan. Ruuvit paikalleen ja siinä se. Valmiit shabby chic-tuolit ruokapöydän ympärille.

tuunattutuoli4

DIY: Chair in a skip turned into princess of the dining table

I love shabby chic. Worn-out beauty with a somewhat distressed paint finish. Not
everything needs to be pitch perfect. Rough round the edges.

Versio 2

Last week, my husband made an exhilarating discovery at a Facebook flea market. Four
chairs with a nonchalantly beautiful finish. After having painted them, the donour had failed to keep up his/her enthusiasm. The stains on the seat paddings would not come off and the donour did not feel like re-upholstering. We, on the other hand, had just the fresh zeal needed for the job.

Versio 2

While in town, we made a five-minute trip to the bargain bin at the Eurokangas drapery. A piece of fabric worth twenty euro was more than enough for new paddings. My husband unscrewed the padding plates and stapled the new fabric on top of the old one. We did not unpick the old paddings, smudgy as they were. The fabrics had been cleaned even though the stains would not come off. Rescrew and that’s it. Ready shabby chic chairs around our dining table.

tuunattutuoli5

Avainsanat: , , , , , , ,

VIIDAKKOPOLKU

Scroll down to find this entry in English.

Dhigurah. Malediivit.

keinu

Kukonlaulupyöräilyn ensimmäinen pysähdys auringonnousun puolella. Sinne tänne viidakkotien varteen on raivattu polku, pieni tie tai melkein oleiluaukio, josta aukeaa näkymä merelle. Tämän auringonlaskun puolen maiseman kohdalle on asennettu keinu: sellainen melkein parivuoteen kokoinen puinen lava, jota reunusti kolmelta sivulta kymmenen senttiä korkea laita. Laita on rakennettu pienasta, josta lähtee sorvattuja pikkupulikoita.

Ohi pienien, muoviverkkoaidalla suojattujen hedelmäfarmien ja muutaman puutarhan. Jätteenkäsittelyaukion sivuitse, ohi höyryävän kasan. Läpi biohazard –höyryjen. Jätetyöläinen poimii käsin muovipulloja suuriin säkkeihin – siis lajittelee. Pitkin tietä, jota suomalainen nimittää kärrypoluksi, malediivilainen ehkä reilusti mopon mentäväksi reitiksi. Poluksi muuttuvaa kulkuväylää pitkin niemenkärjen suuntaan.

polku1

Suunnilleen puolet Dhigurahin kolmen ja puolen kilometrin pituudesta on viidakkoa, jonka keskellä kohti pitkää valkohiekkaista kärkeä mutkittelee tuo kapeneva reitti. Kun polku loppuu, laitamme fillarit parkkiin pensaita vasten. Lukitseminen ei ole tarpeen: lukkoja ja avaimia ei pyörissä edes ole.

Tästä eteenpäin paljain jaloin valkoista hiekkaa pitkin.

JUNGLE TRAIL

Dhigurah. Maldives.

First stop at the sunny side, on our cock’s crow bike trip. Here and there, by the side of the jungle road, runs a little trail, like a tiny road or almost like a clearing, opening a view to the sea. A swing has been set up in the spot: a platform almost the size of a double bed, rimmed on three sides by a ten centimetre banister, built of a stave with lathed little ribs.

Past the little orchards, sheltered by plastic net fences, and a few gardens. Nearly
touching the waste treatment place, past the steaming pile. Through the biohazard fumes.

A waste worker is handpicking plastic bottles into large bags – separating, that is. Along
the road that might be named a bridleway by a Finn or a fair scooter track by a Maldivian. Along the road changing into a trail towards the point.

polku

Roughly the half of Dhigurah’s length of three and a half kilometres consists of jungle, with this narrowing route winding towards the long point with white sand. As the trail ends, we park our bikes by some bushes. There is no need to lock the bikes: they do not even have locks or keys.

From this point onwards, barefoot along the white sand.

jalathiekassa

 

Avainsanat: , , , , , , , ,

KUKONLAULU KUTSUU

Scroll down to find this entry in English.

Malediivit on Intian valtamerelle siroteltu saarivaltio. Sen 1190 saarta muodostaa halkaisijaltaan jopa satojen kilometrien suuruisia atolleja, joita on kaikkiaan 26. Niistä auki matkailijoille on kymmenkunta. Ensimmäinen valintamme eli Thoddoon saari on osa Alif Alif Atollia. Sitä kutsutaan myös nimillä Pohjoinen Ari Atolli tai Ari Atholhu Uthuruburi Atolli. Thoddoolta me jatkamme pääkaupungin kautta toiselle saarelle. Dhigurah kuuluu Alifu Dhaalu atolliin, joka tunnetaan myös eteläisenä Ari Atollina tai Ari Atholhu Dhekunuburi Atollina.
Dhigurah5

Nyt siis tarinoita toiselta saarelta. Dhigurah.

Tittelintii, kello soi 5.30. Lomalla kynnys herätyskellon käyttöön on korkea. Sovittiinkin, että noustaan, jos jaksetaan. Jaksettiin. Eväspussiin kaksi pulloa vettä, muutama banaani ja tölkki ice coffeeta kummallekin. Valkoisten pyörien satulat herra housekeeper nosti edellisiltana niin, ettei tarvinnut polkea polvet ohjaustangon korkeudella. Just just riitti meille pitkäkoipisille ja isoille suomalaisille satulan korkeus. Ensimmäisenä päivänähän me poljimme polvet pystyssä ja selkä kenossa.
Dhigurah4Kelloa katsomatta fillaroimme saaren siihen päähän, jossa jätimme edellispäivän helteisen reissun kesken. Ei pysty, ei kykene. Hiki hillittömästi valuen, naama punaisena (ei yhtään kelvollista valokuvaa) käännyimme ensimmäisen aamun yrityksellä takaisin ennen kuin saavutimme saaren valkohiekkaisen kärkisarven. Hinkuun ja haluun nähdä se kuvauksellisin paikka Dhigurahilla yhdistyi surkea hellekunto ja auringonpistoksen pelko. Toiseen aamuun varauduimme paremmin ja aikaisemmin. Tarvitseeko sanoa noiden kuvien jälkeen jotain siitä, että kannattiko?

Dhigurah3

AT COCK’S CROW

The Maldives is a state of islands scattered in the Indian Ocean. There are 26 atolls altogether, some of them hundreds of kilometres in diameter, forming 1190 islands, about ten of which are open to tourists. Our first choice was the island of Thoddoo, a part of Alif Alif Atoll, also known as North Ari Atoll or Ari Atholhu Uthuruburi Atoll. From Thoddoo, we continue to the capital and on to another island. Dhigurah belongs to Alifu Dhaalu Atoll, or South Ari Atoll or Ari Atholhu Dhekunuburi Atoll.
DhgurahSo now, stories from the other island. Dhigurah.

Beepity beep, the clock goes off at 5.30. On holiday, there is a high threshold for setting the alarm. So we agreed to only get up if feeling up to it. We were. Two bottles of water went in our lunch sack, along with some bananas and a can of ice coffee each. Last night, Mr. Housekeeper had lifted up the seats of our white bikes, so that we needed not pedal with our knees on the level of the handlebar. The height was barely enough now for us tall and long-legged Finns. On the first day, we had pedalled with our knees up and our backs askew.
Dhigurah2
Without checking the time, we now rode to the point of the island where we had aborted our day trip mission yesterday, discouraged by the heat. No can do. Sweat pouring, red-faced (not one decent photo), we turned back on our first morning’s attempt, before reaching the utmost end of the island with its white sands. The itch and urge to see the most photogenic spot on the island was accompanied by our lousy heat tolerance and a fear of sunstroke. Next morning, we were better equipped and set out earlier. Was it worth it? Need I answer, looking at those pictures?Dhigurah6

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

Muistoja Krakovasta: Kazimierz

Scroll down to find this entry in English.

aamiainen.jpgKrakovan juutalaiskaupunginosa Kazimierz. Tammikuussa me asuimme sen laidalla, Veiksel-joen rannalla. Airbnb-asunnon valitsimme sijainnin ja värikkäiden seinien vuoksi. Joen vastapuolelle natsit 1941 pakkosiirsivät ja ahtoivat  juutalaiset muurien sisälle ghettoon täältä varsinaiselta juutalaisten alueelta.

Kukoistava Kazimierzin kaupunginosa rappeutui ja autioitui. Siitä tuli alue, jolla ei pimeällä vapaaehtoisesti liikuttu. Nyt alue kohentuu ja rakennuksia korjataan. Paljon pieniä kahviloita ja ravintoloita. Rapistunutta kauneutta ja fiksua restaurointia.

ta_krakovaJoitakin taloja kaupunki on myynyt alihintaan ja kaiketi vähän luvatta poliitikoille. Kauppoja ei olisi saanut tehdä, koska jossain voi olla omistajien jälkeläisiä. Krakovan 70 000 juutalaisesta vain parituhatta selvisi hengissä toisen maailmansodan yli. Sodanjälkeinen  antisemitismi ja Israelin valtion perustaminen johtivat siihen, että suuri osa henkiin jääneestä  juutalaisväestöstä jätti maan. Meidän pierogi-kurssin pitäjämme Karinan vuokraisäntä asuu Israelissa. Yli 90-vuotias mies kävi kesä, pari sitten Krakovassa. Istui omistamansa talon sisäpihalla, katse kiinnittyneenä  kolmannen kerroksen asunnon suuntaan. Se vanha koti. Takaisin kaupunkiin hän ei ole halunnut palata. Muistot koko perheen menettämisestä ovat olleet liian kipeitä.

kauppa.jpgTämä yllä oleva kuva. Pikkuruinen kauppa juutalaiskorttelissa. Vanhemmanpuoleinen pariskunta. Nainen näytti kapoiselta, vähän venähtäneeltä menninkäisrouvalta. Päässä syvälle korville vedetty kirjoneulemyssy. Pitkässä mustassa takissa valkoinen nyörivyö.

Loputtomasti pieniä ja vähän suurempia vanhoja tavaroita. Kynttilänjalkoja, seitsenhaaraisia kynttelikköjä (menora), rannekoruja, riipuksia, joista yksi turkoosikivinen, postikortteja, kirjoja, ajan himmentämiä perhevalokuvia, patinoituneita nahkalaukkuja olalle tai ranteeseen, kulmista kuluneita koteloita, hopeisia käsipeilejä ja hiusharjoja.

Ostimme messinkisen kynttilänjalan ruokapöytään. Sytytän siihen valkoisen kruunukynttilän joka aamu.

5FDF4C1E-68B7-484B-966D-3FCE105783D0

You should try Karina´s pierogi class – it is a great experience https://www.airbnb.fi/experiences/373114

MEMORIES FROM KRAKÓW: KAZIMIERZ

Kazimierz, the Jewish quarter in Kraków. In January, we stayed at the edge of Kazimierz, by the banks of the river Vistula. We chose this Airbnb apartment for its location and its colourful walls. Across the river is the area, where the Nazis displaced the Jews, forcing them in a ghetto, away from the actual Jewish quarter proper, in 1941.

Once a thriving community, Kazimierz now faced declination and desertion. It became an area nobody entered voluntarily in the dark. Today, the quarter is improving and buildings are being repaired. Lots of little cafés and restaurants. Shabby beauty and clever restauration.

Versio 2

The municipality has sold a number of houses to politicians, for a song, presumably unauthorized. These deals should not have been made, having regard to potential descendants of the original owners. Of the 70 000 Jews in Kraków, a mere two thousand survived the WWII. Post-war antisemitism, as well as founding of the State of Israel, led to emigration of most of the surviving Jewish population. We attended a pierogi
class, run by Karina, whose landlord lives in Israel. The old man, over 90 years of age, visited Kraków a couple of summers ago. He sat in the patio of the house he owns, eyes fixed to the third floor apartment. The old home. He has not been eager to return. Memories of losing his entire family have been too painful.

ta_krakova_kollaasiThe middle picture. A tiny shop within the Jewish quarter. An elderly couple. The lady looked like a meagre, slightly overgrown pixie wifey. A fairisle knit cap tucked deep over her head and ears. A white twine belt on her long black coat.

An endless array of old things, some small, some a bit bigger. Candlesticks, menoras, bracelets, pendants (one with a turquoise), post cards, books, family photos dimmed by time, patinated satchels and wristlet bags, etuis a bit worn around the edges, silver hand glasses and hairbrushes.

We pick a brass candlestick to put on our dining table. I fit a white candle into it, to be lighted every morning.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,

Veli Thoddoo Inn on koko perheen yritys

Scroll down to find this entry in English.
tervetuloa
Lisää Thoddoon muistoja.

Veli Thoddoo Inn on perheen yhteinen yritys. Azmy johtaa ja hoitaa arkea, valmistelee ja siivoaa huoneet, tarjoilee aamiaiset, lounaat ja päivälliset, hoitaa puutarhan aloe verat ja kastelee hibiscukset. Hän opastaa vieraat rannoille, neuvoo reitit kauppoihin ja parhaille valokuvauspaikoille.

Isä on nikkaroinut huonekalut. Maalannut sisälle sijoitetut ja lakannut ulos asetellut. Yhdessä miehet huoltomaalaavat puutarhaa ympäröivän muurin, kunnostavat ovet, remontoivat sen, mitä kulloinkin tarvitsee.

puutarha1

Äiti ja yksi sisko laittavat ruokaa. Jos majatalo on täynnä, he kokkaavat ateriat majatalon omassa keittiössä. Azmy paistaa aamiaisen kananmunat. Niitä syömme puutarhan varjoisassa katoksessa, jonka suojissa istumme paljain jaloin, varpaat valkoiseen hiekkaan työnnettynä. Kun vieraita on vähemmän, äiti laittaa ruoan kotona ja tuo sen valmiina tullessaan tai laittaa isän kyytiin skootterilla kuljetettavaksi. Rakkaudella toimiva ruokalähetti.

Veljien kanssa hoidetaan yhteydet varausjärjestelmiin: Bookingiin, Expediaan ja mitä niitä nyt on. Pikkuveli kirjoittaa laskut. Yhdessä viestitellään asiakkaiden kanssa. Sisko auttaa Instagramissa.

Koko perhe pitää meistä huolta.
Se tuntuu niin hyvältä ja siihen huolenpitoon tahtoisin taas palata.

jalat.jpg

VELI THODDOO INN IS A FAMILY ENTERPRISE

More memories from Thoddoo.

Veli Thoddoo Inn is a family enterprise. Azmy is in charge, taking care of everyday business, preparing and cleaning rooms, serving breakfasts, lunches and dinners, minding the aloe veras and hibiscuses in the garden. He guides his guests to beaches, to shops, to the best photographing spots.

Dad has tinkered all the furniture. Painted the ones indoors and varnished the ones outside. Together, the two men repaint the wall surrounding the garden, mend doors, repair all the things that need fixing.

ihanuus

Mum and one of the sisters cook. The inn being full, they cook the meals in the inn kitchen. Azmy fries eggs for the breakfast. We enjoy them under the shady garden pentice, barefoot, our toes tucked in white sand. When there are less guests, Mum cooks at home and either brings the food down herself or packs it to be transported by Dad’s scooter. Food courier service run by love.

Brothers communicate with booking systems: Booking, Expedia and whatnot. Little brother writes the bills. Together they keep in touch with clients. Sister helps with Instagram.

We are cared for by the whole family.

It feels so good and I long to indulge in that care again.

vti.jpg

 

 

Avainsanat: , , , , , , , ,

Lammikoissa leikkivät lapset

Scroll down to find this entry in English.autoTakaisin Thoddoolle jälleen.

Istumme Veli Thoddoo Inn –majatalon puutarhan iltahämärässä ja puhumme sateesta. Suomalaista?

Ainakaan lämpötilasta puhuminen ei ole Thoddoolla tyypillistä. Kun vuosi sitten kysyin Azmylta lämpötilan vaihteluista sekä siitä, paljonko juuri kyseisenä päivänä oli lämmintä, hänen kasvoilleen levisi hämmästynyt ilme.
”En tiedä. Mihin sitä tietoa tarvitsee?”

Niin mihin. Lämpötila on suunnilleen sama aina, siellä 25-30 Celsius-asteen välillä. Yöllä vähän päälle 20. Säästä tai varsinkaan lämpötilasta ei puhuta. Siinä ei ole mitään puhumista.

Jatkamme juttua sateesta.
”Kun olin lapsi, me leikimme aina sateessa. Uimme katujen lammikoissa.”
Silloin kadut olivat vielä pehmeää hiekkaa ja sadevesi muodosti puhtaita lätäköitä. Silloin tarkoittaa aikaa joskus 90-luvun puolivälissä. Kertoessaan Azmy hymyilee.

Nyt saaren kaduilla kuljetetaan turistit ja turistien matkalaukut majataloihin ja takaisin satamaan kolmen penkin golf-autolla tai valkoisella pikkupakulla. Lavalla varustetun mopoauton tai pienen kuorma-auton kyytiin lastataan hedelmätarhojen reunoilta keltaiset ja vihreät papaijalaatikot. Skoottereilla suhaavat kaikki. Äidit huivi ja mustat helmat hulmuten, pienempi lapsi edessä seisten ja isompi takana äidin selkään nojaten, pienet kädet äidistä kiinni pidellen. Joskus ajaa isä ja äiti istuu kyydissä lapsen takana kädet rennosti polvilla. Pari henkilöautoakin bongaamme katoksien alla auringolta suojassa. Ajoneuvot ovat tiivistäneet kadut ja tiet koviksi, vettä läpäisemättömiksi. Lammikoiksi kerääntyvä sadevesi muuttuu ruskeaksi. Lammikkoleikeille ei heltiä enää lupaa vanhemmilta.

Kun aurinko taas seuraavana päivänä paistaa, lammikot katoavat.
Jään miettimään sitä, miten lasten leikit ovat muuttuneet.

katu

CHILDREN PLAYING IN PUDDLES

Back to Thoddoo again.

We are sitting in the garden of Veli Thoddoo Inn, in the twilight, talking about rain. Like Finns?

Temperature is, after all, an uncharacteristic topic in Thoddoo. Last year, as I asked Azmy about temperature fluctuations and about the temperature in that particular day, an astonished expression spread across his face.
”I’ve no idea. Why do you want to know that?”
Yes, why. The temperature is always roughly the same, between 25 and 30 degrees Celsius. In the night, a little over 20. Weather, notably temperature, is not discussed. There is nothing to discuss.

We go on about rain.
”When I was a child, we always played in the rain. We swam in the puddles on the street.
Streets were of soft sand back then, rain water making clean puddles. Back then means in the mid-90s.”
Azmy smiles, telling us about it.

Now tourists and their luggage are transported to the inns and back to the harbour with a three-seat golf cart or a white minivan. On orchard edges, yellow and green boxes of papayas are loaded on moped trucks or small lorries. Scooters are ridden by all. Mothers with their scarves and black hems fluttering, a smaller child standing in front of mum and a bigger one behind, leaning on her back, little hands holding on to her. Sometimes it is the dad who does the driving, mum sitting behind the child, her hands relaxed on her knees. We even spot a couple of cars, under pentices, sheltered from the sun. Vehicles have packed the roads hard, battened them down. Rain water in the puddles turns brown. Parents no more let their kids play in the puddles.

Next day, the sun is shining and the puddles disappear.
I am left wondering about how children’s games have changed.

ajelu

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Tuulevi Viljontyttären jouluyö  

15675721_10154783480769360_5386921622139444722_o.jpgLiki puoliyö. Istun hiirenhiljaisessa, hämärässä Elämyshotellin aulassa Rantasalmella. Minun jouluuni pitää mahtua myös näitä hetkiä omien ajatusten kanssa. Perhe meni jo nukkumaan ja minä hiivin tänne. Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että Järvisydämen väki näin sydämellisesti tekee meille muille joulua. Aamun jooga. Joulupuuro ja rusinasoppa, jota meillä muuten aina lapsuudessa tehtiin sekahedelmäkeiton sijaan. Savusaunan löylyt ja palju. Jouluruokia notkuvat pöydät. Pelejä. Kymmenet kynttilät ja takkatuli. Tämä aikatauluttomuus perheen kanssa. Luen vielä vähän.

Kirjoitin tuon kaksi vuotta sitten jouluyönä, toisena Järvisydän-jouluna. Kaksi viikkoa  sitten kävimme kolmannen kerran kokemassa joulutunnelmaa Porosalmen rannoilla. Nyt matkailualan opintojaan työn rinnalla viimeistelevä mies on yksi Järvisydämen joulun tekijöistä ja osan joulusta töissä. Solahtaa sitten vuoron jälkeen perheen seuraan. Kun muut lopulta asettuvat aloilleen, nukkumaan en malttaisi tälläkään kertaa mennä. Voisipa vain venyttää jouluyötä maisemasviitin ikkunasta hiljaisuuden valoja ja valojen värejä katsellen. Valvoa mieli levollisena.

Viinikellarin pitkä ruokapöytä. Sellainen ”herkkua on siinä monenlaista” –versio, jonka alla varmasti lymyävät tontut. Jätetään vähän paistia heillekin! Santsaan silti vielä kolmannen kerran. Viereisen pöydän ääressä samettimekkoinen pikkutyttö kauhoo neljättä kulhollista punavalkoista kerrosjälkiruokaa. Hädin tuskin ylettää. Vieressä oleva äiti laski kerrat ja rajoittaa herkuttelua. Kahvi höyryää suuressa kahvipannussa. Kaadan sitä punasaviseen mukiin. Hirsiseinän pintaa pitkin tekee mieli kuljettaa kättä niin, että jokainen mutka ja muoto tuntuu. Ravintola Piikatytössä pitkä hirsipöytä on kannettu takaisin sille oikealle paikalleen. Aamiaisella takan ääressä lämpö leviää selkää pitkin.img_0760
Luonnonkivien sisään louhitussa Järvikylpylässä raukeus aaltoilee ytimiin asti. Norppakiville olen oppinut jättämään murheita. Kuvittelen niillä loikoillessa itseni Saimaan rantakalliolle. Auringon lämmittämille. Ihmetellen veden hiomia, järven pohjasta rakennustarpeiksi nostettuja hirsiä ja luonnonkivilaattoja. Tukkisaunan pitkällä lauteella löytyy tilaa monelle perheelle. Löylyvesi sihahtaa.

Tavoitan jokaisella käyntikerralla sellaista luksusta, jota ei mitata tähtiluokituksella. Sisäistä rauhaa. Luksus on sitä, mistä on puutetta ja aika usein arjessa on puutetta rauhallisesta itsessä olemisesta. Kun hämärässä ajaa Järvisydämen mäelle ja näkee edessä avautuvan maiseman ja ympärillä tuikkivat sadat valot, mieli sujahtaa keskiaikaiseen tarinaan ja sielu astuu johonkin menneeseen Tuulevi Viljontyttären aikaan satoja vuosia sitten. Ehkä vuoteen 1658, kun Venäjän tsaari luovutti Heiskasen suvun päämiehelle 600 hehtaarin niemekkeen kiitokseksi hyvästä sotilaspalveluksesta. Silloin näille kallioisille maille perustetusta kestikievarista alkoi nykyisen Järvisydämen tarina.

lyhdyt

CHRISTMAS NIGHT OF TUULEVI, DAUGHTER OF VILJO

Nearly midnight. In the twilight, I am sitting in the whisper-quiet lobby of Hotel Järvisydän. These moments, alone with my thoughts, are an essential part of my Christmas. My family has gone to bed and I have sneaked here. I am ever so grateful to the Järvisydän crew for making our Christmas in such a hearty manner. Yoga in the morning. Rice pudding, not with fruit soup but with raisin soup, just like in my childhood. Smoke sauna and a hot tub. Tables laden with Christmas food. Games. Dozens of candles and a crackling fire. Unwinding with the family, without schedules. I will read for a bit more.

It has been two years
since I wrote that, on a Christmas night, our second Christmas at Järvisydän. Two weeks ago, we enjoyed the Christmas spirit at the shores of Porosalmi for the third time. My husband, finishing his studies in travel industry besides his job, is now one of the makers of the Järvisydän Christmas, and spends part of the holiday season  working. After his shift, he joins the family. When the others finally turn in, I am, once again, reluctant to go to bed. I wish I could just stretch the Christmas night, watching the lights of silence, colours of the lights. Awake, serene.

The long table in the Wine Cellar, with all kinds of delicacies. There must be elves lurking under the table, so let us leave some roast for them too! Still, I am going back for seconds, no, thirds. At the next table, a little girl with a velvet frock is ladling her fourth bowl of the red and white trifle. She can barely reach the table. Her mother, having counted her helpings, tries to confine her. Coffee, steaming in a large pot. I pour some into a red clay mug. There are many natural morphs and meanders on the log wall, tempting to touch. In the restaurant Piikatyttö, the long log table has been carried back to its proper place. At the breakfast beside the fire, warmth spreads along my spine.

49643145_309358463033720_3103435813518573568_nThe Lake Spa, quarried out of the natural rock, makes me utterly relaxed. I have learned to leave my worries to the Seal Stones. Lolling on them, I imagine myself on the cliffs by the lake Saimaa. Warmed by the sun. I am marveling at slates and logs, smoothed by water, lifted from the lake bottom and used as building material. On the long pew in the Log Sauna, there is room for many families. Water sizzles on the stove.

On each and every visit, I am finding luxury, one not measurable by star ratings. Inner peace. Luxury is what there is shortage of, and in everyday life, there is shortage of just being in yourself, in peace. When I drive to the Järvisydän hill in twilight, seeing the scenery in front of me, hundreds of lights twinkling around, my mind slips into a medieval story and my soul steps into a time long gone, the time of Tuulevi, daughter of Viljo, hundreds of years ago. Perhaps in the year 1658, when the Czar of Russia gave this 600 hectare headland to the Heiskanen family, acknowledging a remarkable military service. The inn founded on these rocky lands back then was the starting point of the Järvisydän story.51DDE68A-C8B2-449D-9ED8-8A211879151C

 

 

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,
Mainokset