TUOKSUJEN THODDOO

Tässä elämässä jo toisen kerran ihana Thoddoo ja Veli Thoddoo Inn. Majatalo, johon palaaminen on kuin kotiintulo. Kuljetan aviomiestä vuosi sitten tutuiksi tulleilla kujilla. Näytän pinkin muurin ja vien hedelmäpuutarhojen laidoille. Talutan lännenpuoleiselle rannalle. Kävelemään paljain jaloin puuterirantaan, sinne missä valkoinen hiekka on aivan erityisen lempeän pehmeää. Pehmeämpää kuin missään.

Versio 2

Teiden varsilla tuoksuu. Lähikadulla, jonkun talon pihamuurin yli leijuu pyykinpesuaineen tuoksu. Vaaleanpunaisen muurin takaa kohoaa makean mausteinen parfyymi. Joku suihkautti juuri. Mustalla skootterillaan vastaan ajava nuori nainen tuoksuu tutun tuntuiselle hajuvedelle. Sille, jota en ehdi tunnistaa. Käännyn silti katsomaan perään ja huomaan mustan tunikan taidokkaasti eri väreillä kirjaillut kalvosimet. Joulukuusenvihreän päähuivin, joka on aseteltu paikoilleen kullanvärisin neuloin.

papaijapuutarha

Kun poljemme turistirannalle, tuoksut vaihtelevat. Hedelmätarhan kulmalla lehahtaa käyneen makea haju. Huonosti toimivan kompostin lämpimän tukahduttava imelä tuoksu. Viljelijä on koonnut huonoksi menneet papaijat kasaan. Kärrää varmaan illalla pois. Viivymme rannassa auringonlaskun viime hetkiin saakka. Pimeä valahtaa puoli seitsemän aikaan. Olemme päiväntasaajalla. Poljemme kohti majataloa hedelmätarhojen ja viljelyksien välistä pimeää tietä pitkin. Juuri ja juuri näen eteeni. Ensin tulee savun tuoksu. Sitten mutkan takaa aukeavat maisemaa maalaavat liekit.  Miehet polttavat puutarhajätettä: oksia, hedelmäpuiden kuivia lehtiä. Tuoksu palaa mieleen illalla, kun haistan Azmyn sytyttämän hyttyskierukan hajun.

Niin ja se tärkein, meren ja hiekkarannan tuoksu. Sille en löydä selitystä enkä mielikuvaa. Mille lämmin, turkoosi meri tuoksuu? Miltä tuoksu tuntuu? Suolaisen kirpeä kevyt puraisu, tuoksuvan lempeä silitys. Lämmin hymy ja silmäkulmien naurunrypyt.

rannassa

Tien varrella ja rannalla siellä täällä jokin kukka. Lempeä, keveän makea tuoksu. Vähän vaniljaa, jotain kevyesti samaa kuin jasmikkeessa. Hiukan hedelmää. Pysähdyn melkein aina jonkin kukan huomatessani nuuhkimaan. Tuo valkoinen pikkukukkainenko se on. Vai tuo toinen valkoinen kellokukkainen, jonka lehdet ja kukat muistuttavat elämänlankaa, mutta kymmenen kertaa isompina. Ehkä nuo keltaiset, ryppäinä kasvavat pienet kukkaset. Koko reissun aikana en onnistu jäljittämään tuoksuvaa kasvia.

Myös jokin Azmyn puutarhan kukista tuoksuu, mutten tiedä mikä. En vaivaudu nousemaan jäljittääkseni tuoksua – kasvia tuskin tunnistaisin kuitenkaan. Nuuhkin vain. Silmät kiinni.

vaaleanpunainenseinä_.jpg

THODDOO, THE FRAGRANT

For the second time in this life, the lovely Thoddoo and Veli Thoddoo Inn. It feels like coming home. I lead my husband through the alleys, so familiar from a year ago. I show him the pink wall and take him to the edges of the orchards. I walk him to the western beach, pacing barefoot where the white powdery sand is extraordinarily soft and mellow. Softer than anywhere else.

nimetocc88n1.jpg

The roadsides are fragrant. In a nearby street, the smell of washing powder is wafting over a garden wall. Behind the pink wall, a sweet and spicy perfume ascends. Someone has just done a little splash. A young woman on a black scooter smells of a perfume that feels familiar. One I fail to recognize this quickly.  I still turn to see her go and notice the intricately decorated cuffs on her black tunic. The christmas-tree green headscarf secured in place with gold-coloured pins.

Pedalling towards the tourist beach, there are various fragrances. There is a sweet, fermented smell at the corner of an orchard. The suffocating, warm and cloying smell of a malfunctioning compost. The farmer has gathered spoiled papayas in a pile. To be wheeled away in the evening, I suppose. We linger on the beach until the last moments of sunset. Darkness falls at half past six. We are on the equator. We pedal towards the inn, along a dark road, between orchards and farmlands. I can barely see ahead of me. First, there is the smell of smoke. Then, behind a bend, flames paint the scenery. Men burning garden waste: branches, dry leaves from fruit trees. The moment comes back to me in the evening as I smell the mosquito coil Azmy has lighted.

Versio 3

And most importantly, the smell of the sea and the sandy beach. I cannot explain it, visualize it. What does the warm turquoise ocean smell like? How does the smell feel like? A salty, crisp, gentle bite, a fragrant, ethereal stroke. A warm smile and crow’s-feet around your eyes.

By the road and on the beach, a flower here and there. A mellow, ethereal, sweet fragrance. A bit like vanilla, a tiny bit like mock orange. A bit of fruityness. I stop and smell almost every flower I spot. Is it that white one with little flowers. Or is it that one with enormous, bell-like flowers, like a tenfold morning-glory. Perhaps those small yellow flowers growing in clusters. I fail to identify a single flowering plant during my journey.

One of the flowers in Azmy’s garden smells too, but I do not know which one. I do not bother to rise and track it down – I would not recognize the plant anyway. So I just whiff the fragrance. Eyes closed.

puutarha.jpg

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,

MAHDOTONTA MATKASUUNNITTELUA?

meriMuistelen puolentoista vuoden takaista ensimmäisen Malediivien matkan suunnittelua.  Sähköpostissani köllöttää minulle ja tyttärelle Turkish Airlinesin lentovaraus välille Helsinki – Istanbul –Male ja takaisin. Entä majoitus? Mikä atolli, mikä saari, mitkä yhteydet, paljonko maksaa? Selaamme Bookingin ja Airbnb:n tarjontaa. Airbnb-kohteissa ei juuri palautteita ole. Onko näitä edes olemassa? Perillä selviää, että Airbnb-ilmoittamisen historia on niin lyhyt, ettei palautteita ole vielä kertynyt. Hintoja on aluksi vaikea hahmottaa. Yöhinnan päälle pätkähtää valtion määräämä palvelumaksu 10 % ja vero 12 %. Ympäristömaksu on vähän vajaa kolme euroa yöltä nuppia kohti. Ynnäämme prosentteja ja öiden määriä. Nykyään Booking erittelee automaattisesti nämä kulut huonehinnan päälle, niitä ei tarvitse enää laskea itse.

matka

Malediiveilla edulliset paikallislautat tai kalliimmat pikaveneet korvaavat kotoiset bussilinjat. You reach islands by a public ferry or speedboat.

Minkä majatalon valitsemme? Kauanko kestää matka lentokentältä? Mistä kuljetus? Pääseekö pikaveneellä?  Vesitasomatkat maksavat satasia eli ihan liikaa. Jostain blogista luen juttua paikallislautoista. Matkat maksavat muutaman dollarin per nenä. Säästäväisenä innostun, mutta en meinaa löytää aikatauluja. Tutkimme karttaa ja pallottelemme päätöksiä tuntikausia. Minkään matkan suunnittelu ei ole tuntunut näin työläältä. Huomaammekohan kaiken tarpeellisen?

Marraskuun yhdeksäs päivä nostamme rinkat selkään ja suuntaamme Helsingin aseman kautta kentälle. Vasta vähän ennen matkaa selkiytyneet majoitusvaraukset olemme printanneet, ne kun piti varautua näyttämään perillä lentokenttävirkailijalle. Ilman majoitusvarausta maahan ei kuulemma pääse. Perillä Velanan kentällä vakava, huivipäinen virkailija tutkii meidän lankettimme ennen maahan pääsemistä. Iskee nykyään niin harvinaisen leiman passiin. Tällä toisella, syksyn 2018 matkalla varauspaperit piti kaivaa näytille jo Helsingin päässä.

Ukulhas

Tästä alkaa Ukulhaksen, sen suunnilleen koripallokentän kokoisen saaren, päätie. On siellä talojakin. Walking on the main road of Ukulhas island.

Syksyllä 2017 valintamme osuvat kahteen, suhteellisen lähellä toisiaan olevaan saareen: Ukulhas ja Thoddoo. Ensimmäiseksi yöksi varaamme hotellin Hulhumaleen, lähelle kenttää. Ennakkoon arvailemme olevamme väsyneitä neljäntoista tunnin lentojen jälkeen. Turha pysähdys, matkaa olisi voinut jatkaa saman tien perille saakka.  Kahdeksi viimeiseksi yöksi buukkaamme kaksi yötä pieneen budget-tason resorttiin nimeltä Malahini Kuda Bandos.

Nyt 2018 matkalle valitsemme toistamiseen Malediivien hedelmäkorin, rakkaaksi tulleen suosikkisaareni Thoddoon. Sen haluan esittellä tällä toisella reissulla miehelleni – ja siellä on iki-ihana Veli Thoddoo Inn-majatalo. Toiseksi saareksi valikoituu Dhigurah. Sekä viime että tämän vuoden saarikohteemme ovat kohtuullisella pikavene-etäisyydellä toisistaan.

Niin ne saarisiirtymät. Ensin konsultoimme Googlea ja tuskailimme kovapäisesti minä ite-periaatteella. Saamme kuitenkin siirtymien suunnitteluun ja venematkojen varaamiseen lopulta parhaan avun majapaikoista. Majoittajat tietävät aikataulut ja käytännöt. He osaavat opastaa. Matkat voi myös maksaa majataloihin. Tällä toisella reissulla suunnittelu sujuikin sutjakasti, vanhalla kokemuksella.

velithoddooinn

Veli Thoddoo Inn, takaisin sinne. Majatalon takana on pieni puutarha. Garden of our favourite guesthouse Veli Thoddoo Inn in Thoddoo island.

IMPOSSIBLE TRAVEL PLANS?

I am thinking back to a year and a half ago when we were planning our first trip to the Maldives. In my inbox, there resides a Turkish Airlines flight reservation for me and my daughter: Helsinki – Istanbul – Male and back. And the accommodation? Which atoll, which connections, which price? We are browsing Booking and Airbnb for options. There are very few reviews for Airbnb properties. Do they even exist? Having gotten there, we learn that the history of Airbnb is too short for reviews to have piled up yet. At first, prices are difficult to get to grips with. On top of the fee per night, there is a 10% government service charge and a 12% tax, as well as an environmental charge, just under 3 euros per person. Today, Booking does itemize these costs on top of the room price; you do not need to calculate them anymore.

Which guesthouse should we pick? How long is the trip from the airport? What about transport? Will we get there by speedboat? Trips by seaplane are definitely too expensive, hundreds of dollars. On a blog, I read about local ferries. These trips are just a few dollars. Ever frugal, I am excited about this, but timetables are hard to find. Exploring the map, we juggle decisions for hours. No trip ever has been this arduous to plan. Have we considered all the essentials? On the ninth of November 2017, we put on our backpacks, then head to Helsinki station and proceed to the airport. Just before the journey, we have sorted out and printed our reservations, since they are to be shown to airport officials in the destination. Apparently, you cannot enter the country
without these documents. At Velana airport, a straight-faced official with a headscarf examines them before letting us through, stamping our passports, something that rarely occurs these days. On our later trip, in the autumn of 2018, we had to present the reservations before even leaving Helsinki.

velithoddooinn1

In the autumn of 2017, we choose two islands relatively close to each other: Ukulhas and Thoddoo. Assuming we will be tired after the fourteen-hour flights, we book a hotel in Hulhumale,  near the airport, for our first night. We might as well have travelled all the way to our destination. For the last two nights, we book a budget resort called Malahini Kuda Bandos. On our 2018 trip, we return to Thoddoo, the fruit basket of the Maldives, my favourite island. I want to introduce the island to my husband – and on Thoddoo, there is the ever so lovely Veli Thoddoo Inn. Dhigurah is selected to our second island destination. Both last year and now, our destinations are within a reasonable speedboat distance to one another.

Speaking of island transfers, we began by obstinately consulting Google, after the ”I wanna do it myself” principle. The staff at our lodgings, however, turn out to be the best source of advice and guidance when planning our transfers and booking boat trips. They are familiar with timetables and practices. Transfer fees can also be paid in the inns. On our second trip, planning went smoothly, with experience.

thoddoo

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,

MITEN LÖYSIN MALEDIIVIT?

IMG_2934.JPGJoskus yläasteella minulla oli kirjekaveri Malediiveilta. Ibrahim Shathir Malesta  lähetti kirjeidensä mukana ison postikortin tai kaiketi kaksi. Ainakin toiseen oli kuvattu klassinen palmurannan auringonlasku. Toinen taisi olla kuva turkoosista merestä ja sitä kohti kallistuneesta palmusta.

Tänä syksynä pengottuani tuntikausia siskon huushollin eli lapsuuden kotipaikan vintillä löysin yhden ainoan, siistillä käsialalla kirjoitetun kirjeen. Postikortin muistelen laittaneeni nastalla vanhan hirsitalon kamarin, siis oman huoneeni seinälle. Nastan painoin tapetin ja sen alla olevan seinäpahvin läpi. Mihin lie kortti sittemmin hävinnyt. Kirjeen postileimasta en saa selvää enkä muista tarkkaa vuotta, jolloin kirjeen sain. Yhteys kirjekaveriin katosi, mutta saavuttamattomalta tuntuva unelma Malediiveista jäi. 1970-80 –luvun vaihteen Ristiinassa asuneelle esiteinille tuo maailman laidalla oleva oleva kaukomaa olisi yhtä hyvin olla kuussa. Käsittämätön utopia. Niin kaukaiselta se tuntui aina viime vuosiin saakka. Kun vuonna 1988 menimme naimisiin, häämatkakohteeksi emme osanneet edes haaveilla Malediiveja. Olimme opiskelijoita, pienen budjetin ihmisiä.

Kun tytär oli pieni, unelmoimme yhdessä lomasta, jolla yövytään veden päälle rakennetussa majassa. Tartutin turkoosin kaukokaipuun häneen. 50-vuotismatkalle
pyysin sitten Kilroy Travelsin Janelta tarjouksen koko perheen  Malediivien matkasta. Matkatoimisto tarjosi kahden viikon yhdistelmämatkaa: viikkoa resortissa ja toista perinteisessä puisessa dhoni-laivassa saarelta toiselle kruisaillen. Budjetti vaan karkasi edelleen ulottumattomiin. Hinta per nuppi hipoi tuolloin neljää tonnia.

Kului muutama vuosi. Yhtenä helmikuisena tiistaina keväällä 2017 Lentodiilejä selaava tytär kiljaisee
–       Äiti. Lentotarjous Malediiveille. Vähän yli viisisataa!
Varaamme marraskuulle 2017 Turkish Airlinesin lennot tietämättä vielä, missä majoittua. Hesarin edellistalven juttu oli kuitenkin kertonut majataloista, joiden yöhinta on myös meille passeli. Omatoimimatkalla niissä voi majoittua  paikallissaarilla. Kun laki vuonna 2009 muuttui, paikalliset alkoivat avata pieniä, kohtuuhintaisia majataloja. Sinne me suunnistaisimme!

IMG_2225

Veli Thoddoo Inn Thoddoon saarella on lämminhenkinen majatalo. Kuulet siitä tulevista postauksissa. Veli Thoddoo Inn is a lovely guesthouse in Thoddoo island. You will hear more of it later.

HOW DID I DISCOVER THE MALDIVES?

When at high school, I had a penpal from the Maldives. Ibrahim Shathir from Male attached one or two large postcards to his letters. One of them had a picture of a classic sunset on a palm beach. The other one, I think, depicted a palm tree swaying by the turquoise sea. This autumn, after rummaging my sister’s attic (she lives in our childhood home) for hours, I found just one letter, scribed in neat handwriting. I recall pinning the card on the wall in my room in our old log house. Through the wallpaper and the board. I wonder where the card has vanished. The date stamp on the letter is unreadable and I cannot remember the exact year I received the letter. I lost contact with my penpal but kept on dreaming of the seemingly unattainable Maldives.

For a preteen living in Ristiina in the turn of the eighties, the Maldives might as well have been on the moon. An unimaginable utopia. That is how remote it felt until recent years. For our honeymoon in 1988, we could not even begin to dream of going to the Maldives. We were students with a low budget. When our daughter was small, together we used to fantasize about a holiday in a overwater bungalow. I infected her with a turquoise wanderlust. For my 50 th anniversary trip, I asked Jane of Kilroy Travel to put together an offer for a family trip to the Maldives. The agency suggested a two week trip, a combination of one week in a resort and another on a traditional wooden dhoni boat, cruising from island to island. The cost was still unattainable, though. The price would have been nearly four grand per person.

Some years later, a February tuesday in the spring 2017 our daughter is browsing flight deals and suddenly she yells:
– Mum! A flight offer to the Maldives. Just over five hundred euros!
We book ourselves some Turkish Airlines flights for November, without any knowledge of accommodation. The winter before, there had been an article in Helsingin Sanomat, with information about affordable guesthouses. For independent travellers, staying on local islands is a good option. After the law change in 2009, many locals started opening small, affordable inns. That is where we would be heading!

IMG_2253

Thoddoon muistoja. Memories from Thoddoo island.

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

PALUU MIELENRAUHAAN

1.11.2018
Päivää – niin monen vuoden jälkeen. Juuri nyt istun Malediivien pääkaupungin Malen kupeesssa olevan Velanan lentokentän aulassa, penkkirivin keskellä, melkein suoraan ilmastointilaitteen edessä. Vaihdoin äsken paikkaa, sillä kovalle säädetty puhallus tempaisi ajatukset aulan peräseinää kohti, päin kenttä-span ja turistisuihkun lasiseinää.

Tulimme varhain aamulla Thoddoolta ja odotamme neljältä lähtevää pikavenettä Dhigurahiin. Kurkistan kelloa. Kaksi tuntia vielä. Macin akussa puhtia on jäljellä 18%. Olen kirjoittanut kuusi liuskaa havaintoja Malediiveilta. Havaintoja sekä viimeksi kuluneelta kuudelta reissupäivältä aviomiehen kanssa että vuoden takaiselta äiti – tytär -matkalta. Thoddoolla kävin myös tyttären kanssa. Sille on syynsä, että palasin samalle saarelle kaikista noin kahdestasadasta asutusta saaresta. Se syy on neljän huoneen majatalo Veli Thoddoo Inn, yksi maan 396:sta majatalosta. Siitä lisää tulevissa postauksissa.

Tällaisten tarinoiden kanssa palaan Mielenrauha-blogiin. Tarinoin kohtaamisia, värejä, tuoksuja, tunnelmia. Maailmalta, Suomesta, kotoa. Suomeksi ja englanniksi. Olen kyllä kirjoittanut blogitauolla, mutta muuta. Henkilöstövalmentamiseen ja työyhteisöjen kehittämiseen liittyviä blogitekstejä, hankkeiden raportteja, lehtiartikkeleita, juttuja päätoimittamani bussiyhtiön henkilöstölehteen. Matkajuttuja ja henkilöhaastattelujakin olen kynäillyt. Kuukausi sitten treenasin luovaa kirjoittamista Otavan opistossa kirjailija Petri Tammisen johdolla. Menkää muuten ihmeessä, jos pääsette Petrin kurssille tai muuhun luovan kirjoittamisen opastukseen. Koska Petri opettaa harvoin, minä tunnen saalistaneeni helmiä tuon viikonlopun aikana.

BACK TO PEACE OF MIND

1st Nov 2018

Greetings after so many years. Right now, I find myself in the lobby at Velana airport, next to Male, capital of Maldives; I am sitting in the middle of a row of seats, nearly directly in front of the AC. I have just switched seat, since the high intensity blast swept my thoughts towards the further end of the lobby, to the glass wall of the airport spa and showers.

First thing in the morning, we arrived from Thoddoo, and are now waiting for the speed boat to Dhigurah, due at four. I have a glimpse at my watch. Two hours to go. My Mac has 18% battery life left. I have written six sheets of observations on Maldives. Observations from these six travel days with my husband and from the mother-daughter trip a year ago. We went to Thoddoo then, too. There is a reason why I wanted to go back to that specific island among the two hundred habitated ones. The reason is the four-room Veli Thoddoo Inn, one of the 396 ones in Maldives. More about the inn in future posts.

With stories like this, I will be back on my Peace of Mind blog. I will write about encounters, colours, smells, impressions. Around the world, in Finland, at home. During the breather with my blog, I did write, only it was different stuff. Posts about personnel coaching and working communities, reports on projects, articles in magazines, stories in a bus company personnel magazine I am an editor in. I have penned travel stories and personal interviews, too. A month ago, I had a chance to train my creative writing, led by the writer Petri Tamminen. Do go if there is a chance to attend one of Petri’s classes or participate in other such training. Since Petri seldom teaches, I feel like having hunted pearls during the weekend.

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Ole oma ittes työnhaussa!

Parhaat jutut bongaan kotijoukoilta. Tuorein  on aviomiehen somerekry-kampanja, jota seuraan riemuissani. Mieheltä meni duuni, kun työnantaja sulki koko toimipisteen Mikkelissä. Nyt on haussa uusi. Kuinka erottua numeroiden joukosta ja hakemusdokumenttien kasasta. Vaikka näin!

Vajaa viikko sitten julkaistun videon on uutisoinut Mikkelin Kaupunkilehti, Iltalehti ja Ilta-Sanomat ja se on levinnyt Facebookissa. Duunihenkisiä yhteydenottojakin on jo ropsahtanut muutama. Minä palastelin projektia osiin – mieti mitä siulla tarkoittaisivat nuo alla olevat otsikot käytännössä.

1. INNOSTU

Innostu, niin onnistut. Opettele kuuntelemaan itteäsi ja anna innostuksen ohjata. Joskus se tuntuu vievän hulluun suuntaan, mutta sieltäpä sattaa aueta uutta. Mies innostui siistimään isänsä tekemiä ojia kotiseudulla käydessään. Hän muisteli poikavuosien purontekoreissuja ja ojankaivuusessioita. Lapio olalle ja mettään. Se oli uusien urien aukomista ja riemua siitä, kun vesi virtaa. Mikä metafora!
Kaivaessa pulpahti idea ja kumppaniksi siihen tietysti piti kysyä kuvaajatytärtä.

2. KERÄÄ RESURSSIT

Josta tullaankin resursseihin. Meillä niitä ovat asioita nurinpäin kääntelevä, kekseliäs ja kyseenalaistava miehen mieli sekä mainostoimistossa työskentelevä valokuvaajatytär. Lasken itseni näihin resursseihin mukaan some- ja viestintätaustani vuoksi.
”Juuli, tehtäiskö?”
”No tehtäis!”
”Miten ja koska…?”

3. USKALLA

Uskallusta Henrikillä on riittänyt aina. Hän on toteuttanut värikkäitä ideoita: vienyt kiinteistövälityskonttorin torikahvilaan, yhdistänyt kuvataidetta myyntityöhön, järjestänyt asuntokuvista näyttelyn. Turha pelätä, että joku arvostelee. Koska kaikille ei voi olla mieliksi, kannattaa vaan ottaa omat erityisyydet käyttöön. Nyrjäyttää aivot ja uskaltaa.

4. OLE OMA ITTES

Jos sinä pelkäät, niin opettele ryhtymään toimeen, vaikka vähän pelottaisikin. Ole oma ittesi ja ammenna siitä.  Henrikistä löytyy se ojia kaivava tyyppi – se, joka on ollut pikkuskidistä saakka kekseliäs ja uusia uria aukova. Samaa asenne löytyy edelleen. Se asenne on videolla, CV-speksit LinkedIn:stä ja lisää mies kertoo itse. Osaaminen taipuu vaikka innovatiivisuutta ja toisin ajattelua vaativiin asiantuntija- ja valmennushommiin. Jokaisella on resursseja. Ensimmäinen niistä on asenne. Aivot menevät lukkoon, kun ajatus päätyy eitätävoi-tehdä umpikujaan. Vaihda sisäisen kysymyksen muoto. Kysy itseltäsi, mitä ja miten voit tehdä toisin.

6806_10152625627418607_1088273320998698490_n

Henrik Aschan, LinkedIn

UUTISET TYÖNHAKUKAMPANJASTA

Mikkelin Kaupunkilehti
Ilta-Sanomat

Iltalehti

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Voi miten paljon iloa!

puuro

Meillä on vieraita Hollannista. Valloittava nuori pariskunta. Haudutin heille perinteisen ohrauunipuuron rikotuista ohrasuurimoista. Pistin padan uuniin kahdeksan maissa, sillä puuro tarvitsee hautuakseen pari tuntia. Kun vieraamme ilmestyivät kymmeneksi keittiöön, valmis herkku höyrysi lämpimänä.

Rapion ohrauunipuuro 

Oman aamiaiseni jälkeen väänsin uunin päälle ja säädin lämpötilan kahdensadan asteen paikkeille. Sekoitin puuroainekset voideltuun mustaan valurautapataan.

1 litra täysmaitoa
2 dl rapion ohraryynejä
1 tl suolaa

Yksinkertaista ja perin tuttua. Puurosuurimot on siis valmistanut juvalainen Rapion mylly, jonka tarpeista minä tällaiset herkut teen. Vaikken itse juuri puuroja syö vähähiilarisen elämäntapani vuoksi,vieraille tarjoan tätä äidin mulle aikanaan tutuksi tekemää herkkua mieluusti.

Vieraamme ihastuivat. Heille ohra oli ihmeellinen, uusi maku. Puuro maistui kuulemma superhyvälle sekä voisilmän että mun itse keittämän omenahillon kanssa – he kokeilivat molempia.

Tämä tavallinen arki ja meille umpitutut asiat ovat niin näille kävijöille kuin monille muillekin meillä piipahtaneille ulkomaalaisille eksoottisia. Sen tajuaminen ja tämän maalaisarjen jakaminen heidän kanssaan on jotenkin niin ELÄMÄÄ isoilla kirjaimilla.

puuro1 ryynit

KIITOS KIITOLLISUUDESTA

Hanko (373)Lämmin onnentunne levisi sydänalassa äsken. Valot päällä sisällä, tuolla rintalastan takana jossain. Syy oli arkinen kuin mikä, nimittäin astianpesukone. Tyhjensin sitä, asettelin puhtaat haarukat ja veitset paikoilleen sinkkipurkkeihin. Ladoin sisään aamiaisastiat: kahvimukin, ruskearaitaisen lautasen ja smoothielasin. Huokaisin KIITOSKIITOSKIITOIS. Meillä on toimiva astianpesukone. Edellinen hajosi ja kesti hetken valita ja asentaa uusi.

Ja pointti on

Pointti ei ole astianpesukone, vaan kiitollisuus. Asenne, jota aloin opetella vuosia sitten. Se on omasta mielestä huolehtimista. Rhonda Byrnen Salaisuuden moni tuntee. Jenkkihötöksikin leimatun kirjan, jonka ytimenä on rautainen valinta hyvän näkemisestä, siitä kiittämisestä ja kiitoksen aiheen lisäämisestä omassa elämässä. Taikavoima on saman kirjoittajan teos. Se sisältää 28 päivän matkan kiitollisuuden harjoittamiseen ja tiedon soveltamiseen. Karsastan takakannen lausetta ”taikavoima on muuttava koko elämäsi”, mutta allekirjoitan kiitollisuuden arvon. Suosittelen näitä kirjoja ajatuksella ”Kaikki, mikä vahvistaa kiitollisuuden voimaa sinun elämässäsi, on hyvästä!”

Salaisuus-kirjan lainasin siskoltani. The Secret – Voima -kirjasta minulla on arvostelukappale ja siihen palaan aina uudelleen. Taikavoiman ostin työkirjaksi itselleni. Noudatin sen 28 päivän kiitollisuusohjelmaan lähes loppuun saakka – en enää muista, miksi viimeiset päivät jäivät uupumaan. Kuten mikä tahansa harjoittaminen, tämäkin kasvatti lihaksia: ilon ja kiitollisuuden henkisiä lihaksia. Se auttoi ankkuroimaan kiitollisuuden tavaksi. Teen muun muassa usein kiitollisuuskävelyä, jonka joka askeleella sanon kiitos ja vahvistan kiitoksen tunnetta mielessäni.

Hyvin pian ohjelman treenaamisen jälkeen minulle sattui jalkatapaturma, jonka vuoksi olin kolme viikkoa sairaalassa. Tuplahoitovirheen vuoksi jalkaa operoitiin kolmesti. Paraneminen oli hidasta ja takapakkeja riitti. Sairasloma venyi kuukausiksi. Sinä aikana en voinut varata jalalle enkä ajaa autoa. Peruin paljon töitä tai etsimään niille sijaistavan yrittäjän – yksinyrittäjänä kun toimin.  Taloudellisia menetyksiä tuli.

Syitäkiittää_pieni

Parhaiten muistan

Silti muistan vahvimmin sen hyvän, mitä noina kuukausina sain – en menetyksiä ja ongelmia. Sairaala- ja polivaiheen jälkeen jalkaa hoiti loistava lääkäri Ristiinan terveyskeskuksessa. Hänen kanssaan mietimme asioita perusteellisesti aina ihon paranemiseen vaikuttavia ruokavaliovalintoja myöten. Kelassa ja vakuutusyhtiö Tapiolassa kohdalle osui mainioita asiakaspalveluihmisiä. Olin yltiökiitollinen vakuutuksestani. Niissä työkeikoissa, joihin sain hankittua tuuraajan, sain tilalleni ihanan kollegan Etelä-Karjalasta. Hän opiskeli silloin ja oli juuri ennen soittoani pyytänyt maailmankaikkeudelta täydentäviä töitä maksaakseen tietyn suuruisen summan laskuja. Kohta sen jälkeen soitin ja kysyin pääseekö hän – kerroin, mitä olin sopinut koulutuspäivien hinnaksi asiakkaan kanssa. Se oli sama summa kuin hänen pyynnössään, jota en ennakkoon tiennyt.  Muistan kirkkaasti ilon pahoinvointia aiheuttaneiden kipulääkkeiden keskellä ”Näin maailma kuitenkin toimii! Minäkin voin luottaa tähän. KiitosKiitosKiitos!”

Muita kiitollisuuden aiheita oli yllättävän aikana satamäärin. Väitän osanneeni keskittyä niihin aiempaa paremmin, koska olin jo pitkään  treenannut tietoista kiitollisuutta. Viimeisten vuosien aikana on ollut muutakin vaikeutta. Taapäin katsoessa näen kuitenkin päiviä yhdistävän valoisan nauhan, jossa on hymyjä pitkin matkaa. Kiitollisuus ei poista murheita ja voimia vieviä tunteita, mutta se muuttaa suhdettani niihin. Se kehittää kykyäni palautua pahoista hetkistä. Kiitollisuus ei tee elämästä hattaraa. Surut on surtava, ahdistus elettävä läpi. Kiitollisuus tekee siitähelpompaa – se on polttoainetta, jonka voimin jaksaa itkeä itkut. Kiitollisuudessa eläminen auttaa nousemaan tunnesuosta aiempaa ripeämmin ja näkemään mahdollisuuksia siellä, missä ennen oli pelkkää harmautta.

Kiitos kiitollisuudesta.

PS. Olen kirjoittanut aihepiiristä aiemminkin mm. täällä.

asenne_kk

Klikkaa ylläolevaa kuvaa. Sen takana on Kodin Kuvalehden juttu  Itke, vihaa, raivoa…ja huomaa hyvä uudessa elämässä.

Linkit sisältävät kumppanuusmarkkinointia Bookyn kanssa.

Avainsanat: , , , , ,

Eläköön dialogi!

Elämä tuo eteen erilaisia teemoja. Tänään olen tuuminut dialogia ja sen eri muotoja. Maanantaina kuuntelin Savolaisen Miinaa, joka puhui dialogisesta olemisesta voimauttavan valokuvan seminaarissa kertoessaan  Maailman ihanin tyttö – projektista. Siitä tutusta, josta olen monesti kuullut omissa voimauttavan opinnoissani, mutta josta aina ammennan jotain uutta.

Eilen avasin Suomen työnohjaajien (STOry) Osviitta -lehden. Kas vain – teemana ”Dialogisuus ilmiönä ja menetelmänä” Ensimmäisenä ahmin tarinan, jossa haasteltiin Jaakko Seikkulaa, psyykkisissä kriiseissä käytetyn avointen dialogien hoitomallin kehittäjää. Seikkulahan on ollut kehittämässä kovasti kiiteltyä Keroputaan mallia psykiatriseen hoitoon.

Koko artikkelia en nyt ryhdy siteeraamaan, mutta muutaman minua koskettaneen ajatuksen teille avaan.

Näissä kohtaamisissa sanat muuttuvat usein toissijaisiksi. Tärkeää on mennä lähelle ja katsoa toista silmiin. Tämä opn dialogin perusta. Kun minä reagoin kehollani, toinen ihminen ei voi olla vastaamatta. Kukaan ihminen ei jää sen ulkopuolelle. Se on niin pirullisen yksinkertaista ja siksi niin helppo ohittaa. Kun toinen ihminen tulee lähelle ja katsoo minua silmiin, minä tunnen sen koko ruumiissani.

Seikkula puhuu kommentissaan psykoottisten kohtaamisesta. Silti tuo toimii aina, kaikkien kanssa, jos pysähdymme kohtaamaan oikeasti. Myös Savolaisen Miina puhui sanojen väistymisestä kertoessaan, kuinka voimauttavan valokuvan menetelmä alkoi kehittyä aikoinaan. Kun hän työskenteli nuorena sosiaalikasvattajana Hyvösen lastenkodissa, hän halusi aidon yhteyden tyttöihin, joita sanat ovat pettäneet liian monta kertaa. Jotka eivät enää luottaneet sanoihin. Kamera ja kuva auttoi luomaan siltaa siinä tapauksessa, että valta käännettiinn toisinpäin – silloin, kun kuvaaja kysyi tytöltä, kuinka sinä haluat tulla kuvatuksi. Dialogiahan se!

Eikö dialogi myös tuo näkyviin konflikteja? Konflikteista ei pääse eteenpäin, elleivät ne tule esille. Alussa esille tuleminen usein suurentaa konfliktia. Sitten on tultava dialoginen käänne, joka muuttaa tilanteen kulkua. Usein se tapahtuu silloin, kun joku alkaa puhua aidosti omasta kokemuksestaan. Konflikteissa tarvitaan sellaisia tilanteita, joissa osapuolten tekemiin päättelyihin vaikuttavat tekijät tulevat kaikille avoimeksi.

Tämähän säikäyttää monesti. Tekee mieli vetää sanat takaisin, pyyhkiä edelliset hetket yli, peruuttaa – sitä kun kuvitteli, että dialogiin antautuminen kohentaa ja rakentaa ja luo hyvää. Niin se tekeekin, mutta usein hämmennyksen kautta. Se ei haittaa. Ei hämmennystä tai konfliktia pidä pelätä, vaikka se saattaa pelottavalta tuntuakin.

Ja kuinka yksinkertaista se onkaan puhua omasta kokemuksestaan. Ja toisaalta kuinka vaikeaa on ylittää se aloittamisen kynnys. Silti kannattaa kokeilla, opetella!

Jutussa oli monta helmeä ja nämä kaksi ovat vain satunnaisia poimintoja. Ne valaisivat päivääni.

– Kansanaho, Anne. Kohtaamisia Keroputaan mallista. Osviitta 1/14

RanskaEspanja2013 448 (2) ovi

 

 

 

Avainsanat: , , , , , ,

Aamun lehti

aamiainen

Kotona maalla lehtiposti kolahtaa vasta päiväpostin kanssa laatikkoon. Luenkin aina aamulla milloin mitäkin vähän vanhempaa lehteä – joskus eilistä, joskus vaikka vuoden vanhaa. Ihan sama mitä, kunhan jutut ovat minulle uusia.

Tänään join aamukahvini Valkeakoskella Virpi-ystävän keittiössä. Tuorekin lehti olisi varmaan löytynyt, mutta minä luin sunnuntain Hesarin liitettä, jonka lukiokaverini Sari eilisellä iltavisiitillä työnsi kainalooni siinä olleen jutun takia. Jatkoin sitten pikkuisen joulukuun Eevan kanssa. Sekin kun oli lukematta. Lehti kuin lehti, uusi tai vanha. Tarinat ovat tärkeitä!
aamiainen1

aamiainen2

aamiainen3

Avainsanat:
Mainokset