Museoherkkuja: keittiömiehen nostot

Museoseikkailu2019 -matkaamme sisältyi monta mainiota museoravintola- ja kahvilakokemusta. Kokosimme niistä tämän oman, pitkän postauksensa. Poiminnoista ja kuvista  vastaa keittiömies Henrik, viittä vaille restonomi. Minä kirjoittelin havainnot tarinan muotoon.

KEITTIÖMIEHEN NOSTO 1: Amurin Helmi

Amurin Helmen seitsemän euron kalakeitto kiilasi kirkkaasti kärkisijoille kaikkien aikojen keittolounasvertailussa. Museokorttelikierroksen päätöskahveja saatteli sulhaspiirakka, juuri uunista tullut ja valuvalla voisulalla meheväksi voideltu. Reilu sipaisu munavoita päällä. Ja ihan kunnon voisilmäpulla vielä kahvimukin jälkimmäisen puolikkaan kruunuksi. Mehevä, hampaita vasten pehmeästi painuva ja tuhannen tuore.
Helmi se on – Amurin helmi.

KEITTIÖMIEHEN NOSTO 2: Cafe Sara, Ravintola Von Nottbeck & Café Milavida

Henrikin johdolla suunnistimme Airbnb-asunnoltamme Amurin Helmeen heti aamusta. 7,50 euron aamiaisbuffetin hinta-laatusuhde on ylivertainen.  Tälle kunnon suositus. Cafe Saran kultturellit kahvin kaverina  vegaaninen porkkanakakku kelpaa kelle vaan. Pikkuinen perunaleivos toi mieleen taitavasti tiivistetyn mutakakun. Jatkoon!

Milavidan mäelle kiipesimme nälkäisinä. Vaikka lounassalaatteja ei vitriinissä ollut, keittiö taikoi sellaiset limegraavatusta lohesta ja tuoreista kasviksista lohi. Kierroksen jälkeisille kahveille tuleva restonomi valitsi juhlallisen juustokakkuviipaleen. Syötiinköhän Olga von Nottbeckin pöydässä tällaisia herkkuja. Taatusti olisi ainakin kelvannut!

KEITTIÖMIEHEN NOSTO 3: Cafe Qwensel

Kai meil kahvitauko o? Myös keittiömiehen painokkaan toteamuksen mukaan kunnon museoseikkailu ilman kahvitaukoa on – niin – se on jotenkin vajavainen. Sen tauon voi viettää 1700 -luvun suojaisassa pihapiirissä näyttelykokemuksista rupatellen. Entä miten tehdään Turun paras mozzarellasalaatti? Otetaan fressit raaka-aineet, kaikkia reilusti. Lopuksi hivautetaan päälle köökin oma kastike. Kupeeseen lämmin sämpylä. Tätä on Cafe Qwensel. Koska museopäivä vie yllättävän paljon energiaa, myös illan menu kannattaa myös varmistaa. Me marssimme Viikinkiravintola Haraldiin, joka vei myös ajatukset 800-1050 -aikakauteen. Silloin viikinkiretket kuulemma sivusivat myös Suomen rannikkoa ja Turkua. Kaikille näille iso peukku.

KEITTIÖMIEHEN NOSTO 4: Cafe Victor, Enkelin Kisälli & Turun kauppahalli

Cafe Victor: niin kaunis paikka Turun taidemuseossa. Jessican isoäidin reseptillä tehty taivaallisen hyvä kalakeitto, siemennäkkäriä ja etikkavoita, pieni alkusalaatti.  Ruokaillessa rouva luki Annan artikkelin neljästä esikoiskirjailijasta. Hyvä hetki. Luostarinmäen käsityöläismuseon portilla on kahvila Enkelin Kisälli. Kaikki sen tuotteet tehdään omassa keittiössä itse leipoen lähimyllyn jauhoista. Marjat ovat aina kotimaisia. (Epä)virallinen museomaistaja Henrik totesi ison korvapuustin kanelisen toteutuksen täydelliseksi ja marjaisen juustokakun hartaan kahvihetken arvoiseksi. Päivän päätteeksi suunnistimme vielä vuonna 1896 avattuun historialliseen Turun kauppahalliin. Sen uumenista löytyy myös pikkuinen museomyymälä, jonka hyllyiltä bongasimme Hellaksen Mansku-suklaapatukoita, Figarol-rasioita, Hipnoksen Sirkka-keksejä ja Jalostajan sinappia Karhulan lasin sinappilaseissa. Niitä oli Sinikka- ja Aarne-kummin kotona Suomenniemellä juomalaseina aikoinaan- Päivän henkeen sopi tankkaus yhdessä kauppahallin ravintolassa: klassiset kaalikääryleet ja maistuvat lihapullat lisukkeineen. Tänään siis ajan kerroksia aina 1700-luvulta nykypäivään.

KEITTIÖMIEHEN NOSTO 5: Museoravintola Muusa

Porin taidemuseossa  Päivi Sundell pyörittää Museoravintola Muusaa, josta saa viikolla kahvin ja leivonnaisten lisäksi lounasta ja viikonloppuisin brunssia. Alusta saakka itse tehtyjen ruokien ja leivonnaisten hinnat ovat todella maltilliset.  Me kiersimme ensin näyttelyn ja söimme pikkubrunssin ennen työpajaa. Suositus myös Muusalle kuten kaikille käymillemme museokahviloille ja -ravintoloille.

 

 

Museoseikkailun helmet riviin

Haimme keväällä mukaan Museokortin ideoimaan Museoseikkailu2019-joukkoon. Meidät valittiin. Viime viikolla minä ja Henrik Aschan reissasimme, kuvasimme ja kirjoitimme. Tarinat ja kuvat löytyvät Museokortin kanavilta: www, Instagram ja FB päivittäin. Tänne kokoan päivän helmi -havaintomme.

PÄIVÄN HELMI 1

Sanat ovat tarinoita.

Kirjoittajan kielisilmä bongasi Tampereella Amurin työläismuseokorttelin esittelyistä monta hurmaavaa sanaa ja ilmaisua.

Kurikoida. Riimota seinät ja katto katajaluudalla. Panna tuplat suulle.

Sähköaurinko. Lyhyttavara. Pumpulitehtaan teatteri. Kohtuuden seura. Luvunlaskun alkeiskurssi. Kortteerimies. Ammattina ulkotyöläinen tai talonomistaja. Ulkotyöväen yhdistys. Vaivaiskassa. Jauhokalja. Pikapulla eli vanhapiika. Elävän leski. Korttimettä. Pyykkimettä. Puuvillatehtaan pissari eli lankojen päiden yhdistäjä.

PÄIVÄN HELMI 2

Integroi itsesi taiteeseen!

Toisena reissupäivänä Sara Hildénin taidemuseossa ja Museo Milavidassapohdimme taiteeseen integroitumista.
Mitä taiteilija saa sinussa liikkeelle?
Mikä sisäinen dialogi herää?
Mitä uusia ikkunoita mielessä aukeaa?

Siinä voi tapahtua jotain mullistavaa ja uudistavaa. Vahvimmin meihin vaikuttavat taiteilijat liikuttavat työllään mieltä ja tunteita – samalla maailmankaikkeuksia. Siihen tarvitaan se kokija. Minä, sinä, me. Me integroimme itseämme kuvaamalla kurkistuksia teosten läpi, ohi ja yli.  Miettimällä, miten näemme itsemme Kaarina Kaikkosen paitainstallaation äärellä, kuinka Kain Tapperin veistoksesta kasvavana osana tai Pekka Kauhasen hahmon jatkona. Näemme itsemme toisin. Uudistumme.

PÄIVÄN HELMI 3

Apteekkarin rohtoyrtit simmottos sit vaa

Qwenselin talo ja Apteekkimuseo avasivat näkymän säätyläiselämään ja apteekkihistoariaan.

Apteekissa oli herbahuone eli yrttikamari. Apteekkari sekä osti että keräsi ja käsitteli apteekkioppilaiden kanssa eri vaivoihin vaikuttavia yrttejä. Niillä hoidettiin niin vatsavaivoja kuin lemmenpulmiakin. Rohdoksilla tarkoitetaan kaikkia sellaisia lääkkeiden raaka-aineita, joita saadaan kasveista kuivattamalla tai jollain muulla simppelillä käsittelyllä. Rohdosoppi taitaakin olla yksi luonnonhistorian vanhimpia tieteenaloja. 1800-luvulla farmaseutiksi, proviisoriksi tai apteekkariksi tähtäävä aloitti apteekkioppilaana. Aluksi hän sai  opetella tunnistamaan yhdestä rohdoksesta valmistettaviin yksinkertaisiin lääkkeisiin kuuluvat aineet. Näiden medicinae simplicia -aineet listattiin viranomaisten vahvistamassa lääkevalmistusohjekirjassa eli farmakopeassa. Apteekkioppilaan piti osata kasvit ja kerätä herbaario eli kasvikokoelma. Sen verran opin, että syyläjuurella (scrophilaria nodosa) hävisivät syylät jaloista ja käärmeenpistonyrtin (vincentoxicum hirundinaria) juurakolla hoidettiin myrkytystiloja.

PÄIVÄN HELMI 4

Ol täsä ny utelias kyl mar sit ja aktiivine loppuun asti

Turun taidemuseossa oli käyntimme aikana Imogen Cunninghamin näyttely. Valokuvaaja ja feministi Imogen Cunninghamin asenne ja ajattelutapa teki vaikutuksen. Huima mimmi, taitava ja ennakkoluuloton kuvaaja, joka oli utelias ja aktiivinen loppuun asti. Valokuvaajatyttären vanhempana rakastuimme myös siihen, kuinka Imogen kannusti naisvalokuvaajia kehittämään oman valokuvaustyylinsä (Photography as a profession for women -artikkeli 1913). Se rohkaisee myös muuten miettimään omaa tapaa ja tyyliä tehdä työtä – oli se työ mikä tahansa.

PÄIVÄN HELMI 5

An ko mää teen kans

”Keräilijän katse -näyttely kannustaa katsojaa altistumaan, eläytymään, jopa antautumaan ja lumoutumaan taiteelle. Näyttely ja sen taideteokset haastavat katsojan havainnot ja ymmärryksen. Ne johdattavat hänet tulkintojen ja elämysten päättymättömälle matkalle taiteenkeräilijän kumppanina.” Kuvaus on lainattu Taidemuseon näyttelyesittelystä.

Altista itsesi taiteelle myös tekemällä kokemuksesta itse, oman tulkinnan kautta elävä! Näyttelyopastuksen ja Oma Aarre -työpajan kombinaatio Porin taidemuseossa toimi: oivalluksia  opastuskierroksella ja sen jälkeen  oman mielen liikkeiden valmistaminen pieneksi aikakapseliksi. Mahtava kokemus! Mukana olleiden omien valokuvien lisäksi toteutustapoja olisi ollut muitakin:  lehtien kuvat, piirrokset, väritykset, silkkipaperi, tarrat.

Kesäkasin Museokortti-kohteet:Sara Hildénin taidemuseo, Amurin työläismuseokortteli, Museo Milavida, Luostarinmäen käsityöläismuseo, Turun taidemuseo, Apteekkimuseo ja Qwenselin talo, Porin taidemuseo, Friitalan Nahkamuseo.

MUSEOSEIKKAILU 2019 -mediatiedote Kesäkasi-seikkailustamme

Neljä värikylpyä: Asuntomessut 2019

Koska olen väri-ihminen, teen asuntomessujen väreistä oman postauksensa. Kuvat on otettu useammassa kohteessa, joskin erityismaininnan ansaitsevat Pioneerikoulun Trendikoti ja Sisustuslounge. Molempien sisustussuunnittelusta vastaa Malla Tapio,  Sisustamalla Interior Design Oy. Sisustusloungessa mukana on Riitta Bergman, Idyllicum.

1. Pinkkiä, vihreää ja papukaijoja

2. Oranssin onnenvoima

3. Kas, keltaista 

4. Jos väri voi olla uhkea, niin nyt on

Kuuden kohdan Asuntomessut : Kouvola 2019

Juuri avautuneiden asuntomessujen suosikkijuttujani ovat minitalojen ja yhteisasumisen tehokkaat neliöoivallukset, parin talon välitilaikkunat, valoa tulviva Talo Korea sekä kompakti ja kaunis Jukkatalo. Muusikon talo on ainutlaatuisen kasarmirakennukset uuden elämän oodi. Lisäbonukset menevät jo jonkin aikaa suosiossa olleille sisustuskoreille niin valaisimina kuin perinteisinä koreinakin. Messujen väribongauksista teen vielä oman postauksensa.

1. Minitalot ja yhteisöasuminen 

Vielä joitakin vuosia sitten kaveri tuskaili, kun ei löytänyt minkäänlaista valmista, viisasta minitalo-vaihtoehtoa. Nyt niitä löytyy valittavaksi asti – mikäli asuntomessujen vaihtoehdoista voi jotain päätellä. Lapinjärvitalojen muunneltavien 40-neliöisten mökkien suunnitteluun ovat osallistuneet Aalto-yliopiston arkkitehtiopiskelijat. Mökeissä on huomioitu muistisairaiden ja ikäihmisten tarpeet. Virkkulankylä on 8 neljän huoneiston talojen ja  yhteistilojen kylämiljöö, joka on rakennettu yhteistyössä Kouvolan kaupungin kotihoidon kanssa. Kylän asukashaku on parhaillaan menossa. Sara-talossa parvelle pääsee kunnon portaita pitkin ja Vuolas-villa taas on kuin tehty tuohon meidän rantarinteeseemme. Unelma.
Talo Korea tulvii valoa. Sen lasikattoelementit on esitelty yhdessä jos toisessa messujutussa jo ennen messutapahtumaa. Sen tiedän, ettei katolla läpivientejä tai ruuvien reikiä ole ja teknisesti ratkaisu on muutenkin huolella suunniteltu. Minua kyllä kiehtoivat eniten yläkerran valo ja laseista näkyvä tähtitaivas ja poutapilvet.

2. Kuinka syntyy messukeittiö?

Yksi suosikki-ideoistani oli minitalon messuille tuoneen BVG Housing:in ja Talo Korean keittiön kaappien välitilan ikkunatoteutus. Tuollainen toisi meille keittiöön ihanasti lisävaloa. Kaikenlaisia haaveita! Alakuvan oikeanpuoleinen keittiö muuten löytyy Villa Lande -talosta: sinne kattauksen on tehnyt kotikaupungin Tertin kartano.

3. Valoisaan kylpyyn

Olen ihastunut noihin valolla reunustettuihin peileihin. Mielessä on myös paikka, johon sen aikanaan meille kotona sijoitan. Asennus edellyttää ensin jonniin verran muuta remonttia, joten vähän pitää vielä odottaa. Muita bongauksiani olivat soikeat ammeet, eläväiset, rustiikit seinälaatat ja kodinhoitohuoneeseen asennettu täyskorkea ikkuna.

4. Koppa nurinpäin

Valaisimista viehättävät eniten nuo nurinpäin nostettua säilytyskoria muistuttavat versiot sekä vanhat, tutut höyhenet ja moniosaiset riippuvalaisimet palloina, kupuina ja pisarona.

5.  Muusikon talo

Englannissa työskentelevän ElinaTikkasen Muusikon talo on se vähän toisenlainen messukohde. Kolmensadan neliön rakennus remontoidaan vanhasta varuskunnan saunasta ja se on osin valmis, osin kesken. Kaunis talo ja kaunista tilaa – ja paljon työtä. Projektin vaiheista kertovat myös talosta löytyvät valokuvat: ei ihan sitä helpointa kodin laittoa. Jos siis haaveilet kunnon kunnostusproggiksesta, kurkista ensin tätä ja arvioi sitten, onko sinusta samaan.

6. Sitten vielä Jukkatalo

Mainitsin Talo Korean suosikkinani. Mieleiseksi nostan myös Jukkatalo Ainan sadan neliön kompaktin kokonaisuuden sekä talon suunnittelun että sisustuksen puoleen. Kolme makuuhuonetta, selkeä oleskelu-ruokailu-keittiö -kokonaisuus sekä korkeat, isot ikkunat ja paljon valoa. Kokonaisuutena komein.

PS. MESSUJEN KÄSITYÖILMIÖ
Se on makramee, joka koristi montaa eri kohdetta.

Kultainen putous ja salainen laguuni

Scroll down to find this entry in English.

Mitä niitä nyt on? Tulta, jäätä, tuhkaa, tulivuori ja merituuli. Islannin ihmeitä. Niitä me läksimme maaliskuussa matkaan tarkistamaan. Lento maailman pohjoisimpaan pääkaupunkiin Reykjavikiin kestää kolme tuntia. Perillä aikaa on kolme päivä ja kolme  yötä. Jotain siinäkin ehtii.

Reissuisäntä Trond. Our chaffeur and guide Trond.

Sunnuntaiaamuna Gateway to Iceland-pikkubussin oven avaa punapartainen ja -tukkainen viikinkikuljettaja  ja reissuopas Trond. Ruskeakuvioinen islantilainen villapaita, vaelluskengät ja olkapäille ryöppyävä tukka. Kahdeksan tunnin retken aikana leveähartiainen tarinankertoja juttelee islantilaisten lastenkasvatuksesta, talouskriisin selättämisestä, satusaaren piilokansasta eli menninkäisistä ja maahisista, lähijärven kalasaaliista,  pääministerin virkatalosta, islanninhevosten jalostuksesta. Vetää laulut välillä. Nauraa niin, että silmät menevät viirulle. Trond kuljettaa meidät Þingvellirin kansallispuistoon ja Gullfossin jylisevälle vesiputoukselle. Gullfoss, kultainen vesiputous. Suðurlandin geotermisellä alueen poluilla vahdimme niska kenossa sitä, että geysirit puhaltavat kuumaa vettä ilmoille.

Tuosta päivästä aviomies muistelee erityisesti vierailua Secret Lagoon-kylpylässä. Sen sorapohjaisen altaan höyryävän lämmintä vettä. Varpaiden niveliin saakka hiipivää rentouttavaa luonnonlämpöä. Viileitä sadepisaroita hartioilla.

Kultaisen kierroksen jälkeen hymyilyttää.  Toimiston suosituin päiväretki tekee tehtävänsä. Kietoo Islannin lumoihin ja saa suunnittelemaan parin, kolmen päivän kierrosta.

Tai ehkä auton vuokraamista.
Paluuta.

Kuva: Secret Lagoon, Gamla Laugin

GOLDEN WATERFALL AND SECRET LAGOON

Things to enumerate? Fire, ice, ash, a volcano and sea breeze. Wonders of Iceland. In
March, we took a trip to check those out. The flight to Reykjavik, the northernmost capital in the world, takes three hours. We have three days and three days to spend there. Enough time to see some of it.

Päiväretken ohjelma. Our daytrip. Photo: Tuulevi Aschan

On Sunday morning, the door of the Gateway to Iceland minibus is opened by Trond, a
Viking chauffeur and tour guide with red hair and beard. A lopapeysa with a brown pattern, hiking boots, and hair cascading to his shoulders. During our eight hour trip, our broad-shouldered storyteller talks about Icelandic parenting, puzzling out economic crisis, the hidden folk – elves and gnomes – on the saga island, catches of fish on the nearby lake, the Prime Minister’s residence, Icelandic horse breeding. Occasionally he pauses to sing us a song. Laughing so that his eyes get narrow. Trond drives us to the Þingvellir national park and the roaring Gullfoss waterfall. Gullfoss, golden cascade. On the paths in the Suðurland geothermal area, we gawk at the geysers blasting hot water in the air.

Gullfossin vesiputous. Gullfoss waterfall. Photo: Henrik Aschan

My husband keeps reminiscing how we visited the Secret Lagoon spa that day. The
steaming hot water in its gravel-bottom pool. The relaxing natural warmth sneaking all the way to the joints of our toes. The cool raindrops on our shoulders.

We are all smiles after the Golden Circle. The most popular day trip of the office does its
trick. We are mesmerized by the charms of Iceland and find ourselves planning a tour of
two or three days.

Or perhaps renting a car.
Coming back.

Photo: Secret Lagoon, Gamla Laugin

RIIPPUKEINU

Scroll down to find this entry in English.

Riippukeinu on hyvä juttu. Riippukeinuista kirjoitettiin kirjoissa, joita lapsena kannoin kirjastoautosta ja joita luin aitassa ja navetanvintillä. Vähän pistelevässä, tuoksuvassa heinäkasassa kuvittelin, miltä tuntuu painautua riippukeinuun, joka hitaasti liikahtelee tuulessa. Miten keinun kangas painautuu kehoani vasten. Kuvittelin, koska en ollut koskaan nähnyt riippukeinua saati loikoillut siinä.

Riippukeinua en ottanut puheeksi äidin kanssa. Se tuntui oudolta ja tavoittamattomalta aiheelta. Koska en oikein itsekään tiennyt millainen se on, sitä oli vaikea selittää koko ajan työtä tekeville vanhemmilleni. Riippukeinu ja maanviljelijät eivät mahtuneet samaan keskusteluun. Äiti ja isä istuivat syödessään lounasta, juodessaan kahvia, selatessaan Länsi-Savoa tai lypsyjakkaralla. Makuulle he kävivät mennessään nukkumaan. Riippukeinu ei merkinnyt työtä eikä nukkumista.

Ensimmäisen riippukeinun sain aikuisena lapsiperheen äitinä. Tai aviomies sai. Hän opetti puutarhalehden pajukurssilla Helsingissä ja kurssin järjestäjä antoi lahjaksi lehden vuosikerran, Pekka-nimisen rhododendoron-taimen ja sini-vihreäraidallisen riippukeinun. Istutimme appiukon nimisen taimen mäntyjen juurelle pihatien varteen. Hän olisi pitänyt siitä, miten mieheni metsätyötaidoillaan riuskasti lapioi istutuskuopan ja laittoi taimen maahan.

Riippukeinun paikkaa oli vaikea löytää.  Mies solmi ripustusköydet rannan koivunrunkoihin ja laittoi niihin ripustuskoukut. Riippukeinussa makoillessa ylhäällä avautui sininen taivas ja tuulessa liikahtelevat koivun oksat ja lehdet. Usein keinu kuitenkin roikkui kasaan painuneena. Liikahteli hiljaa tuulessa.

Muutaman vuoden päästä vaelsin miehen kanssa markkinoilla ja huomasin yhdellä pöydällä myynnissä olevat riippukeinut. Kahden hengen keinu.

”Ostettaisiinko?”
”Mihin se laitettaisiin?”
”Jos siihen metsän rinteeseen, talon lähelle. Mäntyjen väliin.”

Ostimme tumman turkoosin keinun, johon mahtuu kaksi ihmistä makoilemaan. Katsoimme paikan ja ripustimme keinun. Joskus se kastui sateessa. Kuivui sitten auringossa. Enemmän se roikkui toimettomana kuin käytössä. Joskus pysähdyin katsomaan sitä. Huokasin ja jatkoin töitäni.

Tuli monta kevättä ja meni monta syksyä. Muutama viikko sitten elokuussa yhtenä torstaina tulin kotiin pää täynnä kirjoittamien raporttien poukkoilevia sanoja. Pudotin työrepun lattialle ja kävelin talon läpi. Kuljin alas kuistilta ja asettauduin tyynyjen ja punaruudullisen viltin kanssa riippukeinuun. Sen reunat kiertyivät ympärilleni kuin levollisesti pitelevät kädet. Leuka laskeutui, posket pehmenivät, hartiat painuivat paikoilleen.

Lopultakin hengitys ulottui vatsaan saakka.

HAMMOCK

Hammocks are excellent. They were written about in the books I used to bring from the bookmobile, reading them in the shed and in the hayloft. The hay was fragrant and a bit prickly, and I imagined what it would feel like to snuggle in a hammock, swaying slowly in the wind. How the canvas presses against my body. I imagined, having never seen a hammock, let alone lolled in one.

I never brought up the hammock with Mum. It seemed an odd, inachievable subject. Not exactly knowing myself what a hammock was like, I found it hard to describe it to my hard-working parents. A hammock and farmers did not fit into the same conversation. Mum and Dad only sat down to eat lunch, drink coffee, browse the paper or milk the cows. They only laid down to sleep. A hammock was related to neither work nor sleep.

I did not get a hammock until I was a grown-up, a mother. Or it was my husband who got it, actually. He was teaching a willow class in Helsinki and the organizer of the class gave him a magazine subscription, a Rhododendron called Pekka and a blue-green-striped hammock. We planted the sapling, my father-in-law’s namesake, under pine trees along our driveway. He would have liked how my husband, with his lumbering skills, briskly shovelled the planting pit and planted the sapling into the ground.

It was hard to find a place for the hammock. My husband tied ropes on the birch trunks on the lake bank, setting shackles on them. In the hammock, you could see the blue sky and birch branches and leaves stirring in the wind. The hammock often hung depleted, though. Moving softly in the wind.

After a few years, we were wandering at the fair, and I spotted some hammocks on sale at one of the tables. A hammock for two people.

”Should we buy one?”
”Where would we put it?”
”What about the slope in the woods, near the house. Between the pines.”

We bought a teal-coloured hammock with room for two. We picked a spot for it and hung it there. Sometimes it got wet in the rain. Then it dried in the sun. More often did it hang idle rather than being in use. Sometimes I stopped and looked at it, sighing and getting on with my work.

Many springs and autumns passed. A few weeks ago, a Thursday in August, I came home with my head full of recoiling words from some reports I had written. I dropped my work bag on the floor and walked through the house. I went down from the veranda, settling in the hammock with some pillows and a red-checkered blanket. The hammock drew close to me like calming hands. My chin went down, my cheeks softened, my shoulders dropped to their proper places.

At last, I could breath so deep I felt it in my stomach.

 

DIY: TEIMME DEODORANTTIA

Scroll down to find this entry in English.

Minulla on DIY-ihmisen puoliunelias sielu. Lappeenrannan vuosina, lasten ollessa pieniä se touhusi virkeänä. Ompelin pojalle lohikäärmeen harjalla koristellun punamustan toppahaalarin. Leivoin kaverisynttäreille aarrearkun mallisen, suklaakolikoita ja karkkihelmiä pursuavan täytekakun. Uutin sitruunahapolla puolukoista raikasta mehua ja säilöin paprikapikkelsiä talven varalle.

Sen jälkeen DIY-sielu on heräillyt silloin tällöin.
Olen innostunut ostamaan samettia mekkoa varten kangaskaupasta.
Viime aikoina DIY-sielu on heräillyt horroksesta yhdessä aviomiehen kanssa.
Nyt me teimme itse deodoranttia.

DIY-deodorantin tarvikkeet 

• 1 rkl ruokasoodaa
• 2 rkl perunajauhoja
• 2 rkl kookosöljyä: kookosöljyä / kylmäpuristettua kookosöljyä / tuoksutonta kookosöljyä
• muutama tippa eteeristä öljyä tai hajuvettä
• tyhjä stick-mallisen deodorantin kotelo tai lasipurkki
• sekoituskulho ja lusikka

Näin deodorantti valmistuu

Mittaa kulhoon ruokasooda, perunajauhot ja kookosöljy. Sekoita lusikalla tasaiseksi. Valmis seos muistuttaa hammastahnaa. Lisäämällä kookosöljyä saat seoksesta  juoksevampaa ja vähentämällä sitä kiinteämpää.

Jos haluat dödöön tuoksua, lisää muutama tippa sinulle mieleistä eteeristä öljyä tai vaikka hajuvettä. Muista, että sitrusöljyt herkistävät ihoa auringonvalolle.

Lusikoi valmis tahna tyhjään stick-koteloon. Anna valmiin deodorantin jähmettyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan tai yön yli.  Voit laittaa dödö-tahnan myös tyhjään lasi- tai metallipurkkiin ja levittää sitä sieltä sormin kainaloihin.

Deodorantti säilyy huoneenlämmössä. Koska kookosöljy sulaa +25 asteessa, myös deodorantti pehmenee lämmön noustessa yli tuon lämpötilan. Voit kovettaa deodoranttia tarvittaessa jääkaapissa.

DIY: WE MADE DEODORANT

I have a semi-dormant soul of a DIY person. During our Lappeenranta years, our children were little, and this soul was up and running. I sewed a red and black snowsuit, complete with a dragon’s crest, for my son. I baked a treasure chest shaped cake, bursting with chocolate coins and candy pearls, for a birthday party. I
made refreshing juice with lingonberries and citric acid, I pickled bell peppers for winter.

After that, my DIY soul has woken up every now and then. I have found myself at the draper’s, buying velvet for a frock. Lately, my DIY soul has awaken from hibernation, together with my husband. Now we made some deodorant ourselves.

What you need for DIY deodorant

• 1 tbsp baking soda
• 2 tbsp potato starch
• 2 tbsp coconut oil: coconut oil / cold pressed coconut oil / odourless coconut oil
• a few drops of essential oil or perfume
• an empty case of a stick deodorant or a glass jar
• a mixing bowl and a spoon

How to make the deodorant

Measure the baking soda, potato starch and coconut oil into the bowl. Use the spoon to mix until smooth. When ready, the mixture will resemble toothpaste. You can make the mixture more flowing by adding the amount of coconut oil, more solid by reducing it.
If you like your deodorant to have a fragrance, add a few drops of an essential oil you like or, say, perfume. Remember that citrus oils sensitise your skin to sunlight.

When done, spoon the paste into an empty stick case. Let the deodorant congeal in fridge for a few hours or overnight. Alternatively, you can put the deodorant into an empty glass or metal jar and spread it to your armpits with your fingers. The deodorant will keep in room temperature. As coconut oil melts in +25 degrees, your deodorant will also soften in high temperatures. If needed, you can congeal the deodorant in fridge.

 

DIY: Roskalavatuolista ruokapöydän prinsessaksi

Scroll down to find this entry in English.

Rakastan shabby chic-tyyliä. Kulunutta kauneutta ja vähän huolimattoman oloista maalausjälkeä. ”Ei se ole niin justiinsa”-meininkiä. Kulunutta ja luonteikasta.

Mies teki viime viikolla riemastuttavan löydön Facebookin Roskalava Mikkeli -ryhmässä. Neljä huolimattoman kauniisti maalattua tuolia. Lahjoittajan tuunausinto oli tyssännyt maalausvaiheen jälkeen. Istuinpehmusteiden tahrat eivät olleet istuinten puhdistuksessa irronneet eikä lahjoittaja halunnut enää ryhtyä istuinkankaiden vaihtoon. Meillä taas oli tuoretta intoa.

Kaupunkireissulla teimme viiden minuutin ostokset Eurokankaan palalaarilla. Kahdenkympin kangaspala riitti mainiosti uusiin päällisiin.  Mies ruuvasi istuinlevyt irti ja nakutteli nitojalla uudet kankaat entisten päälle. Emme ryhtyneet purkamaan vanhoja päällisiä, vaikka ne tahraisia olivatkin. Kankaat oli kuitenkin puhdistettu, vaikka tahrat eivät irronneetkaan. Ruuvit paikalleen ja siinä se. Valmiit shabby chic-tuolit ruokapöydän ympärille.

DIY: Chair in a skip turned into princess of the dining table

I love shabby chic. Worn-out beauty with a somewhat distressed paint finish. Not
everything needs to be pitch perfect. Rough round the edges.

Last week, my husband made an exhilarating discovery at a Facebook flea market. Four
chairs with a nonchalantly beautiful finish. After having painted them, the donour had failed to keep up his/her enthusiasm. The stains on the seat paddings would not come off and the donour did not feel like re-upholstering. We, on the other hand, had just the fresh zeal needed for the job.

While in town, we made a five-minute trip to the bargain bin at the Eurokangas drapery. A piece of fabric worth twenty euro was more than enough for new paddings. My husband unscrewed the padding plates and stapled the new fabric on top of the old one. We did not unpick the old paddings, smudgy as they were. The fabrics had been cleaned even though the stains would not come off. Rescrew and that’s it. Ready shabby chic chairs around our dining table.

VIIDAKKOPOLKU

Scroll down to find this entry in English.

Dhigurah. Malediivit.

Kukonlaulupyöräilyn ensimmäinen pysähdys auringonnousun puolella. Sinne tänne viidakkotien varteen on raivattu polku, pieni tie tai melkein oleiluaukio, josta aukeaa näkymä merelle. Tämän auringonlaskun puolen maiseman kohdalle on asennettu keinu: sellainen melkein parivuoteen kokoinen puinen lava, jota reunusti kolmelta sivulta kymmenen senttiä korkea laita. Laita on rakennettu pienasta, josta lähtee sorvattuja pikkupulikoita.

Ohi pienien, muoviverkkoaidalla suojattujen hedelmäfarmien ja muutaman puutarhan. Jätteenkäsittelyaukion sivuitse, ohi höyryävän kasan. Läpi biohazard –höyryjen. Jätetyöläinen poimii käsin muovipulloja suuriin säkkeihin – siis lajittelee. Pitkin tietä, jota suomalainen nimittää kärrypoluksi, malediivilainen ehkä reilusti mopon mentäväksi reitiksi. Poluksi muuttuvaa kulkuväylää pitkin niemenkärjen suuntaan.

Suunnilleen puolet Dhigurahin kolmen ja puolen kilometrin pituudesta on viidakkoa, jonka keskellä kohti pitkää valkohiekkaista kärkeä mutkittelee tuo kapeneva reitti. Kun polku loppuu, laitamme fillarit parkkiin pensaita vasten. Lukitseminen ei ole tarpeen: lukkoja ja avaimia ei pyörissä edes ole.

Tästä eteenpäin paljain jaloin valkoista hiekkaa pitkin.

JUNGLE TRAIL

Dhigurah. Maldives.

First stop at the sunny side, on our cock’s crow bike trip. Here and there, by the side of the jungle road, runs a little trail, like a tiny road or almost like a clearing, opening a view to the sea. A swing has been set up in the spot: a platform almost the size of a double bed, rimmed on three sides by a ten centimetre banister, built of a stave with lathed little ribs.

Past the little orchards, sheltered by plastic net fences, and a few gardens. Nearly
touching the waste treatment place, past the steaming pile. Through the biohazard fumes.

A waste worker is handpicking plastic bottles into large bags – separating, that is. Along
the road that might be named a bridleway by a Finn or a fair scooter track by a Maldivian. Along the road changing into a trail towards the point.

Roughly the half of Dhigurah’s length of three and a half kilometres consists of jungle, with this narrowing route winding towards the long point with white sand. As the trail ends, we park our bikes by some bushes. There is no need to lock the bikes: they do not even have locks or keys.

From this point onwards, barefoot along the white sand.

 

KUKONLAULU KUTSUU

Scroll down to find this entry in English.

Malediivit on Intian valtamerelle siroteltu saarivaltio. Sen 1190 saarta muodostaa halkaisijaltaan jopa satojen kilometrien suuruisia atolleja, joita on kaikkiaan 26. Niistä auki matkailijoille on kymmenkunta. Ensimmäinen valintamme eli Thoddoon saari on osa Alif Alif Atollia. Sitä kutsutaan myös nimillä Pohjoinen Ari Atolli tai Ari Atholhu Uthuruburi Atolli. Thoddoolta me jatkamme pääkaupungin kautta toiselle saarelle. Dhigurah kuuluu Alifu Dhaalu atolliin, joka tunnetaan myös eteläisenä Ari Atollina tai Ari Atholhu Dhekunuburi Atollina.

Nyt siis tarinoita toiselta saarelta. Dhigurah.

Tittelintii, kello soi 5.30. Lomalla kynnys herätyskellon käyttöön on korkea. Sovittiinkin, että noustaan, jos jaksetaan. Jaksettiin. Eväspussiin kaksi pulloa vettä, muutama banaani ja tölkki ice coffeeta kummallekin. Valkoisten pyörien satulat herra housekeeper nosti edellisiltana niin, ettei tarvinnut polkea polvet ohjaustangon korkeudella. Just just riitti meille pitkäkoipisille ja isoille suomalaisille satulan korkeus. Ensimmäisenä päivänähän me poljimme polvet pystyssä ja selkä kenossa.
Kelloa katsomatta fillaroimme saaren siihen päähän, jossa jätimme edellispäivän helteisen reissun kesken. Ei pysty, ei kykene. Hiki hillittömästi valuen, naama punaisena (ei yhtään kelvollista valokuvaa) käännyimme ensimmäisen aamun yrityksellä takaisin ennen kuin saavutimme saaren valkohiekkaisen kärkisarven. Hinkuun ja haluun nähdä se kuvauksellisin paikka Dhigurahilla yhdistyi surkea hellekunto ja auringonpistoksen pelko. Toiseen aamuun varauduimme paremmin ja aikaisemmin. Tarvitseeko sanoa noiden kuvien jälkeen jotain siitä, että kannattiko?

AT COCK’S CROW

The Maldives is a state of islands scattered in the Indian Ocean. There are 26 atolls altogether, some of them hundreds of kilometres in diameter, forming 1190 islands, about ten of which are open to tourists. Our first choice was the island of Thoddoo, a part of Alif Alif Atoll, also known as North Ari Atoll or Ari Atholhu Uthuruburi Atoll. From Thoddoo, we continue to the capital and on to another island. Dhigurah belongs to Alifu Dhaalu Atoll, or South Ari Atoll or Ari Atholhu Dhekunuburi Atoll.
So now, stories from the other island. Dhigurah.

Beepity beep, the clock goes off at 5.30. On holiday, there is a high threshold for setting the alarm. So we agreed to only get up if feeling up to it. We were. Two bottles of water went in our lunch sack, along with some bananas and a can of ice coffee each. Last night, Mr. Housekeeper had lifted up the seats of our white bikes, so that we needed not pedal with our knees on the level of the handlebar. The height was barely enough now for us tall and long-legged Finns. On the first day, we had pedalled with our knees up and our backs askew.

Without checking the time, we now rode to the point of the island where we had aborted our day trip mission yesterday, discouraged by the heat. No can do. Sweat pouring, red-faced (not one decent photo), we turned back on our first morning’s attempt, before reaching the utmost end of the island with its white sands. The itch and urge to see the most photogenic spot on the island was accompanied by our lousy heat tolerance and a fear of sunstroke. Next morning, we were better equipped and set out earlier. Was it worth it? Need I answer, looking at those pictures?