Aihearkisto: voimaantuminen

RIIPPUKEINU

Scroll down to find this entry in English.

Riippukeinu on hyvä juttu. Riippukeinuista kirjoitettiin kirjoissa, joita lapsena kannoin kirjastoautosta ja joita luin aitassa ja navetanvintillä. Vähän pistelevässä, tuoksuvassa heinäkasassa kuvittelin, miltä tuntuu painautua riippukeinuun, joka hitaasti liikahtelee tuulessa. Miten keinun kangas painautuu kehoani vasten. Kuvittelin, koska en ollut koskaan nähnyt riippukeinua saati loikoillut siinä.

Riippukeinua en ottanut puheeksi äidin kanssa. Se tuntui oudolta ja tavoittamattomalta aiheelta. Koska en oikein itsekään tiennyt millainen se on, sitä oli vaikea selittää koko ajan työtä tekeville vanhemmilleni. Riippukeinu ja maanviljelijät eivät mahtuneet samaan keskusteluun. Äiti ja isä istuivat syödessään lounasta, juodessaan kahvia, selatessaan Länsi-Savoa tai lypsyjakkaralla. Makuulle he kävivät mennessään nukkumaan. Riippukeinu ei merkinnyt työtä eikä nukkumista.

Ensimmäisen riippukeinun sain aikuisena lapsiperheen äitinä. Tai aviomies sai. Hän opetti puutarhalehden pajukurssilla Helsingissä ja kurssin järjestäjä antoi lahjaksi lehden vuosikerran, Pekka-nimisen rhododendoron-taimen ja sini-vihreäraidallisen riippukeinun. Istutimme appiukon nimisen taimen mäntyjen juurelle pihatien varteen. Hän olisi pitänyt siitä, miten mieheni metsätyötaidoillaan riuskasti lapioi istutuskuopan ja laittoi taimen maahan.

Riippukeinun paikkaa oli vaikea löytää.  Mies solmi ripustusköydet rannan koivunrunkoihin ja laittoi niihin ripustuskoukut. Riippukeinussa makoillessa ylhäällä avautui sininen taivas ja tuulessa liikahtelevat koivun oksat ja lehdet. Usein keinu kuitenkin roikkui kasaan painuneena. Liikahteli hiljaa tuulessa.

Muutaman vuoden päästä vaelsin miehen kanssa markkinoilla ja huomasin yhdellä pöydällä myynnissä olevat riippukeinut. Kahden hengen keinu.

”Ostettaisiinko?”
”Mihin se laitettaisiin?”
”Jos siihen metsän rinteeseen, talon lähelle. Mäntyjen väliin.”

Ostimme tumman turkoosin keinun, johon mahtuu kaksi ihmistä makoilemaan. Katsoimme paikan ja ripustimme keinun. Joskus se kastui sateessa. Kuivui sitten auringossa. Enemmän se roikkui toimettomana kuin käytössä. Joskus pysähdyin katsomaan sitä. Huokasin ja jatkoin töitäni.

Tuli monta kevättä ja meni monta syksyä. Muutama viikko sitten elokuussa yhtenä torstaina tulin kotiin pää täynnä kirjoittamien raporttien poukkoilevia sanoja. Pudotin työrepun lattialle ja kävelin talon läpi. Kuljin alas kuistilta ja asettauduin tyynyjen ja punaruudullisen viltin kanssa riippukeinuun. Sen reunat kiertyivät ympärilleni kuin levollisesti pitelevät kädet. Leuka laskeutui, posket pehmenivät, hartiat painuivat paikoilleen.

Lopultakin hengitys ulottui vatsaan saakka.

IMG_9808 (kopio)

HAMMOCK

Hammocks are excellent. They were written about in the books I used to bring from the bookmobile, reading them in the shed and in the hayloft. The hay was fragrant and a bit prickly, and I imagined what it would feel like to snuggle in a hammock, swaying slowly in the wind. How the canvas presses against my body. I imagined, having never seen a hammock, let alone lolled in one.

I never brought up the hammock with Mum. It seemed an odd, inachievable subject. Not exactly knowing myself what a hammock was like, I found it hard to describe it to my hard-working parents. A hammock and farmers did not fit into the same conversation. Mum and Dad only sat down to eat lunch, drink coffee, browse the paper or milk the cows. They only laid down to sleep. A hammock was related to neither work nor sleep.

I did not get a hammock until I was a grown-up, a mother. Or it was my husband who got it, actually. He was teaching a willow class in Helsinki and the organizer of the class gave him a magazine subscription, a Rhododendron called Pekka and a blue-green-striped hammock. We planted the sapling, my father-in-law’s namesake, under pine trees along our driveway. He would have liked how my husband, with his lumbering skills, briskly shovelled the planting pit and planted the sapling into the ground.

It was hard to find a place for the hammock. My husband tied ropes on the birch trunks on the lake bank, setting shackles on them. In the hammock, you could see the blue sky and birch branches and leaves stirring in the wind. The hammock often hung depleted, though. Moving softly in the wind.

After a few years, we were wandering at the fair, and I spotted some hammocks on sale at one of the tables. A hammock for two people.

”Should we buy one?”
”Where would we put it?”
”What about the slope in the woods, near the house. Between the pines.”

We bought a teal-coloured hammock with room for two. We picked a spot for it and hung it there. Sometimes it got wet in the rain. Then it dried in the sun. More often did it hang idle rather than being in use. Sometimes I stopped and looked at it, sighing and getting on with my work.

Many springs and autumns passed. A few weeks ago, a Thursday in August, I came home with my head full of recoiling words from some reports I had written. I dropped my work bag on the floor and walked through the house. I went down from the veranda, settling in the hammock with some pillows and a red-checkered blanket. The hammock drew close to me like calming hands. My chin went down, my cheeks softened, my shoulders dropped to their proper places.

At last, I could breath so deep I felt it in my stomach.

IMG_9804 (kopio).jpg

 

Mainokset
Avainsanat: , , , , , ,

Väriterapiaa viikonloppusunnuntaina

Aamiainen Aamiainen2Aamiainen1

 

 

Avainsanat: , , ,

Ole oma ittes työnhaussa!

Parhaat jutut bongaan kotijoukoilta. Tuorein  on aviomiehen somerekry-kampanja, jota seuraan riemuissani. Mieheltä meni duuni, kun työnantaja sulki koko toimipisteen Mikkelissä. Nyt on haussa uusi. Kuinka erottua numeroiden joukosta ja hakemusdokumenttien kasasta. Vaikka näin!

Vajaa viikko sitten julkaistun videon on uutisoinut Mikkelin Kaupunkilehti, Iltalehti ja Ilta-Sanomat ja se on levinnyt Facebookissa. Duunihenkisiä yhteydenottojakin on jo ropsahtanut muutama. Minä palastelin projektia osiin – mieti mitä siulla tarkoittaisivat nuo alla olevat otsikot käytännössä.

1. INNOSTU

Innostu, niin onnistut. Opettele kuuntelemaan itteäsi ja anna innostuksen ohjata. Joskus se tuntuu vievän hulluun suuntaan, mutta sieltäpä sattaa aueta uutta. Mies innostui siistimään isänsä tekemiä ojia kotiseudulla käydessään. Hän muisteli poikavuosien purontekoreissuja ja ojankaivuusessioita. Lapio olalle ja mettään. Se oli uusien urien aukomista ja riemua siitä, kun vesi virtaa. Mikä metafora!
Kaivaessa pulpahti idea ja kumppaniksi siihen tietysti piti kysyä kuvaajatytärtä.

2. KERÄÄ RESURSSIT

Josta tullaankin resursseihin. Meillä niitä ovat asioita nurinpäin kääntelevä, kekseliäs ja kyseenalaistava miehen mieli sekä mainostoimistossa työskentelevä valokuvaajatytär. Lasken itseni näihin resursseihin mukaan some- ja viestintätaustani vuoksi.
”Juuli, tehtäiskö?”
”No tehtäis!”
”Miten ja koska…?”

3. USKALLA

Uskallusta Henrikillä on riittänyt aina. Hän on toteuttanut värikkäitä ideoita: vienyt kiinteistövälityskonttorin torikahvilaan, yhdistänyt kuvataidetta myyntityöhön, järjestänyt asuntokuvista näyttelyn. Turha pelätä, että joku arvostelee. Koska kaikille ei voi olla mieliksi, kannattaa vaan ottaa omat erityisyydet käyttöön. Nyrjäyttää aivot ja uskaltaa.

4. OLE OMA ITTES

Jos sinä pelkäät, niin opettele ryhtymään toimeen, vaikka vähän pelottaisikin. Ole oma ittesi ja ammenna siitä.  Henrikistä löytyy se ojia kaivava tyyppi – se, joka on ollut pikkuskidistä saakka kekseliäs ja uusia uria aukova. Samaa asenne löytyy edelleen. Se asenne on videolla, CV-speksit LinkedIn:stä ja lisää mies kertoo itse. Osaaminen taipuu vaikka innovatiivisuutta ja toisin ajattelua vaativiin asiantuntija- ja valmennushommiin. Jokaisella on resursseja. Ensimmäinen niistä on asenne. Aivot menevät lukkoon, kun ajatus päätyy eitätävoi-tehdä umpikujaan. Vaihda sisäisen kysymyksen muoto. Kysy itseltäsi, mitä ja miten voit tehdä toisin.

6806_10152625627418607_1088273320998698490_n

Henrik Aschan, LinkedIn

UUTISET TYÖNHAKUKAMPANJASTA

Mikkelin Kaupunkilehti
Ilta-Sanomat

Iltalehti

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

KIITOS KIITOLLISUUDESTA

Hanko (373)Lämmin onnentunne levisi sydänalassa äsken. Valot päällä sisällä, tuolla rintalastan takana jossain. Syy oli arkinen kuin mikä, nimittäin astianpesukone. Tyhjensin sitä, asettelin puhtaat haarukat ja veitset paikoilleen sinkkipurkkeihin. Ladoin sisään aamiaisastiat: kahvimukin, ruskearaitaisen lautasen ja smoothielasin. Huokaisin KIITOSKIITOSKIITOIS. Meillä on toimiva astianpesukone. Edellinen hajosi ja kesti hetken valita ja asentaa uusi.

Ja pointti on

Pointti ei ole astianpesukone, vaan kiitollisuus. Asenne, jota aloin opetella vuosia sitten. Se on omasta mielestä huolehtimista. Rhonda Byrnen Salaisuuden moni tuntee. Jenkkihötöksikin leimatun kirjan, jonka ytimenä on rautainen valinta hyvän näkemisestä, siitä kiittämisestä ja kiitoksen aiheen lisäämisestä omassa elämässä. Taikavoima on saman kirjoittajan teos. Se sisältää 28 päivän matkan kiitollisuuden harjoittamiseen ja tiedon soveltamiseen. Karsastan takakannen lausetta ”taikavoima on muuttava koko elämäsi”, mutta allekirjoitan kiitollisuuden arvon. Suosittelen näitä kirjoja ajatuksella ”Kaikki, mikä vahvistaa kiitollisuuden voimaa sinun elämässäsi, on hyvästä!”

Salaisuus-kirjan lainasin siskoltani. The Secret – Voima -kirjasta minulla on arvostelukappale ja siihen palaan aina uudelleen. Taikavoiman ostin työkirjaksi itselleni. Noudatin sen 28 päivän kiitollisuusohjelmaan lähes loppuun saakka – en enää muista, miksi viimeiset päivät jäivät uupumaan. Kuten mikä tahansa harjoittaminen, tämäkin kasvatti lihaksia: ilon ja kiitollisuuden henkisiä lihaksia. Se auttoi ankkuroimaan kiitollisuuden tavaksi. Teen muun muassa usein kiitollisuuskävelyä, jonka joka askeleella sanon kiitos ja vahvistan kiitoksen tunnetta mielessäni.

Hyvin pian ohjelman treenaamisen jälkeen minulle sattui jalkatapaturma, jonka vuoksi olin kolme viikkoa sairaalassa. Tuplahoitovirheen vuoksi jalkaa operoitiin kolmesti. Paraneminen oli hidasta ja takapakkeja riitti. Sairasloma venyi kuukausiksi. Sinä aikana en voinut varata jalalle enkä ajaa autoa. Peruin paljon töitä tai etsimään niille sijaistavan yrittäjän – yksinyrittäjänä kun toimin.  Taloudellisia menetyksiä tuli.

Syitäkiittää_pieni

Parhaiten muistan

Silti muistan vahvimmin sen hyvän, mitä noina kuukausina sain – en menetyksiä ja ongelmia. Sairaala- ja polivaiheen jälkeen jalkaa hoiti loistava lääkäri Ristiinan terveyskeskuksessa. Hänen kanssaan mietimme asioita perusteellisesti aina ihon paranemiseen vaikuttavia ruokavaliovalintoja myöten. Kelassa ja vakuutusyhtiö Tapiolassa kohdalle osui mainioita asiakaspalveluihmisiä. Olin yltiökiitollinen vakuutuksestani. Niissä työkeikoissa, joihin sain hankittua tuuraajan, sain tilalleni ihanan kollegan Etelä-Karjalasta. Hän opiskeli silloin ja oli juuri ennen soittoani pyytänyt maailmankaikkeudelta täydentäviä töitä maksaakseen tietyn suuruisen summan laskuja. Kohta sen jälkeen soitin ja kysyin pääseekö hän – kerroin, mitä olin sopinut koulutuspäivien hinnaksi asiakkaan kanssa. Se oli sama summa kuin hänen pyynnössään, jota en ennakkoon tiennyt.  Muistan kirkkaasti ilon pahoinvointia aiheuttaneiden kipulääkkeiden keskellä ”Näin maailma kuitenkin toimii! Minäkin voin luottaa tähän. KiitosKiitosKiitos!”

Muita kiitollisuuden aiheita oli yllättävän aikana satamäärin. Väitän osanneeni keskittyä niihin aiempaa paremmin, koska olin jo pitkään  treenannut tietoista kiitollisuutta. Viimeisten vuosien aikana on ollut muutakin vaikeutta. Taapäin katsoessa näen kuitenkin päiviä yhdistävän valoisan nauhan, jossa on hymyjä pitkin matkaa. Kiitollisuus ei poista murheita ja voimia vieviä tunteita, mutta se muuttaa suhdettani niihin. Se kehittää kykyäni palautua pahoista hetkistä. Kiitollisuus ei tee elämästä hattaraa. Surut on surtava, ahdistus elettävä läpi. Kiitollisuus tekee siitähelpompaa – se on polttoainetta, jonka voimin jaksaa itkeä itkut. Kiitollisuudessa eläminen auttaa nousemaan tunnesuosta aiempaa ripeämmin ja näkemään mahdollisuuksia siellä, missä ennen oli pelkkää harmautta.

Kiitos kiitollisuudesta.

PS. Olen kirjoittanut aihepiiristä aiemminkin mm. täällä.

asenne_kk

Klikkaa ylläolevaa kuvaa. Sen takana on Kodin Kuvalehden juttu  Itke, vihaa, raivoa…ja huomaa hyvä uudessa elämässä.

Linkit sisältävät kumppanuusmarkkinointia Bookyn kanssa.

Avainsanat: , , , , ,

Eläköön dialogi!

Elämä tuo eteen erilaisia teemoja. Tänään olen tuuminut dialogia ja sen eri muotoja. Maanantaina kuuntelin Savolaisen Miinaa, joka puhui dialogisesta olemisesta voimauttavan valokuvan seminaarissa kertoessaan  Maailman ihanin tyttö – projektista. Siitä tutusta, josta olen monesti kuullut omissa voimauttavan opinnoissani, mutta josta aina ammennan jotain uutta.

Eilen avasin Suomen työnohjaajien (STOry) Osviitta -lehden. Kas vain – teemana ”Dialogisuus ilmiönä ja menetelmänä” Ensimmäisenä ahmin tarinan, jossa haasteltiin Jaakko Seikkulaa, psyykkisissä kriiseissä käytetyn avointen dialogien hoitomallin kehittäjää. Seikkulahan on ollut kehittämässä kovasti kiiteltyä Keroputaan mallia psykiatriseen hoitoon.

Koko artikkelia en nyt ryhdy siteeraamaan, mutta muutaman minua koskettaneen ajatuksen teille avaan.

Näissä kohtaamisissa sanat muuttuvat usein toissijaisiksi. Tärkeää on mennä lähelle ja katsoa toista silmiin. Tämä opn dialogin perusta. Kun minä reagoin kehollani, toinen ihminen ei voi olla vastaamatta. Kukaan ihminen ei jää sen ulkopuolelle. Se on niin pirullisen yksinkertaista ja siksi niin helppo ohittaa. Kun toinen ihminen tulee lähelle ja katsoo minua silmiin, minä tunnen sen koko ruumiissani.

Seikkula puhuu kommentissaan psykoottisten kohtaamisesta. Silti tuo toimii aina, kaikkien kanssa, jos pysähdymme kohtaamaan oikeasti. Myös Savolaisen Miina puhui sanojen väistymisestä kertoessaan, kuinka voimauttavan valokuvan menetelmä alkoi kehittyä aikoinaan. Kun hän työskenteli nuorena sosiaalikasvattajana Hyvösen lastenkodissa, hän halusi aidon yhteyden tyttöihin, joita sanat ovat pettäneet liian monta kertaa. Jotka eivät enää luottaneet sanoihin. Kamera ja kuva auttoi luomaan siltaa siinä tapauksessa, että valta käännettiinn toisinpäin – silloin, kun kuvaaja kysyi tytöltä, kuinka sinä haluat tulla kuvatuksi. Dialogiahan se!

Eikö dialogi myös tuo näkyviin konflikteja? Konflikteista ei pääse eteenpäin, elleivät ne tule esille. Alussa esille tuleminen usein suurentaa konfliktia. Sitten on tultava dialoginen käänne, joka muuttaa tilanteen kulkua. Usein se tapahtuu silloin, kun joku alkaa puhua aidosti omasta kokemuksestaan. Konflikteissa tarvitaan sellaisia tilanteita, joissa osapuolten tekemiin päättelyihin vaikuttavat tekijät tulevat kaikille avoimeksi.

Tämähän säikäyttää monesti. Tekee mieli vetää sanat takaisin, pyyhkiä edelliset hetket yli, peruuttaa – sitä kun kuvitteli, että dialogiin antautuminen kohentaa ja rakentaa ja luo hyvää. Niin se tekeekin, mutta usein hämmennyksen kautta. Se ei haittaa. Ei hämmennystä tai konfliktia pidä pelätä, vaikka se saattaa pelottavalta tuntuakin.

Ja kuinka yksinkertaista se onkaan puhua omasta kokemuksestaan. Ja toisaalta kuinka vaikeaa on ylittää se aloittamisen kynnys. Silti kannattaa kokeilla, opetella!

Jutussa oli monta helmeä ja nämä kaksi ovat vain satunnaisia poimintoja. Ne valaisivat päivääni.

– Kansanaho, Anne. Kohtaamisia Keroputaan mallista. Osviitta 1/14

RanskaEspanja2013 448 (2) ovi

 

 

 

Avainsanat: , , , , , ,

Kirkastus! Kirja!

ahern

Joskus elokuvan repliikki,sattumanvarainen  laulu radiossa, sattumoisin silmiin osuva runo tai pätkä romaanista on terapeuttisempi ja merkittävämpi kuin monta terapiaistuntoa ja useampi työnohjauskäynti. Tai ehkä käy niin, että pitkään työstämäni asia vain kirkastuu jonkin tällaisen kautta juuri oikealla hetkellä. Näin kävi minulle äsken. Arvostelukappaleena saamani Cecelia Ahernin tuore käännösromaani Sadan nimen mittainen matka (Gummerus 2014) sanoitti minulle jotain, jonka sielussani ja sisälläni tiesin ja jonka lukeminen toisen kirjoittamana kosketti kovasti.

”Kaikki on minulle nyt päivänselvää.” Kitty selitti. ”Kun tapasin Constancen viimeisen kerran, hän luennoi minulle kuinka kirjoitetaan hyvä juttu. Hän sanoi, että totuuden etsiminen ei tarkoita välttämättä valheiden paljastamista äänekkäiden fanfaarien säestyksellä, eikä juttujen tarvitse myöskään olla erityisen maata mullistavia – oleellista on yksinkertaisesti löytää se, mikä on aitoa ja todellista.
minun tehtäväni ei ollut saada selville salaisuutta tai valhetta tai jotain hätkähdyttävää asiaa, jonka sata ihmistä yritti salata minulta, vaan minun piti vain kuunnella heidän totuuksiaan”, Kitty kertoi.

”Constancen idea oli tällainen”, hän jatkoi ja piti pienen tauon. ”Se on hyvin yksinkertainen. Jos toimittaja valitsisi sattumanvaraisesti sata ihmistä puhelinluettelosta, hän ei löytäisi pelkästään yhtä jutun aihetta, hän löytäisi sata jutun aihetta, sillä jokaisella , joka ikisellä ihmisellä, on tarina kerrottavanaan. Joka ikisellä tavallisella ihmisellä on mielenkiintoinen tarina. Me saatamme kaikki ajatella, että olemme vähäpätöisiä, että elämämme on tylsää, vain siksi että emme tee maailmaa järisyttäviä asioita tai pääse otsikoihin tai voita palkintoja. Mutta totuus on, että me kaikki teemme jotain, mikä on kiehtovaa, mikä on rohkeaa, mikä on jotain sellaista, mistä meidän pitäisi olla ylpeitä. Ihmiset tekevät joka päivä asioita, joista kukaan ei anna heille tunnustusta. Siitä meidän pitäisi kirjoittaa. Tuntemattomista sankareista, ihmisistä, jotka eivät edes usko olevansa sankareita, koska he vain tekevät sitä, minkä uskovat olevan heidän elämäntehtävänsä.”

Henkilöstövalmennuksien ja työnohjauksien lisäksi minäkin kirjoitan: blogien lisäksi lehtijuttuja, asiatekstiä, monenlaista sanatavaraa. Nyt kun printtimedia piehtaroi vaikeuksissa ja free-toimittajarintamalla on hämmennystä, olen miettinyt, mihin itse uskon ja minkä kirjoittamisella on merkitystä. Uskonko siihen, että ihmisen kokoisille tarinoille on tilaa?

Ahernin kirjaan tartuin  raikkaana välipalana. Asiatekstien ja tiukan faktan sekaan kaipasin jotain keveämpää, muttei kuitenkaan imelää. Ahern oli sitä juuri ja paljon enemmänkin. Hyvän tarinan lisäksi se sanoitti tunteeni tästä kirjoittajan hommasta. Vaikka iso virta tehtailee halpoja otsikoita ja asialehdetkin sortuvat välillä alhaisiin sisältöihin, minä pidän kiinni todellisista tarinoista oli haastateltava kuka tahansa – tuttu tai suurelle yleisölle tuntemattomampi. Vaikka kuulostaisin naivilta, luotan siihen, että tällaiselle tekemiselle on minun mittakaavani mukainen ja kokoinen paikka.

Itse kirjan tarinakin piti lempeän hymyilyttävästi otteessaan. Hyvän mielen kirja. Kiitos tästä. Bookyssa SADAN NIMEN MITTAINEN MATKA-kirja maksaa nyt maaliskuun 2014 puolivälissä 26,20 euroa. (affiliate-linkki)

kulunut

Avainsanat: , ,

Huomenta valoisa maailma

Havahduin aamuseiskalta. Karistin juuri ennen heräämistä vainonneet painajaiset mielen tunkiolle, pois päivää pilaamasta. Aikoihin en ole öisiä kauhufilmejä katsellut eikä toivottavasti ihan heti tarvitsekaan. Mies oli töihin lähtiessään jättänyt minulle kahvin pulloon. KiitosKiitosKiitos. Söin aamiaisen. Siemaisin mukillisen maitokahvia.

Avasin Rhonda Byrnen Salaisuus -kirjan ajatuksiin perustuvan voimatekstin.  Byrnen teokset ovat opettaneet minulle eniten kiitollisuudesta: suosittelen lämpimästi Salaisuutta, The Secret – Voima -teosta ja Taikavoimaa. Ostin aikoinaan myös Byrnen 365 elämänohjetta: sellaisen kirjan tapaisen, josta voin repäistä ohjeen kalenterin väliin tai jääkaapin oveen. Yhtään en ole raaskinut irrottaa. Kirjanen on nykyään ruokapöydällä ja silmäilen sitä summamutikka -periaatteella. Avaan sen kohdan, joka sattuu kulloinkin aukeamaan.

JOS vai KUN?

”Vaihda epävarmuutta huokuva jos-sana KUN-sanaan ja autat vetovoiman lakia toimimaan.”

Tätä epävarmuuden selättämistä treenaan edelleen näin liki viisikymppisenä. Tulokset palkitsevat, vaikka ovatkin joskus hitaita. Se johtuu alitajunnan esteistä. Raivaan pois tieltä vuosikymmenten aikana kertyneitä rajoittavia uskomuksia. Siinä auttaa kiitollisuuden vahvistaminen. Ajattelen ja kirjoitan asioita, joista olen onnellinen ja kiitän. Vahvistuva kiitollisuus syrjäyttää epäuskoa ja epävarmuutta.

Hurahdin aikoinaan myös Byrnen nimellä myytävään kauniiseen Kiitollisuus-muistikirjaan, jota näköjään myydään edelleen Bookyn kirjakaupassa. Kiitoksia voi toki kynäillä talteen mihin tahansa muistikirjaan tai vihkoon – tai vähintäänkin ajatella. Tärkeintä on ajattelun muuttaminen, asenteen treenaaminen näkemään sitä, mikä on hyvin ja mistä on aihetta kiittää. Se negatiivinen huolehtii kyllä ihan itse itsestään.

Joka-aamuinen kynttilänvalo

Sitten vielä toisenlainen kaunis hetki uuden Avotakan sisustusideoiden kanssa. Viipale vähähiilarista porkkanakakkua toisen kahvimukillisen kaverina. Hyvää huomenta valoisa maailma!

Linkit sisältävät kumppanuusmarkkinointia Bookyn kanssa.

aamu 001

aamu 010

aamu 004 aamu 011 aamu 007

 

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Fuchsia day ja muuta mukavaa!

Fuchsia day

Blogissa on ollut hiljaista. Sitä on täällä ja sitä on Karppisiskojen puolella. Olen antanut olla ja olen antanut ajatusten tekeytyä. Nyt sitten putkahtelee uusia mietteitä tiuhaan tahtiin. Mistä tykkäisin kirjoittaa, millaisia aiheita, mitä kuvia, kuinka usein. Juuri nyt on energiabuusti niin toimittamani henkilöstölehden kuin muutamien muidenkin työasioiden suhteen. Uusia juttuideoita ja palstamietteitä. Ajatuksia haastateltavista ja mietteitä aiheista.

Täällä aion kirjoittaa sellaisesta, mikä saa minut innostumaan, säkenöimään, uteliaaksi, hymyilemään, liikuttumaan. Ihmisyyttä, sisustusta, muotia, matkoja, kirjoja, oivalluksia. Elämää!

Tyyli ja löydöt

Syksyllä chattailin muutaman suunnilleen ikäiseni naisihmisen kanssa tällaisille liki viisikymppisille suunnatusta tyyliblogista. Onko niitä ja millaisia? Kaipasimme sellaista. Mietimme yhteistäkin ja tapasimme asian ympärillä. Blogi ei lähtenyt liikkeelle, mutta ajatusta jäi eloon.

Tyttäreni lukee muoti- ja lifestyle-blogeja ahkerasti ja avaa silmiäni siihen maailmaan. Minua kiinnostaa pukeutuminen – olenhan sen alan ihminen ihan alunperin. Vaikka muotibisnes ei minua työnä kiinnostakaan, pukeutuminen kiinnostaa. Mikä sopii yhteen? Mitä värejä ja minkä kanssa? Rakastan värejä ja käytän paljon oranssia, fuksiaa, turkoosia, vihreää. Ne antavat virtaa ja voimaa.

Entä millaisia kenkiä? Oli vuosia, jolloin jokaiselta ulkomaan matkalta piti ostaa ainakin kolmet kengät. Nykyään koluan myös kirppareita, Huuto.net:iä, Tori.fi:tä ja Facebookin kirppisryhmiä mahtilöytöjen perässä. Teen retkiä Helsinkiin kirppispäivinä – se on minun ja tyttäreni yhteinen harrastus ja olemme aina ihan palavissamme ostoksistamme (hyvä on, siellä se shoppailija rellestää). Kierrän toki vaate- ja kenkäkaupoissakin, mutta parhaat kiksit saan löytäessäni second hand -aarteen.

Keski-ikäisen lifestyle

Kuukausi sitten tutustuin monen muotibloggaajan suosimaan Polyvoreen, jossa voin  koostaa asukokonaisuuksia muotilehtien tyyliin. Ihastuin silmittömästi kuvien kanssa pelaamiseen ja tein yötä myöten kokeiluja. Niistä yksi on tässä postauksessa ideakuvana. Se on itse asiassa tämän päivän asuni. En voi oikein uskoa, että olen postaam,assa päivän asusta…

Vaikka päälläni oleva värikäs Vero Modan tunika on hiukan toisenlainen, värit ovat samat. Paita, fuksiat sukkahousut ja mustat HenkkaMaukan lyhyet shortsit täsmäävät, vaikka ovatkin eri merkkisiä kuin Polyvoresta setissä. Jos nyt lähtisin tästä liikkeelle, ottaisin olalle samanlaisen laukun ja pukeutuisin harmaaseen villakangastakkiini, jonka löysin syyskuussa kirppispöydältä erään eteläranskalaisesta kylästä. Mustat nilkkurit odottavat askeleita oven vieressä. Tuo Ajaton-kello minulta muuten löytyy myös. Se on kellon näköinen koru ilman viisareita.  Niiden tilalla on ikuisuuden symboli. Kellon hommasin Erätulen Jukan yrityksen Olevaisen Ihmeputiikista.

Polyvoren kanssa muuten upposin sellaiseen riemukkaan flown virtaan, etten ollut uskoa todeksi. Rakastuin leikittelyyn, ihastuin vaatekokonaisuuksien rakenteluun. Aloin katsoa vaatekaappiani ihan uusin silmin. Vinhaa – tätä tunnetta lisää. Voikin olla, että postailen tällaisia yhä enemmän. On se niin hauskaa ja hauskaa pitää elämässä olla.

Ehkä tästä tulee yhä enemmän keski-ikäisen, elämäänsä rakastavan naisen life style-blogi.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Sisustaminen on helppoa!

KANGASTUSEilen ohjelmassani oli päiväseltään Tampere ja Kangasala. Ajoin aamulla sinne ja illaksi takaisin. Rankka vesisade mennen tullen huuhtoi koko ympärillä olevan maailman värit pois. Kotimatkalla pyörähdinkin hetken mielijohteesta lahden Eurokankaaseen värikylpyyn. Mitään en varsinaiseasti aikonut ostaa, mutta tapani mukaan kävelin Kangastuksen mallistoon kuuluva kangaspala kainalossa ulos. Jospa sitten kumminkin ompelisin tyynyt!

Koristetyynyn päällisten ompelu on ehkä niitä helpoimpia tapoja piristää kotia. Isoin työ oli minulla ompelukoneen esille ottaminen  ja virittäminen valmiiksi. Itse ompelu vei tällä kertaa vain hetken, sillä turvauduin siihen yksinkertaisimpaan päällismalliin, jonka tiedän.

Tein sisustyynylle pujotusaukon taittelemalla reunat reilusti päällekkäin. Kun taitellut reunat menevät semmoisen 25 senttiä limittäin ja päällinen on tarpeeksi naftisti sisustyynyn kokoinen, ei kiinnitysvetoketjuja, nappeja taikka napinläpiä tarvita. Tyyny pysyy siististi päällisen sisällä. Sisustus ja sepustus-blogissa on samantapaisen tyynyn teko-ohjeet. Minä en edes ommellut päärmettä päällimmäiseenreunaan: taitoin vain napakan kankaan hulpion reilusti sisäpuolelle. Se kestää pienessä tyynyssä siistinä niinkin, koska se on sivusaumoissa kiinni.

Tämä sohvannurkan väriläiskä edelleen armottoman harmaaseen elokuuhun syntyi nopeasti.
Minä ihmettelen jälleen sitä, miksen ompele enemmän.
Helppoa, yksinkertaista ja kivaa!

KANGASTUS2
KANGASTUS3

Avainsanat: ,

Lentävä matto!

kahvihetkiHeinäkuu 2013. Keitän mukillisen kahvia ja lorautan siihen tilkan maitoa. Istahdan ruokapöydän ääreen ja rapistelen ensimmäisen aukeaman esiin. Levollinen hetki. Koira haukahtaa ulkona, muuten on hiljaista. Kahvi höyryää ja lämmittelen käsiä mukin ympärillä. Kolea päivä helteen jälkeen.

Katse eksyy liinaan lehden alla. Seurailen sormellani turkoosin kankaan valkoisia aaltokuvioita. Dahlia. Sehän sen nimi on. Kuosi on jotain enemmän kuin vain yksi Anttilan valikoiman vaihtoehdoista. Se on samalla matka kuopuksen konfirmaatiokesään kaksi vuotta sitten. Rippileirivierailuun ukkosmyrskypäivänä. Koko kylätien tukkineiden, myrskyn kaatamien puiden ihmettelyyn. Juhlavalmisteluihin. Turkoosien kutsukorttien askarteluun. Valkoisten kangaskukkien ja pitsien liimaamiseen. Aurinkoiseen juhlapäivään. Kesätuuleen, joka lempeästi puhaltelee pihalle nostettujen pöytien koristekaisloja. Miehen turkoosin paidan sävyihin ja esikoisen  valkoisen paidan turkooseihin nappeihin. Samansävyisiin kukkakuvioihin omassa juhlamekossani. Ja takaisin näihin, nyt pöytää peittäviin Dahlia-kuvioihin. Kangasta kannoimme Anttilasta kotiin juhlapöytiä varten yli kymmenen metriä. Kappaverhon tuohon tarjoilupöydän yläpuolelle ompelin tästä samasta kankaasta.

Kahden vuoden aikana tyttären hiukset ovat muuttuneet vaaleista tummiksi ja  ulkonäkö muutenkin tyttösestä aikuiseen suuntaan. Peruskoulu on vaihtunut ensin lukioon ja sitten valokuvausalan oppisopimukseen mainostoimistossa.  Elämä kulkee eteenpäin, mutta muistot lennättävät voimahetkiin. Saavat hymyilemään. Mikä tahansa arjen esine voi toimia lentävänä mattona. Tänään se oli tämä Dahlia. Sen kuosi ja kuviot vievät minut aina kahden vuoden taakse ja saavat hymyilemään. Oi elämä – oi kauneus!

Avainsanat: ,
Mainokset