Avainsana-arkisto: kaaos

Energiasyöppö työhuoneessa

Saattaa olla, että tunnette tämän ilmiön. Sohvapöydälle tai työhuoneen tuolille jää epämääräinen paperikasa, jota siirrellään paikasta toiseen. Joka kerta sitä siirtäessä ärsyttää. Tuokin tuossa selvittämättä. Pitäisi, mutta ei just nyt. Saattaa kulua viikkoja, ennenkuin kasa tulee selvitettyä. Siinä sivussa valuu aika lailla energiaa hukkaan. Epämääräinen kasa on oikea energiasyöppö.

Sen lisäksi, että paperikasoja riittää, meillä on havaintoja myös muista syöpöistä. Pääsiäiskoristeet tuli kyllä kerättyä laatikkoon suht ajallaan, mutta se laatikko. Se jäi kieppumaan kylpyhuoneen käytävään lähes kahdeksi viikoksi. Täytyy tunnustaa, että myös neljä joulukoristelaatikosta eksynyttä kangassydäntä kökötti kirjapinon päällä näihin päiviin saakka. Sitten se kirkasvalolamppu. Sen käyttökausi loppui jo ajat sitten. Käärin johdon jalan ympäri ja varustin lampun työtilan ovenpieleen tuolille ajatuksella, että vien sen varastoon seuraavan kerran sinne mennessäni. Pakkasin lampun laatikkoonsa torstai-iltana. Ehtihän tuo odottaa vientiä aika monta viikkoa.

Eilen siivosin keittiön kaappia ja kokosin pöydälle tavaroita, jotka haluan säilyttää, mutta jotka joutavat toistaiseksi laatikkoon. Ne aion pakata talteen seuraavan viidentoista minuutin sisällä. En aio huokailla niitä ensi viikolla tai sitä seuraavalla. Roikkumaan jääneet hommat ja keskeneräiset kasat vievät nimittäin uskomattoman paljon voimia, joilla on parempaakin käyttöä.

Vai miten teillä?

Mainokset
Avainsanat: , , , , , ,

Kohtuullisen järjestyksen koti

luutaLakaisin päivällä etukuistin ja rappuset. Hyvällä mielellä ja kiireettä. Jäin harjan varteen miettimään sitä, miten monesti olen ärtyneenä harpponut  roskaiset raput ylös sisään mennessä tai alas, autoa kohti askeltaessa. On ollut kiire viemään kauppakassissa olevat jogurtit ja broilerit jääkaappiin tai hoppu työkeikalle Savonlinnaan. Roskiin en nyt sentään ole kompastunut, mutta jotenkin olen ne kiireisenä ohimennessä  kumminkin noteerannut. Kevyesti ärtyneenä.

Sama juttu tapahtuu puhtaan pyykin kanssa. Joskus kodinhoitohuoneeseen kertyy vinot pinot vastapestyjä ja taiteltuja lakanoita. Siellä ne majailevat pöydänkulmalla päiväkausia. Toisinaan lehtipino vain kasvaa ruokapöydän tuolilla. Arki tuntuu toisinaan olevan täynnä asioita, joiden ohi kuljen ärtyneenä. Sillä lailla, että rekisteröin kesken olevan tai minua odottavan tekemisen, jolle en juuri sillä hetkellä mahda mitään. Sille elinvoimalle, joka  kuluu kaikkeen tähän ärtymykseen, olisi parempaakin käyttöä.

Mitä kiireisempi olen, sen enemmän kertyy yksittäisiä asioita, joiden kuntoon saattaminen kestäisi vain hetken, mutta joita siirrän, koska ehtiihän tuon nyt joskus.  Tai siirrän, koska aina on jotain kiireisempää ja isompaa. Lopulta pienten juttujen vuori on niin iso, ettei sitä saa viikonlopunkaan aikana hoidettua. Koko paketista on mahdoton selviytyä kerralla. Rehottamaan päässyt kukkapenkki, roskainen ja tahrainen allaskaappi, rovio mapittamattomia papereita, yrttipenkin kuivaamista odottavat yrtit, epämääräiseltä näyttävän jääkaapin siivous.  Ja tietysti se varasto, johon on vain pinottu tavaroita niin, että lopulta ei pääse ovea pitemmälle.  Kaikki se vaivaa ja ärsyttää. Sinänsä simppeleistä ja mukavistakin arkipuuhista tulee kirous ja rasite.  Jos aikataulut taas ovat reilassa, niin minä nautin pyykin taittelusta kuin yrttien säilömisestä. Kiireessä ne ovat vain taakka toisten taakkojen lisänä.

Tänään oli leppoisa olo ja pysähdyin lakaisemaan kuistin. Tein sen rauhassa. Nautin lopputuloksesta, vaikka tiesinkin, että täällä metsässä ilo on lyhytaikainen. Hetken päästä tuuli lennättää runsain mitoin neulasia ja keltaisia lehtiä rapuille. Silti ennätän yhdellä lakaisulla kulkea muutaman kerran edestakaisin niin, että mielessä häivähtää kullakin kerralla ilo ja mielihyvä siististä kuistista.

PS. Puheellani arkipuuhista en nyt tavoittele mitään tiptop- huushollia, vaan sellaista kohtuullisen järjestyksen kotia. Sellaista, missä minulla on hyvä ja rauhallinen olo. Järjestyksellä on merkitystä mielelle ja se myös ilmaisee jotain mielen järjestyksestä. Minulla.

Avainsanat: , , , , , , , ,

Työrauhaa tälle päivälle

Tällä viikolla on tiivis tahti. Alkuviikko lomanjälkeisten sähköpostien ja niistä seuranneiden töiden purkua,  puhelinhaastatteluja, valmennusten valmistelua ja yrityksen asioiden hoitamista. Loppuviikko liikenteessä maailmalla. Mielessä on siis tuhat ja yksi asiaa yhtä aikaa ja aikamoinen hässäkkä – siis jos mielenhallinta pettää.Ja senhän tietää mikä on lopputulos, jos pää muuttuu ampiaispesäksi. Aika vain katoaa, eikä oikein mitään synny.

Tavoitteeni on kuitenkin saada aikaan asioida, eikä sotkeutua ajatusvyyhteihin. Tarvittaessa osaan olla kurinalainen ja nyt loman jälkeen se tuntuu onnistuvan kohtalaisen hyvin. Aamulla aloitin miettimällä löyhästi aikataulun ja tärkeysjärjestyksen. Pätkin päivän eri asioita varten. Hoidan puhelin- ja sähköpostisälää kerralla enemmän, että saan loppupäiväksi rauhan keskittyä isompiin kokonaisuuksiin.

Varmistan työrauhaa myös pitämällä facebookin ja sähköpostin suljettuna kirjoittaessani koulutusmateriaalia. Edestakainen surffailu katkoo ajatusta ja saattaa johtaa siihen, että huomaan istuneeni tunnin aivan muiden kuin kyseiselle päivälle varattujen asioiden äärellä. Kokemusta on. Mielenkiintoisia linkkejä facebook-kavereiden kautta ja kuulumisia tututulta, jonka kanssa en ole aikoihin ollut yhteydessä. Viime mainittuun pitää tietenkin vastata ja kertoa omat kuulumiset. Minulla laveasanaisella se nielaisee äkkiä tunnin.

Työrauhaa järjestelen myös pitämällä huolta kahvipausseista ja lounaaasta, vaikkei kukaan kupposelle kutsukaan. Kun fyysiset tarpeet on huollettu, on mielikin selkeämpi ja työt tässä toimistossa, jossa me, myself and I työskentelemme, sujuvat!

Avainsanat: , , , ,

Kiire karkottaa mielenrauhan

Oletko löytänyt itsesi tilanteessa, jossa sinulla on tulipalokiire ja jossa lapsesi tekee tenän ja heittäytyy veltoksi.Aikataulusi on jo pettänyt, mutta lapsella ei ole kiire minnekään. Hän istuu ajattomassa aikalammikossa, rupattelee omiaan tai lähtee hakemaan mieleistä Muumi-kirjaa hyllystä. Elämä kieppuu päässäsi yhä hallitsemattomampana kaaoksena, sydän hakkaa tuhatta ja sataa, kainalot hikoilevat ja ohimoita pakottaa. Kun saat lapsen pyydystettyä kiinni ja riivit hänelle haalaria  päälle, hän heittäytyy makaroniksi. Makaronijalkaan Kuoma-kenkää  ei saa mitenkään ensimmäisellä kerralla oikein päin. Ja verenpane vain kohoaa. Lopulta löydät itsesi huutamassa pahaa-aavistamattomalle lapselle ”Etkö sä nyt tajua, että tällä menolla me ei ehditä mihinkään?”

Ei, hän ei tosiaan tajua. Kiire riippuu sinun aikatauluistasi, se on sinun järjestämäsi ja sinun päässäsi. Lapsella ei ole kiirettä. Kaaoksella ja ärtymyksellä valutat sen kuitenkin hänen syykseen – käy niin, että lapsi oppii syyllistymään tilanteissa, joissa syyllistyminen olisi jonkun toisen asia. Tässä tapauksessa sinun itsesi. Samalla mielenrauha on tiessään niin itseltäsi kuin lapseltakin. Kummallakin on ikävä ja epämukava olo.  Sinä voit tehdä sille jotain, mutta lapsi ei. Hän vain joutuu nielemään palan levotonta, rauhatonta maailmaa.

Vaikka kirjoitin sinä-muodossa, kaikki tämä perustuu omaan kokemukseen. Lapseni ovat jo yläasteella ja lukiossa. Muistot noista tilanteista taitavat kuitenkin säilyä loppuiän – ainakin minulla. Ja kyllä niistä jonkinlainen merkki on jäänyt heidänkin mieleensä.

Avainsanat: , , , , , , ,
Mainokset