Avainsana-arkisto: pysähtyminen

Pysähdy kotimatkalla

Eilinen kotimatka Mikkelistä kotiin oli ihan luksusta. Esikoiseni, syksyllä kortin saanut, oli ratissa, ja minä ehdin kuikailla ympärille. Katsella maisemia.

Yhdessä Koivakkalantien kurvissa kiljaisin kuljettajalleni ”Pysähdy!” ja kaivoin kameran esiin. Kipaisin kymmenen askelta takaviistoon ja siitä aukesi tuo kuvan näkymä. Kyllä maailma on kaunis. Sitä pitää muistaa vaan pysähtyä katsomaan, että koko hienous taltioituu sieluun saakka. Pitää osata olla välillä tarpeeksi hidas. Edes hetken ajan.

Pysähdy sinäkin kotimatkalla!

Mainokset
Avainsanat: , , ,

Kaunis hetki meni jo

Kauniit hetket ovat ohikiitäviä. Kun käännät katseesi, olet jo missannut sen upeimman. Tämä kuvaamanikin melkein meni ohi.

Ajoin autolla Ristiinan suuntaan. Muka kiireisenä. Vilkaisin oikealle ja henkäisin ihmeissäni taivaan väriä. Lumoava. jarruti. Otin kameran esille laukusta ja astuin ulos kuvaamaan. Vedin väriä ja tunnelmaa syvälle henkeeni ja nautin. Jumalainen hetki.Niitä on käsillä joka ikinen päivä, mutta useimmiten me vain ohitamme ne. Kiireisinä kohti jotakin muuta, jonnekin muualle, ajatellen seuraavaa hetkeä, päivää, viikkoa.

Sellaisten hetkien äärelle pitää pysähtyä! Ne tekevät elämästä elämisen arvoista.

Avainsanat: , ,

Pysähdyn

” Meissä syntyy se, mikä tulee nähdyksi”

Nämä Tommy Hellstenin sanat avautuivat eteeni tänä aamuna, kun selasin hänen kirjaansa Odota, kuuntele. Kirjoitettuani tämän, istun ulos kuistille ajattelemaan tuota virkettä.  Kymmenen minuuttia, ehkä vartin. Annan ajatusten kulkea siinä, mitä tuo minulle merkitsee. Mitä se tuo mieleeni juuri tänään ja tämänhetkisessä elämäntilanteessa.

En tiedä, onko se mietiskelyä tai meditointia. Ajattelua ainakin.  Pysähtymistä yhden asian, itsen ja omien ajatusten äärelle. Teen tätä aika ajoin – ehkä joskus siitä tulee säännöllinen tapa.  Toivon niin. Toistaiseksi ajoittaisetkin mietiskelyn hetket selkiyttävät ja rauhoittavat.

Avainsanat: , , , ,

Olemme täällä toisiamme varten

loukkaantunut Vajaa kuukausi sitten tyttäremme loukkaantui kaatuessaan pahasti polkupyörällä. Vasemmassa ranteessa oli murtuma ja ranne kipsattiin. Oikeassa olassa oli murtuma ja käsi oli sijoiltaan. Käsi laitettiin paikalleen eikä olkaa onneksi tarvinnut operoida. Kaiken tämän vuoksi  molemmat kädet ovat olleet levossa ja likipitäen käyttökiellossa kolmisen viikkoa. Vammat ovat parantuneet maanantaisten röntgenkuvien mukaan hyvin ja kipsi poistetaan perjantaina. Käsien käyttörajoitukset jatkuvat vielä pari viikkoa. Nyt lievennettynä. Tytär ei saa nostaa maitopurkkia painavampaa esinettä.

Onnettomuuden sattuessa me vanhemmat olimme Amsterdamissa ja tytär ystävien luona viikonloppukylässä. Kuulimme tilanteesta muutamien tuntien kuluttua. Silloin  ystävämme Päivi ja tyttären ystävä Vilma olivat ottaneet asian hoitaakseen. Saman huushollin viikonloppuvieras Tiina, hoitoalan ammattilainen, arvioi vammat ja lähti toisen kyläilijän,  Mirjamin kanssa viemään tytärtä ensiapuun. Sisareni vei mummin tyttären yöseuraksi osastolle. Hän myös informoi meitä vanhempia asiasta, kun oli jo selvillä, mikä tilanne oli. Kaikki oli tilanteeseen nähden hyvin, vaikka me vanhemmat emme olleet junailemassa joka ikistä yksityiskohtaa. Elämä kantaa, vaikka ei itse olekaan hallitsemassa ja organisoimassa ja vartioimassa.Ajoimme kentältä suoraan sairaalaan sydän täynnä kiitollisuutta siitä, miten asiat voivat järjestyä vaikka ei niitä itse järjestäkään.

Viikot tapaturman jälkeen ovat osoittaneet sen, miten me ihmiset olemme toisiamme varten ja miten suurta harhaa on kuvitella pärjäävänsä yksin. Yksi virheliike fillarilla ja yksin pärjääminen on tiessään. Yhdessä tehden olemme selvinneet kirjojen purkamisesta ja reppuun pakkaamisesta, pukemisesta, suihkusta ja kaikista muistakin arkisista asioista. Aamulla joku meistä on kantanut painavan repun koulubussille, jossa paras kaveri Vilma on ottanut sen vastaan. Vilma on myös jeesannut koulussa niin repun kuin koulukirjojenkin kanssa. Ruokalassakin kaverit ovat olleet apuna. Opettajat ovat auttaneet muun muassa kopioimalla materiaalia, jonka kirjoittaminen ei onnistunut alussa.

Me ihmiset olemme täällä toisiamme varten. Emme palavereja, työmatkoja, yhtiökokouksia, koulun lukujärjestyksiä varten. Arki ja kiire hämärtää helposti sen merkityksen, joka meillä on toinen toisillemme. Joskus minä tarvitsen apua, joskus taas joku toinen. Kenenkään elämäntehtävä ei ole aina olla toisen auttaja tai kenenkään tehtävä ei välttämättä ole aina olla autettava. Tilanteet vaihtelevat ja auttamistakin voi olla monenlaista.

Entä osaanko ottaa vastaan apua? Osaanko asettua autettavan asemaan? Mahtuuko kalenteriini aikaa ja voimavaroja silloin, kun lähellä oleva ihminen kaipaa apua? Entä jos jonkun toisen tarvitsevuus ärsyttää – ärsyynnynkö itse asiassa siihen, etten itse uskalla olla tarvitseva? Tai ehkä en ole saanut ikinä olla tarvitseva – olen saattanut joutua kasvamaan jo pienestä aktiiviseksi asioiden hoitajaksi, pärjääväksi ja vain itseeni luottavaksi ihmiseksi.

Minulle tämä on ollut aikamoinen oppikurssi. Onneksi allakassa on ollut paljon kotitoimistopäiviä ja olen voinut elää tyttären tarpeiden ja aikataulujen mukaan. Olen saanut olla laittamassa häntä kouluun ja vastassa bussilla. Jotenkin sain takaisin palasen sitä, jonka jo olin hukannut kiireisimpinä työvuosina, tyttären ollessa alle kouluikäinen. Sain tilaisuuden olla häntä varten, kun hän minua tarvitsi. Juuri nyt.

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Pysähtyminen maistuu elämältä

amsterdam_siltaTulimme sunnuntaina matkalta. Muutaman päivän breikki arkeen merkitsi muun mukavan ohella pysähtymisharjoituksia. Siis sen elämän perustaidon treenausta, joka saa elämän maistumaan todella joltain. Kaikki oleellinenhan tapahtuu tässä hetkessä, juuri nyt. Ei eilen, ei huomenna. Ei tunti sitten tai viikon päästä. Aistin tuoksut ja maistan maut nyt. Näen, koen ja havaitsen. Tunnen tunteet parhaillaan. Ilahdun, suren, innostun, kaipaan. Haltioidun elämän yksityiskohdista tai kyykistyn pienten ihmeiden äärelle.

Pitkän kaupunkilomaviikonlopun aikana ei ollut kiire minnekään. Mitään pakollista ohjelmaa emme olleet suunnitelleet. Oli aikaa. Olla. Aistia. Kävellä. Pysähtyä.

– Ihanaa, mikä tuoreen kahvin ja vastaleivotun tuoksu. Pysähdytäänkö kahville?

– Oi, katso, mikä ulko-ovi.

– Voi mikä kukkaloisto. Ja nuo auringonkukat. Ja ruusut. Ja tämä tuoksu!

– Ah, tuosta kahvilasta saa lämmintä omenastruudelia!

– Kierretään tuon kaukaisemman sillan kautta, siellä on kukkia kaiteella.

Neljä päivää silkkaa taideterapaa ja vain siksi, että olimme älynneet olla ohjelmoimatta aikaa liian täyteen. Siinä missä arki menee helposti paikasta toiseen kiitäessä, nyt oli aikaa pysähtyä, ihmetellä, kulkea ja ihmetellä taas. Tarttua tilaisuuksiin, joita hetket tarjosivat. Ja niitä tilaisuuksiahan oli. Ihan yhtä lailla niitä on täällä kotomaassa. Ei tarvitse matkustaa Amsterdamiin oivaltaakseen, mutta joskus on hyvä mennä vähän kauemmas arjesta, että osaa kyseenalaistaa omaa kiirettään.  Jotta muistaisi elämän maut, sävyt ja värit.

Avainsanat: , , , , ,

Oma tila ajassa

vedenpintaEilen menin poikkeuksellisesti yksin saunaan. Yleensä saunon miehen kanssa kaksin tai kiipeän lauteille tyttären seurassa. Saunassa puhutaan mielessä olevia mietteitä, parannetaan maailmaa, pohditaan tulevaa tai ratkotaan ilmassa olevia pulmia. Näin usein.

Mutta eilen vaelsin rantapolkua pitkin yksin, kirja ja kylpytakki kainalossa. Ennen kuin pääsin edes löylyjen äärelle, jumituin pukuhuoneeseen lukemaan kesken jäänyttä tarinaa. Ahmin kuin joskus ennenvanhaan, teininä. Koko maailma ympäriltä katosi ja romaanihenkilöt ympäröivät minut. Ahh. Sitten lauteille. Kiuas vain sihahteli, muuten oli hiljaista.  Kiskottelin itseäni ja valloitin surutta koko ylälauteen. Mukavaa! Pesun jälkeen järveen. Viileässä ja virkistävässä vedessä, tumman tähtien puhkoman taivaan alla ymmärrys syöksyi jostain sisältä. Tässä ilman puhetta, yksin ja kaikessa rauhassa, on minun tilani. Oma tila ajassa. Tila levittäytyi ympärilleni kuin voimaannuttava kupla. Minun aikani, minun ajatukseni, minun rytmini, minun hiljaisuuteni. Jotta voin toimia yhdessä muiden kanssa, minä tarvitsen yhteyttä syvään itseeni ja tilaa sen toteutumiselle.  Tätä minä kaipaan ja tämä minua hoitaa.  Joskus täällä saunarannassa, joskus kahvilassa keskellä hälyä, joskus kasvimaan kehäkukkien äärellä kykkiessä. Oma tila ajassa, sisäinen tila.

Avainsanat: , , , ,
Mainokset