Avainsana-arkisto: unelmat

Mitä lapsuutesi unelmille tapahtui?

Lauantaina valitsin vuokraamossa leffan vain itselleni. Aprikoin kahden vaihtoehdon välillä. Iris vai Kirjeitä lapsuudestani. Pääsyin kirjeisiin. Pilkoin lautaselle vähän verkkomelonia ja ilmakuivattua kinkkua, työnsin leffan koneeseen ja ajelehdin vuosikymmenten aika-aalloilla. Leffan, kyllä – mutta myös omillani.

Muistatko sinä, mistä unelmoit seitsämän vanhana. Mistä voisit tarkistaa. Leffan päähenkilö Margaret saa nelikymmenvuotispäivänään vanhan kotikylänsä notaarilta kasan kirjeitä. Hän on kirjoittanut ne itselleen 7-vuotiaana ja pyytänyt notaaria toimittamaan postin, kun ikää kertyy 40.  Kirjeet vievät Margaretin sisäiseen myllerrykseen ja johtavat hänet uusiin elämänvalintoihin.

Leffassa on puolensa ja jämptimminkin tarinan olisi voinut kertoa. Idea ja kokonaisuus olivat kuitenkin nautinto ja ilo. Tulin taas oleellisen äärelle. Nelikymppisenä vähän itsekukin pohtii mennyttä ja tulevaa, miettii mitä tuli tehtyä ja onko se sitä, mitä elämältä halusi. Kunpa minulla olisikin sen seitsemänvuotiaan itseni peili ja ajatukset tähän rinnalle. Voisin vähän tuumailla itseäni tarkemmin ja tarkistaa elämänkarttaani. Siinä kouluiän kynnyksellä, kun ihmisellä yleensä on vielä vahva yhteys sisäiseen maailmaansa ja aitoihin unelmiinsa – niitä minä arvostan. Kun valinnat versovat niistä, sisäinen voima elää ja voi hyvin.

Leijailen vieläkin elokuvan ajatuksissa.

Koitan kutsua seitsenvuotiasta itseäni – jospa sinä pieni Tuulevi unessa tulisit ja vähän juttelisit lisää niistä unelmistasi…

Elokuva Hesarin sivuilla.

Mainokset
Avainsanat: , ,

Sunnuntaiaamu

Hiljainen sunnuntaiaamu. Minä istun ruokapöydä ääressä, luen uusinta Annaa ja kuuntelen pöytäpuutarhan pulpututa. Ei se eilen tuolla lailla pulputtanut, kuin suihkulähde. Ei, sillä, ihan hauska ääni. Napsin siitä aamiaismunakkaan seuraksi herneenversoja, jääsalaattia ja vähän rucolaa.

Viikko sitten Pitkäjäven ABC:lta ostetut keltaiset tulppaanit ovat voimissaan. Ehkä parhaiten säilyneet ja kukoistavat tulppaanit koko keväänä. Useimmat kimput ovat joko kuivuneet pystyyn maljakkoon tai levähtäneet hetkessä auki ja tiputtaneet terälehtensä pöytäliinalle. Taatusti olen hoitanut niitä virallisten ohjeiden mukaan, vaihtanut kylmää vettä maljakkoon ja leikannut uutta imupintaa. Luntakin olen lisännyt, kun sain ohjeen tutusta kukkakaupasta. Joka kerta kuivuneita kukkia pois heittäessä on harmittanut. Mutta nämä keltaiset kaunokaiset, nämä ne kukkivat hitaasti ja aukeavat kaikessa rauhassa kauniisti.

Kello on yhdentoista korvilla Ulla Janhon kirjoittaa Annan jutussa siitä, miten  Riikka Pulkkisen Totta-romaania on myyty ranskankielisenä käännöksenä melkein 50 000 kappaletta kahdessa ja puolessa kuukaudessa. Vaikuttavaa. Pulkkinen kiehtoo, sillä hän on toteuttanut asioita, joista moni unelmoi. Mitä on elämä unelmien takana? Millä hinnalla? Mitä ne merkitsevät?

Jutun yhdessä kuvassa Pulkkinen kirjoittaa kolmatta romaaniaan pariisilaisessa kahvilassa. Yhtymäkohtien löytäminen erilaisten ihmisten kanssa koskettaa minua aina. Kirjoitan  usein omia juttujani: lehtijuttuja, koulutusmateriaalia, blogitekstejä kahviloissa. Ympärillä oleva tasainen puheensorina luo taustaäänen,seinän ympärilleni. Kummallisesti se auttaa keskittymään. Kotitoimistossani on aina keskeneräisiä hommia. Pöytäkoneen tiedostokansiot pitäisi järjestää. Outlook Expressin sähköpostikansiot siivota. Paperimapit raivata. Työtilan pinot käydä läpi. Pyykit naruilta taitella koriin. Keittiö raivata ja tiskikone tyhjentää. Kun joku homma pitää saada valmiiksi, kaappaan nykyään läppärin kainaloon ja kiidän Mikkelin keksustakahvilaan.

Isä käväisi tässä tuomassa sunnuntain lehden. Sunnuntain maakuntalehti tulee heittolaatikkoon muutaman sadan metrin päähän ja meille on muodostunut käytäntö. Tuossa postilaatikon ja meidän talomme välillä asuvat isä ja äiti lukevat sunnuntailehden ensin ja isä tuo sen sitten meille. Sunnuntaikävely. Isä on vähän päälle kahdeksankymmenen. Viikolla vanhemmat lukevat lehden siskoni luona, joka asuu aivan heidän vieressään.

Joisinkohan vielä kupin kahvia. Jotain ruokaakin varmaan voisi kokata. Jääkaapissa on kilo Mikkelin kauppahallista ostettua naudan jauhelihaa. Mureke?

Avainsanat: , ,

Iltayön aarrekartta

Eilisiltana jatkui se sama energinen ajatusten juoksu kuin jo koko tämän viikon ajan muutenkin. Lueskelin sängyssä postin päivällä tuomia lehtiä ja ajattelin samalla. Kodin Kuvalehti se vasta saikin ajatukset rullaamaan. Jos joka toisella sivulla oli jokin lause tai kuva, josta syntyi uusi idea. Tuo sinänsä mainio lehti ei ollut sen kummempi kuin ennenkään. Minun mieleni vain oli syystä tai toisesta harvinaisen vastaanottavainen ja avoin. Oi olisipa aina. Maailmahan on täynnä vihjeitä hyvistä, innostavista asioista ja uusista poluista. Suurin osa jää huomaamatta, koska mieli kiertyy arkisten pikkumurheiden ympärille tai vain käpristyy sisäänpäin. Joskus väsymyksestä, joskus muuten vaan rutiiineista.

Tällä kertaa niin ei kuitenkaan käynyt. Minä poimin innolla uusien asioiden siemeniä. Ideoita koulutuksiin ja ryhmiin, oivalluksia tekstien pohjalle, tulevaisuuden visioita omaan elämään ja yrittäjänä. Kun mies sammutti oman yövalonsa ja veti peiton korviin, minä jatkoin vielä lukemista ja ajattelutulitusta. Tuntui, etten malta lainkaan käydä nukkumaan. Lopulta naksautin valon pois ja valuin pitkälleen. Mieli ilotulitti edelleen.

Koska ajatuksia puski urakalla, annoin niiden tulla. Aloin rakentaa mielessäni aarrekarttaa tulevaisuudesta. Mielikuvittelu on minulle helppoa ja näen asiat kuvina. Niinpä rakensin päässäni aarrekartan siitä, millaista toivon tulevaisuuden työni olevan. Nyt aamulla pystyn palauttamaan sen mieleeni mainiosti. Sen voima ilahduttaa ja antaa ryhtiä.

Voi olla, että teen kartan vielä perinteisesti paperille kollaasina kuvineen kaikkineen. Tai sitten ei. Oleellinen on nimittäin tehty: sen pohtiminen, mitä toivon ja mihin suuntaan olen kulkemassa. Mieli on taltioinut kuvat jo tuonne korvien väliin. Nyt vain sitä kohti.

Avainsanat: , , , ,

Juhlalounas

Teen tänään kotitoimistohommia. Kirjoitan tarjouksia ja valmistelen uutta. Yhden naisen puljussa lounastauko on hiljaista puuhaa eli lounastin itseni seurassa.

Ensin laitoin soimaan Juha Tapion musiikkia. Kaksi vanhaa puuta. Kelpaat kelle vaan. Ehkä tänään. Kaunis ihminen.  Sitten sytytin pöydän päähän seitsenhaaraisen kynttelikön valaisemaan loskaista ja hämärää päivää.  Isänpäivän jäljiltä pöydällä oli valmiina pellavaliina.  Menu koostui lopuista viikonlopun huolella laitetuista ruoista. Kermainen aurajuusto -punajuurivuoka on aina yhtä hyvää. Jälkiruokana kahvia ja tyttären kuorruttamaa mutakakkua.

Viritystä kaikille aisteille. Jo siitä tuli juhlava olo. Mieli alkoi vilistää tulevaisuuden haaveissa, uusissa työunelmissa ja niiden ensimmäisissä käytännön askeleissa. Samalla ulkoiset merkit kertoivat, että kyse oli arvokkaasta ja tärkeästä hetkestä.  Juuri unelmointiin sopivasta. Uskomattoman voimauttava fiilis.

Tästä tuli siis juhlalounas keskelle arkista päivää – ja minulle hyvä mieli.

Avainsanat: , , , ,
Mainokset