Aihearkisto: vanheneminen

Mitä lapsuutesi unelmille tapahtui?

Lauantaina valitsin vuokraamossa leffan vain itselleni. Aprikoin kahden vaihtoehdon välillä. Iris vai Kirjeitä lapsuudestani. Pääsyin kirjeisiin. Pilkoin lautaselle vähän verkkomelonia ja ilmakuivattua kinkkua, työnsin leffan koneeseen ja ajelehdin vuosikymmenten aika-aalloilla. Leffan, kyllä – mutta myös omillani.

Muistatko sinä, mistä unelmoit seitsämän vanhana. Mistä voisit tarkistaa. Leffan päähenkilö Margaret saa nelikymmenvuotispäivänään vanhan kotikylänsä notaarilta kasan kirjeitä. Hän on kirjoittanut ne itselleen 7-vuotiaana ja pyytänyt notaaria toimittamaan postin, kun ikää kertyy 40.  Kirjeet vievät Margaretin sisäiseen myllerrykseen ja johtavat hänet uusiin elämänvalintoihin.

Leffassa on puolensa ja jämptimminkin tarinan olisi voinut kertoa. Idea ja kokonaisuus olivat kuitenkin nautinto ja ilo. Tulin taas oleellisen äärelle. Nelikymppisenä vähän itsekukin pohtii mennyttä ja tulevaa, miettii mitä tuli tehtyä ja onko se sitä, mitä elämältä halusi. Kunpa minulla olisikin sen seitsemänvuotiaan itseni peili ja ajatukset tähän rinnalle. Voisin vähän tuumailla itseäni tarkemmin ja tarkistaa elämänkarttaani. Siinä kouluiän kynnyksellä, kun ihmisellä yleensä on vielä vahva yhteys sisäiseen maailmaansa ja aitoihin unelmiinsa – niitä minä arvostan. Kun valinnat versovat niistä, sisäinen voima elää ja voi hyvin.

Leijailen vieläkin elokuvan ajatuksissa.

Koitan kutsua seitsenvuotiasta itseäni – jospa sinä pieni Tuulevi unessa tulisit ja vähän juttelisit lisää niistä unelmistasi…

Elokuva Hesarin sivuilla.

Mainokset
Avainsanat: , ,

Eläkkeelle 70-vuotiaana

Vuonna 1992 istuin silloisen työpaikkani kahvihuoneessa ja vitsailin työkaverini kanssa siitä, että me pääsemme eläkkeelle varmaan vasta 70-vuotiaina. Vanha vitsi aktivoitui muistin lokeroista, kun päättäjämme ryhtyivät puuhamaan eläkeiän nostoa. Jaa-a, mitähän ehtii tapahtua jäljellä olevien työelämävuosieni aikana. Olen nyt 43-vuotias ja ennen eläkeikä koittaa, ehtii tulla vielä monta päätöstä, ennätetään kellua useissa  eläkekeskusteluissa ja taloudellinen tilannekin muuttuu lukuisia kertoja.

Tässähän sitä olisi yksi murehtimisen aihe lisää. Jos nimittäin lähtisi murehtimaan. Olen kuitenkin ajatellut murehtimisen sijaan keskittyä siihen, minkälaisena toivoisin näkeväni itseni 70- tai jopa 80-vuotiaana. Koska olen aika pitkäikäistä sukua, elinvuosia saattaa hyvinkin riittää. Ja jos ei ole minkäänlaista suuntaa, mitä kohti haluaa mennä, saattaa joutua minne vaan. Minun ikääntymisen idolini on Aira Samulin, sähäkkä ja energinen ja komiasti yli kahdeksankymppinen. Toivon itsekin pystyväni vetämään korkokengät jalkaan samassa iässä!Ja pilkettä, sitä pitää olla silmäkulmassa. Ei se mitä meille tapahtuu, vaan asenne siihen – siitähän on kysymys elämänilossa!

En toki voi tilata tulevaisuutta pakettina elämän postimyynnistä, mutta voin tehdä sen verran, että suuntaan mieleni tietoisesti johonkin päin. Pää täyttyy asioista joka tapauksessa ja minä voin jonkin verran vaikuttaa siihen, millä se täyttyy. Energia virtaa huomion suuntaan. Kun suunta on valittu, alitajuinen mieli poimii matkan varrelta mahdollisuuksia, jotka vievät kyseiseen suuntaan.

Jos siis pääsen eläkkeelle vasta 70-vuotiaana, niin pyrin tekemään sen airasamulin-energialla. Jos jo aikaisemmin, niin nautin elämästä vapaaherrattarena punatukkameiningillä.

Avainsanat: , , , , ,
Mainokset