Aihearkisto: hyvinvointi

Tuulevi Viljontyttären jouluyö  

15675721_10154783480769360_5386921622139444722_o.jpgLiki puoliyö. Istun hiirenhiljaisessa, hämärässä Elämyshotellin aulassa Rantasalmella. Minun jouluuni pitää mahtua myös näitä hetkiä omien ajatusten kanssa. Perhe meni jo nukkumaan ja minä hiivin tänne. Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että Järvisydämen väki näin sydämellisesti tekee meille muille joulua. Aamun jooga. Joulupuuro ja rusinasoppa, jota meillä muuten aina lapsuudessa tehtiin sekahedelmäkeiton sijaan. Savusaunan löylyt ja palju. Jouluruokia notkuvat pöydät. Pelejä. Kymmenet kynttilät ja takkatuli. Tämä aikatauluttomuus perheen kanssa. Luen vielä vähän.

Kirjoitin tuon kaksi vuotta sitten jouluyönä, toisena Järvisydän-jouluna. Kaksi viikkoa  sitten kävimme kolmannen kerran kokemassa joulutunnelmaa Porosalmen rannoilla. Nyt matkailualan opintojaan työn rinnalla viimeistelevä mies on yksi Järvisydämen joulun tekijöistä ja osan joulusta töissä. Solahtaa sitten vuoron jälkeen perheen seuraan. Kun muut lopulta asettuvat aloilleen, nukkumaan en malttaisi tälläkään kertaa mennä. Voisipa vain venyttää jouluyötä maisemasviitin ikkunasta hiljaisuuden valoja ja valojen värejä katsellen. Valvoa mieli levollisena.

Viinikellarin pitkä ruokapöytä. Sellainen ”herkkua on siinä monenlaista” –versio, jonka alla varmasti lymyävät tontut. Jätetään vähän paistia heillekin! Santsaan silti vielä kolmannen kerran. Viereisen pöydän ääressä samettimekkoinen pikkutyttö kauhoo neljättä kulhollista punavalkoista kerrosjälkiruokaa. Hädin tuskin ylettää. Vieressä oleva äiti laski kerrat ja rajoittaa herkuttelua. Kahvi höyryää suuressa kahvipannussa. Kaadan sitä punasaviseen mukiin. Hirsiseinän pintaa pitkin tekee mieli kuljettaa kättä niin, että jokainen mutka ja muoto tuntuu. Ravintola Piikatytössä pitkä hirsipöytä on kannettu takaisin sille oikealle paikalleen. Aamiaisella takan ääressä lämpö leviää selkää pitkin.img_0760
Luonnonkivien sisään louhitussa Järvikylpylässä raukeus aaltoilee ytimiin asti. Norppakiville olen oppinut jättämään murheita. Kuvittelen niillä loikoillessa itseni Saimaan rantakalliolle. Auringon lämmittämille. Ihmetellen veden hiomia, järven pohjasta rakennustarpeiksi nostettuja hirsiä ja luonnonkivilaattoja. Tukkisaunan pitkällä lauteella löytyy tilaa monelle perheelle. Löylyvesi sihahtaa.

Tavoitan jokaisella käyntikerralla sellaista luksusta, jota ei mitata tähtiluokituksella. Sisäistä rauhaa. Luksus on sitä, mistä on puutetta ja aika usein arjessa on puutetta rauhallisesta itsessä olemisesta. Kun hämärässä ajaa Järvisydämen mäelle ja näkee edessä avautuvan maiseman ja ympärillä tuikkivat sadat valot, mieli sujahtaa keskiaikaiseen tarinaan ja sielu astuu johonkin menneeseen Tuulevi Viljontyttären aikaan satoja vuosia sitten. Ehkä vuoteen 1658, kun Venäjän tsaari luovutti Heiskasen suvun päämiehelle 600 hehtaarin niemekkeen kiitokseksi hyvästä sotilaspalveluksesta. Silloin näille kallioisille maille perustetusta kestikievarista alkoi nykyisen Järvisydämen tarina.

lyhdyt

CHRISTMAS NIGHT OF TUULEVI, DAUGHTER OF VILJO

Nearly midnight. In the twilight, I am sitting in the whisper-quiet lobby of Hotel Järvisydän. These moments, alone with my thoughts, are an essential part of my Christmas. My family has gone to bed and I have sneaked here. I am ever so grateful to the Järvisydän crew for making our Christmas in such a hearty manner. Yoga in the morning. Rice pudding, not with fruit soup but with raisin soup, just like in my childhood. Smoke sauna and a hot tub. Tables laden with Christmas food. Games. Dozens of candles and a crackling fire. Unwinding with the family, without schedules. I will read for a bit more.

It has been two years
since I wrote that, on a Christmas night, our second Christmas at Järvisydän. Two weeks ago, we enjoyed the Christmas spirit at the shores of Porosalmi for the third time. My husband, finishing his studies in travel industry besides his job, is now one of the makers of the Järvisydän Christmas, and spends part of the holiday season  working. After his shift, he joins the family. When the others finally turn in, I am, once again, reluctant to go to bed. I wish I could just stretch the Christmas night, watching the lights of silence, colours of the lights. Awake, serene.

The long table in the Wine Cellar, with all kinds of delicacies. There must be elves lurking under the table, so let us leave some roast for them too! Still, I am going back for seconds, no, thirds. At the next table, a little girl with a velvet frock is ladling her fourth bowl of the red and white trifle. She can barely reach the table. Her mother, having counted her helpings, tries to confine her. Coffee, steaming in a large pot. I pour some into a red clay mug. There are many natural morphs and meanders on the log wall, tempting to touch. In the restaurant Piikatyttö, the long log table has been carried back to its proper place. At the breakfast beside the fire, warmth spreads along my spine.

49643145_309358463033720_3103435813518573568_nThe Lake Spa, quarried out of the natural rock, makes me utterly relaxed. I have learned to leave my worries to the Seal Stones. Lolling on them, I imagine myself on the cliffs by the lake Saimaa. Warmed by the sun. I am marveling at slates and logs, smoothed by water, lifted from the lake bottom and used as building material. On the long pew in the Log Sauna, there is room for many families. Water sizzles on the stove.

On each and every visit, I am finding luxury, one not measurable by star ratings. Inner peace. Luxury is what there is shortage of, and in everyday life, there is shortage of just being in yourself, in peace. When I drive to the Järvisydän hill in twilight, seeing the scenery in front of me, hundreds of lights twinkling around, my mind slips into a medieval story and my soul steps into a time long gone, the time of Tuulevi, daughter of Viljo, hundreds of years ago. Perhaps in the year 1658, when the Czar of Russia gave this 600 hectare headland to the Heiskanen family, acknowledging a remarkable military service. The inn founded on these rocky lands back then was the starting point of the Järvisydän story.51DDE68A-C8B2-449D-9ED8-8A211879151C

 

 

 

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

KORALLIRETKI KAATOSATEESSA

sadesää

Takaisin Thoddoolle.

Maanantaina Thoddoolla sataa. Lokakuun loppupuoli. Se on se joka toinen päivä sadetta – matalasesonki ja sadekausi. Ei haittaa. Meillä Suomessa ei ole sateella oikeastaan koskaan niin lämmintä, että märissä vaatteissa tarkenisi jatkaa fillarointia ja pysyä pihalla.

Me pakkaamme mukaan snorklausvarusteet. Tummansiniset 44-kokoiseen ja vaaleansiniset 41-kokoiseen jalkaan sopivat uimaräpylät, uimalasit ja hengitysputken. Poljemme turistien uimarannalle, riisumme trooppisessa sateessa läpimäriksi kastuneet vaatteet uikkareiden päältä ja varustauduimme riuttareissulle. Tottumattomalle snorklaajalle jää hienoa hiekkaa räpylöiden kantaosaan. Taiteilen vähän syvemmässä vedessä, riisun kumiset, tiukasti jalassa istuvat räpylät yksi kerrallaan. Karistan hiekat ja kiskon nitisevät ja vedessä vastentahtoisesti kurahtelevat räpylät uudestaan jalkaan.

Suuret, elohopeahelmiä muistuttavat pisarat hakkaavat turkoosin merenpinnan loputtomiksi kraatereiksi. Potkaisemme itsemme liikkeelle. Lämmin vesi rummuttaa selkää. Pinnan alla riutan reuna lähenee. Keltasiniset littanat, vaalearaidalliset pitkulaiset ja mustavalkoiset lättykalat uivat korallien välissä meistä piittaamatta. Läpikuultavat kalat kiiruhtavat karkuun. Tähyilen satamalaiturilla näkemääni miekan muotoista barracudaa ja litteäää, säännönmukisesti lepattavaa mureenaa. Täällä niitä ei näy. Mies bongaa kilpikonnan heti ensisnorklauksella. Mikä mäihä.

IMG_2359.jpgCORALS AND POURING RAIN

Back to Thoddoo.

Monday, it is raining in Thoddoo. It is end of October. This is the every-other-day rain, low season, rain season. Never mind. When it rains in Finland, it is hardly ever warm enough to keep on cycling and stay outdoors with your wet clothes on.

We pack along our snorkeling gear. Dark blue flippers for a 44 sized foot, light blue ones for a 41 sized one, goggles and snorkels. We pedal to the tourist beach. The tropical rain soaked our clothes, and we have taken them off and are now wearing our swimming gear. We are ready for a day trip to the reef. An unaccustomed snorkeler, I find some fine sand in the heel parts of my flippers. I balance in the slightly deeper water, take off the rubber flippers sitting tightly on my feet, one at a time. I shed the sand away and tug the squeaking flippers, gurgling reluctantly in the water, back on.

Large water drops, resembling pearls of mercury, beat the turquoise sea surface into endless craters. We kick ourselves in motion. The warm water drums my back. Under the surface, the rim of the reef is nearing. Fish, flat yellow-blue ones, oblong ones with light stripes, black and white ones shaped like pancakes, swim in the midst of corals, ignoring us. Translucent fish hurry away. I try to see the barracuda and the flat, regularly flapping moray I spotted from the quay. Here, they are not to be seen. My husband spots a turtle on his first snorkeling. What a fluke.

img_2371

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

PUUTARHASSA KASVAA  KÄRSIMYSHEDELMÄ

puutarha2.jpgVeli Thoddoo Inn –majatalon katoksen kattoa peittää joka suuntaan kurkotteleva, sormilehtinen kasvi. Kun kasvin lehti kasvaa tarpeeksi isoksi, se halkeaa kolmeksi haaraksi. Sitä halkovat eri suuntiin haarautuvat lehtiruodot, joista haarautuu yhä uusia pienten lehtiruotojen polkuja.

Lehtien lomassa pilkottavat hedelmät ovat reilun sitruunan kokoisia. Niiden yläosassa on limenvihreällä pohjalla harvassa, mutta säännöllisesti valkoisia täpliä, jotka tihentyvät alaspäin. Hedelmän alaosa on epätasaisen valkoista kuviota. Katon reunoilla roikkuvat hedelmät ovat vielä raakoja. Kypsyessään niistä tulee keltaisia. Meillä Suomessa ne myydään mustina ja kurttuisina.

Passion-hedelmä. Ei ihme, etten vuosi sitten tunnistanut niitä hedelmäkorissa. Nyt tiesin jo ja opastin (muka) asiantuntevasti miestäkin tunnistamaan isoja valkovihreitä joulupalloja muistuttavia hedelmiä.

hedelmä.jpg

Extending in every direction, a palmate plant is covering the roof of Veli Thoddoo Inn. After growing big enough, the leaf of this vine splits into three lobes with furcate veins, branching again and again into new paths of tiny veins.

The fruit, gleaming between the leaves, are the size of large lemons. On the upper part of the fruit, there are scarce, white spots, regularly condensing downwards. The lower part has an uneven, white pattern. The fruit dangling on the edge of the roof are still unripe. When ripened, they become yellow. In Finland, they are sold black and wrinkly.

Passion fruit. No wonder I did not recognize them in a fruit basket last year. This time I knew them and, like an (alleged) expert, also guided my husband to identify these fruit, resembling large white-green christmas boules.

 

Avainsanat: , , , , , , , ,

LOKAKUUN SADE

lammikko.jpgThoddoolla lämpötila on 29 astetta. Sataa. Veli Thoddoo Innin nuori isäntä Azmy hymyilee ja sanoo, ettei täällä koskaan kahta päivää peräkkäin tule vettä. Eilen paistoi aurinko ja teiden laidasta laitaan ulottuvat sadelammikot kutistuivat puoleen. Totta se on, peräkkäisiä sadepäiviä ei ole. Täällä sade hidastaa elämää. Sateella väki tekee vain välttämättömät asiat. Siirtää muun poutasäälle.

Puutarhakatoksen alla sade kuulostaa samalta kuin aitassa, jonne lapsena piilouduin lukemaan tunnista toiseen. Ensin Viisikot, Neiti Etsivät ja Tiinat. Sitten Catherine Cooksonit ja muut aikuisten kirjoiksi laskettavat opukset. Puolisalaa – siis sekä lukemisen että että nuo aikuisten kirjat esiteininä.

Nyt olen ahminut Satu Vasantolan esikoiskirjan jo pitkälle. Azmy tiskaa keittiössä, jonka ovi on auki takapihan puutarhaan. Tuo kilahdus kuulostaa valkoiselta vesipannulta. Tämä heleämpi ehkä ruokailuvälineiltä.

Meille matkalaisille sade tarkoittaa myös ipanahauskuutta. Poljemme pinkillä ja vaaleanvihreällä minikokoisella polkupyörällä kaatosateessa pitkin kylän katuja ja teitä. Läpi lammikoiden niin, että vesi roiskuu. Arvioimme, mistä reunasta lammikkoa kannattaa ajaa. Onkohan tuo vasen puoli liian syvä. Pääsenkö läpi vai loppuuko vauhti. Entä jos lammikon pohja onkin epätasainen. Viikon aikana kumpikaan ei jää jumiin, vaan polkee vauhdilla yli jokaisen vesiesteen. Minulla on ikivanhat kirpputorilta hommatut luonnonvalkoiset shortsit. Saa räiskyä ja roiskua. Yhtään tahraa ei silti tule. Muoviset varvassandaalit ovat parhaat jalkineet matkatekoon. Ei haittaa, vaikka joutuisi polkaisemaan vedessä. Kengät kestävät.

Sateenvarjo.jpg

OCTOBER RAIN

The temperature in Thoddoo is 29 degrees. It is raining. Azmy, the young manager at Veli Thoddoo Inn, smiles and tells us that it never rains two days in a row here. Yesterday, the sun was shining and the puddles across the road shrank into half. It is true there are no consecutive rainy days. Rain slows life down. People do nothing but the most essential things. They postpone everything else for nicer weather.

Under the pergola, the rain sounds just the same as in the shed where I used to hide as a child, reading, hour after hour. First The Famous Five, Girl Detective and Tiina books. Then Catherine Cookson and other books intended for grown-ups. Half secretly – both the reading and the books for adults as a preteen.

Now, I have already binged a big chunk of the first book by Satu Vasantola. Azmy is doing the dishes in the kitchen, with the door open to the back garden. That clink sounds like the white water pot. This, a more ringing one, might be cutlery.

The rain also brings some brat fun for us travellers. We pedal our pink and green mini bikes in the pouring rain, along the village roads. We ponder which side of the puddle might be better. Is the left side too deep. Will I get through or will I run out of speed. What if the bottom of the puddle is uneven. During our week, neither of us gets stuck, we pedal swiftly through every water hazard. I am wearing my ancient off-white shorts, bought from a flea market. I would not mind splashes and splatters. Still I manage to avoid one single stain. Plastic flip-flops are the best footwear on the road. No bother if you pedal in a puddle. These shoes are waterproof.

pyörät

Avainsanat: , , , , , , , , ,

TUOKSUJEN THODDOO

Tässä elämässä jo toisen kerran ihana Thoddoo ja Veli Thoddoo Inn. Majatalo, johon palaaminen on kuin kotiintulo. Kuljetan aviomiestä vuosi sitten tutuiksi tulleilla kujilla. Näytän pinkin muurin ja vien hedelmäpuutarhojen laidoille. Talutan lännenpuoleiselle rannalle. Kävelemään paljain jaloin puuterirantaan, sinne missä valkoinen hiekka on aivan erityisen lempeän pehmeää. Pehmeämpää kuin missään.

Versio 2

Teiden varsilla tuoksuu. Lähikadulla, jonkun talon pihamuurin yli leijuu pyykinpesuaineen tuoksu. Vaaleanpunaisen muurin takaa kohoaa makean mausteinen parfyymi. Joku suihkautti juuri. Mustalla skootterillaan vastaan ajava nuori nainen tuoksuu tutun tuntuiselle hajuvedelle. Sille, jota en ehdi tunnistaa. Käännyn silti katsomaan perään ja huomaan mustan tunikan taidokkaasti eri väreillä kirjaillut kalvosimet. Joulukuusenvihreän päähuivin, joka on aseteltu paikoilleen kullanvärisin neuloin.

papaijapuutarha

Kun poljemme turistirannalle, tuoksut vaihtelevat. Hedelmätarhan kulmalla lehahtaa käyneen makea haju. Huonosti toimivan kompostin lämpimän tukahduttava imelä tuoksu. Viljelijä on koonnut huonoksi menneet papaijat kasaan. Kärrää varmaan illalla pois. Viivymme rannassa auringonlaskun viime hetkiin saakka. Pimeä valahtaa puoli seitsemän aikaan. Olemme päiväntasaajalla. Poljemme kohti majataloa hedelmätarhojen ja viljelyksien välistä pimeää tietä pitkin. Juuri ja juuri näen eteeni. Ensin tulee savun tuoksu. Sitten mutkan takaa aukeavat maisemaa maalaavat liekit.  Miehet polttavat puutarhajätettä: oksia, hedelmäpuiden kuivia lehtiä. Tuoksu palaa mieleen illalla, kun haistan Azmyn sytyttämän hyttyskierukan hajun.

Niin ja se tärkein, meren ja hiekkarannan tuoksu. Sille en löydä selitystä enkä mielikuvaa. Mille lämmin, turkoosi meri tuoksuu? Miltä tuoksu tuntuu? Suolaisen kirpeä kevyt puraisu, tuoksuvan lempeä silitys. Lämmin hymy ja silmäkulmien naurunrypyt.

rannassa

Tien varrella ja rannalla siellä täällä jokin kukka. Lempeä, keveän makea tuoksu. Vähän vaniljaa, jotain kevyesti samaa kuin jasmikkeessa. Hiukan hedelmää. Pysähdyn melkein aina jonkin kukan huomatessani nuuhkimaan. Tuo valkoinen pikkukukkainenko se on. Vai tuo toinen valkoinen kellokukkainen, jonka lehdet ja kukat muistuttavat elämänlankaa, mutta kymmenen kertaa isompina. Ehkä nuo keltaiset, ryppäinä kasvavat pienet kukkaset. Koko reissun aikana en onnistu jäljittämään tuoksuvaa kasvia.

Myös jokin Azmyn puutarhan kukista tuoksuu, mutten tiedä mikä. En vaivaudu nousemaan jäljittääkseni tuoksua – kasvia tuskin tunnistaisin kuitenkaan. Nuuhkin vain. Silmät kiinni.

vaaleanpunainenseinä_.jpg

THODDOO, THE FRAGRANT

For the second time in this life, the lovely Thoddoo and Veli Thoddoo Inn. It feels like coming home. I lead my husband through the alleys, so familiar from a year ago. I show him the pink wall and take him to the edges of the orchards. I walk him to the western beach, pacing barefoot where the white powdery sand is extraordinarily soft and mellow. Softer than anywhere else.

nimetocc88n1.jpg

The roadsides are fragrant. In a nearby street, the smell of washing powder is wafting over a garden wall. Behind the pink wall, a sweet and spicy perfume ascends. Someone has just done a little splash. A young woman on a black scooter smells of a perfume that feels familiar. One I fail to recognize this quickly.  I still turn to see her go and notice the intricately decorated cuffs on her black tunic. The christmas-tree green headscarf secured in place with gold-coloured pins.

Pedalling towards the tourist beach, there are various fragrances. There is a sweet, fermented smell at the corner of an orchard. The suffocating, warm and cloying smell of a malfunctioning compost. The farmer has gathered spoiled papayas in a pile. To be wheeled away in the evening, I suppose. We linger on the beach until the last moments of sunset. Darkness falls at half past six. We are on the equator. We pedal towards the inn, along a dark road, between orchards and farmlands. I can barely see ahead of me. First, there is the smell of smoke. Then, behind a bend, flames paint the scenery. Men burning garden waste: branches, dry leaves from fruit trees. The moment comes back to me in the evening as I smell the mosquito coil Azmy has lighted.

Versio 3

And most importantly, the smell of the sea and the sandy beach. I cannot explain it, visualize it. What does the warm turquoise ocean smell like? How does the smell feel like? A salty, crisp, gentle bite, a fragrant, ethereal stroke. A warm smile and crow’s-feet around your eyes.

By the road and on the beach, a flower here and there. A mellow, ethereal, sweet fragrance. A bit like vanilla, a tiny bit like mock orange. A bit of fruityness. I stop and smell almost every flower I spot. Is it that white one with little flowers. Or is it that one with enormous, bell-like flowers, like a tenfold morning-glory. Perhaps those small yellow flowers growing in clusters. I fail to identify a single flowering plant during my journey.

One of the flowers in Azmy’s garden smells too, but I do not know which one. I do not bother to rise and track it down – I would not recognize the plant anyway. So I just whiff the fragrance. Eyes closed.

puutarha.jpg

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,

MITEN LÖYSIN MALEDIIVIT?

IMG_2934.JPGJoskus yläasteella minulla oli kirjekaveri Malediiveilta. Ibrahim Shathir Malesta  lähetti kirjeidensä mukana ison postikortin tai kaiketi kaksi. Ainakin toiseen oli kuvattu klassinen palmurannan auringonlasku. Toinen taisi olla kuva turkoosista merestä ja sitä kohti kallistuneesta palmusta.

Tänä syksynä pengottuani tuntikausia siskon huushollin eli lapsuuden kotipaikan vintillä löysin yhden ainoan, siistillä käsialalla kirjoitetun kirjeen. Postikortin muistelen laittaneeni nastalla vanhan hirsitalon kamarin, siis oman huoneeni seinälle. Nastan painoin tapetin ja sen alla olevan seinäpahvin läpi. Mihin lie kortti sittemmin hävinnyt. Kirjeen postileimasta en saa selvää enkä muista tarkkaa vuotta, jolloin kirjeen sain. Yhteys kirjekaveriin katosi, mutta saavuttamattomalta tuntuva unelma Malediiveista jäi. 1970-80 –luvun vaihteen Ristiinassa asuneelle esiteinille tuo maailman laidalla oleva oleva kaukomaa olisi yhtä hyvin olla kuussa. Käsittämätön utopia. Niin kaukaiselta se tuntui aina viime vuosiin saakka. Kun vuonna 1988 menimme naimisiin, häämatkakohteeksi emme osanneet edes haaveilla Malediiveja. Olimme opiskelijoita, pienen budjetin ihmisiä.

Kun tytär oli pieni, unelmoimme yhdessä lomasta, jolla yövytään veden päälle rakennetussa majassa. Tartutin turkoosin kaukokaipuun häneen. 50-vuotismatkalle
pyysin sitten Kilroy Travelsin Janelta tarjouksen koko perheen  Malediivien matkasta. Matkatoimisto tarjosi kahden viikon yhdistelmämatkaa: viikkoa resortissa ja toista perinteisessä puisessa dhoni-laivassa saarelta toiselle kruisaillen. Budjetti vaan karkasi edelleen ulottumattomiin. Hinta per nuppi hipoi tuolloin neljää tonnia.

Kului muutama vuosi. Yhtenä helmikuisena tiistaina keväällä 2017 Lentodiilejä selaava tytär kiljaisee
–       Äiti. Lentotarjous Malediiveille. Vähän yli viisisataa!
Varaamme marraskuulle 2017 Turkish Airlinesin lennot tietämättä vielä, missä majoittua. Hesarin edellistalven juttu oli kuitenkin kertonut majataloista, joiden yöhinta on myös meille passeli. Omatoimimatkalla niissä voi majoittua  paikallissaarilla. Kun laki vuonna 2009 muuttui, paikalliset alkoivat avata pieniä, kohtuuhintaisia majataloja. Sinne me suunnistaisimme!

IMG_2225

Veli Thoddoo Inn Thoddoon saarella on lämminhenkinen majatalo. Kuulet siitä tulevista postauksissa. Veli Thoddoo Inn is a lovely guesthouse in Thoddoo island. You will hear more of it later.

HOW DID I DISCOVER THE MALDIVES?

When at high school, I had a penpal from the Maldives. Ibrahim Shathir from Male attached one or two large postcards to his letters. One of them had a picture of a classic sunset on a palm beach. The other one, I think, depicted a palm tree swaying by the turquoise sea. This autumn, after rummaging my sister’s attic (she lives in our childhood home) for hours, I found just one letter, scribed in neat handwriting. I recall pinning the card on the wall in my room in our old log house. Through the wallpaper and the board. I wonder where the card has vanished. The date stamp on the letter is unreadable and I cannot remember the exact year I received the letter. I lost contact with my penpal but kept on dreaming of the seemingly unattainable Maldives.

For a preteen living in Ristiina in the turn of the eighties, the Maldives might as well have been on the moon. An unimaginable utopia. That is how remote it felt until recent years. For our honeymoon in 1988, we could not even begin to dream of going to the Maldives. We were students with a low budget. When our daughter was small, together we used to fantasize about a holiday in a overwater bungalow. I infected her with a turquoise wanderlust. For my 50 th anniversary trip, I asked Jane of Kilroy Travel to put together an offer for a family trip to the Maldives. The agency suggested a two week trip, a combination of one week in a resort and another on a traditional wooden dhoni boat, cruising from island to island. The cost was still unattainable, though. The price would have been nearly four grand per person.

Some years later, a February tuesday in the spring 2017 our daughter is browsing flight deals and suddenly she yells:
– Mum! A flight offer to the Maldives. Just over five hundred euros!
We book ourselves some Turkish Airlines flights for November, without any knowledge of accommodation. The winter before, there had been an article in Helsingin Sanomat, with information about affordable guesthouses. For independent travellers, staying on local islands is a good option. After the law change in 2009, many locals started opening small, affordable inns. That is where we would be heading!

IMG_2253

Thoddoon muistoja. Memories from Thoddoo island.

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

PALUU MIELENRAUHAAN

1.11.2018
Päivää – niin monen vuoden jälkeen. Juuri nyt istun Malediivien pääkaupungin Malen kupeesssa olevan Velanan lentokentän aulassa, penkkirivin keskellä, melkein suoraan ilmastointilaitteen edessä. Vaihdoin äsken paikkaa, sillä kovalle säädetty puhallus tempaisi ajatukset aulan peräseinää kohti, päin kenttä-span ja turistisuihkun lasiseinää.

Tulimme varhain aamulla Thoddoolta ja odotamme neljältä lähtevää pikavenettä Dhigurahiin. Kurkistan kelloa. Kaksi tuntia vielä. Macin akussa puhtia on jäljellä 18%. Olen kirjoittanut kuusi liuskaa havaintoja Malediiveilta. Havaintoja sekä viimeksi kuluneelta kuudelta reissupäivältä aviomiehen kanssa että vuoden takaiselta äiti – tytär -matkalta. Thoddoolla kävin myös tyttären kanssa. Sille on syynsä, että palasin samalle saarelle kaikista noin kahdestasadasta asutusta saaresta. Se syy on neljän huoneen majatalo Veli Thoddoo Inn, yksi maan 396:sta majatalosta. Siitä lisää tulevissa postauksissa.

Tällaisten tarinoiden kanssa palaan Mielenrauha-blogiin. Tarinoin kohtaamisia, värejä, tuoksuja, tunnelmia. Maailmalta, Suomesta, kotoa. Suomeksi ja englanniksi. Olen kyllä kirjoittanut blogitauolla, mutta muuta. Henkilöstövalmentamiseen ja työyhteisöjen kehittämiseen liittyviä blogitekstejä, hankkeiden raportteja, lehtiartikkeleita, juttuja päätoimittamani bussiyhtiön henkilöstölehteen. Matkajuttuja ja henkilöhaastattelujakin olen kynäillyt. Kuukausi sitten treenasin luovaa kirjoittamista Otavan opistossa kirjailija Petri Tammisen johdolla. Menkää muuten ihmeessä, jos pääsette Petrin kurssille tai muuhun luovan kirjoittamisen opastukseen. Koska Petri opettaa harvoin, minä tunnen saalistaneeni helmiä tuon viikonlopun aikana.

BACK TO PEACE OF MIND

1st Nov 2018

Greetings after so many years. Right now, I find myself in the lobby at Velana airport, next to Male, capital of Maldives; I am sitting in the middle of a row of seats, nearly directly in front of the AC. I have just switched seat, since the high intensity blast swept my thoughts towards the further end of the lobby, to the glass wall of the airport spa and showers.

First thing in the morning, we arrived from Thoddoo, and are now waiting for the speed boat to Dhigurah, due at four. I have a glimpse at my watch. Two hours to go. My Mac has 18% battery life left. I have written six sheets of observations on Maldives. Observations from these six travel days with my husband and from the mother-daughter trip a year ago. We went to Thoddoo then, too. There is a reason why I wanted to go back to that specific island among the two hundred habitated ones. The reason is the four-room Veli Thoddoo Inn, one of the 396 ones in Maldives. More about the inn in future posts.

With stories like this, I will be back on my Peace of Mind blog. I will write about encounters, colours, smells, impressions. Around the world, in Finland, at home. During the breather with my blog, I did write, only it was different stuff. Posts about personnel coaching and working communities, reports on projects, articles in magazines, stories in a bus company personnel magazine I am an editor in. I have penned travel stories and personal interviews, too. A month ago, I had a chance to train my creative writing, led by the writer Petri Tamminen. Do go if there is a chance to attend one of Petri’s classes or participate in other such training. Since Petri seldom teaches, I feel like having hunted pearls during the weekend.

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Ole oma ittes työnhaussa!

Parhaat jutut bongaan kotijoukoilta. Tuorein  on aviomiehen somerekry-kampanja, jota seuraan riemuissani. Mieheltä meni duuni, kun työnantaja sulki koko toimipisteen Mikkelissä. Nyt on haussa uusi. Kuinka erottua numeroiden joukosta ja hakemusdokumenttien kasasta. Vaikka näin!

Vajaa viikko sitten julkaistun videon on uutisoinut Mikkelin Kaupunkilehti, Iltalehti ja Ilta-Sanomat ja se on levinnyt Facebookissa. Duunihenkisiä yhteydenottojakin on jo ropsahtanut muutama. Minä palastelin projektia osiin – mieti mitä siulla tarkoittaisivat nuo alla olevat otsikot käytännössä.

1. INNOSTU

Innostu, niin onnistut. Opettele kuuntelemaan itteäsi ja anna innostuksen ohjata. Joskus se tuntuu vievän hulluun suuntaan, mutta sieltäpä sattaa aueta uutta. Mies innostui siistimään isänsä tekemiä ojia kotiseudulla käydessään. Hän muisteli poikavuosien purontekoreissuja ja ojankaivuusessioita. Lapio olalle ja mettään. Se oli uusien urien aukomista ja riemua siitä, kun vesi virtaa. Mikä metafora!
Kaivaessa pulpahti idea ja kumppaniksi siihen tietysti piti kysyä kuvaajatytärtä.

2. KERÄÄ RESURSSIT

Josta tullaankin resursseihin. Meillä niitä ovat asioita nurinpäin kääntelevä, kekseliäs ja kyseenalaistava miehen mieli sekä mainostoimistossa työskentelevä valokuvaajatytär. Lasken itseni näihin resursseihin mukaan some- ja viestintätaustani vuoksi.
”Juuli, tehtäiskö?”
”No tehtäis!”
”Miten ja koska…?”

3. USKALLA

Uskallusta Henrikillä on riittänyt aina. Hän on toteuttanut värikkäitä ideoita: vienyt kiinteistövälityskonttorin torikahvilaan, yhdistänyt kuvataidetta myyntityöhön, järjestänyt asuntokuvista näyttelyn. Turha pelätä, että joku arvostelee. Koska kaikille ei voi olla mieliksi, kannattaa vaan ottaa omat erityisyydet käyttöön. Nyrjäyttää aivot ja uskaltaa.

4. OLE OMA ITTES

Jos sinä pelkäät, niin opettele ryhtymään toimeen, vaikka vähän pelottaisikin. Ole oma ittesi ja ammenna siitä.  Henrikistä löytyy se ojia kaivava tyyppi – se, joka on ollut pikkuskidistä saakka kekseliäs ja uusia uria aukova. Samaa asenne löytyy edelleen. Se asenne on videolla, CV-speksit LinkedIn:stä ja lisää mies kertoo itse. Osaaminen taipuu vaikka innovatiivisuutta ja toisin ajattelua vaativiin asiantuntija- ja valmennushommiin. Jokaisella on resursseja. Ensimmäinen niistä on asenne. Aivot menevät lukkoon, kun ajatus päätyy eitätävoi-tehdä umpikujaan. Vaihda sisäisen kysymyksen muoto. Kysy itseltäsi, mitä ja miten voit tehdä toisin.

6806_10152625627418607_1088273320998698490_n

Henrik Aschan, LinkedIn

UUTISET TYÖNHAKUKAMPANJASTA

Mikkelin Kaupunkilehti
Ilta-Sanomat

Iltalehti

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

KIITOS KIITOLLISUUDESTA

Hanko (373)Lämmin onnentunne levisi sydänalassa äsken. Valot päällä sisällä, tuolla rintalastan takana jossain. Syy oli arkinen kuin mikä, nimittäin astianpesukone. Tyhjensin sitä, asettelin puhtaat haarukat ja veitset paikoilleen sinkkipurkkeihin. Ladoin sisään aamiaisastiat: kahvimukin, ruskearaitaisen lautasen ja smoothielasin. Huokaisin KIITOSKIITOSKIITOIS. Meillä on toimiva astianpesukone. Edellinen hajosi ja kesti hetken valita ja asentaa uusi.

Ja pointti on

Pointti ei ole astianpesukone, vaan kiitollisuus. Asenne, jota aloin opetella vuosia sitten. Se on omasta mielestä huolehtimista. Rhonda Byrnen Salaisuuden moni tuntee. Jenkkihötöksikin leimatun kirjan, jonka ytimenä on rautainen valinta hyvän näkemisestä, siitä kiittämisestä ja kiitoksen aiheen lisäämisestä omassa elämässä. Taikavoima on saman kirjoittajan teos. Se sisältää 28 päivän matkan kiitollisuuden harjoittamiseen ja tiedon soveltamiseen. Karsastan takakannen lausetta ”taikavoima on muuttava koko elämäsi”, mutta allekirjoitan kiitollisuuden arvon. Suosittelen näitä kirjoja ajatuksella ”Kaikki, mikä vahvistaa kiitollisuuden voimaa sinun elämässäsi, on hyvästä!”

Salaisuus-kirjan lainasin siskoltani. The Secret – Voima -kirjasta minulla on arvostelukappale ja siihen palaan aina uudelleen. Taikavoiman ostin työkirjaksi itselleni. Noudatin sen 28 päivän kiitollisuusohjelmaan lähes loppuun saakka – en enää muista, miksi viimeiset päivät jäivät uupumaan. Kuten mikä tahansa harjoittaminen, tämäkin kasvatti lihaksia: ilon ja kiitollisuuden henkisiä lihaksia. Se auttoi ankkuroimaan kiitollisuuden tavaksi. Teen muun muassa usein kiitollisuuskävelyä, jonka joka askeleella sanon kiitos ja vahvistan kiitoksen tunnetta mielessäni.

Hyvin pian ohjelman treenaamisen jälkeen minulle sattui jalkatapaturma, jonka vuoksi olin kolme viikkoa sairaalassa. Tuplahoitovirheen vuoksi jalkaa operoitiin kolmesti. Paraneminen oli hidasta ja takapakkeja riitti. Sairasloma venyi kuukausiksi. Sinä aikana en voinut varata jalalle enkä ajaa autoa. Peruin paljon töitä tai etsimään niille sijaistavan yrittäjän – yksinyrittäjänä kun toimin.  Taloudellisia menetyksiä tuli.

Syitäkiittää_pieni

Parhaiten muistan

Silti muistan vahvimmin sen hyvän, mitä noina kuukausina sain – en menetyksiä ja ongelmia. Sairaala- ja polivaiheen jälkeen jalkaa hoiti loistava lääkäri Ristiinan terveyskeskuksessa. Hänen kanssaan mietimme asioita perusteellisesti aina ihon paranemiseen vaikuttavia ruokavaliovalintoja myöten. Kelassa ja vakuutusyhtiö Tapiolassa kohdalle osui mainioita asiakaspalveluihmisiä. Olin yltiökiitollinen vakuutuksestani. Niissä työkeikoissa, joihin sain hankittua tuuraajan, sain tilalleni ihanan kollegan Etelä-Karjalasta. Hän opiskeli silloin ja oli juuri ennen soittoani pyytänyt maailmankaikkeudelta täydentäviä töitä maksaakseen tietyn suuruisen summan laskuja. Kohta sen jälkeen soitin ja kysyin pääseekö hän – kerroin, mitä olin sopinut koulutuspäivien hinnaksi asiakkaan kanssa. Se oli sama summa kuin hänen pyynnössään, jota en ennakkoon tiennyt.  Muistan kirkkaasti ilon pahoinvointia aiheuttaneiden kipulääkkeiden keskellä ”Näin maailma kuitenkin toimii! Minäkin voin luottaa tähän. KiitosKiitosKiitos!”

Muita kiitollisuuden aiheita oli yllättävän aikana satamäärin. Väitän osanneeni keskittyä niihin aiempaa paremmin, koska olin jo pitkään  treenannut tietoista kiitollisuutta. Viimeisten vuosien aikana on ollut muutakin vaikeutta. Taapäin katsoessa näen kuitenkin päiviä yhdistävän valoisan nauhan, jossa on hymyjä pitkin matkaa. Kiitollisuus ei poista murheita ja voimia vieviä tunteita, mutta se muuttaa suhdettani niihin. Se kehittää kykyäni palautua pahoista hetkistä. Kiitollisuus ei tee elämästä hattaraa. Surut on surtava, ahdistus elettävä läpi. Kiitollisuus tekee siitähelpompaa – se on polttoainetta, jonka voimin jaksaa itkeä itkut. Kiitollisuudessa eläminen auttaa nousemaan tunnesuosta aiempaa ripeämmin ja näkemään mahdollisuuksia siellä, missä ennen oli pelkkää harmautta.

Kiitos kiitollisuudesta.

PS. Olen kirjoittanut aihepiiristä aiemminkin mm. täällä.

asenne_kk

Klikkaa ylläolevaa kuvaa. Sen takana on Kodin Kuvalehden juttu  Itke, vihaa, raivoa…ja huomaa hyvä uudessa elämässä.

Linkit sisältävät kumppanuusmarkkinointia Bookyn kanssa.

Avainsanat: , , , , ,
Mainokset