Aihearkisto: ihmissuhteet

Ihmiset, ihmisten tarinat ja yhteiset hetket

Päiväkirjatekstiä taannoiselta Köpiksen matkalta.

Kööpenhamina. Ensimmäisen kerran olin täällä aviomiehen kanssa syksyllä ja ihastuin ikihyviksi. Aikaisemmin olin ennakkoluloinen enkä edes tiedä tarkkaan miksi. Ajatus sieltä ja toinen täältä ja siinä se asenne oli. Tosin asenne taitaa olla muillakin, sillä FB-kaverini tuumasi
”Sitä paitsi Köpis on kivempi kuin maineensa.”
Kyllä, niin on. Valloittava kaupunki!

kööpenhamina 305

Ekalla kerralla vuokrasimme asunnon Nyhavnista. Sieltä käsin vaelsimme lähipuistoissa ja -kaduilla, matkasimme julkisilla keskustaan ja Tivolin kulmille ynnä tutkimme perinteiset turistipaikat. Onhan Pieni merenneito ja hulppea Oopperatalo nähtävä. Kansalliskirjaston nurkat piti nuuhkia ja kanavien rantoja kävellä. Venereissulla tsekkailimme kaupunkia vesiltä käsin. Matkasta jäi sellainen noste, että tänne pitää päästä uudelleen. Kuukautta ennen joulua sen keksin. Minä tuon tyttären tänne joululahjaksi. Aineeton lahja ja yhteistä aikaa, mikäs sen parempaa! Tällä kertaa luvassa oli second hand-surffailua ja -shoppailua (josta kirjoitinkin jo)  sekä kahvilafiilistelyä (jota muuten harrastimme aviomiehenkin kanssa).

Hospitality Club & CouchSurfing

Tällä kertaa etsin CouchSurfingin kautta tukikohtaa kaupungista ja löysin Bittenin. Ihan niinkuin Hospitality Club, myös CouchSurfing on tutustuttanut meitä ihmisiin, joita emme olisi muuten tavanneet. Muutama vuosi sitten viivyimme muutaman päivän suomalaiseksi osoittautuneen Linnyn ja hänen poikansa Vincentin luona Amsterdamissa. Huhti- toukokuussa lensimme Lappeenrannasta Bergamoon, Milanon kupeeseen. Majapaikka ja uudet ystävät asuivat Como-järven rannalla. Me majailimme talon ullakkoasunnossa, johon säteilevä emäntämme toi papusoppaa ja hänen alakerrassa asuva sydämellinen ystänsä tiramisua. Tervetuliaisillallisella oli tupa täynnä ystäviä ja puheensorinaa. Sen aikana saimme vinkkejä monen viikon tekemisiksi – aikaahan oli tietysti vain viikko.

Kööpenhamina (4)

Pala elämää

Reissaaminen on antoisampaa, kun aamukahvin ääressä ruksitaan karttaan emännän parhaat ruokapaikka- ja second hand -vinkit ja illalla puhutaan sosiaalipsykologiasta, työnteon motiiveista, työyhteisön toimivuudesta ja elämänvalinnoista. Sitä olemme tehneet täällä Nørrebrossa Bittenin ja Victorian luona!

Olen alun perin vähän varautunut ihminen, mutta voittanut itseni ja murtanut kohtaamisen muureja näiden kokemusten yhteydessä moneen otteeseen. Uuden ihmisen kotiin meneminen, perheen tapoihin mukautuminen ja arjen jakaminen vaikka vain muutaman päivän ajan vaatii avointa mieltä. Mutta kun se palkitsee. Matka on kymmenen kertaa enemmän ja merkittävämpi kuin hotellissa asuessa – vaikka olisi millainen hotelli. Kaikki tätä kautta tapaamamme ihmiset ovat olleet sydämellisiä ja vieraanvaraisia. Saamme omat avaimet ja keittiön käyttöohjeet. Jaamme palan elämää ja elämäntapaa. Kerromme ja kuuntelemme tarinoita. Maistelemme paistaessa levinneitä, mutta ah niin meheviä muffinseja ja litkimme kahvia kimpassa. Nämä ihmiset ovat ystäviä alusta saakka ja se juuri tässä on niin hauskaa.

Kööpenhamina (6)

Nyt nukumme Victorian vuoteeseen pedatussa siskonpedissä, jonka yläpuolelle viritettyt pikkuiset riisipaperivalot sammutamme juuri ennen nukahtamista. Sinivalkoraitaset peitot kaulaan asti vedettynä kuuntelemme kadun ääniä, joita ei kyllä kävelybaanalta paljon kuulu. Tytär taitaa vielä miettiä käydäkö sittenkin ostamassa eilen kirppikseltä löytyneeseen pitsimekkoon sopiva vyö vastapäisestä  second handista. Ja minä mietin, että pitääkö minun hommata jostain yksi matkalaukku lisää kaikille noille löydöille.

CouchSurfing
Hospitality Club

Mainokset
Avainsanat: , ,

Sosiaalinen media ja oikeat ihmissuhteet

Miten voikaan mahtua yhteen yön yli Helsingin reissuun niin paljon pientä ja suurta iloa ja rauhallista oloa. Tämä osuus viikonlopusta on ihan oman postauksen väärti! Sosiaalinen media on nimittäin minulle uusien ihmisten kohtaamispaikka. Ja kun verkossa tavataan, on kiva nähdä myös elävässä elämässä. Sunnuntaina tapasin Katjan, johon törmäsin somessa. Vai miten se sanotaan. Törmäsin?

Oli miten oli, sosiaalisen median areenat: Facebook, Twitter ja blogit ovat avanneet ihan uuden maailman ja tavan tutustua ihmisiin. Facebook on minun pienyrittäjän kahvihuone silloin, kun puurran yksin metsän keskellä olevassa kotitoimistossani. Kun otan kupin kahvia ja kaipaan juttuseuraa, joku on aina paikalla. Joskus puhun vakavia työnohjaajakollegan kanssa. Toisinaan höpötän hulluja jonkun toisen kaverin kanssa. Ihan niitä samoja juttuja kuin kuka tahansa kahvihuoneessa.

Erityisen hauskaa on tutustua toisen ajattelutapaan ja maailmankatsomukseen. Viimeisten vuosien aikana olen löytänyt monta puhuttelevaa blogia ja päätynyt kirjoittelemaan ajatuksia bloggaajien kanssa. Katjaa ja minua yhdisti aluksi vähähiilarinen leivonta. Sen kautta päädyin lukemaan Katjan Ilon vuosi-blogia ja huomasin, miten monet muutkin asiat ovat yhteisä. Päädyimme meilailemaan unelmista, tavoitteista, yrittäjyydestä, elämänmuutoksesta ja ties mistä. Ja kun nyt sunnuntaina tapasimme, tuntui kuin olisin tavannut vanhan ystävän. Aloimme suoraan puhua ”oikeista asioista” – siis sellaisista, joilla on minulle (ja uskoisinpa että myös Katjalle) merkitystä ja joiden jälkeen olo on henkisesti ravittu. Puhuin omista koulutusyrittäjän kasvukivuistani vuosien varrelta. kuulin Katjan suuresta, pitkän tähtäimen unelmasta. Ja vaikka mistä muusta.

Vain tunti aikaa Lasipalatsin Javassa. Onneksi kuitenkin tunti. Niin innolla uppouduimme keskusteluun ja niin intensiivisesti puhuimme viime minuuteille saakka, ihan junan lähtöön asti, etten edes muistanut ottaa kuvaa. Olkoon nuo joulutähdet symbolina sille, miten paljon valoa meitä ympäröi tuossa tapaamisessa.

Kiitos Katja, että olet. Ja ihanaa, upeaa, mitä mahdollisuuksia sosiaalinen media meille luo!
Elämä ❤<3

Avainsanat: , , , , , ,

Autatko velaksi?

Tapasin ystävän, jota olen vuosien varrella jeesaillut yhdessä ja toisessa asiassa talkoohengessä. Sellaisissa asioissa, jotka liippaavat läheltä  ammattiani ja työtäni. Alun perin jeesasin hätätilanteessa, kun ystävällä ei ollut rahaa. Sittemmin jeesaamisesta tuli tapa ja ystävä alkoi olettaa, että ilman muuta minulta saa apua. Tuulevihan on aina jelppinyt ja Tuulevilta tämä käy niin kätevästi.

Vuosien varrella en osannut sanoa ei enkä osannut vetää rajoja. En ennen kuin nyt. Tuorein avunpyyntö nostatti minussa uskomattoman ärtymyksen tulvan. Sisälläni kiehui. Oli tätä samaa tunnetta aikaisemminkin vellonut ympärilläni, mutta miedompana. Nyt meinasin tikahtua ärsytykseen. Suorastaan säikähdin ajatuksiani. Minusta alkoi tuntua, että minua käytetään hyväksi ja minä itse vielä suostun siihen. Olin vihainen.

Olin auttanut velaksi ja nyt velka alkoi ärsyttää!

Se alkoi jo haitata minun ja ystäväni suhdetta ikävällä tavalla. Emme puhuneet asiasta, mutta se nousi väliimme. Siitä tuli näkymätön kivi kengässä. Kun ystävän tarve tai uusi avunpyyntö muistutti minua aiemmista yhteisistä tilanteista, minun tunteeni alkoivat kuohua.

Auttaa voi, saa ja pitääkin. On kuitenkin oltava tarkkana sen suhteen, mistä lähtökohdista auttaa. On opeteltava tunnistamaan oman auttamisen taustoja ja syitä. Terve auttaminen ei tee katkeraksi. Itsessäni pelästyin juuri tuota katkeruuden sekaista ärtymystä.

Silloin kun auttajalla on mitä antaa ja myös terve tunne siitä, auttaminen versoo terveistä lähtökohdista. Auttaminen perustuu siihen. Minä olin tuon ystäväni kanssa luonut kulttuurin, jossa olin käytettävissä riippumatta siitä, missä tilanteessa olin. Tottahan toki hän toimi tuon vuosia vahvistuneen kulttuurin mukaisesti. Minä olin antanut siihen luvan olemalla käytettävissä. Tässä tapauksessa auttamiseen oli liittynyt halu olla hyvä, hyväksytty ja kunnon kaveri sillä, että jeesaan. Pohjalla, syvällä kätkössä alitajunnan uumenissa oli ikivanha hyväksytyksi tulemisen kaipuu ja mieleen ankkuroituneet kokemukset siitä, miten saada hyväksyntää olemalla kiltti ja auttamalla. Tiedättehän nuo aikuisten hyvää tarkoittavat kehut pikku apulaisille. Niillä on myös tämä kääntöpuolensa eli kehuja saaneen kiinnittyminen tuohon vuorovaikutuksen malliin, jossa paikka löytyy tekemällä, suorittamalla, auttamalla ja olemalla kiltti. Ja vaikka en tätä itse tunnistanut, niin mukana oli sittenkin myös ajatus, että saisin aikanaan myös itse jotain takaisin päin. Alitajuisesti kasvatin velkaa sisälläni. Kun takaisinmaksun vaiheeseen ei päästykään, minussa alkoi kuplia. Minussa nousi suuttumus, vihakin.

Nyt kiitän ystävääni

Tästä myllerryksestä löytyi kuitenkin taas tarkoituksenmukaisuus. Sain arjen oppitunnin itsestäni ja reaktioistani. Ilman tätä kokemusta ja ilman tuota ystävääni tuskin olisin oivaltanut yhtä kirkkaasti sitä, mitä minulle tapahtuu, jos en tunnista auttamiseni motiiveja. Olemme peilejä ja samalla opettajia toisillemme. Tällä kertaa tämä velkakin on tällä kuitattu.

Avainsanat: , ,

Tunnelmia, välähdyksiä, värejä

Juhannus.
Aurinkoa. Kukkivien koiranputkien tuoksua.
Sankokaupalla lupiineja.
Kirjanlukuhetkiä ja lehdenlukutuokioita metsänreunan penkillä, riippukeinussa, kuistin kesätuolissa, kukkapenkin kupeen jakkaralla.
Saunassa tuoksuvat koivuvihdat ja pihtavihdat.
Puhtaat pyyhkeet ja laudeliinat. Matto laiturilla.
Jalkakylpy viliyrteistä ja kiukaalla tuoksuva terva.
Levollinen ilta. Hyvää ruokaa yötä myöten.
Lautapelejä ja pieniä pätkiä YLEn juhannusjunaa.
Pitkät yöunet.
Aamukahvit kuistilla, auringonpaisteessa.
Soituretki vastapäiseen saareen ja metsäpiknik.
Paljaat varpaat.
Kesämeininki.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Avainsanat: , , , ,

Ankkurihetkiä

Olin pari viikkoa sitten miehen kanssa Lahdessa yön yli reissulla. Minä jäin pariksi päiväksi sen jälkeen. Hän lähti kotiin. Tuon yhden päivän vietimme vapaapäivän tunnelmissa. Kiireettömästi, jutellen, torilla maleksien ja kirppareita koluten. Ystävienkin luona vierailimme pitkästä aikaa.

Kun päivällä piipahdimme Lahden matkustajasataman Kahvila Karirannassa, huokaisin ilosta. Monta kertaa. Ai että, miten te ihmiset ihmeelliset omalle työllänne tuotatte iloa meille kanssakulkijoille. Se on paljon enemmän kuin asiakaspalvelua se. Siis nuo kauniisti maalatut kyltit, huolella istutetut kukkaset, tyylillä ja tunteella sisustettu kahvila, vasta leivotut herkut ja niiden tuoksut.

Viihdyimme ja viivyimme. Ja kun on niin, että maailma on oraakkeli, niin niitä oraakkelin puheitakin löysimme. Kahvilan peiliseinä muistutti siitä, miten heijastuksia omalle olemiselle ja ajatuksille on joka puolella. Ymmärrys itsestä ja omasta käytöksestä kasvaa, kun vain uskallan ja arvaan pysähtyä katsomaan kuvajaisia, jotka heijastuvat tapahtumista, laulujen sanoista, lehtiartikkelista tai jo sen pelkästä otsikosta, rupattelemaan pysähtyvästä tuikituntemattomasta ihmisestä, naapurin Helvistä tai Heikistä, hyvästä ystävästä.

Ja tuo sataman suuri ankkuri, jonka kyljelle mies asettui pitkälleen. Kyllä. Meillä jokaisella on elämässä isot ankkurit, vaikka aina ei siltä tunnukaan. Joskus ei tunnu ollenkaan. Kyllä meitä kumminkin kannetaan, vaikka mitä tapahtuisi. Joskus hurjienkin asioiden läpi.  Luottamus on ankkuri, vaikka elämä naarmuttaa.

Avainsanat: , , ,

Hyvän mielen hymyilyä

Facebook on metka juttu. Monenlaisten löytöjen ja aikamoisen ilon aihe. Niinkuin tänäänkin. Veera kertoi päivästään jo aikaisemmin illalla ja minua hymyilyttää vieläkin – aina vaan. Tässä päivän ison hymyn aihe,

Lähetin huomaamattani omien papereiden seassa opettajalle myös Artun kesäpäivähoitohakemuksen ja kauppalapun. Opettaja soitti hieman myhäillen”Meillä täällä on kyllä SAKKY:ssa kaikenlaista palvelua mut toi eskari-ikäisen hoito on vähän vaiheessa. Niin ja saako olla rasvatonta piimää…”

Mirjalla taas oli aikamoinen ongelma. Hän harrastaa lukemista selällään, mutta hitto vie – siinäkin on omat ongelmansa. Miten mua tämäkin päivitys hymyilytti ja hymyilyttää vieläkin.

Niksi-Pirkassa oli neuvo meille hartiavaivaisille selälläänlukijoille: laita avoin kirja aukeama alaspäin lasipöydälle ja mene pöydän alle selälleen lukemaan. Ei väsy kädet. Mutta hemmetti, mikä urakka onkaan sivujen kääntämisessä…varsinkin, jos on hyvin iso pöytä! Nyt kaipaisin jatkoniksiä, että selviäisin pois tästä pinteestä.

Tässä vaiheessa jatkoniksiä ei ole vielä löytynyt, vaikka keskustelu onkin ollut viihdyttävän vilkasta. Vaan nytpä muistan myös muutaman päivän takaisen Kertun kuvapostauksen. Hymyilyttävä sekin, lämmin virne poskipäissä luin tekstiä ja tuijottelin tuota tähän postaukseen poimittua vaaleanpunaisen mopon kuvaa.

Tämä kuva on omistettu vaaleanpunaisten asioiden lisäksi Tuuleville, jolta mopo on ostettu – hyvin pelittää aina vaan!

Josta minä äidyin muistelemaan mopon tarinaa, sillä tarina sillä on. Vaaleanpunaisella mopolla on huristeltu jopa Saparoisen laiturilta järveen riemusta kiljuen.

Kiitos. Tämä on palvellut tuhannen hyvin. Hankin itse kirpparilta hyväkuntoisena käytettynä joskus vuonna yks ja kaks. Ehkä noin 95-96 tai jopa aikaisemmin esikoiselle, en ole varma. Kun meidän tenavat kasvoivat reilusti ohi, se kotiutui teille ja vielä vaan pelittää! Eläköön kunnon tavarat. Ja vaaleanpunaiset.

Kiitos Veera, Mirja ja Kerttu, että sain jakaa nämä tarinat.
Kiitos Kerttu nostalgisen mopon kuvasta!

Avainsanat: , ,

Ravintolapäivä Koivakkalassa: kesäkahvila KARDEMIMMI

Eilen oli viides ravintolapäivä. Meillä täällä Koivakkalassa tytöt – Juuli ja Sara, lukion ykkösluokkalaiset – pitivät kesäkahvila Kardemimmiä. Minä toimin taustaenkelinä ja keskityin lähinnä tiskaamaan. Ennakkoon hommasin tarvikkeet, suurin osa oli luomua. Edellisiltana keittiössä syntyi gluteenitonta kasvispiirakkaa, vähähiilihydraattista mutakakkua sekä kaurakeksejä, joiden valmistuksesta alla on pari kuvaa. Myös valkosuklainen mansikkajuustokakku tehtiin jo perjantaina hyytymään. Se onnistui täydellisesti. Ensimmäinen asiakas tuumasikin, jotta taivaallisen hyvää.

Miten keretään – keretään me!

Perjantaina hurahti tietysti puoleenyöhön. Aamulla tyttöjen kello soi seiskalta ja alkoi aamuvuoro. Tytöt vuorottelivat keittiössä.Kun Sara teki porkkanasämpylätaikinaa, Juuli laittoi tukkaa kuntoon. Vuoronvaihto ja Juuli kaivoi esille mokkapalaohjeen ja pisti strösselipurkin valmiiksi pöydänkulmalle odottamaan päällisen koristelua.

Aamun ohjelmassa oli sen sata pientä puuhaa aina kirppistavaroiden virityksestä lainakahvinkeittimen puhdistukseen ja aurinkovoin valmistukseen. Henrik lakaisi ja siisti ulkohuussin sekä viritti pihalla paikkoja. Tuulevi nosteli lukulehtikasoja sinne tänne ja asetteli liinat ja penkin pehmusteet paikalleen. Lautasliinat lasipurkkeihin, kupit, lasit ja asetit pöydän päähän, mummon mehut kannuun. Sämpylöiden täyttö ja kaurakeksien asettelu tarjottimelle. Sitten tsekkaamaan kakkua – kuinka hyytyi? Hyvin hyytyi. Loppumetreillä tuli tietysti kiire, mutta näin spontaanin kahvilan pitäjinä tytöillä oli kokonaisuus hyvin paketissa. Ensimmäiset asiakkaat pyrähtivät paikalle heti puolenpäivän jäkeen.

Mainio päivä

Keli komeili ja sehän sopii täällä järven rannalla. Olimme virittäneet pihalle paikkoja kaikkiaan liki parillekymmenelle ihmiselle. Sisälle mahtui vähän toistakymmentä. Asiakkaita tuli tasaiseen tahtiin ja paikat riittivät niin, että täällä kerkesi istuskella vähän pitempäänkin ynnä rupatella rauhassa. Kardemimmin vieraita oli viitisenkymmentä, sen verran mitä odotimmekin.

”Oli kyllä tosi  hyvä saada tällaista kannustavaa palautetta”, sanoivat tytöt illalla kelatessaan päivän aikana tulleita ja Facebookin kautta välittyneitä kommentteja. Sanoisin, että tällainen on korkeamman tason yrittäjyyskasvatusta.

Avainsanat: , ,

Kirppispäivä. Siivouspäivä. Hyvä päivä.

Huhheijaa, miten oli kiva päivä tuo edellä postaamani. Helsingissä oli laitettu koko kaupunki kirppikseksi Siivouspäivän nimellä. Me 34  Mikkelin seudun kirppisfriikkiä pääsimme mukaan penkomaan ja tulostahan se tuotti. Sain 16-vuotiaan tyttären lopulta innostumaan kirpparimeiningistä. Olen yrittänyt sitä niin salaa kuin näkyvästikin pitemmän aikaa. Suoria kehotuksia ja vihjailuja. Nyt syttyi.

Tytär teki huikeita löytöjä  – koruja ja kesävaatteita. Tyttö osaa arvioida kokonsa niin hyvin, että kaikki liki kymmenen vaatetta istuivat aivan loistavasti, vaikka hän ei sovittanut niistä ainuttakaan ostovaiheessa. Hulmuhelmainen kesämekko. Hihaton valkoinen neule. Kukikas pikkuliivi ja pari paitaa. Viehko valko-violetti paita. Ja vaikka mitä muuta. Tyttö tykkää shoppailla ja nyt löytyi kirpparishoppailun lumo. Reilulla parillakympillä karttui suuri osa kesävaatekaapista ja täydentyi koruvarasto. Siinä sivussa hän oppi tinkimään.

Koruharakka

Minä löysin vain yhden mieleisen vaatteen. Harakkaosasto sen sijaan huusi halleluujaa, sillä yksi jos toinenkin myi minun mieleisiäni koruja. Muutama helmikoristeinen ranne- ja kaulakoru sekä niitä värikkäitä virityksiä, joita käytän eritoten kesällä. Useampi uusi hehkuvan komea rannekoru värittää arkeani.

Bongasin myös kaksi komeaa kynttilänjalkaa, jotka pistin heti käyttöön. Ja yhden hopeanvärisen vadin, sellaisen joihin minulle on kehittynyt suorastaan fetissi. Ainakin aviomiehen mielestä. Ehkä jotain sinnepäin. Kuistille löysin kesäpöytäliinan, jota myyjä oli kuulemma käyttänyt verhona.

Ompeluhommia

Päivän aikana pääsin myös vanhan harrastuksen ja melkein työksi aikanaan aiotun homman pariin. Luomaan uutta ja ihanaa kankaasta. Lasipalatsin aukiolla oli Siivouspäivän kunniaksi galleriakontti, jossa oli koko viikon ajan järjestetty kierrätys- ja designtapahtumia. Konttia oli tukenut Uudenmaan taidetoimikunta. Kyllä meni hyvään osoitteeseen sekin tuki. Me syöksähdimme kaivamaan Marimekon lahjoittamia kankaita ja pistimme ompelupajassa koneen tikkaamaan. Ompeluhommia välttelevä tytärkin kokeili hommaa ja hyvä tuli. Ompelimme pienet, kesäisen värikkäät poikkiliinat, jotka ovat tuottaneet paljon iloa kuistilla ja sisällä tämän viikon aikana. Ihanaa pinkkiä, punaista sekä turkoosia ja vaaleankeltaista!

Oli hieno päivä. Ihan parasta – parempaa kuin mikään tavara – olivat yhteiset kokemukset tyttären kanssa. Kiva fiilis ja hymyily.
Kiitos Savonlinja Oy ja reissubussin kuljettaja Jyrki Hyytiäinen sekä Savonlinjan tilausajo-osaston väki.
Tällaisia reissuja lisää!

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Avainsanat: , , , , ,

Mitä syntyi tyhjästä viikonlopusta?

Tiivis viikko takana. Kilometrejä tiellä ja raiteilla. Aikaisia lähtöjä ja myöhäisiä tuloja. Kello soimassa muutamana aamuna vähän jälkeen viiden. Opiskelua, työnohjausta, mentor-ryhmän vetäjän hommia, toiminnallisen koulutuksen kouluttajan töitä. Asiatekstin tekoa. Mäntyharjua, Helsinkiä, Kouvolaa ja sitten vielä lauantaiaamuna miehen matkassa Hämeenlinnaan. Nyt hän opiskelee esiintymistä ja minä vain hengailen kaksi päivää.

Minulla ei ollut koko viikonlopuksi muuta ennakkoon suunniteltua ohjelmaa kuin ehtiä eilen aamukuudelta miehen kyytiin ja tänään iltapäivällä kahden maissa takaisin päin. Herrajee, miten ihanaa. Tyhjää tilaa. Oleskelua. Tai sen päättämistä jäänkö oleilemaan vai teenkö jotain. Nukkuisko vaikka koko päivän? Aivojen tuuletusta opiskeluaikaisessa kotikaupungissa Hämeenlinnassa. Mitä siitä syntyikään.

1) Lempeät treffit parikymppisen itseni kanssa

Ajelua siellä ja täällä. Vanhojen tunteiden kohtaamista ja lempeää käsittelyä Verkatehtaan kulmilla, parilla vanhalla kotikadulla ja siellä missä kuljimme silloin. Muistan miten ystävä kertoi noilla metallisilla paloportailla isänsä kuolevan pian syöpään. Miten hän tupakoi vieressäni vakavana ja kertoi isän jo oksentavan verta. Aikaa ei juuri enää ole, hän sanoi. Minä en osannut sanoa enkä tehdä oikein mitään, minulla ei ollut tapaa lohduttaa. En osannut edes halata. Olin niin jäässä. Kaikki yksityiskohdat tilanteesta piirtyivät kuitenkin mieleen ja kai jonkinlainen loputon riittämättömyys ja syyllisyyskin. Mutta miten olisin voinutkaan osata, mistä olisin oppinut. Minähän opettelin vasta. Aikuisuutta, kohtaamista, toisen näkemistä, lohduttamistakin. Voi sinä nuori nainen, se riitti silloin – se sai sinut opettelemaan ja nyt ehkä osaat jo enemmän ja paremmin. Se riitti silloisilla eväilläsi. Älä sure sitä enää. Irti päästämisen tunne on vapauttava.

2) Parisuhdeterapiaa keski-ikäisille

Viime aikoina on ollut vähän tai välillä vähän enemmänkin kireää parisuhderintamalla. Kun solmu kiristyy tarpeeksi, sen nykiminen asiallisen puheen ja analysoinnin keinoilla on pirullisen hankalaa. Illaksi päädyimme Vanaja-saliin. Siellä oli kaksi tuntia stand up- komiikkaa. Nauru hölläsi mieltä ja nauru eritoten keski-ikäisten parisuhteen ikitutuista ilmiöistä hoiteli hyvän terapeutin lailla mielen uuteen asentoon. Sanotaan, että rentona opit ja suoritat parhaiten. Rentona ratkaiset myös ongelmia viisaammin. On kuin olisimme käyneet parisuhdeleirillä. Mieli on aivan toisenlainen lähtiessä kuin tullessa, myös parisuhteellisesti. Vaikka vakavaa parisuhteen hoitamistakin tarvitaan, se vakavuus saa helposti koko suhteen maistumaan työnteolta. ja sitähän se ei saa olla.

3) Kamalasti elämäniloa

Väljää aikaa, auringonpaistetta, yhteistä ja omaa tekemistä, naurua. Tankkasin elämänvoimaa, kunnon polttoainetta tuleville päiville ja viikoille.

4) Uusia ideoita työhön

Kouluttajana ja työnohjaajana on elintärkeää uusiutua. Kun mieli on pyörinyt pari päivää väljillä kierroksilla ja rentoutunut, ideoita puskee kaikista luukuista ja luukun raoista. Lähestymiskulmia siihen, mistä vinkkelistä asioita voi käsitellä. Käytännön keinoja. Toiminnallisia harjoituksia. Vanhat ajatukset yhdistyvät uusiin ja kappas vaan, siitä yhteenlaskusta syntyy ihan uudenlainen lopputulos. Tämä helpottaa taas monen koulutussession suunnittelua ja säästää myös työtunteja niiden yhteydessä.

5) Työkuvioista tutun immeisen suunnittelematon tapaaminen

Ihan ex tempore kuulumisten vaihtoa ja kokemuksia siitä, mitä sitten tapahtuikaan, kun työnohjaussuhteemme oli päättynyt. Mukava kohtaaminen plus palautetta käyttämistäni työskentelytavoista. Siis noin se toimi ja tuolla tavalla vaikutti. Ekstrana lämmin mieli tapaamisesta.

6) Voi mitä kirpputorilöytöjä

Kyllä, olen kirppisfriikki ja saan parhaat ostoskiksit tehdessäni löytöjä kirppareilta. Eilen ohjelmassa oli kolme paikkaa ja jokunen loistolöytö. Maalaisromanttiseen meininkiin sopiva, valkoinen emalisiivilä. Mainio laatikkomainen kapsäkki jostain hamasta menneisyydestä, viiskytluvulta – ihan loistoväline kaikkien toiminnallisten koulutusvermeiden kuljetukseen. Keveät turkoosikukkaiset  kesähelmat ja iskemättömät Jackpotin valkoiset pellavahousut. Pieni neliskanttinen alpakkatarjotin.

7) Spontaaniuden nautinto

Jos allakka on koko ajan täyteen isketty, jää kokematta spontaaniuden ilo. Spontaanius kasvattaa siipiä kantapäihin ja nostaa hymyn huulille. Oli hauskaa istua hetki hotellihuoneessa ja surffata Hämeenlinnan tapahtumakalenteria. Mitä teatterissa, mitä leffasssa entä muuta kulttuurin puolella. Esitykset, näyttelyt, myyjäiset, musiikkia? Mitä kirppareita ja missä päin? Mitä kahviloita nykyään? Oliskohan lippuja. Valinnanvaraa oli paljon ja mieli oli runsauden rikastama. Koska haluan kehittää omaa heittäytymisen taitoa ja intuition käyttöä myös kouluttajana, sitä on hyvä harjoittaa kaikilla elämän alueilla. Hyöty leviää koko elämään.

8) Oijoi miten hyvää ruokaa

Aikuisten reissuun kuului eilen stand upin jälkeen hyvää ruokaa ravintola Hällässä, jonka vieressä mies aikanaan asui ekan opiskeluvuoden. Minäkin aloin opiskella täällä samaan aikaan, mutta eka vuonna meillä oli siveästi omat kämpät, sitten muutettiin kimppaan (-87). Niihin aikoihin Hällä oli pubi Hälläpyörä. Nyt loistava ruokapaikka. Minun lautasellani oli ahventa, perunat vaihdoin lämpimiin kasviksiin. Mies söi hyvin laitettua maksaa. Annokset maksavat kahdenkympin pintaan. Sopii siis niihin pikkuisen parempiin hetkiin. Erinomainen palvelu ja mukava tunnelma. Hyvään elämään kuuluu myös hyvä ruoka.

Saldo

Etukäteen tämä oli siis tyhjä viikonloppu ilman agendaa ja aikatauluja. Tästä tuli parisuhde- ja henkilökohtaista terapiaa, aikamatka mielen albumeihin, rentoutumista ja lepoa, ammatillista uusiutumista, ostoksia, mielen ja kehon ravintoa. Loistava saldo. Etukäteen olisi voinut sanoa, että ei mulla ole aikaa tuollaiseen joutavanpäiväiseen joutilaisuuteen. Jälkikäteen totean, että tämä on enemmän kuin osiensa ja yhteenlaskettujen tuntien summa.

Anteeksi muuten kaikille Hämeenlinnan tutuille, etten ottanut yhteyttä vaikka kulmilla kuljimme. Tämä oli jotenkin nyt tällainen henkilökohtainen vaellus  tällä kertaa.

Kotimatkalla ostan vielä kummitytölle tuliaisiksi kurarukkaset. Pienen ihmisen nautintoja kun on se keväisten purojen kaivaminen.

Avainsanat: , , , ,

Sunnuntaiaamu

Hiljainen sunnuntaiaamu. Minä istun ruokapöydä ääressä, luen uusinta Annaa ja kuuntelen pöytäpuutarhan pulpututa. Ei se eilen tuolla lailla pulputtanut, kuin suihkulähde. Ei, sillä, ihan hauska ääni. Napsin siitä aamiaismunakkaan seuraksi herneenversoja, jääsalaattia ja vähän rucolaa.

Viikko sitten Pitkäjäven ABC:lta ostetut keltaiset tulppaanit ovat voimissaan. Ehkä parhaiten säilyneet ja kukoistavat tulppaanit koko keväänä. Useimmat kimput ovat joko kuivuneet pystyyn maljakkoon tai levähtäneet hetkessä auki ja tiputtaneet terälehtensä pöytäliinalle. Taatusti olen hoitanut niitä virallisten ohjeiden mukaan, vaihtanut kylmää vettä maljakkoon ja leikannut uutta imupintaa. Luntakin olen lisännyt, kun sain ohjeen tutusta kukkakaupasta. Joka kerta kuivuneita kukkia pois heittäessä on harmittanut. Mutta nämä keltaiset kaunokaiset, nämä ne kukkivat hitaasti ja aukeavat kaikessa rauhassa kauniisti.

Kello on yhdentoista korvilla Ulla Janhon kirjoittaa Annan jutussa siitä, miten  Riikka Pulkkisen Totta-romaania on myyty ranskankielisenä käännöksenä melkein 50 000 kappaletta kahdessa ja puolessa kuukaudessa. Vaikuttavaa. Pulkkinen kiehtoo, sillä hän on toteuttanut asioita, joista moni unelmoi. Mitä on elämä unelmien takana? Millä hinnalla? Mitä ne merkitsevät?

Jutun yhdessä kuvassa Pulkkinen kirjoittaa kolmatta romaaniaan pariisilaisessa kahvilassa. Yhtymäkohtien löytäminen erilaisten ihmisten kanssa koskettaa minua aina. Kirjoitan  usein omia juttujani: lehtijuttuja, koulutusmateriaalia, blogitekstejä kahviloissa. Ympärillä oleva tasainen puheensorina luo taustaäänen,seinän ympärilleni. Kummallisesti se auttaa keskittymään. Kotitoimistossani on aina keskeneräisiä hommia. Pöytäkoneen tiedostokansiot pitäisi järjestää. Outlook Expressin sähköpostikansiot siivota. Paperimapit raivata. Työtilan pinot käydä läpi. Pyykit naruilta taitella koriin. Keittiö raivata ja tiskikone tyhjentää. Kun joku homma pitää saada valmiiksi, kaappaan nykyään läppärin kainaloon ja kiidän Mikkelin keksustakahvilaan.

Isä käväisi tässä tuomassa sunnuntain lehden. Sunnuntain maakuntalehti tulee heittolaatikkoon muutaman sadan metrin päähän ja meille on muodostunut käytäntö. Tuossa postilaatikon ja meidän talomme välillä asuvat isä ja äiti lukevat sunnuntailehden ensin ja isä tuo sen sitten meille. Sunnuntaikävely. Isä on vähän päälle kahdeksankymmenen. Viikolla vanhemmat lukevat lehden siskoni luona, joka asuu aivan heidän vieressään.

Joisinkohan vielä kupin kahvia. Jotain ruokaakin varmaan voisi kokata. Jääkaapissa on kilo Mikkelin kauppahallista ostettua naudan jauhelihaa. Mureke?

Avainsanat: , ,
Mainokset