Aihearkisto: matkat

Museoherkkuja: keittiömiehen nostot

Museoseikkailu2019 -matkaamme sisältyi monta mainiota museoravintola- ja kahvilakokemusta. Kokosimme niistä tämän oman, pitkän postauksensa. Poiminnoista ja kuvista  vastaa keittiömies Henrik, viittä vaille restonomi. Minä kirjoittelin havainnot tarinan muotoon.

KEITTIÖMIEHEN NOSTO 1: Amurin Helmi

Amurin Helmen seitsemän euron kalakeitto kiilasi kirkkaasti kärkisijoille kaikkien aikojen keittolounasvertailussa. Museokorttelikierroksen päätöskahveja saatteli sulhaspiirakka, juuri uunista tullut ja valuvalla voisulalla meheväksi voideltu. Reilu sipaisu munavoita päällä. Ja ihan kunnon voisilmäpulla vielä kahvimukin jälkimmäisen puolikkaan kruunuksi. Mehevä, hampaita vasten pehmeästi painuva ja tuhannen tuore.
Helmi se on – Amurin helmi.

KEITTIÖMIEHEN NOSTO 2: Cafe Sara, Ravintola Von Nottbeck & Café Milavida

Henrikin johdolla suunnistimme Airbnb-asunnoltamme Amurin Helmeen heti aamusta. 7,50 euron aamiaisbuffetin hinta-laatusuhde on ylivertainen.  Tälle kunnon suositus. Cafe Saran kultturellit kahvin kaverina  vegaaninen porkkanakakku kelpaa kelle vaan. Pikkuinen perunaleivos toi mieleen taitavasti tiivistetyn mutakakun. Jatkoon!

Milavidan mäelle kiipesimme nälkäisinä. Vaikka lounassalaatteja ei vitriinissä ollut, keittiö taikoi sellaiset limegraavatusta lohesta ja tuoreista kasviksista lohi. Kierroksen jälkeisille kahveille tuleva restonomi valitsi juhlallisen juustokakkuviipaleen. Syötiinköhän Olga von Nottbeckin pöydässä tällaisia herkkuja. Taatusti olisi ainakin kelvannut!

KEITTIÖMIEHEN NOSTO 3: Cafe Qwensel

Kai meil kahvitauko o? Myös keittiömiehen painokkaan toteamuksen mukaan kunnon museoseikkailu ilman kahvitaukoa on – niin – se on jotenkin vajavainen. Sen tauon voi viettää 1700 -luvun suojaisassa pihapiirissä näyttelykokemuksista rupatellen. Entä miten tehdään Turun paras mozzarellasalaatti? Otetaan fressit raaka-aineet, kaikkia reilusti. Lopuksi hivautetaan päälle köökin oma kastike. Kupeeseen lämmin sämpylä. Tätä on Cafe Qwensel. Koska museopäivä vie yllättävän paljon energiaa, myös illan menu kannattaa myös varmistaa. Me marssimme Viikinkiravintola Haraldiin, joka vei myös ajatukset 800-1050 -aikakauteen. Silloin viikinkiretket kuulemma sivusivat myös Suomen rannikkoa ja Turkua. Kaikille näille iso peukku.

KEITTIÖMIEHEN NOSTO 4: Cafe Victor, Enkelin Kisälli & Turun kauppahalli

Cafe Victor: niin kaunis paikka Turun taidemuseossa. Jessican isoäidin reseptillä tehty taivaallisen hyvä kalakeitto, siemennäkkäriä ja etikkavoita, pieni alkusalaatti.  Ruokaillessa rouva luki Annan artikkelin neljästä esikoiskirjailijasta. Hyvä hetki. Luostarinmäen käsityöläismuseon portilla on kahvila Enkelin Kisälli. Kaikki sen tuotteet tehdään omassa keittiössä itse leipoen lähimyllyn jauhoista. Marjat ovat aina kotimaisia. (Epä)virallinen museomaistaja Henrik totesi ison korvapuustin kanelisen toteutuksen täydelliseksi ja marjaisen juustokakun hartaan kahvihetken arvoiseksi. Päivän päätteeksi suunnistimme vielä vuonna 1896 avattuun historialliseen Turun kauppahalliin. Sen uumenista löytyy myös pikkuinen museomyymälä, jonka hyllyiltä bongasimme Hellaksen Mansku-suklaapatukoita, Figarol-rasioita, Hipnoksen Sirkka-keksejä ja Jalostajan sinappia Karhulan lasin sinappilaseissa. Niitä oli Sinikka- ja Aarne-kummin kotona Suomenniemellä juomalaseina aikoinaan- Päivän henkeen sopi tankkaus yhdessä kauppahallin ravintolassa: klassiset kaalikääryleet ja maistuvat lihapullat lisukkeineen. Tänään siis ajan kerroksia aina 1700-luvulta nykypäivään.

KEITTIÖMIEHEN NOSTO 5: Museoravintola Muusa

Porin taidemuseossa  Päivi Sundell pyörittää Museoravintola Muusaa, josta saa viikolla kahvin ja leivonnaisten lisäksi lounasta ja viikonloppuisin brunssia. Alusta saakka itse tehtyjen ruokien ja leivonnaisten hinnat ovat todella maltilliset.  Me kiersimme ensin näyttelyn ja söimme pikkubrunssin ennen työpajaa. Suositus myös Muusalle kuten kaikille käymillemme museokahviloille ja -ravintoloille.

 

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , ,

Kultainen putous ja salainen laguuni

Scroll down to find this entry in English.

Mitä niitä nyt on? Tulta, jäätä, tuhkaa, tulivuori ja merituuli. Islannin ihmeitä. Niitä me läksimme maaliskuussa matkaan tarkistamaan. Lento maailman pohjoisimpaan pääkaupunkiin Reykjavikiin kestää kolme tuntia. Perillä aikaa on kolme päivä ja kolme  yötä. Jotain siinäkin ehtii.

Trond

Reissuisäntä Trond. Our chaffeur and guide Trond.

Sunnuntaiaamuna Gateway to Iceland-pikkubussin oven avaa punapartainen ja -tukkainen viikinkikuljettaja  ja reissuopas Trond. Ruskeakuvioinen islantilainen villapaita, vaelluskengät ja olkapäille ryöppyävä tukka. Kahdeksan tunnin retken aikana leveähartiainen tarinankertoja juttelee islantilaisten lastenkasvatuksesta, talouskriisin selättämisestä, satusaaren piilokansasta eli menninkäisistä ja maahisista, lähijärven kalasaaliista,  pääministerin virkatalosta, islanninhevosten jalostuksesta. Vetää laulut välillä. Nauraa niin, että silmät menevät viirulle. Trond kuljettaa meidät Þingvellirin kansallispuistoon ja Gullfossin jylisevälle vesiputoukselle. Gullfoss, kultainen vesiputous. Suðurlandin geotermisellä alueen poluilla vahdimme niska kenossa sitä, että geysirit puhaltavat kuumaa vettä ilmoille.

Tuosta päivästä aviomies muistelee erityisesti vierailua Secret Lagoon-kylpylässä. Sen sorapohjaisen altaan höyryävän lämmintä vettä. Varpaiden niveliin saakka hiipivää rentouttavaa luonnonlämpöä. Viileitä sadepisaroita hartioilla.

Kultaisen kierroksen jälkeen hymyilyttää.  Toimiston suosituin päiväretki tekee tehtävänsä. Kietoo Islannin lumoihin ja saa suunnittelemaan parin, kolmen päivän kierrosta.

Tai ehkä auton vuokraamista.
Paluuta.

ICELAND secret lagoon

Kuva: Secret Lagoon, Gamla Laugin

GOLDEN WATERFALL AND SECRET LAGOON

Things to enumerate? Fire, ice, ash, a volcano and sea breeze. Wonders of Iceland. In
March, we took a trip to check those out. The flight to Reykjavik, the northernmost capital in the world, takes three hours. We have three days and three days to spend there. Enough time to see some of it.

Iceland2

Päiväretken ohjelma. Our daytrip. Photo: Tuulevi Aschan

On Sunday morning, the door of the Gateway to Iceland minibus is opened by Trond, a
Viking chauffeur and tour guide with red hair and beard. A lopapeysa with a brown pattern, hiking boots, and hair cascading to his shoulders. During our eight hour trip, our broad-shouldered storyteller talks about Icelandic parenting, puzzling out economic crisis, the hidden folk – elves and gnomes – on the saga island, catches of fish on the nearby lake, the Prime Minister’s residence, Icelandic horse breeding. Occasionally he pauses to sing us a song. Laughing so that his eyes get narrow. Trond drives us to the Þingvellir national park and the roaring Gullfoss waterfall. Gullfoss, golden cascade. On the paths in the Suðurland geothermal area, we gawk at the geysers blasting hot water in the air.

Gullfossin vesiputous. Gullfoss waterfall. Photo: Henrik Aschan

My husband keeps reminiscing how we visited the Secret Lagoon spa that day. The
steaming hot water in its gravel-bottom pool. The relaxing natural warmth sneaking all the way to the joints of our toes. The cool raindrops on our shoulders.

We are all smiles after the Golden Circle. The most popular day trip of the office does its
trick. We are mesmerized by the charms of Iceland and find ourselves planning a tour of
two or three days.

Or perhaps renting a car.
Coming back.

Iceland Secret Lagoon

Photo: Secret Lagoon, Gamla Laugin

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , ,

KUKONLAULU KUTSUU

Scroll down to find this entry in English.

Malediivit on Intian valtamerelle siroteltu saarivaltio. Sen 1190 saarta muodostaa halkaisijaltaan jopa satojen kilometrien suuruisia atolleja, joita on kaikkiaan 26. Niistä auki matkailijoille on kymmenkunta. Ensimmäinen valintamme eli Thoddoon saari on osa Alif Alif Atollia. Sitä kutsutaan myös nimillä Pohjoinen Ari Atolli tai Ari Atholhu Uthuruburi Atolli. Thoddoolta me jatkamme pääkaupungin kautta toiselle saarelle. Dhigurah kuuluu Alifu Dhaalu atolliin, joka tunnetaan myös eteläisenä Ari Atollina tai Ari Atholhu Dhekunuburi Atollina.
Dhigurah5

Nyt siis tarinoita toiselta saarelta. Dhigurah.

Tittelintii, kello soi 5.30. Lomalla kynnys herätyskellon käyttöön on korkea. Sovittiinkin, että noustaan, jos jaksetaan. Jaksettiin. Eväspussiin kaksi pulloa vettä, muutama banaani ja tölkki ice coffeeta kummallekin. Valkoisten pyörien satulat herra housekeeper nosti edellisiltana niin, ettei tarvinnut polkea polvet ohjaustangon korkeudella. Just just riitti meille pitkäkoipisille ja isoille suomalaisille satulan korkeus. Ensimmäisenä päivänähän me poljimme polvet pystyssä ja selkä kenossa.
Dhigurah4Kelloa katsomatta fillaroimme saaren siihen päähän, jossa jätimme edellispäivän helteisen reissun kesken. Ei pysty, ei kykene. Hiki hillittömästi valuen, naama punaisena (ei yhtään kelvollista valokuvaa) käännyimme ensimmäisen aamun yrityksellä takaisin ennen kuin saavutimme saaren valkohiekkaisen kärkisarven. Hinkuun ja haluun nähdä se kuvauksellisin paikka Dhigurahilla yhdistyi surkea hellekunto ja auringonpistoksen pelko. Toiseen aamuun varauduimme paremmin ja aikaisemmin. Tarvitseeko sanoa noiden kuvien jälkeen jotain siitä, että kannattiko?

Dhigurah3

AT COCK’S CROW

The Maldives is a state of islands scattered in the Indian Ocean. There are 26 atolls altogether, some of them hundreds of kilometres in diameter, forming 1190 islands, about ten of which are open to tourists. Our first choice was the island of Thoddoo, a part of Alif Alif Atoll, also known as North Ari Atoll or Ari Atholhu Uthuruburi Atoll. From Thoddoo, we continue to the capital and on to another island. Dhigurah belongs to Alifu Dhaalu Atoll, or South Ari Atoll or Ari Atholhu Dhekunuburi Atoll.
DhgurahSo now, stories from the other island. Dhigurah.

Beepity beep, the clock goes off at 5.30. On holiday, there is a high threshold for setting the alarm. So we agreed to only get up if feeling up to it. We were. Two bottles of water went in our lunch sack, along with some bananas and a can of ice coffee each. Last night, Mr. Housekeeper had lifted up the seats of our white bikes, so that we needed not pedal with our knees on the level of the handlebar. The height was barely enough now for us tall and long-legged Finns. On the first day, we had pedalled with our knees up and our backs askew.
Dhigurah2
Without checking the time, we now rode to the point of the island where we had aborted our day trip mission yesterday, discouraged by the heat. No can do. Sweat pouring, red-faced (not one decent photo), we turned back on our first morning’s attempt, before reaching the utmost end of the island with its white sands. The itch and urge to see the most photogenic spot on the island was accompanied by our lousy heat tolerance and a fear of sunstroke. Next morning, we were better equipped and set out earlier. Was it worth it? Need I answer, looking at those pictures?Dhigurah6

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

Muistoja Krakovasta: Kazimierz

Scroll down to find this entry in English.

aamiainen.jpgKrakovan juutalaiskaupunginosa Kazimierz. Tammikuussa me asuimme sen laidalla, Veiksel-joen rannalla. Airbnb-asunnon valitsimme sijainnin ja värikkäiden seinien vuoksi. Joen vastapuolelle natsit 1941 pakkosiirsivät ja ahtoivat  juutalaiset muurien sisälle ghettoon täältä varsinaiselta juutalaisten alueelta.

Kukoistava Kazimierzin kaupunginosa rappeutui ja autioitui. Siitä tuli alue, jolla ei pimeällä vapaaehtoisesti liikuttu. Nyt alue kohentuu ja rakennuksia korjataan. Paljon pieniä kahviloita ja ravintoloita. Rapistunutta kauneutta ja fiksua restaurointia.

ta_krakovaJoitakin taloja kaupunki on myynyt alihintaan ja kaiketi vähän luvatta poliitikoille. Kauppoja ei olisi saanut tehdä, koska jossain voi olla omistajien jälkeläisiä. Krakovan 70 000 juutalaisesta vain parituhatta selvisi hengissä toisen maailmansodan yli. Sodanjälkeinen  antisemitismi ja Israelin valtion perustaminen johtivat siihen, että suuri osa henkiin jääneestä  juutalaisväestöstä jätti maan. Meidän pierogi-kurssin pitäjämme Karinan vuokraisäntä asuu Israelissa. Yli 90-vuotias mies kävi kesä, pari sitten Krakovassa. Istui omistamansa talon sisäpihalla, katse kiinnittyneenä  kolmannen kerroksen asunnon suuntaan. Se vanha koti. Takaisin kaupunkiin hän ei ole halunnut palata. Muistot koko perheen menettämisestä ovat olleet liian kipeitä.

kauppa.jpgTämä yllä oleva kuva. Pikkuruinen kauppa juutalaiskorttelissa. Vanhemmanpuoleinen pariskunta. Nainen näytti kapoiselta, vähän venähtäneeltä menninkäisrouvalta. Päässä syvälle korville vedetty kirjoneulemyssy. Pitkässä mustassa takissa valkoinen nyörivyö.

Loputtomasti pieniä ja vähän suurempia vanhoja tavaroita. Kynttilänjalkoja, seitsenhaaraisia kynttelikköjä (menora), rannekoruja, riipuksia, joista yksi turkoosikivinen, postikortteja, kirjoja, ajan himmentämiä perhevalokuvia, patinoituneita nahkalaukkuja olalle tai ranteeseen, kulmista kuluneita koteloita, hopeisia käsipeilejä ja hiusharjoja.

Ostimme messinkisen kynttilänjalan ruokapöytään. Sytytän siihen valkoisen kruunukynttilän joka aamu.

5FDF4C1E-68B7-484B-966D-3FCE105783D0

You should try Karina´s pierogi class – it is a great experience https://www.airbnb.fi/experiences/373114

MEMORIES FROM KRAKÓW: KAZIMIERZ

Kazimierz, the Jewish quarter in Kraków. In January, we stayed at the edge of Kazimierz, by the banks of the river Vistula. We chose this Airbnb apartment for its location and its colourful walls. Across the river is the area, where the Nazis displaced the Jews, forcing them in a ghetto, away from the actual Jewish quarter proper, in 1941.

Once a thriving community, Kazimierz now faced declination and desertion. It became an area nobody entered voluntarily in the dark. Today, the quarter is improving and buildings are being repaired. Lots of little cafés and restaurants. Shabby beauty and clever restauration.

Versio 2

The municipality has sold a number of houses to politicians, for a song, presumably unauthorized. These deals should not have been made, having regard to potential descendants of the original owners. Of the 70 000 Jews in Kraków, a mere two thousand survived the WWII. Post-war antisemitism, as well as founding of the State of Israel, led to emigration of most of the surviving Jewish population. We attended a pierogi
class, run by Karina, whose landlord lives in Israel. The old man, over 90 years of age, visited Kraków a couple of summers ago. He sat in the patio of the house he owns, eyes fixed to the third floor apartment. The old home. He has not been eager to return. Memories of losing his entire family have been too painful.

ta_krakova_kollaasiThe middle picture. A tiny shop within the Jewish quarter. An elderly couple. The lady looked like a meagre, slightly overgrown pixie wifey. A fairisle knit cap tucked deep over her head and ears. A white twine belt on her long black coat.

An endless array of old things, some small, some a bit bigger. Candlesticks, menoras, bracelets, pendants (one with a turquoise), post cards, books, family photos dimmed by time, patinated satchels and wristlet bags, etuis a bit worn around the edges, silver hand glasses and hairbrushes.

We pick a brass candlestick to put on our dining table. I fit a white candle into it, to be lighted every morning.

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,

Veli Thoddoo Inn on koko perheen yritys

Scroll down to find this entry in English.
tervetuloa
Lisää Thoddoon muistoja.

Veli Thoddoo Inn on perheen yhteinen yritys. Azmy johtaa ja hoitaa arkea, valmistelee ja siivoaa huoneet, tarjoilee aamiaiset, lounaat ja päivälliset, hoitaa puutarhan aloe verat ja kastelee hibiscukset. Hän opastaa vieraat rannoille, neuvoo reitit kauppoihin ja parhaille valokuvauspaikoille.

Isä on nikkaroinut huonekalut. Maalannut sisälle sijoitetut ja lakannut ulos asetellut. Yhdessä miehet huoltomaalaavat puutarhaa ympäröivän muurin, kunnostavat ovet, remontoivat sen, mitä kulloinkin tarvitsee.

puutarha1

Äiti ja yksi sisko laittavat ruokaa. Jos majatalo on täynnä, he kokkaavat ateriat majatalon omassa keittiössä. Azmy paistaa aamiaisen kananmunat. Niitä syömme puutarhan varjoisassa katoksessa, jonka suojissa istumme paljain jaloin, varpaat valkoiseen hiekkaan työnnettynä. Kun vieraita on vähemmän, äiti laittaa ruoan kotona ja tuo sen valmiina tullessaan tai laittaa isän kyytiin skootterilla kuljetettavaksi. Rakkaudella toimiva ruokalähetti.

Veljien kanssa hoidetaan yhteydet varausjärjestelmiin: Bookingiin, Expediaan ja mitä niitä nyt on. Pikkuveli kirjoittaa laskut. Yhdessä viestitellään asiakkaiden kanssa. Sisko auttaa Instagramissa.

Koko perhe pitää meistä huolta.
Se tuntuu niin hyvältä ja siihen huolenpitoon tahtoisin taas palata.

jalat.jpg

VELI THODDOO INN IS A FAMILY ENTERPRISE

More memories from Thoddoo.

Veli Thoddoo Inn is a family enterprise. Azmy is in charge, taking care of everyday business, preparing and cleaning rooms, serving breakfasts, lunches and dinners, minding the aloe veras and hibiscuses in the garden. He guides his guests to beaches, to shops, to the best photographing spots.

Dad has tinkered all the furniture. Painted the ones indoors and varnished the ones outside. Together, the two men repaint the wall surrounding the garden, mend doors, repair all the things that need fixing.

ihanuus

Mum and one of the sisters cook. The inn being full, they cook the meals in the inn kitchen. Azmy fries eggs for the breakfast. We enjoy them under the shady garden pentice, barefoot, our toes tucked in white sand. When there are less guests, Mum cooks at home and either brings the food down herself or packs it to be transported by Dad’s scooter. Food courier service run by love.

Brothers communicate with booking systems: Booking, Expedia and whatnot. Little brother writes the bills. Together they keep in touch with clients. Sister helps with Instagram.

We are cared for by the whole family.

It feels so good and I long to indulge in that care again.

vti.jpg

 

 

Avainsanat: , , , , , , , ,

Lammikoissa leikkivät lapset

Scroll down to find this entry in English.autoTakaisin Thoddoolle jälleen.

Istumme Veli Thoddoo Inn –majatalon puutarhan iltahämärässä ja puhumme sateesta. Suomalaista?

Ainakaan lämpötilasta puhuminen ei ole Thoddoolla tyypillistä. Kun vuosi sitten kysyin Azmylta lämpötilan vaihteluista sekä siitä, paljonko juuri kyseisenä päivänä oli lämmintä, hänen kasvoilleen levisi hämmästynyt ilme.
”En tiedä. Mihin sitä tietoa tarvitsee?”

Niin mihin. Lämpötila on suunnilleen sama aina, siellä 25-30 Celsius-asteen välillä. Yöllä vähän päälle 20. Säästä tai varsinkaan lämpötilasta ei puhuta. Siinä ei ole mitään puhumista.

Jatkamme juttua sateesta.
”Kun olin lapsi, me leikimme aina sateessa. Uimme katujen lammikoissa.”
Silloin kadut olivat vielä pehmeää hiekkaa ja sadevesi muodosti puhtaita lätäköitä. Silloin tarkoittaa aikaa joskus 90-luvun puolivälissä. Kertoessaan Azmy hymyilee.

Nyt saaren kaduilla kuljetetaan turistit ja turistien matkalaukut majataloihin ja takaisin satamaan kolmen penkin golf-autolla tai valkoisella pikkupakulla. Lavalla varustetun mopoauton tai pienen kuorma-auton kyytiin lastataan hedelmätarhojen reunoilta keltaiset ja vihreät papaijalaatikot. Skoottereilla suhaavat kaikki. Äidit huivi ja mustat helmat hulmuten, pienempi lapsi edessä seisten ja isompi takana äidin selkään nojaten, pienet kädet äidistä kiinni pidellen. Joskus ajaa isä ja äiti istuu kyydissä lapsen takana kädet rennosti polvilla. Pari henkilöautoakin bongaamme katoksien alla auringolta suojassa. Ajoneuvot ovat tiivistäneet kadut ja tiet koviksi, vettä läpäisemättömiksi. Lammikoiksi kerääntyvä sadevesi muuttuu ruskeaksi. Lammikkoleikeille ei heltiä enää lupaa vanhemmilta.

Kun aurinko taas seuraavana päivänä paistaa, lammikot katoavat.
Jään miettimään sitä, miten lasten leikit ovat muuttuneet.

katu

CHILDREN PLAYING IN PUDDLES

Back to Thoddoo again.

We are sitting in the garden of Veli Thoddoo Inn, in the twilight, talking about rain. Like Finns?

Temperature is, after all, an uncharacteristic topic in Thoddoo. Last year, as I asked Azmy about temperature fluctuations and about the temperature in that particular day, an astonished expression spread across his face.
”I’ve no idea. Why do you want to know that?”
Yes, why. The temperature is always roughly the same, between 25 and 30 degrees Celsius. In the night, a little over 20. Weather, notably temperature, is not discussed. There is nothing to discuss.

We go on about rain.
”When I was a child, we always played in the rain. We swam in the puddles on the street.
Streets were of soft sand back then, rain water making clean puddles. Back then means in the mid-90s.”
Azmy smiles, telling us about it.

Now tourists and their luggage are transported to the inns and back to the harbour with a three-seat golf cart or a white minivan. On orchard edges, yellow and green boxes of papayas are loaded on moped trucks or small lorries. Scooters are ridden by all. Mothers with their scarves and black hems fluttering, a smaller child standing in front of mum and a bigger one behind, leaning on her back, little hands holding on to her. Sometimes it is the dad who does the driving, mum sitting behind the child, her hands relaxed on her knees. We even spot a couple of cars, under pentices, sheltered from the sun. Vehicles have packed the roads hard, battened them down. Rain water in the puddles turns brown. Parents no more let their kids play in the puddles.

Next day, the sun is shining and the puddles disappear.
I am left wondering about how children’s games have changed.

ajelu

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Tuulevi Viljontyttären jouluyö  

15675721_10154783480769360_5386921622139444722_o.jpgLiki puoliyö. Istun hiirenhiljaisessa, hämärässä Elämyshotellin aulassa Rantasalmella. Minun jouluuni pitää mahtua myös näitä hetkiä omien ajatusten kanssa. Perhe meni jo nukkumaan ja minä hiivin tänne. Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että Järvisydämen väki näin sydämellisesti tekee meille muille joulua. Aamun jooga. Joulupuuro ja rusinasoppa, jota meillä muuten aina lapsuudessa tehtiin sekahedelmäkeiton sijaan. Savusaunan löylyt ja palju. Jouluruokia notkuvat pöydät. Pelejä. Kymmenet kynttilät ja takkatuli. Tämä aikatauluttomuus perheen kanssa. Luen vielä vähän.

Kirjoitin tuon kaksi vuotta sitten jouluyönä, toisena Järvisydän-jouluna. Kaksi viikkoa  sitten kävimme kolmannen kerran kokemassa joulutunnelmaa Porosalmen rannoilla. Nyt matkailualan opintojaan työn rinnalla viimeistelevä mies on yksi Järvisydämen joulun tekijöistä ja osan joulusta töissä. Solahtaa sitten vuoron jälkeen perheen seuraan. Kun muut lopulta asettuvat aloilleen, nukkumaan en malttaisi tälläkään kertaa mennä. Voisipa vain venyttää jouluyötä maisemasviitin ikkunasta hiljaisuuden valoja ja valojen värejä katsellen. Valvoa mieli levollisena.

Viinikellarin pitkä ruokapöytä. Sellainen ”herkkua on siinä monenlaista” –versio, jonka alla varmasti lymyävät tontut. Jätetään vähän paistia heillekin! Santsaan silti vielä kolmannen kerran. Viereisen pöydän ääressä samettimekkoinen pikkutyttö kauhoo neljättä kulhollista punavalkoista kerrosjälkiruokaa. Hädin tuskin ylettää. Vieressä oleva äiti laski kerrat ja rajoittaa herkuttelua. Kahvi höyryää suuressa kahvipannussa. Kaadan sitä punasaviseen mukiin. Hirsiseinän pintaa pitkin tekee mieli kuljettaa kättä niin, että jokainen mutka ja muoto tuntuu. Ravintola Piikatytössä pitkä hirsipöytä on kannettu takaisin sille oikealle paikalleen. Aamiaisella takan ääressä lämpö leviää selkää pitkin.img_0760
Luonnonkivien sisään louhitussa Järvikylpylässä raukeus aaltoilee ytimiin asti. Norppakiville olen oppinut jättämään murheita. Kuvittelen niillä loikoillessa itseni Saimaan rantakalliolle. Auringon lämmittämille. Ihmetellen veden hiomia, järven pohjasta rakennustarpeiksi nostettuja hirsiä ja luonnonkivilaattoja. Tukkisaunan pitkällä lauteella löytyy tilaa monelle perheelle. Löylyvesi sihahtaa.

Tavoitan jokaisella käyntikerralla sellaista luksusta, jota ei mitata tähtiluokituksella. Sisäistä rauhaa. Luksus on sitä, mistä on puutetta ja aika usein arjessa on puutetta rauhallisesta itsessä olemisesta. Kun hämärässä ajaa Järvisydämen mäelle ja näkee edessä avautuvan maiseman ja ympärillä tuikkivat sadat valot, mieli sujahtaa keskiaikaiseen tarinaan ja sielu astuu johonkin menneeseen Tuulevi Viljontyttären aikaan satoja vuosia sitten. Ehkä vuoteen 1658, kun Venäjän tsaari luovutti Heiskasen suvun päämiehelle 600 hehtaarin niemekkeen kiitokseksi hyvästä sotilaspalveluksesta. Silloin näille kallioisille maille perustetusta kestikievarista alkoi nykyisen Järvisydämen tarina.

lyhdyt

CHRISTMAS NIGHT OF TUULEVI, DAUGHTER OF VILJO

Nearly midnight. In the twilight, I am sitting in the whisper-quiet lobby of Hotel Järvisydän. These moments, alone with my thoughts, are an essential part of my Christmas. My family has gone to bed and I have sneaked here. I am ever so grateful to the Järvisydän crew for making our Christmas in such a hearty manner. Yoga in the morning. Rice pudding, not with fruit soup but with raisin soup, just like in my childhood. Smoke sauna and a hot tub. Tables laden with Christmas food. Games. Dozens of candles and a crackling fire. Unwinding with the family, without schedules. I will read for a bit more.

It has been two years
since I wrote that, on a Christmas night, our second Christmas at Järvisydän. Two weeks ago, we enjoyed the Christmas spirit at the shores of Porosalmi for the third time. My husband, finishing his studies in travel industry besides his job, is now one of the makers of the Järvisydän Christmas, and spends part of the holiday season  working. After his shift, he joins the family. When the others finally turn in, I am, once again, reluctant to go to bed. I wish I could just stretch the Christmas night, watching the lights of silence, colours of the lights. Awake, serene.

The long table in the Wine Cellar, with all kinds of delicacies. There must be elves lurking under the table, so let us leave some roast for them too! Still, I am going back for seconds, no, thirds. At the next table, a little girl with a velvet frock is ladling her fourth bowl of the red and white trifle. She can barely reach the table. Her mother, having counted her helpings, tries to confine her. Coffee, steaming in a large pot. I pour some into a red clay mug. There are many natural morphs and meanders on the log wall, tempting to touch. In the restaurant Piikatyttö, the long log table has been carried back to its proper place. At the breakfast beside the fire, warmth spreads along my spine.

49643145_309358463033720_3103435813518573568_nThe Lake Spa, quarried out of the natural rock, makes me utterly relaxed. I have learned to leave my worries to the Seal Stones. Lolling on them, I imagine myself on the cliffs by the lake Saimaa. Warmed by the sun. I am marveling at slates and logs, smoothed by water, lifted from the lake bottom and used as building material. On the long pew in the Log Sauna, there is room for many families. Water sizzles on the stove.

On each and every visit, I am finding luxury, one not measurable by star ratings. Inner peace. Luxury is what there is shortage of, and in everyday life, there is shortage of just being in yourself, in peace. When I drive to the Järvisydän hill in twilight, seeing the scenery in front of me, hundreds of lights twinkling around, my mind slips into a medieval story and my soul steps into a time long gone, the time of Tuulevi, daughter of Viljo, hundreds of years ago. Perhaps in the year 1658, when the Czar of Russia gave this 600 hectare headland to the Heiskanen family, acknowledging a remarkable military service. The inn founded on these rocky lands back then was the starting point of the Järvisydän story.51DDE68A-C8B2-449D-9ED8-8A211879151C

 

 

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

KORALLIRETKI KAATOSATEESSA

sadesää

Takaisin Thoddoolle.

Maanantaina Thoddoolla sataa. Lokakuun loppupuoli. Se on se joka toinen päivä sadetta – matalasesonki ja sadekausi. Ei haittaa. Meillä Suomessa ei ole sateella oikeastaan koskaan niin lämmintä, että märissä vaatteissa tarkenisi jatkaa fillarointia ja pysyä pihalla.

Me pakkaamme mukaan snorklausvarusteet. Tummansiniset 44-kokoiseen ja vaaleansiniset 41-kokoiseen jalkaan sopivat uimaräpylät, uimalasit ja hengitysputken. Poljemme turistien uimarannalle, riisumme trooppisessa sateessa läpimäriksi kastuneet vaatteet uikkareiden päältä ja varustauduimme riuttareissulle. Tottumattomalle snorklaajalle jää hienoa hiekkaa räpylöiden kantaosaan. Taiteilen vähän syvemmässä vedessä, riisun kumiset, tiukasti jalassa istuvat räpylät yksi kerrallaan. Karistan hiekat ja kiskon nitisevät ja vedessä vastentahtoisesti kurahtelevat räpylät uudestaan jalkaan.

Suuret, elohopeahelmiä muistuttavat pisarat hakkaavat turkoosin merenpinnan loputtomiksi kraatereiksi. Potkaisemme itsemme liikkeelle. Lämmin vesi rummuttaa selkää. Pinnan alla riutan reuna lähenee. Keltasiniset littanat, vaalearaidalliset pitkulaiset ja mustavalkoiset lättykalat uivat korallien välissä meistä piittaamatta. Läpikuultavat kalat kiiruhtavat karkuun. Tähyilen satamalaiturilla näkemääni miekan muotoista barracudaa ja litteäää, säännönmukisesti lepattavaa mureenaa. Täällä niitä ei näy. Mies bongaa kilpikonnan heti ensisnorklauksella. Mikä mäihä.

IMG_2359.jpgCORALS AND POURING RAIN

Back to Thoddoo.

Monday, it is raining in Thoddoo. It is end of October. This is the every-other-day rain, low season, rain season. Never mind. When it rains in Finland, it is hardly ever warm enough to keep on cycling and stay outdoors with your wet clothes on.

We pack along our snorkeling gear. Dark blue flippers for a 44 sized foot, light blue ones for a 41 sized one, goggles and snorkels. We pedal to the tourist beach. The tropical rain soaked our clothes, and we have taken them off and are now wearing our swimming gear. We are ready for a day trip to the reef. An unaccustomed snorkeler, I find some fine sand in the heel parts of my flippers. I balance in the slightly deeper water, take off the rubber flippers sitting tightly on my feet, one at a time. I shed the sand away and tug the squeaking flippers, gurgling reluctantly in the water, back on.

Large water drops, resembling pearls of mercury, beat the turquoise sea surface into endless craters. We kick ourselves in motion. The warm water drums my back. Under the surface, the rim of the reef is nearing. Fish, flat yellow-blue ones, oblong ones with light stripes, black and white ones shaped like pancakes, swim in the midst of corals, ignoring us. Translucent fish hurry away. I try to see the barracuda and the flat, regularly flapping moray I spotted from the quay. Here, they are not to be seen. My husband spots a turtle on his first snorkeling. What a fluke.

img_2371

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

PUUTARHASSA KASVAA  KÄRSIMYSHEDELMÄ

puutarha2.jpgVeli Thoddoo Inn –majatalon katoksen kattoa peittää joka suuntaan kurkotteleva, sormilehtinen kasvi. Kun kasvin lehti kasvaa tarpeeksi isoksi, se halkeaa kolmeksi haaraksi. Sitä halkovat eri suuntiin haarautuvat lehtiruodot, joista haarautuu yhä uusia pienten lehtiruotojen polkuja.

Lehtien lomassa pilkottavat hedelmät ovat reilun sitruunan kokoisia. Niiden yläosassa on limenvihreällä pohjalla harvassa, mutta säännöllisesti valkoisia täpliä, jotka tihentyvät alaspäin. Hedelmän alaosa on epätasaisen valkoista kuviota. Katon reunoilla roikkuvat hedelmät ovat vielä raakoja. Kypsyessään niistä tulee keltaisia. Meillä Suomessa ne myydään mustina ja kurttuisina.

Passion-hedelmä. Ei ihme, etten vuosi sitten tunnistanut niitä hedelmäkorissa. Nyt tiesin jo ja opastin (muka) asiantuntevasti miestäkin tunnistamaan isoja valkovihreitä joulupalloja muistuttavia hedelmiä.

hedelmä.jpg

Extending in every direction, a palmate plant is covering the roof of Veli Thoddoo Inn. After growing big enough, the leaf of this vine splits into three lobes with furcate veins, branching again and again into new paths of tiny veins.

The fruit, gleaming between the leaves, are the size of large lemons. On the upper part of the fruit, there are scarce, white spots, regularly condensing downwards. The lower part has an uneven, white pattern. The fruit dangling on the edge of the roof are still unripe. When ripened, they become yellow. In Finland, they are sold black and wrinkly.

Passion fruit. No wonder I did not recognize them in a fruit basket last year. This time I knew them and, like an (alleged) expert, also guided my husband to identify these fruit, resembling large white-green christmas boules.

 

Avainsanat: , , , , , , , ,

JOULUPUKUINEN PORVOO

Porvoo.jpg

Välillä pyrähdys Suomen Porvooseen. Tuikkivia valoja, lepattavia ja väriseviä kynttilöitä lasitölkeissä, kynttilänjaloissa, punotuissa lyhdyissä, tuikkulaseissa. Pitkiä punaisia, valkoisia, vihreitä steariinikynttilöitä metallisissa kynttilänjaloissa. Joulupalloköynnöksiä ovien kehyksenä. Rautatuoleja viehkosti vinojen talojen edessä. Lampaantaljat istuimella lämmittämässä. Joulupukuinen Porvoo toisen kerran tässä elämässä.

Jussinhuone

tarjotin

Varasin lokakuun puolessa välissä Jussinhuoneen majapaikaksi kahden yön jouluretkelle. Vaaleanpunaisen puutalon nurkkahuone Jokikadulla on ollut vuosikymmeniä kirjailija Jussi Kylätaskun työhuone viinatehtailija Levinin rakennuttamassa vaaleanpunaisessa puutalossa. Jussin leski, tekstiilitaiteilija Liisa Voima vuokraa huonetta Airbnb:n kautta. Tykkäämme tunnelmasta. Nautimme sijainnista.

Mietin Kylätaskun kirjoitustöitä.
Mies, joka ei osannut sanoa ei. Runar ja Kyllikki. Loma.

”Kylätaskulla oli erityinen lahja kuvata suomalaisen karheaa ja kömpelöä tunnemaailmaa yhtä aikaa sekä kriittisesti, armoitetun koomisesti että suurella hellyydellä.”
– Kirsikka Moring / HS 9.1.2005

Jospa jotain kirjoittajaenergiaa tarttuisi minuunkin!

Porvoon vanhasta kaupungista en vaan saa kyllikseni. Siksak-vaellusta kujilla. Kahvihetki Tuorilan kotileipomon kahdentoista tuolin kahvilassa. Eripariset tuolit, kulunut kyökin ovi, koristekranssit seinillä ja kaikenlaiset erilaiset pöydissä tuikkivat kynttilät. Piparilla koristettu joululimppu paperiin paketoituna, narulla kiedottuna tuliaiseksi lapinkoiran hoitajalle Mikkeliin. Lämmintä glögiä Zum Beispiel-ravintolan turkoosista Citikka-kioskista. Lounas siinä vieressä ja muutama sana naapuripöydän hymyilevän, meitä vähän vanhemman pariskunnan kanssa.
–       Kyllä. Taidetehtaan joulumyyjäisiin menemme!
Hymyilemme. Toivotamme hyvää joulunodotusta.

PorvoonHelmenedessä

FESTIVE PORVOO

Let’ s visit in Porvoo, Finland. Twinkling lights, candles fluttering and flickering in glass jars, in candlesticks, in woven lanterns, in tealight cups. Long stearin candles, red, white, green, in their metal candleholders. Doors framed by festoons with christmas baubles. Iron chairs set charmingly in front of lopsided houses. Sheep fleeceswarming the seat. Yuletide in Porvoo, for the second time in this life.

In mid-October, I booked Jussinhuone to be our lodging on a two-night Christmas trip. Situated in Jokikatu, in a pink wooden house built by the distillery owner Levin, the room used to serve as the studio of Jussi Kylätasku, the writer, for decades. Jussi’s widow, textile artist Liisa Voima, rents out the room via Airbnb. We like the atmosphere. We enjoy the location.

I am reflecting Kylätasku’s writing.
The Man that could not say no. Runar and Kyllikki. Olympian Holiday.

”Kylätasku depicts the nubbly and cumbersome Finnish emotional scape with a very special gift – critical, gracefully comical, yet immensely gentle.”
– Kirsikka Moring / HS 9.1.2005

I hope I will catch some of that writing energy!

JK

Erkkeri

I just cannot get enough of the Porvoo Old Town. Zigzagging through the alleys. Having coffee in the twelve-chair cafe at Tuorila bakery. Odd chairs, a shabby kitchen door, wreaths on walls, all kinds of different candles twinkling on the tables. A Christmas loaf, decorated with a gingerbread and entwined with string, a gift for our Lapphund sitter in Mikkeli.

Warm mulled wine by the turquoise Citroen van of the restaurant Zum Beispiel. Lunch next door, a chat with a smiling couple, a little older than us, at a nearby table.
– Yes. We are going to the Christmas Market at the Art Factory!
We smile. We wish them happy Yuletide.

kahvilaporvoo.jpg

Avainsanat: , , , , , , ,