Avainsana-arkisto: tunteet

Tunnevirrat, suurta sisäpesua

Kun olen ajatusteni ja sisäisen maailmani kanssa jumissa, käytän toisinaan yllättävän tekstin menetelmää. Poimin hyllystä tai työpöydältä sen kirjan, joka ensimmäisenä kiinnittää huomioni. Avaan kirjan summamutikassa kohdasta, joka tuntuu tänään erityisesti olevan aukeamassa. Hyvin usein tuolta aukeamalta avautuva teksti vie ajatuksiani johonkin uuteen suuntaan ja auttaa hölläämään ajatussolmua. Joskus teksti avaa uusia kysymyksiä sisäiseen dialogiin, toisinaan lohduttaa, joskus taas haastaa. Ei aina, mutta hyvin usein.

Viimeisimmän sisäisen vyyhden pohtimiseen sain lisäeväitä juuri näin. Istuin olohuoneen sohvalla jotenkin tyhjässä tilassa, vailla ajatuksia. Kissa livisti käteni alta, kun silittelin sitä hajamielisesti. Katseeni vaelsi takaseinän kirjahyllylle ja juuttui Martti Lindqvistin pokkariin Surun tie. Mietin, että mitä, äh… suru, eihän tämä nyt ole se ajankohtainen juttu. Suuret tunneliikkeet kumminkin. Poimin kirjan ja avasin sen.

”Tunteiden tehtävä on ylläpitää surun sisäistä työstämistä. Usein puhutaan tunnepuhdistautumisesta, katarsiksesta. Surun aikana sinussa virtaavat tunteet suorittavat suurta sisäpesua, Ne avaavat tukkoja, poistavat jähmeyttä, saavat muistoja liikkeelle ja puhdistavat mieltä monenlaisesta kuonasta ja kaunasta.”

Tunnepuhdistautuminen ja sisäpesun ajatus kolahtivat vaikka kyse ei ollutkaan suoranaisesti surusta.

” On tärkeää, että pystyt hyväksymään omat tunteesi, olivatpa ne mitä tahansa. On aika iloita ja aika surra. On aika vihata ja aika rakastaa. Ne eivät ole toistensa vastakohtia, vaan saman asian kääntöpuolia. Elämykset eivät ole koskaan kiellettyjä tai vääriä kuten aikomukset tai teot voivat olla. ”

Palasin vuosien takaisen aviopariviikonlopun sanomaan tunteista, siihen että niillä ei ole etumerkkiä. Vaikka ajatus on ollut matkassani vuosikausia, se jotenkin tuppaa hämärtymään välillä. Syyllistyn ja ahdistun toisinaan tunteista, jotka tuntuvat jollain lailla vääriltä tai kohtuuttomilta tilanteeseen nähden. Se lisää tunnekuormaa.

Kun otin kirjan käteeni, olin juuttumassa tunnevellontaan, joka on loputonta, aikaa vievää ja voimia syövää vatulointia. Lukeminen tarjosi tauon siihen, uuden ikkunan maisemaan, jota oli aihettakin katsoa. Sinänsä ei mitään säkenöivän uutta, vaan ennemminkin syvä muistutus oleellisesta. Minua puhuttelevalla tavalla sanoitettu ajatus. Hukkaan oman syvyyteni herkästi arjen tohinassa – sen löytämiseen kaipaan peilejä. Keskusteluja, kirjoja, runoja, musiikkia, valokuvia, maalauksia. Ne auttavat suorittamaan tunteiden sisäpesun sillä kertaa päätökseen ja ottamaan uuden askeleen. Sen jossa hymy jo viriää.

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , ,

Uutisaiheena myönteiset tunteet

Victorian ja Danielin kuninkaalliset häät ovat synnyttäneet paljon keskustelua. Lehdet revittelevät monenlaisia otsikoita niin häistä itsestään kuin niiden kommentoinnistakin. Keskustelupalstat pullistelevat mielipiteitä ja Facebookissa kommentoidaan aihetta vilkkaasti. Yksi kyselee puuttuuko meiltä omia unelmia, kun häiden televisiointi kiinnostaa. Toinen toteaa, jotta ei kiinnosta yhtään. Kolmas tuumaa kyynisesti, että surkeaan eroon se Dianankin prinsessasatu päättyi. Yksi hehkuttaa nuoren onnen ja rakkauden ihanuutta. Joku moittii valtaisaa rahanmenoa.

Minä istuin häiden aikaan television äärellä. Koska menin nukkumaan ennen Danielin puhetta, katsoin taltioinnin innolla netistä ja laitoin jakoon verkko-olohuoneessa Facebookissa. Kuikailin kaula pitkällä myös häävalssikuvia. Huokailin ja nieleskelin palaa kurkusta.  Minusta oli ihana nähdä häiden ilo ja lämpö. Liikutuin katseista Victorian ja Danielin välillä. Nautin juhlan tunteesta. Se kaikki kutsui minusta esiin hyvin hempeitä ja suloisia tuntemuksia ja niissä oli hyvä olla. Häät muistuttivat rakkauden hengestä. Kuten aina häissä, kyynelehdin morsion kävellessä kirkon käytävää isänsä käsipuolessa. Kyyneleet valuivat Danielin pyyhkiessä silmäkulmiaan alttarilla ja hänen puhuessaan hääväelle illallisella. Oli siinä jotain niin kaunista. Rakkaudessa on. Morsiuspari vaikutti niin aidolta ja vilpittömältä.

Mitä sitten, että arki on täynnä parisuhdevaikeuksia ja avioeroja,  keskinäistä kahinaa, epäonnistumisia ja ihmissuhdekompurointia? Mitä sitten, että rahaa voisi käyttää järkevämmin ja häät järjestää niukemmin? Siitä huolimatta elämässä on myös hyvää, kaunista ja ylevää. Sitä on pieninä pisaroina ja sitä on suurina lammikoina. Yksi nauttii siitä vaatimattomasti, toinen leveämmin. Joku ajaa ladalla ja toinen huristelee mersulla.

On ihanaa, että kerrankin uutisoidaan myönteisistä tunteista. Niitä näkyy mediassa ihan liian vähän. Lopultakin uutisaiheena on lämminhenkinen, iloinen, hymyilevä ja hempeä asia, vieläpä tuntikausia saman vuorokauden aikana. Sehän on suorastaan kultturiteko. Suurin osa uutisista on täynnä ongelmia, sotia, vaikeuksia, väkivaltaa, uupumiseen ja kyynistymiseen asti. Kyynistymisestäkö johtuu, että meidän on vaikea heittäytyä nauttimaan aiheesta, joka on läpikotaisin kaunis asia juuri toteutumishetkellä? Kyllä kaikki tietävät, että myös Victorialla ja Danielilla on omat murheensa. Niiden aika vain ei ole nyt.

Kaikesta elämän raadollisuudesta huolimatta rakkautta on, iloa on, onnea on. Asioilla on aikansa, eikä kaikki ole yhtä aikaa läsnä. Murehtimaan ehtii kyllä!

Avainsanat: , , , , ,

Puutarhatarinoita

vuorenkilvetOlen vähän laiska puutarhuri. Unelmat ja ajatukset ovat kyllä suuria, mutta toteutus kulkee pienemmässä mittakaavassa. Juttu ei kuitenkaan ole se, että minulla olisi erityinen esittelypiha, ehei. Kaikkea muuta. Juttu piilee tarinoissa ja muistoissa. Minulla on tarinapiha. Kuulkaas tätä.

Herttavuorenkilpi- penkkimme sai alkunsa anopin lahjoittamista vuorenkilven aluista. Me kuljetimme ne Keski-Suomesta Kannonkoskelta miehen kotipaikalta. Ensimmäisten tuomisesta on kohta kymmenen vuotta. Sittemmin olemme kuskanneet pari pikkuista nyssäkkää lisää. Vuorenkilpipenkki on laajentunut ja alkaa näyttää yhä komeammalta.Myös joka kevät komeasti ja määrätietoisesti mullasta kohoava ruohosipuli on Kannonkoskelta, Nelly-anopilta peräisin kuten koiratarhan verkkoa pitkin vuosi vuodelta runsaampana kiipeilevä humalakin. Ja niin on tottapuhuen aika moni muukin perenna.

Rodoistutukset taas ovat saaneet alkunsa miehen pitämältä pajukursilta. Tilaaja Puutarhaliitto lahjoitti ensimmäisen rodon, joka onkin se suurin pensas kotitien varressa. Uusia on useampi. Tänä keväänäkin istutimme yhden. Vaikka kukittamisessa onkin hiukan ongelmia, sykähdyttää pikkuisen rodometsämme alkuperä yhä uudelleen.

Raparperien alut antoi äitini. Juuri nyt ne puskevat lehtiä ja varsia niin, että silmissä vilisee. Kohta pääsen leipomaan piirakkaa. Siskon kukkapenkistä taitaa olla kotoisin ihanan iänikuinen akileija, jota aikoinaan kasvoi lapsuuskodin navetan ikkunan alla. Sitä ihmettelin kymmenvuotiaana. Lapsuuteen liittyy myös särkynyt sydän. Kukat olivat minusta ihmeellisen kauniita ja nimi – siinä oli elämän draaman aineksia. Kivien päällä majailevat mehikasvit ovat kotoisin kahden naapurin pihalta, ihan luvan perästä. Päivi- ystäväni istutti toista ruukkuihin ja lahjoitti mukaan. Pekka puolestaan tarjosi meille lisäksi mukaan kurttulehtiruusun alkuja. Siinä nuo kasvavat portaan pielessä jo ties kuinka monetta vuotta. Punalehtinen onnenapila eli pihakäenkaali kotiutui Kenkäveron keväiseltä perennanvaihtotorilta. Muistan vielä sen päivän aurinkoisen säänkin.

Pihamme on täynnä puutarhatarinoita. Se on jotain enemmän kuin aikakauslehtikelpoiset istutukset ja vimpan päälle hienot ja hyvin kitketyt mallipenkit. Pihallamme on muistoja tapahtumista, hetkistä, ihmisistä. Siellä on tunnelmia ja tunteita, elämän makua. Sieltä löytyy anopin hymy ja lämmin sydän. Äidin läsnäolo ja lapsuusvuosien unelmat ja ihmettelyn aiheet. Se merkitsee elämän eri kerroksia ja vuosien kulkua.

Avainsanat: , , ,

Voimavirtapäivä!

Kevättaivas antaa virtaaTänä aamuna olin hyvällä tuulella ja täynnä virtaa.  Olin nukkunut riittävästi ja söin rauhallisen aamupalan. Jotenkin vain taisivat tähdet olla energisoivilla kohdilla tämän aamun tähtikartassa. Jo puoli kahdeksalta tein lauleskelufiiliksellä rästissä olevia toimistohommia. Rutiiniduunitkin sujuivat jotenkin leikiten. Päivään mahtui monenlaista mukavaa – asioita, ihmisiä ja elämää. Työtä ja oleiluakin. Tuota viimeistä lounaalla ja kahvikupin äärellä. Tein nimittäin sekä lounas- että päiväkahvitreffit pojan ja miehen kanssa ja kivaa oli! Suosittelen Mikkelin Kauppahallin tunnelmaa sekä heti sen lähellä olevan Carolina´s lifestyle- kahvilan jäljittelemätöntä viihtyisyyttä. Kun on vielä hyvää seuraa, niin jopas kertyy elämänenergiaa.

Usein voimavirtameininki vaan on arjesta kaukana. Jo sängystä noustessa mieltä vetää kieroon ja takaraivoa kiristää. Vaan kun aamufiiliksillä on koko päivää suuntaava merkitys. Kun aamun starttaa naama nurinpäin ja mieli happamana, on edessä tuntikausien ankea putki toinen toistaan tylsempiä asioita. Tunnesäätö tuppaa jämähtämään siihen kohtaan, mihin se aamulla ensimmäisenä osuu – jollei sille tee mitään.  Asennetta totisesti voi reivata.  Voin vaikuttaa siihen, mitä fiilistä arjessani vahvistan. Onko se ankeaa ja ikävää puurtamista vai kaivanko päivästä esille vaikka ne pienen pienet ilon ja energian aiheet. Toki mustat tunteetkin pitää elää, kun niiden paikka on – surut on surtava ja alakulo elettävä, kun ne kohdalle osuvat. Niiden välttelystä syntyy ahdistavia tunnelukkoja. Ankeuteen ei kuitenkaan auta addiktoitua!

Nyt otan vielä illan viimeiset voimavirtatujaukset ja istutan parit kevätnarsissit ohikulkijoiden iloksi. Aion nimittäin kanniskella ruukun tuohon kylätien varteen jakkaralle. Olipas mainio päivä tänään!

Avainsanat: , , , ,
Mainokset