Aihearkisto: läsnäolo

KIITOS KIITOLLISUUDESTA

Hanko (373)Lämmin onnentunne levisi sydänalassa äsken. Valot päällä sisällä, tuolla rintalastan takana jossain. Syy oli arkinen kuin mikä, nimittäin astianpesukone. Tyhjensin sitä, asettelin puhtaat haarukat ja veitset paikoilleen sinkkipurkkeihin. Ladoin sisään aamiaisastiat: kahvimukin, ruskearaitaisen lautasen ja smoothielasin. Huokaisin KIITOSKIITOSKIITOIS. Meillä on toimiva astianpesukone. Edellinen hajosi ja kesti hetken valita ja asentaa uusi.

Ja pointti on

Pointti ei ole astianpesukone, vaan kiitollisuus. Asenne, jota aloin opetella vuosia sitten. Se on omasta mielestä huolehtimista. Rhonda Byrnen Salaisuuden moni tuntee. Jenkkihötöksikin leimatun kirjan, jonka ytimenä on rautainen valinta hyvän näkemisestä, siitä kiittämisestä ja kiitoksen aiheen lisäämisestä omassa elämässä. Taikavoima on saman kirjoittajan teos. Se sisältää 28 päivän matkan kiitollisuuden harjoittamiseen ja tiedon soveltamiseen. Karsastan takakannen lausetta ”taikavoima on muuttava koko elämäsi”, mutta allekirjoitan kiitollisuuden arvon. Suosittelen näitä kirjoja ajatuksella ”Kaikki, mikä vahvistaa kiitollisuuden voimaa sinun elämässäsi, on hyvästä!”

Salaisuus-kirjan lainasin siskoltani. The Secret – Voima -kirjasta minulla on arvostelukappale ja siihen palaan aina uudelleen. Taikavoiman ostin työkirjaksi itselleni. Noudatin sen 28 päivän kiitollisuusohjelmaan lähes loppuun saakka – en enää muista, miksi viimeiset päivät jäivät uupumaan. Kuten mikä tahansa harjoittaminen, tämäkin kasvatti lihaksia: ilon ja kiitollisuuden henkisiä lihaksia. Se auttoi ankkuroimaan kiitollisuuden tavaksi. Teen muun muassa usein kiitollisuuskävelyä, jonka joka askeleella sanon kiitos ja vahvistan kiitoksen tunnetta mielessäni.

Hyvin pian ohjelman treenaamisen jälkeen minulle sattui jalkatapaturma, jonka vuoksi olin kolme viikkoa sairaalassa. Tuplahoitovirheen vuoksi jalkaa operoitiin kolmesti. Paraneminen oli hidasta ja takapakkeja riitti. Sairasloma venyi kuukausiksi. Sinä aikana en voinut varata jalalle enkä ajaa autoa. Peruin paljon töitä tai etsimään niille sijaistavan yrittäjän – yksinyrittäjänä kun toimin.  Taloudellisia menetyksiä tuli.

Syitäkiittää_pieni

Parhaiten muistan

Silti muistan vahvimmin sen hyvän, mitä noina kuukausina sain – en menetyksiä ja ongelmia. Sairaala- ja polivaiheen jälkeen jalkaa hoiti loistava lääkäri Ristiinan terveyskeskuksessa. Hänen kanssaan mietimme asioita perusteellisesti aina ihon paranemiseen vaikuttavia ruokavaliovalintoja myöten. Kelassa ja vakuutusyhtiö Tapiolassa kohdalle osui mainioita asiakaspalveluihmisiä. Olin yltiökiitollinen vakuutuksestani. Niissä työkeikoissa, joihin sain hankittua tuuraajan, sain tilalleni ihanan kollegan Etelä-Karjalasta. Hän opiskeli silloin ja oli juuri ennen soittoani pyytänyt maailmankaikkeudelta täydentäviä töitä maksaakseen tietyn suuruisen summan laskuja. Kohta sen jälkeen soitin ja kysyin pääseekö hän – kerroin, mitä olin sopinut koulutuspäivien hinnaksi asiakkaan kanssa. Se oli sama summa kuin hänen pyynnössään, jota en ennakkoon tiennyt.  Muistan kirkkaasti ilon pahoinvointia aiheuttaneiden kipulääkkeiden keskellä ”Näin maailma kuitenkin toimii! Minäkin voin luottaa tähän. KiitosKiitosKiitos!”

Muita kiitollisuuden aiheita oli yllättävän aikana satamäärin. Väitän osanneeni keskittyä niihin aiempaa paremmin, koska olin jo pitkään  treenannut tietoista kiitollisuutta. Viimeisten vuosien aikana on ollut muutakin vaikeutta. Taapäin katsoessa näen kuitenkin päiviä yhdistävän valoisan nauhan, jossa on hymyjä pitkin matkaa. Kiitollisuus ei poista murheita ja voimia vieviä tunteita, mutta se muuttaa suhdettani niihin. Se kehittää kykyäni palautua pahoista hetkistä. Kiitollisuus ei tee elämästä hattaraa. Surut on surtava, ahdistus elettävä läpi. Kiitollisuus tekee siitähelpompaa – se on polttoainetta, jonka voimin jaksaa itkeä itkut. Kiitollisuudessa eläminen auttaa nousemaan tunnesuosta aiempaa ripeämmin ja näkemään mahdollisuuksia siellä, missä ennen oli pelkkää harmautta.

Kiitos kiitollisuudesta.

PS. Olen kirjoittanut aihepiiristä aiemminkin mm. täällä.

asenne_kk

Klikkaa ylläolevaa kuvaa. Sen takana on Kodin Kuvalehden juttu  Itke, vihaa, raivoa…ja huomaa hyvä uudessa elämässä.

Linkit sisältävät kumppanuusmarkkinointia Bookyn kanssa.

Mainokset
Avainsanat: , , , , ,

Eläköön dialogi!

Elämä tuo eteen erilaisia teemoja. Tänään olen tuuminut dialogia ja sen eri muotoja. Maanantaina kuuntelin Savolaisen Miinaa, joka puhui dialogisesta olemisesta voimauttavan valokuvan seminaarissa kertoessaan  Maailman ihanin tyttö – projektista. Siitä tutusta, josta olen monesti kuullut omissa voimauttavan opinnoissani, mutta josta aina ammennan jotain uutta.

Eilen avasin Suomen työnohjaajien (STOry) Osviitta -lehden. Kas vain – teemana ”Dialogisuus ilmiönä ja menetelmänä” Ensimmäisenä ahmin tarinan, jossa haasteltiin Jaakko Seikkulaa, psyykkisissä kriiseissä käytetyn avointen dialogien hoitomallin kehittäjää. Seikkulahan on ollut kehittämässä kovasti kiiteltyä Keroputaan mallia psykiatriseen hoitoon.

Koko artikkelia en nyt ryhdy siteeraamaan, mutta muutaman minua koskettaneen ajatuksen teille avaan.

Näissä kohtaamisissa sanat muuttuvat usein toissijaisiksi. Tärkeää on mennä lähelle ja katsoa toista silmiin. Tämä opn dialogin perusta. Kun minä reagoin kehollani, toinen ihminen ei voi olla vastaamatta. Kukaan ihminen ei jää sen ulkopuolelle. Se on niin pirullisen yksinkertaista ja siksi niin helppo ohittaa. Kun toinen ihminen tulee lähelle ja katsoo minua silmiin, minä tunnen sen koko ruumiissani.

Seikkula puhuu kommentissaan psykoottisten kohtaamisesta. Silti tuo toimii aina, kaikkien kanssa, jos pysähdymme kohtaamaan oikeasti. Myös Savolaisen Miina puhui sanojen väistymisestä kertoessaan, kuinka voimauttavan valokuvan menetelmä alkoi kehittyä aikoinaan. Kun hän työskenteli nuorena sosiaalikasvattajana Hyvösen lastenkodissa, hän halusi aidon yhteyden tyttöihin, joita sanat ovat pettäneet liian monta kertaa. Jotka eivät enää luottaneet sanoihin. Kamera ja kuva auttoi luomaan siltaa siinä tapauksessa, että valta käännettiinn toisinpäin – silloin, kun kuvaaja kysyi tytöltä, kuinka sinä haluat tulla kuvatuksi. Dialogiahan se!

Eikö dialogi myös tuo näkyviin konflikteja? Konflikteista ei pääse eteenpäin, elleivät ne tule esille. Alussa esille tuleminen usein suurentaa konfliktia. Sitten on tultava dialoginen käänne, joka muuttaa tilanteen kulkua. Usein se tapahtuu silloin, kun joku alkaa puhua aidosti omasta kokemuksestaan. Konflikteissa tarvitaan sellaisia tilanteita, joissa osapuolten tekemiin päättelyihin vaikuttavat tekijät tulevat kaikille avoimeksi.

Tämähän säikäyttää monesti. Tekee mieli vetää sanat takaisin, pyyhkiä edelliset hetket yli, peruuttaa – sitä kun kuvitteli, että dialogiin antautuminen kohentaa ja rakentaa ja luo hyvää. Niin se tekeekin, mutta usein hämmennyksen kautta. Se ei haittaa. Ei hämmennystä tai konfliktia pidä pelätä, vaikka se saattaa pelottavalta tuntuakin.

Ja kuinka yksinkertaista se onkaan puhua omasta kokemuksestaan. Ja toisaalta kuinka vaikeaa on ylittää se aloittamisen kynnys. Silti kannattaa kokeilla, opetella!

Jutussa oli monta helmeä ja nämä kaksi ovat vain satunnaisia poimintoja. Ne valaisivat päivääni.

– Kansanaho, Anne. Kohtaamisia Keroputaan mallista. Osviitta 1/14

RanskaEspanja2013 448 (2) ovi

 

 

 

Avainsanat: , , , , , ,

Se toimii

kirppis1Tiedättehän ne hullun kuuloiset tutustumisharjoitukset koulutusten alussa.
Keksi itsellesi eläimen tai kasvin nimi, joka alkaa samalla kirjaimella kuin etunimesi.
Esittäydy sillä!

Päivi Pelargonia
Tuija Tuomenkukka
Lasse Lumme

Anni Apina
Jaana Jänis
Leena Lokinpoikanen

Se toimii!

Tapaan töissä paljon uusia ihmisiä erilaisissa ryhmissä, eri kokoonpanoissa. En edes osaa arvioida, kuinka monta eri ihmistä olen tavannut liki kymmenen yrittäjävuoden aikana. Sitä ennen tein valmennushommia työsuhteessa ja tapasin samalla lailla väkeä. Kasvoja muistan paljon, mutta nimet katoavat helposti. Usein on vaikea palauttaa mieleen, missä koulutuksessa treffasimme.

Viime vuoden lopulla kiirehdin illansuussa yhteen Ylioppilaaukion reunalla olevaan rappukäytävään Helsingissä. Ovelle osui yhtä aikaa   hymyilevä, pitkä nainen. Kasvot olivat tutut. Missä tapasimmekaan. Aa- joo! Kaksi vuotta sitte, kun ohjasin yliopistollaryhmää osana isompaa koulutusta.

Eeva Elefantti!

Ihminen oli tuttu. Minä muistin heti nimen ja sen, missä olimme tavanneet.
Se erään ryhmäläisen ehdottaam, äkkiseltään lapsellinen  muistisääntö palautti heti nimen mieleen.

Hymyilyttää!

kukat

tuomi

Avainsanat: ,

Oivalluksen kynnyksellä. Ajattelijan kirja.

maalaussudenkorentoTommy Hellsten kiteyttää elämän ilmiöitä vuosi vuodella kirkkaammin. Tänä vuonna Hellsteniltä on ilmestynyt kaksi kirjaa, joista toisen hän on julkaissut  yhdessä vaimonsa Carita Hellstenin kanssa. Molemmista tuli heti minun kirjahyllyni tärkeitä kirjoja. Kauniita, kapeita ja täynnä painavia ja puhuttelevia sanoja. Ne sanat eivät ole valmiita totuuksia, vaan ajattelemaan ja tutkimaan kehottavia mietteitä, näkökulmia ja mielen lempeitä haasteita. Kumman tahansa kanssa voisin vaikka matkata viikoksi retriittiin. Aloittaa kunkin päivän poimimalla sattumanvaraisesti tai tarkoituksella jonkin osan tekstiä tai yksittäisen mietteen. Käyttää lopun päivää sen synnyttämien mielenliikkeiden tutkimiseen. Kirjoittamalla. Maalaamalla. Ajattelemalla.
Ehkä teenkin niin.

Oivalluksen kynnyksellä

OIvalluksenKynnykselläTommyn kiteyttämät mietelauseet Ihminen tavattavissa -sivulla Facebookissa ja Twitterissä kuuluvat melkeinpä päivittäin ajatteluhetkiini.   Verkossa ne synnyttävät myös polveilevia ja välillä kiihkeitäkin keskusteluja, sillä lukija kokee ja tulkitsee kiteytykset omalla tavallaan, omasta historiastaan käsin. Siinä, missä tviitit painuvat verkon uumeniin edellisten tieltä, jää tämä samanlaisista mietteistä koottu kirja elämään ja puhuttelemaan.

”Vaikeudet ja vastoinkäymiset opettavat meille enemmän kuin menestyminen ja onnistuminen”

Mietin oman elämäni vastuksia. Asioita, jotka ovat tuntuneet tapahtumahetkellä vastoinkäymisiltä. Entä nyt, kun muutama vuosi on kulunut – miltä ne nyt tuntuvat. Mitä olen löytänyt niistä? Mitä olen oppinut ítsestäni? Mita saanut? Olen näihin monesti itselleni vastannut ja löytänyt samalla paljon. Tätä voi pohtia yhä uudelleen, sillä sisäinen maailma on liikkeessä ja kertoo joka kerta kuunnellessa lisää siitä, mitä siellä on tapahtunut, mikä langanpää on solmiutunut ja muuttunut uudeksi ymmärrykseksi. Kun mietin menestyksen hetkiä, näen niidenkin arvon, mutta aivan toisenlaisen arvon. Enemmän olen oppinut vastuksista, vaikka en olisi niitä elämääni vapaaehtoisesti koskaan valinnutkaan.

”Syvyydessä on kaikki se, mikä pyrkii pintaan. Siellä on alitajuntamme, joka tahtoo meidän syntyvän yhä syvemmältä ja yhä uudestaan, siksi mitä olemme.”

Kirjan mietteet on ryhmitelty neljän teeman alle. Ne ohjaavat hallitsemisen sijasta ihmettelemään elämää, puhuvat yhteydestä itseen ja toisiin, kertovat pienuuden suuruudesta ja pohtivat rakkautta eri näkökulmista. Yhdellä virkkeellä tai useammalla. Syvyyksiin kutsuen – ja siksi niiden lukeminen vaatii aikaa. Kirjallisena pikaruokana kirjaa on turha tutkailla, ainakaan minun. Tällaiset tekstit ovat hiljaisuuden ja hitauden arvoisia.

Esipuheessa Tommy Hellsten toivottaa lukijalle hyvää matkaa omaan itseensä. Hyvä toivotus, sillä juuri sinne mietelauseet saattelevat.
Jos antaa niiden saatella.

Tommy Hellsten. Oivalluksen kynnyksellä. Minerva kustannus Oy. 2013.
Kirjan hinta (5.11.) on Bookyssa 20,40e (affiliate-linkki)

PS. Ajattelin kirjoittaa samaan postaukseen myös Tommy ja Carita Hellstenin yhteisestä Levollisuuden kirjasta. En kirjoita. Asia kerrallaan. Oivalluksen kynnyksellä-kirjasta tuli taas niin ravittu olo, että sen herättämiä sisäisiä kaikuja pitää kuunnella itsekin rauhassa. Monestko kerta oikein lieneekään. Hellstenin kirjoittamaa tekstiä ei voi ahnehtia.

Avainsanat: , ,

Lentävä matto!

kahvihetkiHeinäkuu 2013. Keitän mukillisen kahvia ja lorautan siihen tilkan maitoa. Istahdan ruokapöydän ääreen ja rapistelen ensimmäisen aukeaman esiin. Levollinen hetki. Koira haukahtaa ulkona, muuten on hiljaista. Kahvi höyryää ja lämmittelen käsiä mukin ympärillä. Kolea päivä helteen jälkeen.

Katse eksyy liinaan lehden alla. Seurailen sormellani turkoosin kankaan valkoisia aaltokuvioita. Dahlia. Sehän sen nimi on. Kuosi on jotain enemmän kuin vain yksi Anttilan valikoiman vaihtoehdoista. Se on samalla matka kuopuksen konfirmaatiokesään kaksi vuotta sitten. Rippileirivierailuun ukkosmyrskypäivänä. Koko kylätien tukkineiden, myrskyn kaatamien puiden ihmettelyyn. Juhlavalmisteluihin. Turkoosien kutsukorttien askarteluun. Valkoisten kangaskukkien ja pitsien liimaamiseen. Aurinkoiseen juhlapäivään. Kesätuuleen, joka lempeästi puhaltelee pihalle nostettujen pöytien koristekaisloja. Miehen turkoosin paidan sävyihin ja esikoisen  valkoisen paidan turkooseihin nappeihin. Samansävyisiin kukkakuvioihin omassa juhlamekossani. Ja takaisin näihin, nyt pöytää peittäviin Dahlia-kuvioihin. Kangasta kannoimme Anttilasta kotiin juhlapöytiä varten yli kymmenen metriä. Kappaverhon tuohon tarjoilupöydän yläpuolelle ompelin tästä samasta kankaasta.

Kahden vuoden aikana tyttären hiukset ovat muuttuneet vaaleista tummiksi ja  ulkonäkö muutenkin tyttösestä aikuiseen suuntaan. Peruskoulu on vaihtunut ensin lukioon ja sitten valokuvausalan oppisopimukseen mainostoimistossa.  Elämä kulkee eteenpäin, mutta muistot lennättävät voimahetkiin. Saavat hymyilemään. Mikä tahansa arjen esine voi toimia lentävänä mattona. Tänään se oli tämä Dahlia. Sen kuosi ja kuviot vievät minut aina kahden vuoden taakse ja saavat hymyilemään. Oi elämä – oi kauneus!

Avainsanat: ,

Ehditkö aistia?

tuomiSe aukaisee sielun salaiset lukot. Tuomen tuoksu!

Sunnuntaina se tapahtui. Kerrostalon sisäpihalla aika tuntui pysähtyvän, kun tajusin että tuomi tuoksuu! Mikä tuossa tuoksussa onkaan. Se on kuin avain johonkin sielun salaisiin lukkoihin. Se raottaa jotain, mihin löydän yhteyden vain harvoin. En osaa sanoa, mitä se maaginen oikein on. Kaikki aika on yhtä aikaa läsnä ja aistit heräävät.

Elämä on enemmän, kun on aikaa pysähtyä aistimaan.

Avainsanat: , ,

Silitysmeditaatiota

silitys4

silitys2

silitys1

Silitin tänään. Silitin varmaan kolme tuntia. Silitin ison pinon keittiöpyyhkeitä. Kaikki puhtaana olevat kangaspaitani. Muutamat puuvillahousut ja pari hametta. Silitin muutakin. Silitin hitaasti ja huolella. Ei ollut kiirettä mihinkään. En päästänyt keskeneräisiä asioita vaivaamaan mieltä ja kiirehtimään tekemistä. Päinvastoin silitin pois mielipahaa ja alakuloa.

Ennen olen ollut laiska silittäjä. Olen jopa inhonnut sitä jonnin joutavana hitaana puuhana ja ostanut sen takia rypistymättömiä trikoopaitoja neuleiden ja jakkujen alle. Siitä olen tinkinyt, kun on ollut kiire – kiire – kiire. Olen silittänyt vain sen, mikä on ollut pakko silittää. Useimmiten ne keittiöpyyhkeet ovat sellaisia semiryppyisiä puhtaanakin. Narulle oiottuja ja siihen kuivuneita. Vaan mikä nautinto on hypistellä silitettyä, taiteltua ja vielä lempeän lämmintä pyyhkeen pintaa. Tuoksuvaa.

Tuoksu tuli Durancen silitysvedestä, jonka ostin kesällä Kanavan Kunkusta, Vääksystä. Tähän saakka tuo kympin verran maksanut litran pullo on odottanut pyykkikaapissani. Mutta voi, nyt kun otin sen käyttöön olen aivan hullaantunut. Tuoksuva aistinautinto, lempeä sellainen yhdessä pyykin lämmön kanssa vei melkein nirvanaan. Käden hidas liike silitysraudan kahvassa tuuditti levolliseen oloon. Se silitysvesi jätti myös ihastuttavan tuoksun leijumaan ilmaan. Mies tuli kotiin ja kulki kodinhoitohuoneen läpi. Kysyi
”Mikä hyvä täällä tuoksuu?”

Tänään olin toiminnallisen meditaation tarpeessa.
Siinä palveli silittäminen.
Sillä, kuten millään muullakaan asialla ei ole yhtä ja ainoaa merkitystä.
Hyvää tai huonoa. Myönteistä tai vastenmielistä.
Tilanne ja asiayhteys ratkaisee.

PS. Tätä ihanaa Durancea saa myös täältä omasta kotipitäjästä, Ristiinan Wanhan Martan kaupasta. Nettikauppakin on!

Avainsanat: , , ,

Kahta vain joululahjaa

Välttelen iskelmätähtien ohuttunnelmaisia joululevyjä ja joulukonsertteja. Kartan tekemällä tehtyjä joulujuttuja. Olen viime vuodet pyrkinyt sellaiseen joulun rakentamiseen, jossa valmistelujen määrä, tahti ja intensiteetti tukevat rauhoittumista ja hiljentymistä. Tunnelma ja sisäinen rauha ei synny ulkoisista asioista. Vaikka ympäristö olisi kuin joululehdestä, sisin voi olla levoton, uupunut ja vihainen. Lepattaa ja olla raivoissaan.

AIKA VÄHÄN

Tytär sanoi aamulla, että oikeastaan joulutunnelmaan tarvitaan ulkoisesti aika vähän.
”Paljon kynttilöitä ja siistiä.”
Niin se on. Jos osaa pysähtyä itsensä ja sisimpänsä äärelle.

Niin päin sen pitäisi mennä. Kun on vaalinut sisintään niin, että rauhalle on tilaa, voi laittaa ulkoisia asioita sen verran kuin sopivalta tuntuu.

Tottahan minä rakastan kauniita asioita. On mukava laittaa jpulupöytään servetit kauniisti ja kattaa ikivanhat Arabian raitalautaset. Nostaa joulutähti pöydän päähän. KUivata kattilat yhtenä vuonna hankkimillani, vain jouluna käytössä olevilla punaraitaisilla  käsipyyhkeillä.

MUTTA

Niillä ei ole hitonkaan virkaa, jos mieltä riepottaa.

Tänä vuonna aloitin rauhoittumisella, hiljentymisellä. Tällä viikolla, puolivahingossa. Sain Kirsi-ystävältä nimen Jarkko Ahola, jonka joululevy Ave Maria johdatti minut oleellisen ääreen. En sitä osaa sanoa, että millä askelilla sinne pitäisi kulkea. Opettelen itsekin. Juuri nyt on kuitenkin rauha.

 

MIELENRAUHAA

Aholan tulkinnoista on löytynyt jo monta rakasta. Kassu Halosen uusi Mielenrauhaa on se, jonka sanoja haluan jakaa teille. Rivitykset ja riimien rytmitykset voivat olla ihan miten sattuu. Sorry siitä.
Fiiliksen lähetän mukana ajatuksissani.

Kahta vain joululahjaa 
Kahta vain mä toivoisin
Vain pientä hetken hengähdystä
ja mielenrauhaa tietenkin
Mä toivon vain, vain joulun taikaa
et sydän ois 
ees hetken aikaa huoleton
ja joulu tois 
tuon hetken toivon
Jos myötä tuon yötuulen laulan
Joulu tois taas mielenrauhan rahtusen 
maailmaan sekavaan
Miksi toivoisin mä kultaa, lisää turhaa rihkamaa
Toisko nuo tuon levon hetken 
armahduksen kaltaisen
Mä toivon vain, vain joulun taikaa
et sydän ois 
ees hetken aikaa huoleton
Ja joulu tois tuon hetken toivon
Jos myötä tuon yötuulen laulan
Joulu tois taas mielenrauhan rahtusen
maailmaan sekavaan

Hyvää joulun odotusta!

Avainsanat: , , ,

Ilon palleroita

Kun otimme vuosi sitten kissan, meillä ei ollut aikomustakaan teettää sillä pentuja. Tarkoitus oli leikkauttaa Minni ensimmäisen kiiman jälkeen. Yksi kun suositteli aikaisempaa ja toinen myöhäisempää leikkausaikaa. Siskon perheen kissan kasvu ja kehitys hiukan häiriytyi aikaisesta leikkaamisesta. Minä sitten tuumin, että siirretään tuonnemmaksi. Leikkautetaan sitten vuoden vanhana.

Vaan kuinka kävi, kiima koitti ja karmea yöllinen ulvonta alkoi. kaivauduimme tyynyjen alle sitä pakoon ja päätimme kestää urhoollisesti. Eräänä päivänä kissa sitten karkasi poissaollessamme. Murtautui ulos puskemalla makuuhuoneen hyttysverkon irti ja pujottautumalla nurkasta pihan puolelle. Sen verkon puinen raami oli pienillä nauloilla naulattu kiinni karmiin.

Kesällä syntyi viisi virkeää, harmaata pentua.

Vaikka pentue tässä sisällä meinasi välillä viedä hermot, se toi myös valtavasti iloa. Sellaista, jota en osannut odottaakaan. Lystikkäitä kisoje pitkin sohvan selkänojia. Painia kaksin ja koko joukolla. Jonotusjärjestyksiä ruokakupeilla. Murinaa ja kehräystä. Pörröisiä häntiä ja uneliaita silmiä. Kissaviisikko vilisti pitkin koti kuin pehmokavioinen ponilauma.

Nyt kun pennut ovat kotiutuneet uusiin perheisiinsä, ilo senkun jatkuu. Yhdestä eli Väinö-pennusta emme ole kuulleet ”Onnellisesti perillä Keski-Suomessa”- terveisten jälkeen – muista sitten eemmän. Kiitos sosiaalisen median, saamme valokuvia ja kuulumisia. Vantaalle ystävän perheesen muuttaneen kissakaksikon, Helmin ja Nepun, luona olen jo piipahtanut. Duo haisteli laukkuni ja lahkeeni tarkkaan ja parkkeeraasi illalla kerälle nukkumaan pyykkipussini päälle.

Vantaalle lähteneen ja nyt jo Helsinkiin muuttaneen Miskan herkkua on isännän mukaan uuniseiti. Miska on opettanut perheen vanhemmankin kissan ymmärtämään saman herkun päälle. Miska on kunnostautunut myös astianpesukoneena. Uuden kodin tunnelmista olemme saaneet lystikkäitä terveisiä FB-kuvien kautta.

Sofia ”Sohvi” puolestaan asustaa Savonlinnassa. Punnitsee itseään keittiövaa´alla, taistelee sitkeästi valjaisiin pukemista vastaan ja poseeraa sietämättömän suloisena emäntänsä kameralle. Sohvi on erityisen innokas tunkemaan itseään mitä kummallisempiin paikkoihin: lankapusseihin, lasikulhoihin, leipäkoreihin ja kylmillään olevan uunin uumeniin.

Pennut siis syntyivät, vaikkei toivottu tai  tilattu.
Oheistuotteena tuli jatkuva ilon virta, joka sen kun pulppuilee, vaikka pennut asuvat mikä missäkin.
Aina et voi siis tietää, mitä iloosi tarvitset tai mistä sitä eniten syntyy. Joskus ilo tulee elämään valepuvussa, yrittää sujuttautua puolivarkain. En minäkään tätä pitkin syksyä jatkuvaa ilon virtaa arvannut etukäteen.

Kiitos, kiitos, kiitos.

Avainsanat: , , ,

Muisto laiskasta lauantaista Hangossa

Olen kirjoitellut viime kuukausina paljon, mutta kaikkialle muualle kuin tähän blogiin. Arkistoja selatessa löysin elokuisen, julkaisematta jääneen tekstin, joka oli alunperin tänne tarkoitettu. Lennähdin sitä lukiessani Hangon lämpöön, raukeuteen ja rentouteen. Sanat virittivät Hangossa kokemani voimauttavat tunnelmat ja tunteet. Onhan niin, että mielemme ei erota, tapahtuuko meille jokin asia todella vai kuvittelemmeko sen voimallisesti todeksi. Minä käynnistin tämän päivän piipahtamalla voimapaikassani Suomen etelässä. Entäs sinä?

Meri kimmeltää niin, että silmissä säkenöi. Kävelen kuumaa, pehmeää hiekkaa pitkin Bellevuen kulmauksesta kohti Pientä Mäntysaarta. Tytär juoksee edellä koiran kanssa hiukset tuulessa liehuen. Mies kävelee vieressä kengät kädessä.

Marsalkan maisema

Mannerheimin perustama kahvila oli nimeltään Cafe Africa. Marsalkka itse asui viereisellä saarella. Nyt paikka tunnetaan Neljän tuulen tupana. Olemme täällä toista kertaa aviomiehen kanssa. Emnsimmäinen kerta oli vuonna 1989, ensimmäisebnä hääpäivänämme. Kaksikymmentäkaksi vuotta sitten. Tytären kanssa olen käynyt monena kesänä, nyt olemme porukalla. Vanhat vieraskirjat ovat jossain kaupungin kokoelmissa. Yhdestä niistä löysin toissakesänä meidän, nuoren avioparin signeerauksen. Otin siitä valokuvan.

Lounaan jälkeen piiloudumme Tupaa ympäroivien kallioiden kainaloon ja kuuntelemme lämmintä kesätuulta kaikilla aisteillamme. Kaukana merellä pörräävät vesiskootterit. Niiden ääni kuuluu vain vaimeana.  Koira nostaa kuonon tuulta vasten ja nauttii tuulen puhalluksesta sekin.

Villa Tellina

Kävelemme takaisin Villa Tellinaan, jonka kallioilla loikoilemme sinivalkoisen picnic-vilttimme päälllä vielä hetken. Bigi-emäntä käy ystävällisesrti häätämässä äänekkäät kaljakaverukset Tellinan kalliolta ja muistuttaa yksityisalueesta. Olemme ensimmäistä kertaa Villa Tellinassa, sillä vakiopaikkamme Villa Solgård on täynnä.  Hiukan ikävöimme Tähtikujan rauhaisaa tunnelmaa ja isännän leppoisaa olemusta. Silti nautimme Tellinan parvekkeiden merinäkymistä ja vaatimattomien, mutta viehkeiden huoneiden viipyilevästä tunnelmasta. Me viis veisaamme siitä, että suihkut ja vessat ovat yhteiset ja käytävässä, tapetit vaikuttavat vanhahtavilta ja päiväpeitot ovat peräisin 1970-luvulta. Mikään ei voita sitä tunnelmaa, joka syntyy kun aurinko paistaa piparkakkureunaisen verhon läpi huoneeseen. Tuuli leyhyttää verhoa laiskasti. Minä kävelen valoisaa käytävää ja kuvittelen vuosikymmenien aikana täällä käyneitä vieraita, joista monet ovat palanneet yhä uudelleen.

Alakerran respassa Isäntä Antti Haahti kertoo Tellinan vuosikymmenistä. Hänen vanhempansa aloittivat täysihoitolatoiminnan. Kuvittelen aikoja, jolloin täysihoitovieraat tulivat aamiaisen lisäksi lounaalle, päiväkahville, päivälliselle ja iltateelle. Silloin talossa oli vielä monta kokkia.

Ne muut villat

Näiden päivien aikana kävelemme Appelgrenintietä edestakaisin ja kylpyläpuiston katuja ja kujia sikin sokin. Arvailemme keskenämme viehkojen villojen tarinoita ja haaveilemme kesästä Hangosta. Koko kesästä, ihan niinkuin ennen vanhaan, kun tänne tultiin jo varhain keväällä ja täältä lähdettiin vasta kesän kallistuessa loppuun.  Jostain luin, että D`Angleterre olisi ollut joskus pensionaatti. En sitten tiedä onko se totta. Tuo Bellevuekin on niin kaunis. Miltähän siellä näyttää nykyään sisältää. Tekisi niin mieli päästä kurkistamaan sisään villaan jos toiseenkin. Kuka tahtoisi meidät vaalimaan villaansa yhden kesän ajaksi – tai vaikka kuukaudeksi? Tai edes viikoksi? Leikittelemme ajatuksella, että entäpä jos joku vain tahtoisi lahjoittaa hetken verran villatunnelmaa tai tarjoaisi sitä syystä taikka toisesta erityisen edullisesti. Tytär haaveilee salaisesta Hangon tädistä, joka äkkiä testamenttaa huvilansa hänelle – tiedättehän nuo tarinat Amerikan tätien yllätysperinnöistä. Kyllähän sitä maailmassa kaikenlaista tapahtuu.

Nyt olen taas tankannut sieluani ja mieltäni Hangon auringolla, sen kallioiden lämmöllä, meren kimmellyksellä, sirkkojen sirityksellä, ruusujen tuoksulla ja villojen viehkeydellä.  Aistin sen kaiken vielä moneen kertaan kymmenistä valokuvista, joihin palaan talven aikana. Kun suljen silmäni, voin kuvitella lämmön kiipeävän jalkapohjista koko kehoon. Voimaudun ja voin hyvin, vaikka ulkona sataisi räntää vaakasuoraan. Ihana, rakas Hanko!

Avainsanat: , , , , , , , , ,
Mainokset