Avainsana-arkisto: puutarha

PUUTARHASSA KASVAA  KÄRSIMYSHEDELMÄ

puutarha2.jpgVeli Thoddoo Inn –majatalon katoksen kattoa peittää joka suuntaan kurkotteleva, sormilehtinen kasvi. Kun kasvin lehti kasvaa tarpeeksi isoksi, se halkeaa kolmeksi haaraksi. Sitä halkovat eri suuntiin haarautuvat lehtiruodot, joista haarautuu yhä uusia pienten lehtiruotojen polkuja.

Lehtien lomassa pilkottavat hedelmät ovat reilun sitruunan kokoisia. Niiden yläosassa on limenvihreällä pohjalla harvassa, mutta säännöllisesti valkoisia täpliä, jotka tihentyvät alaspäin. Hedelmän alaosa on epätasaisen valkoista kuviota. Katon reunoilla roikkuvat hedelmät ovat vielä raakoja. Kypsyessään niistä tulee keltaisia. Meillä Suomessa ne myydään mustina ja kurttuisina.

Passion-hedelmä. Ei ihme, etten vuosi sitten tunnistanut niitä hedelmäkorissa. Nyt tiesin jo ja opastin (muka) asiantuntevasti miestäkin tunnistamaan isoja valkovihreitä joulupalloja muistuttavia hedelmiä.

hedelmä.jpg

Extending in every direction, a palmate plant is covering the roof of Veli Thoddoo Inn. After growing big enough, the leaf of this vine splits into three lobes with furcate veins, branching again and again into new paths of tiny veins.

The fruit, gleaming between the leaves, are the size of large lemons. On the upper part of the fruit, there are scarce, white spots, regularly condensing downwards. The lower part has an uneven, white pattern. The fruit dangling on the edge of the roof are still unripe. When ripened, they become yellow. In Finland, they are sold black and wrinkly.

Passion fruit. No wonder I did not recognize them in a fruit basket last year. This time I knew them and, like an (alleged) expert, also guided my husband to identify these fruit, resembling large white-green christmas boules.

 

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , ,

Pala maata ja taivasta Tiinan puutarhassa

Pala maata ja taivasta – kukkia ja taidetta neljällä hurmaavalla pihalla. Siitä kirjoitin eilen. Nyt kirjoitan toisesta pihasta, jolla kerkisimme ennen sateen alkua sunnuntaina piipahtaa. Kylliäisen Tiinan piha on sellainen ideailotulitus. Vanhojen tavaroiden oivaltavaa uusiokäyttöä ja huoletonta rehevyyttä monella tavalla.

Mitäpä tätä selittämään. Hyvä mieli leviää ja alkaa hymyilyttää kuvia katsoessa. Että olet keksinytkin! Mikä pyykinkuivausteline! Ja aijai, että aita voikin näyttää talon seinältä. Onpas kiva tapa ripustaa avaimet koristeeksi. Ja nuo terrakottaruukkujen pinot.  Entäs sitten tuo vihreyden keskelle johtava laattapolku. Tai vanhoista puntaiilistä tehdyt kasvimaan rajaukset. Ihanuuksien puutarha. Kertakaikkiaan.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Avainsanat: , , , ,

Puutarhatarinoita

vuorenkilvetOlen vähän laiska puutarhuri. Unelmat ja ajatukset ovat kyllä suuria, mutta toteutus kulkee pienemmässä mittakaavassa. Juttu ei kuitenkaan ole se, että minulla olisi erityinen esittelypiha, ehei. Kaikkea muuta. Juttu piilee tarinoissa ja muistoissa. Minulla on tarinapiha. Kuulkaas tätä.

Herttavuorenkilpi- penkkimme sai alkunsa anopin lahjoittamista vuorenkilven aluista. Me kuljetimme ne Keski-Suomesta Kannonkoskelta miehen kotipaikalta. Ensimmäisten tuomisesta on kohta kymmenen vuotta. Sittemmin olemme kuskanneet pari pikkuista nyssäkkää lisää. Vuorenkilpipenkki on laajentunut ja alkaa näyttää yhä komeammalta.Myös joka kevät komeasti ja määrätietoisesti mullasta kohoava ruohosipuli on Kannonkoskelta, Nelly-anopilta peräisin kuten koiratarhan verkkoa pitkin vuosi vuodelta runsaampana kiipeilevä humalakin. Ja niin on tottapuhuen aika moni muukin perenna.

Rodoistutukset taas ovat saaneet alkunsa miehen pitämältä pajukursilta. Tilaaja Puutarhaliitto lahjoitti ensimmäisen rodon, joka onkin se suurin pensas kotitien varressa. Uusia on useampi. Tänä keväänäkin istutimme yhden. Vaikka kukittamisessa onkin hiukan ongelmia, sykähdyttää pikkuisen rodometsämme alkuperä yhä uudelleen.

Raparperien alut antoi äitini. Juuri nyt ne puskevat lehtiä ja varsia niin, että silmissä vilisee. Kohta pääsen leipomaan piirakkaa. Siskon kukkapenkistä taitaa olla kotoisin ihanan iänikuinen akileija, jota aikoinaan kasvoi lapsuuskodin navetan ikkunan alla. Sitä ihmettelin kymmenvuotiaana. Lapsuuteen liittyy myös särkynyt sydän. Kukat olivat minusta ihmeellisen kauniita ja nimi – siinä oli elämän draaman aineksia. Kivien päällä majailevat mehikasvit ovat kotoisin kahden naapurin pihalta, ihan luvan perästä. Päivi- ystäväni istutti toista ruukkuihin ja lahjoitti mukaan. Pekka puolestaan tarjosi meille lisäksi mukaan kurttulehtiruusun alkuja. Siinä nuo kasvavat portaan pielessä jo ties kuinka monetta vuotta. Punalehtinen onnenapila eli pihakäenkaali kotiutui Kenkäveron keväiseltä perennanvaihtotorilta. Muistan vielä sen päivän aurinkoisen säänkin.

Pihamme on täynnä puutarhatarinoita. Se on jotain enemmän kuin aikakauslehtikelpoiset istutukset ja vimpan päälle hienot ja hyvin kitketyt mallipenkit. Pihallamme on muistoja tapahtumista, hetkistä, ihmisistä. Siellä on tunnelmia ja tunteita, elämän makua. Sieltä löytyy anopin hymy ja lämmin sydän. Äidin läsnäolo ja lapsuusvuosien unelmat ja ihmettelyn aiheet. Se merkitsee elämän eri kerroksia ja vuosien kulkua.

Avainsanat: , , ,
Mainokset