Aihearkisto: kiireettömyys

Väriterapiaa viikonloppusunnuntaina

Aamiainen Aamiainen2Aamiainen1

 

 

Mainokset
Avainsanat: , , ,

Lentävä matto!

kahvihetkiHeinäkuu 2013. Keitän mukillisen kahvia ja lorautan siihen tilkan maitoa. Istahdan ruokapöydän ääreen ja rapistelen ensimmäisen aukeaman esiin. Levollinen hetki. Koira haukahtaa ulkona, muuten on hiljaista. Kahvi höyryää ja lämmittelen käsiä mukin ympärillä. Kolea päivä helteen jälkeen.

Katse eksyy liinaan lehden alla. Seurailen sormellani turkoosin kankaan valkoisia aaltokuvioita. Dahlia. Sehän sen nimi on. Kuosi on jotain enemmän kuin vain yksi Anttilan valikoiman vaihtoehdoista. Se on samalla matka kuopuksen konfirmaatiokesään kaksi vuotta sitten. Rippileirivierailuun ukkosmyrskypäivänä. Koko kylätien tukkineiden, myrskyn kaatamien puiden ihmettelyyn. Juhlavalmisteluihin. Turkoosien kutsukorttien askarteluun. Valkoisten kangaskukkien ja pitsien liimaamiseen. Aurinkoiseen juhlapäivään. Kesätuuleen, joka lempeästi puhaltelee pihalle nostettujen pöytien koristekaisloja. Miehen turkoosin paidan sävyihin ja esikoisen  valkoisen paidan turkooseihin nappeihin. Samansävyisiin kukkakuvioihin omassa juhlamekossani. Ja takaisin näihin, nyt pöytää peittäviin Dahlia-kuvioihin. Kangasta kannoimme Anttilasta kotiin juhlapöytiä varten yli kymmenen metriä. Kappaverhon tuohon tarjoilupöydän yläpuolelle ompelin tästä samasta kankaasta.

Kahden vuoden aikana tyttären hiukset ovat muuttuneet vaaleista tummiksi ja  ulkonäkö muutenkin tyttösestä aikuiseen suuntaan. Peruskoulu on vaihtunut ensin lukioon ja sitten valokuvausalan oppisopimukseen mainostoimistossa.  Elämä kulkee eteenpäin, mutta muistot lennättävät voimahetkiin. Saavat hymyilemään. Mikä tahansa arjen esine voi toimia lentävänä mattona. Tänään se oli tämä Dahlia. Sen kuosi ja kuviot vievät minut aina kahden vuoden taakse ja saavat hymyilemään. Oi elämä – oi kauneus!

Avainsanat: ,

Ehditkö aistia?

tuomiSe aukaisee sielun salaiset lukot. Tuomen tuoksu!

Sunnuntaina se tapahtui. Kerrostalon sisäpihalla aika tuntui pysähtyvän, kun tajusin että tuomi tuoksuu! Mikä tuossa tuoksussa onkaan. Se on kuin avain johonkin sielun salaisiin lukkoihin. Se raottaa jotain, mihin löydän yhteyden vain harvoin. En osaa sanoa, mitä se maaginen oikein on. Kaikki aika on yhtä aikaa läsnä ja aistit heräävät.

Elämä on enemmän, kun on aikaa pysähtyä aistimaan.

Avainsanat: , ,

Silitysmeditaatiota

silitys4

silitys2

silitys1

Silitin tänään. Silitin varmaan kolme tuntia. Silitin ison pinon keittiöpyyhkeitä. Kaikki puhtaana olevat kangaspaitani. Muutamat puuvillahousut ja pari hametta. Silitin muutakin. Silitin hitaasti ja huolella. Ei ollut kiirettä mihinkään. En päästänyt keskeneräisiä asioita vaivaamaan mieltä ja kiirehtimään tekemistä. Päinvastoin silitin pois mielipahaa ja alakuloa.

Ennen olen ollut laiska silittäjä. Olen jopa inhonnut sitä jonnin joutavana hitaana puuhana ja ostanut sen takia rypistymättömiä trikoopaitoja neuleiden ja jakkujen alle. Siitä olen tinkinyt, kun on ollut kiire – kiire – kiire. Olen silittänyt vain sen, mikä on ollut pakko silittää. Useimmiten ne keittiöpyyhkeet ovat sellaisia semiryppyisiä puhtaanakin. Narulle oiottuja ja siihen kuivuneita. Vaan mikä nautinto on hypistellä silitettyä, taiteltua ja vielä lempeän lämmintä pyyhkeen pintaa. Tuoksuvaa.

Tuoksu tuli Durancen silitysvedestä, jonka ostin kesällä Kanavan Kunkusta, Vääksystä. Tähän saakka tuo kympin verran maksanut litran pullo on odottanut pyykkikaapissani. Mutta voi, nyt kun otin sen käyttöön olen aivan hullaantunut. Tuoksuva aistinautinto, lempeä sellainen yhdessä pyykin lämmön kanssa vei melkein nirvanaan. Käden hidas liike silitysraudan kahvassa tuuditti levolliseen oloon. Se silitysvesi jätti myös ihastuttavan tuoksun leijumaan ilmaan. Mies tuli kotiin ja kulki kodinhoitohuoneen läpi. Kysyi
”Mikä hyvä täällä tuoksuu?”

Tänään olin toiminnallisen meditaation tarpeessa.
Siinä palveli silittäminen.
Sillä, kuten millään muullakaan asialla ei ole yhtä ja ainoaa merkitystä.
Hyvää tai huonoa. Myönteistä tai vastenmielistä.
Tilanne ja asiayhteys ratkaisee.

PS. Tätä ihanaa Durancea saa myös täältä omasta kotipitäjästä, Ristiinan Wanhan Martan kaupasta. Nettikauppakin on!

Avainsanat: , , ,

Sielu kutsuu – kuuntelen!

Sielu ei pääse vaikuttamaan elämäämme, jos meillä ei ole kykyä kuunnella sitä. Sielulle tekee hyvää luovuttaa. En tarkoita luovuttamisella periksi antamista ja epätoivoon vaipumista. Tarkoitan sitä, että asettaa elämänsä joka päivä, yhä uudestaan, itseään suurempiin käsiin. Elämmekö hyväntahtoisessa vai pahantahtoisessa maailmankaikkeudessa?

Jos maailmankaikkeus on hyväntahtoinen, asiani ovat aina hyvin. Asiani ovat hyvin siitä huolimatta, että juuri nyt kohtaan vaikeuksia ja kärsin. Jos asetan elämäni hyvän maailmankaikkeuden käsiin, se alkaa kuljettaa minua niin, että elämäni kehkeytyy parhaalla mahdollisella tavalla.

Tommy Hellsten kirjoittaa näin viime syksynä ilmestyneessä kirjassaan Ajan takaa, kauemmas katsomisen taidosta (Kirjapaja 2011). Sain sen arvostelukappaleen – taisi olla samoihin aikoihin, kun jalkani leikattiin vuosi sitten lokakuussa. Kirja unohtui, kun taiteilin kipsatun jalan, leikkausinfektion, sairaalaviikkojen, avohaavan hoidon, alipaineimuhoidon, kyynärsauvojen, kaksi kuukautta kestäneen varauskiellon, ihosiirron ja sen hitaasti liikkeelle lähteneen paranemisen, napapiikkien, viikosta toiseen jatkuneen haavahoidon, yhä uusien lääkärikäyntien, fysioterapian, LPG-hoidon, vakuutusyhtiön ja kelan papereiden keskellä.

Lopulta luin sen ja huokasin

Ajan takaa osoittautui kurssikirjaksi, joka tuli postilaatikkooni käytännön kenttävaiheen alkaessa. Sielu oli kutsunut minua tällä kertaa järeästi. Tätä kutsua ei voinut ohittaa. Hellsten sanoitti tekstissään sitä, mitä käytännössä elin. Elämä pakotti minut kääntämään kasvot itseni puoleen. Tai ei, ei se pakottanut – se tarjosi tilaisuuden. Vaikka olin oppinut kuuntelemaan sieluni puhetta jo aiemmin, sain nyt tilaisuuden keskittyä siihen aidommin, enemmän ja hartaammin.

En voinut ajaa autoa enkä pystynyt tekemään töitä, koska en päässyt liikkeelle. Tuskailin sitä, miten valtavat määrät töitä jouduin peruuttamaan, murehdin taloutta ja pelkäsin katastrofia. Ja terveys, siitä minä vasta huolissani olinkin. Kävelenkö enää kunnolla? Nopeatempoiselle ihmiselle elämä oli hidasta, mutta juuri hitaudessa piili merkityksiä.

Kaikki hyvin

Kun katson kulunutta vuotta taaksepäin, niin näen, miten kaikki oli lopulta oikein hyvin. Vaikka töiden peruminen oli taloudellisesti kova kolaus, kaikki meni lopulta kuvittelemaani paremmin. Niin tapaturman hoito kuin talouskin pyöri tavoilla, joita en olisi osannut itse suunnitella. Minulle järjestyi loistava terveyskeskuslääkäri jälkivaiheiden hoitoon ja sain hyvääkin paremmat fysioterapeutit avuksi jalan kuntoutukseen.

Jalan paranemisessa tuli takapakkeja ja ympärillä olevia ihmisiä kaikki toipumisen vaiheet ja peruutusvaiheet ihmetyttivät ja kauhistuttivat. Suurimman osan aikaa minulla oli kumman levollinen olo. Totta kai tuskastuin, kun sairaalassa oksensin vahvojen kipulääkkeiden takia ja kun toipuminen venyi. Lopulta tämä kaikki oli kuitenkin hyvin pientä.  Vaikka neljännesvuosi menikin työn puolesta harakoille, minun henkeni ei  ollut vaarassa. Minulla oli tilaisuus pohtia rauhassa työni painopisteitä ja rajauksia. Asiakkuuksiin tuli hiukan muutoksia: jotain jäi pois ja toista, enemmän minun oloistani, tuli tilalle. Nämä muutokset veivät työtä entistä enemmän itseni näköiseen suuntaan. Uskon sielun ohjanneen minua yhä enemmän elämäni tarkoitusta kohti. Sielu puhutteli ja kutsui tarkistamaan reittiä. Muutokset eivät olleet suuria, mutta ne olivat selkeyttäviä. Elämä kantoi ja minusta tuli taas piirun verran rennompi ja rauhallisempi.

Kiteytysten kirja

Kirja osui eteen oikeaan aikaan – enkä totta puhuen usko sen olevan sattumaa, vaan suurta tarkoituksenmukaisuutta. Minulle Ajan takaa on kiteytysten kirja, joka kirkasti neljännesvuoden mittaisen kokemuksen merkitystä. Vaikka oivaltaisin itse kuinka paljon asioita, on tarpeen peilata kokemuksia ja oivalluksia toisten ihmisten nostamista peileistä.

Ajan takaa on kirja, johon tartun yhä uudelleen. Vaikka sivuja on vähän, asia on täyttä ja maukasta. Kappaleita pitää tutkia ja käännellä mielessään. Kysyä, mitä tämä minulle merkitsee. Tätä kirjaa ei hotkita nopeasti, vaan se vaatii aikaa – ihan niinkuin sielun puheen kuuntelukin. Kirjan äärelle on pysähdyttävä. Onneksi!

Tommy Hellstenin tapa kytkeä arjen elämän ilmiöitä ja havaintoja laajempiin kysymyksiin ja elämän syvään filosofiaan koskettaa. Hän kirjoittaa asioista taitavasti sekä ihmisen että maailmankaikkeuden mittakaavassa. Hän kuvaa luontaista isomorfiaa, rakenteiden yhtäläisyyttä, samanmuotoisuutta monessa eri tasossa ja auttaa lukijaakin yhdistelemään asioita ja tulkitsemaan ympärillä sykkivää elämää.

Ajan takaa on melkein kuin hartauskirja. Hellsten kirjoittaa elämästä ja elämä on pyhää. Pyhän äärelle kuuluu hartaus. Harras hiljaisuus ja pohdiskelu.

Kiitos kirjasta!

Avainsanat: , ,

Muisto laiskasta lauantaista Hangossa

Olen kirjoitellut viime kuukausina paljon, mutta kaikkialle muualle kuin tähän blogiin. Arkistoja selatessa löysin elokuisen, julkaisematta jääneen tekstin, joka oli alunperin tänne tarkoitettu. Lennähdin sitä lukiessani Hangon lämpöön, raukeuteen ja rentouteen. Sanat virittivät Hangossa kokemani voimauttavat tunnelmat ja tunteet. Onhan niin, että mielemme ei erota, tapahtuuko meille jokin asia todella vai kuvittelemmeko sen voimallisesti todeksi. Minä käynnistin tämän päivän piipahtamalla voimapaikassani Suomen etelässä. Entäs sinä?

Meri kimmeltää niin, että silmissä säkenöi. Kävelen kuumaa, pehmeää hiekkaa pitkin Bellevuen kulmauksesta kohti Pientä Mäntysaarta. Tytär juoksee edellä koiran kanssa hiukset tuulessa liehuen. Mies kävelee vieressä kengät kädessä.

Marsalkan maisema

Mannerheimin perustama kahvila oli nimeltään Cafe Africa. Marsalkka itse asui viereisellä saarella. Nyt paikka tunnetaan Neljän tuulen tupana. Olemme täällä toista kertaa aviomiehen kanssa. Emnsimmäinen kerta oli vuonna 1989, ensimmäisebnä hääpäivänämme. Kaksikymmentäkaksi vuotta sitten. Tytären kanssa olen käynyt monena kesänä, nyt olemme porukalla. Vanhat vieraskirjat ovat jossain kaupungin kokoelmissa. Yhdestä niistä löysin toissakesänä meidän, nuoren avioparin signeerauksen. Otin siitä valokuvan.

Lounaan jälkeen piiloudumme Tupaa ympäroivien kallioiden kainaloon ja kuuntelemme lämmintä kesätuulta kaikilla aisteillamme. Kaukana merellä pörräävät vesiskootterit. Niiden ääni kuuluu vain vaimeana.  Koira nostaa kuonon tuulta vasten ja nauttii tuulen puhalluksesta sekin.

Villa Tellina

Kävelemme takaisin Villa Tellinaan, jonka kallioilla loikoilemme sinivalkoisen picnic-vilttimme päälllä vielä hetken. Bigi-emäntä käy ystävällisesrti häätämässä äänekkäät kaljakaverukset Tellinan kalliolta ja muistuttaa yksityisalueesta. Olemme ensimmäistä kertaa Villa Tellinassa, sillä vakiopaikkamme Villa Solgård on täynnä.  Hiukan ikävöimme Tähtikujan rauhaisaa tunnelmaa ja isännän leppoisaa olemusta. Silti nautimme Tellinan parvekkeiden merinäkymistä ja vaatimattomien, mutta viehkeiden huoneiden viipyilevästä tunnelmasta. Me viis veisaamme siitä, että suihkut ja vessat ovat yhteiset ja käytävässä, tapetit vaikuttavat vanhahtavilta ja päiväpeitot ovat peräisin 1970-luvulta. Mikään ei voita sitä tunnelmaa, joka syntyy kun aurinko paistaa piparkakkureunaisen verhon läpi huoneeseen. Tuuli leyhyttää verhoa laiskasti. Minä kävelen valoisaa käytävää ja kuvittelen vuosikymmenien aikana täällä käyneitä vieraita, joista monet ovat palanneet yhä uudelleen.

Alakerran respassa Isäntä Antti Haahti kertoo Tellinan vuosikymmenistä. Hänen vanhempansa aloittivat täysihoitolatoiminnan. Kuvittelen aikoja, jolloin täysihoitovieraat tulivat aamiaisen lisäksi lounaalle, päiväkahville, päivälliselle ja iltateelle. Silloin talossa oli vielä monta kokkia.

Ne muut villat

Näiden päivien aikana kävelemme Appelgrenintietä edestakaisin ja kylpyläpuiston katuja ja kujia sikin sokin. Arvailemme keskenämme viehkojen villojen tarinoita ja haaveilemme kesästä Hangosta. Koko kesästä, ihan niinkuin ennen vanhaan, kun tänne tultiin jo varhain keväällä ja täältä lähdettiin vasta kesän kallistuessa loppuun.  Jostain luin, että D`Angleterre olisi ollut joskus pensionaatti. En sitten tiedä onko se totta. Tuo Bellevuekin on niin kaunis. Miltähän siellä näyttää nykyään sisältää. Tekisi niin mieli päästä kurkistamaan sisään villaan jos toiseenkin. Kuka tahtoisi meidät vaalimaan villaansa yhden kesän ajaksi – tai vaikka kuukaudeksi? Tai edes viikoksi? Leikittelemme ajatuksella, että entäpä jos joku vain tahtoisi lahjoittaa hetken verran villatunnelmaa tai tarjoaisi sitä syystä taikka toisesta erityisen edullisesti. Tytär haaveilee salaisesta Hangon tädistä, joka äkkiä testamenttaa huvilansa hänelle – tiedättehän nuo tarinat Amerikan tätien yllätysperinnöistä. Kyllähän sitä maailmassa kaikenlaista tapahtuu.

Nyt olen taas tankannut sieluani ja mieltäni Hangon auringolla, sen kallioiden lämmöllä, meren kimmellyksellä, sirkkojen sirityksellä, ruusujen tuoksulla ja villojen viehkeydellä.  Aistin sen kaiken vielä moneen kertaan kymmenistä valokuvista, joihin palaan talven aikana. Kun suljen silmäni, voin kuvitella lämmön kiipeävän jalkapohjista koko kehoon. Voimaudun ja voin hyvin, vaikka ulkona sataisi räntää vaakasuoraan. Ihana, rakas Hanko!

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Mikäs tässä ollessa, kirjakahvilassa!

Istun Linkkumyllyn kirjakahvilassa. Ulkona mättää vettä kuin koussikalla kaaten. Pionit painuvat lysyyn sateen alla. Terassin penkit ovat likomärkiä. Minä hain autosta sukat jalkaan, kun paljaita varpaita paleli kengissä. Varakengätkin löytyvät, jos nämä sattuvat kastumaan. Ja sateenvarjo on matkassa. Mulla on sellainen matkamalli, pieni ja kevyt aina mukana. Käsilaukun pitää olla kyllä suuri, että sinne mahtuu kaikki tarpeelliset tavarat. sateenvarjo. Digipokkari kaikenlaisen kauniin taltioimiseen. Parhaat jutut tulevat vastaan sattumalta. Muistikirja oivalluksia varten. Varakassi ihanille kirppislöydöille. Ja ties mitä.

Ihana kesä tämä on, satoi tai paistoi

Kesä kumminkin ja se on hienoa. Sateen jälkeen poimulehtien keskelle jää kirkkaat vesihelmet. Kanttarellit imevät kasvuvoimaa ja tuottavat mieletöntä satoa. Sade huuhtoo pölyjä ja raikastaa maailman. Sadepäivänä voin kääriytyä viltin sisään lukemaan varaston vanhoja sisustus- ja naistenlehtiä tai yhtä siitä kirjapinosta, jotka lainasin Mikkelin kirjastosta ennen kuin se meni remonttia varten kolmeksi kuukaudeksi kiinni. Vaikka Petri Tammisen tekstiä. Lukisinkohan sitä seuraavaksi. Täällä Linkkumyllyssä otin kahvikupin seuraksi sadetta pidellessä kirjakahvilan hyllystä ”Miten minusta tuli minä”-kirjan ja luin Sofi Oksasen ja Hannu-Pekka Björkmanin tarinat. Selvisi sekin, että Leena Palotie väitteli tohtoriksi jo 25-vuotiaana. En tiennyt ennen.

Sadepäivä on myös ihana päivä kiertää Taidekeskus Salmelan tämän kesän näyttelyä. Me visiteerasimme siellä eilen ja olen vieläkin vaikuttunut. Mieli vaeltaa maalauksissa edelleen ja jatkaa sitä luultavasti monta päivää. Unohtakaa sade, jos mietitte Salmelaa. Vaikka näyttely on monessa rakennuksessa, niin pääsette kulkemaan niiden välit kastumatta. Salmelan väki on varustanut asiakkaille lainattavia sateenvarjoja.

Nyt sade alkaa hellittää

Minä lähden kiertämään sekä Linkkumyllyn näyttelyitä että ihastelemaan erilaisia design-huusseja. Ne taidettiin rakentaa tänne viime kesän näyttelyksi. Tänne tullessani testasin jo Ristomatti Ratian koivurunkoisen huussin. Hieno! Juhlallisen maanläheinen laitos!

Tämän paikan puutarha on muuten yksi niistä, jotka ovat mukana Mikkelin seudun hurmaavimmat puutarhat- esitteessä ja käyntikohdelistalla. Täällä on vanha myllärintalo, jonka puutarha laskeutuu luontaisen terassimaisesti kohti järveä. Tiedän, että täällä on ympäristöön sijoitettua taidetta – ystäväni Hanna kävi täällä jo ja hehkui ilosta sen käynnin jälkeen. Kertoi ja kehui ja suositteli.

Muutama ajatus Linkkumyllyn herkuista

Tällaisena vähähiilihydraattisena eläjänä syön harvoin tavan pullaa ja kakkuja itse. Linkkumyllyn kohdalla pitää kumminkin mainostaa! Täällä leivotaan ruisleipää lukuun ottamatta kaikki itse. Kahvilassa tuoksuvat juuri kypsymässä olevat pullat. Sämpyläpelti näyttää olevan jäähtymässä tuossa pöydällä. Ja se ruisleipäkin, josta voileivät tehdään – se tulee jostain tästä lähistöltä! Äskeiset asiakkaat poistuivat kiitellen ja kehuen vuolaasti. Tuoretta ja maukasta!

Minä olen nyt lomalla, minä ja yhden hengen yritykseni. Suloista ja sirkeää kesää! Nautitaan – siitä sateestakin. Värikkäät kumpparitkin ovat  iso ilo.

Avainsanat: , , ,

Mitä syntyi tyhjästä viikonlopusta?

Tiivis viikko takana. Kilometrejä tiellä ja raiteilla. Aikaisia lähtöjä ja myöhäisiä tuloja. Kello soimassa muutamana aamuna vähän jälkeen viiden. Opiskelua, työnohjausta, mentor-ryhmän vetäjän hommia, toiminnallisen koulutuksen kouluttajan töitä. Asiatekstin tekoa. Mäntyharjua, Helsinkiä, Kouvolaa ja sitten vielä lauantaiaamuna miehen matkassa Hämeenlinnaan. Nyt hän opiskelee esiintymistä ja minä vain hengailen kaksi päivää.

Minulla ei ollut koko viikonlopuksi muuta ennakkoon suunniteltua ohjelmaa kuin ehtiä eilen aamukuudelta miehen kyytiin ja tänään iltapäivällä kahden maissa takaisin päin. Herrajee, miten ihanaa. Tyhjää tilaa. Oleskelua. Tai sen päättämistä jäänkö oleilemaan vai teenkö jotain. Nukkuisko vaikka koko päivän? Aivojen tuuletusta opiskeluaikaisessa kotikaupungissa Hämeenlinnassa. Mitä siitä syntyikään.

1) Lempeät treffit parikymppisen itseni kanssa

Ajelua siellä ja täällä. Vanhojen tunteiden kohtaamista ja lempeää käsittelyä Verkatehtaan kulmilla, parilla vanhalla kotikadulla ja siellä missä kuljimme silloin. Muistan miten ystävä kertoi noilla metallisilla paloportailla isänsä kuolevan pian syöpään. Miten hän tupakoi vieressäni vakavana ja kertoi isän jo oksentavan verta. Aikaa ei juuri enää ole, hän sanoi. Minä en osannut sanoa enkä tehdä oikein mitään, minulla ei ollut tapaa lohduttaa. En osannut edes halata. Olin niin jäässä. Kaikki yksityiskohdat tilanteesta piirtyivät kuitenkin mieleen ja kai jonkinlainen loputon riittämättömyys ja syyllisyyskin. Mutta miten olisin voinutkaan osata, mistä olisin oppinut. Minähän opettelin vasta. Aikuisuutta, kohtaamista, toisen näkemistä, lohduttamistakin. Voi sinä nuori nainen, se riitti silloin – se sai sinut opettelemaan ja nyt ehkä osaat jo enemmän ja paremmin. Se riitti silloisilla eväilläsi. Älä sure sitä enää. Irti päästämisen tunne on vapauttava.

2) Parisuhdeterapiaa keski-ikäisille

Viime aikoina on ollut vähän tai välillä vähän enemmänkin kireää parisuhderintamalla. Kun solmu kiristyy tarpeeksi, sen nykiminen asiallisen puheen ja analysoinnin keinoilla on pirullisen hankalaa. Illaksi päädyimme Vanaja-saliin. Siellä oli kaksi tuntia stand up- komiikkaa. Nauru hölläsi mieltä ja nauru eritoten keski-ikäisten parisuhteen ikitutuista ilmiöistä hoiteli hyvän terapeutin lailla mielen uuteen asentoon. Sanotaan, että rentona opit ja suoritat parhaiten. Rentona ratkaiset myös ongelmia viisaammin. On kuin olisimme käyneet parisuhdeleirillä. Mieli on aivan toisenlainen lähtiessä kuin tullessa, myös parisuhteellisesti. Vaikka vakavaa parisuhteen hoitamistakin tarvitaan, se vakavuus saa helposti koko suhteen maistumaan työnteolta. ja sitähän se ei saa olla.

3) Kamalasti elämäniloa

Väljää aikaa, auringonpaistetta, yhteistä ja omaa tekemistä, naurua. Tankkasin elämänvoimaa, kunnon polttoainetta tuleville päiville ja viikoille.

4) Uusia ideoita työhön

Kouluttajana ja työnohjaajana on elintärkeää uusiutua. Kun mieli on pyörinyt pari päivää väljillä kierroksilla ja rentoutunut, ideoita puskee kaikista luukuista ja luukun raoista. Lähestymiskulmia siihen, mistä vinkkelistä asioita voi käsitellä. Käytännön keinoja. Toiminnallisia harjoituksia. Vanhat ajatukset yhdistyvät uusiin ja kappas vaan, siitä yhteenlaskusta syntyy ihan uudenlainen lopputulos. Tämä helpottaa taas monen koulutussession suunnittelua ja säästää myös työtunteja niiden yhteydessä.

5) Työkuvioista tutun immeisen suunnittelematon tapaaminen

Ihan ex tempore kuulumisten vaihtoa ja kokemuksia siitä, mitä sitten tapahtuikaan, kun työnohjaussuhteemme oli päättynyt. Mukava kohtaaminen plus palautetta käyttämistäni työskentelytavoista. Siis noin se toimi ja tuolla tavalla vaikutti. Ekstrana lämmin mieli tapaamisesta.

6) Voi mitä kirpputorilöytöjä

Kyllä, olen kirppisfriikki ja saan parhaat ostoskiksit tehdessäni löytöjä kirppareilta. Eilen ohjelmassa oli kolme paikkaa ja jokunen loistolöytö. Maalaisromanttiseen meininkiin sopiva, valkoinen emalisiivilä. Mainio laatikkomainen kapsäkki jostain hamasta menneisyydestä, viiskytluvulta – ihan loistoväline kaikkien toiminnallisten koulutusvermeiden kuljetukseen. Keveät turkoosikukkaiset  kesähelmat ja iskemättömät Jackpotin valkoiset pellavahousut. Pieni neliskanttinen alpakkatarjotin.

7) Spontaaniuden nautinto

Jos allakka on koko ajan täyteen isketty, jää kokematta spontaaniuden ilo. Spontaanius kasvattaa siipiä kantapäihin ja nostaa hymyn huulille. Oli hauskaa istua hetki hotellihuoneessa ja surffata Hämeenlinnan tapahtumakalenteria. Mitä teatterissa, mitä leffasssa entä muuta kulttuurin puolella. Esitykset, näyttelyt, myyjäiset, musiikkia? Mitä kirppareita ja missä päin? Mitä kahviloita nykyään? Oliskohan lippuja. Valinnanvaraa oli paljon ja mieli oli runsauden rikastama. Koska haluan kehittää omaa heittäytymisen taitoa ja intuition käyttöä myös kouluttajana, sitä on hyvä harjoittaa kaikilla elämän alueilla. Hyöty leviää koko elämään.

8) Oijoi miten hyvää ruokaa

Aikuisten reissuun kuului eilen stand upin jälkeen hyvää ruokaa ravintola Hällässä, jonka vieressä mies aikanaan asui ekan opiskeluvuoden. Minäkin aloin opiskella täällä samaan aikaan, mutta eka vuonna meillä oli siveästi omat kämpät, sitten muutettiin kimppaan (-87). Niihin aikoihin Hällä oli pubi Hälläpyörä. Nyt loistava ruokapaikka. Minun lautasellani oli ahventa, perunat vaihdoin lämpimiin kasviksiin. Mies söi hyvin laitettua maksaa. Annokset maksavat kahdenkympin pintaan. Sopii siis niihin pikkuisen parempiin hetkiin. Erinomainen palvelu ja mukava tunnelma. Hyvään elämään kuuluu myös hyvä ruoka.

Saldo

Etukäteen tämä oli siis tyhjä viikonloppu ilman agendaa ja aikatauluja. Tästä tuli parisuhde- ja henkilökohtaista terapiaa, aikamatka mielen albumeihin, rentoutumista ja lepoa, ammatillista uusiutumista, ostoksia, mielen ja kehon ravintoa. Loistava saldo. Etukäteen olisi voinut sanoa, että ei mulla ole aikaa tuollaiseen joutavanpäiväiseen joutilaisuuteen. Jälkikäteen totean, että tämä on enemmän kuin osiensa ja yhteenlaskettujen tuntien summa.

Anteeksi muuten kaikille Hämeenlinnan tutuille, etten ottanut yhteyttä vaikka kulmilla kuljimme. Tämä oli jotenkin nyt tällainen henkilökohtainen vaellus  tällä kertaa.

Kotimatkalla ostan vielä kummitytölle tuliaisiksi kurarukkaset. Pienen ihmisen nautintoja kun on se keväisten purojen kaivaminen.

Avainsanat: , , , ,

Sohvaannun ja rakastan sitä

Löhöän mukavassa asennossa sohvalla. Valtasin koko punaisen olokalusteen ja nostin jalat ylös. Jalkojen päällä on viltti. Varpaita peittävät villasukat. Sohvan takana, omalla tyynyllään, makoilee rento koira. Se lötköttää tyynyllä. Pää roikkuu reunalta alaspäin, lattialle. Viereisellä sohvalla on kerällä kissa.  

On hiljaista. Kuuluu vain jääkaapin käyntiääni ja kellon raksutus. Perhe on kaupungissa. Tytär ostoksilla ja mies näyttämässä asuntoa mahdolliselle asiakkaalle. Hän siis välittää asuntoja työkseen.

Minä en kaipaa mihinkään. Tänään rakastan tätä sohvailua, sitä että tälle päivälle ei ole yhden yhtä kalenterimerkintää. En ole luvannut kenellekään mitään enkä sopinut kenenkään kanssa mitään. Voin ottaa päikkärit, jos haluan tai olla ottamatta, jos ei nappaa. Pitäisiköhän keittää kohta kahvit. Jos vaikka vaahdottaisi kuuman maidon sen sekaan.

Parasta on valinnanvapaus!

Olen kokenut muutakin

En ehkä tietäisi ja tajuaisi, millaista luksusta tämä on, jos en olisi kokenut muuta. Jos en olisi elänyt läpi kiihkeitä ruuhkavuosia, jolloin piti näyttää duunissa ja tasapainoilla lapsiperheen arkea. Siinä sivussa meni muutama luottamustehtävä ja järjestötoimi. Oli hallituksen kokousta Helsingissä ja toimikunnan palaveria Mikkelissä. Myöhään meni, mutta mitäs sitä ei hyvän asian puolesta tekisi. Harrastaakin halusin, mutta ei se oikein meinannut onnistua. Kalenterista loppuivat tunnit kesken. Ja liikunta, siitä tai lähinnä sen puutteesta oli alituinen huono omatunto. Lopulta lemmikkikin tuntui valtaisalta vaatimukselta ja arki pelkältä pakonomaiselta suorittamiselta.

Nyt sohvaannun ja rakastan sitä. Rakastan tietoisuutta siitä, että voin olla tässä pyrkimättä mihinkään. Vai onko tämä kirjoittaminen pyrkimistä? Juuri tällä hetkellä mikään ei paina päälle, ei ahdista eikä rasita. Oma elämänhistoria luo sen vahvan tietoisuuden, jota vasten peilata tätä hetkeä. Tämä olemisen tila ei ole itsestäänselvyys. Se on suuri etuoikeus. Se on luksusta, sillä luksustahan on se, mistä on tai on ollut niukkuutta.

PS. Tämä blogi

Blogi on  uinunut pitkän, monen kuukauden mittaisen sairauslomani ajan. Olisin voinut toki kirjoitella silloin, kun en oikein päässyt liikkeelle. Sohvalla oli aikaa. Silloin ei vaan yhtään kirjoituttanut. Annoin tämän tekeytyä. Jatkossa kirjoittelen enemmän arkisista sattumisista ja oivalluksista ja vähemmän isoista filososfisista pohdinnoista. Ehkä. Annan tämän ja oman itseni elää omaa elämäänsä  kasvaa ja katson mitä syntyy. Yhtenä päivänä on kissan hännän mittainen meininki ja toisena saattaa Platon virittää mielen.

Avainsanat: , , , ,

Kohtuullisen elämän puolesta!

SainPientä elämää etsimässä-kirjan jo kuukausia sitten. Luin sen silloin ja olen palannut pätkään siellä ja toiseen täällä moneen otteeseen matkan varrella. Kirja on kulkenut välillä mukana hehtaarikassissani ja tämä teksti antanut odottaa itseään ohi työprojektien, yli kesäloman, läpi elokuun tunnelmien.

Marikka Bergman on pohtinut muoti-ilmiöksikin leimattua downshiftaamista  julkista keskustelua moniulotteisemmin ja syvemmin. Hänen tekstinsä vie sen juurille, missä kohtuullistamisessa ja hiljentämisessä todella on kyse. Ei vapaa-ajan ja laiskottelun lisäämisestä, vaan elämän tavoitteiden ja suoritushulluuden syiden pohtimisessa. Hän on niiden olemassaolon perusasioiden äärellä, joihin joidenkin elämä nyrjähtää ja joiden vuoksi mielenterveyskin saattaa heittää.

Sen sijaan, että Bergman viisastelisi jostain ylhäältä käsin, korokkeelta, hän pistää kaunistelematta peliin itsensä ja oman elämänsä.  Kirjaan kootun tiedon etsimisen syynä ovat omat kokemukset ja kivut. Ehkä juuri siksi teksti on täysipainoista luettavaa. Koska aiheet on arjessa punnittu, tekstiin on helppo samaistua.

Suorituskoukkuja ja -loukkuja

Marikka Bergman nostaa päivänvaloon ne naisen suorituskoukut ja –loukut, jotka ovat minullekin niin tuttuja. Myös minä olen verrannut itseäni muihin kaikilla naisen elämän sektoreilla ja tuntenut viiltävää huonommuutta niin äitinä, puolisona, ystävänä, ammatti-ihmisenä kuin monessa muussakin roolissa. Mittani on ollut vääränlainen, liian suuri ja liian vaativa ja sitä olen yrittänyt epätoivon vimmalla täyttää. Eipä ole onnistunut. Sen takia olen ollut sairaslomallakin.

Syvä elämänilo ja ihastuttava työnilo on alkanut löytyä mitan kohtuullistamisen myötä. Kaikessa kun ei voi vaatia itseltään täydellisyyttä. Elämä on tehnyt parhaansa palauttaakseen minut oleellisen äärelle ja heittänyt matkalle vaiheita, joissa on ollut mahdotonta vaatia itseltään yhtään mitään – tästä esimerkkinä Selviämistarina-kirjamme kuvaamat kokemukset.

Ai snobbailua vai?

Slow-elämäntyyli on paljon muuta kuin varakkaiden snobbailua, jollaiseksi sitä on koitettu leimata. Suorittaminen on sairautta ja saa usein aikaan aikaan pinnallisia ja merkityksettömiä tuloksia – jos sitä suorittamisesta syntyvää puuhastelua ja hätäilyä voi edes tuloksiksi nimittää. Meidän ei tarvitsisi näyttää, päteä ja olla olevinaan. Me voisimme olla, kohdata ja tehdä syvemmin ja perusteellisemmin ja saada samalla aikaan jotain kestävämpää ja vaikuttavampaa. Puhumattakaan siitä, että tekisimme silloin vähemmän virheitä ja saisimme aikaan todellisia tuloksia pienemmässä ajassa, kun osaisimme keskittyä oleelliseen. Sairaslomakulutkin vähenisivät.

Elämän todellinen sisältö ei ole kuluttamista ja kiihkeää elämässä kiitämistä. Se on kohtaamista toisten ihmisten kanssa. Aitoon kohtaamiseen puolestaan perustuu aika moni työkin: myynti ja markkinointi, kasvattaminen, kouluttaminen ja opettaminen, sairaan- ja terveydenhuolto, sosiaalityö jne.

Kaiken tämän ja paljon muunkin puolesta Marikka Bergman puhuu kirjassaan. Ekstrana tulee vielä muiden ajattelijoiden syviä, hyviä oivalluksia.

Kiitos kirjasta Marikka. Palaan tähän monta kertaa.

Avainsanat: , ,
Mainokset