Aihearkisto: kiireenkesytys

Enemmän elämäniloa!

Kaikilla meillä on elämäniloa tuottavia asioita. Joskus ne tunnistaa paremmin, joskus huonommin. Toisinaan ehtii nauttia enmmän, joskus ei oikein yhtään. Osaanko pysähtyä, olla ja ottaa vastaan?

Minun elämänilon terapeuttejani ovat myös nämä kaksi karvaista otusta Muusa ja Huisi!
Ja kaikki se luonto ympärillä, se joka videossa näkyy.

Kiitos tyttärelle, jonka käsialaa video on. Ensimmäinen harjoitussellainen. taltiointikin tuottaa paljon iloa sekä tekijälle että minulle katsojana.

Muusa & Huisi 2013 from Bea on Vimeo.

Mainokset
Avainsanat: , , ,

Ehditkö aistia?

tuomiSe aukaisee sielun salaiset lukot. Tuomen tuoksu!

Sunnuntaina se tapahtui. Kerrostalon sisäpihalla aika tuntui pysähtyvän, kun tajusin että tuomi tuoksuu! Mikä tuossa tuoksussa onkaan. Se on kuin avain johonkin sielun salaisiin lukkoihin. Se raottaa jotain, mihin löydän yhteyden vain harvoin. En osaa sanoa, mitä se maaginen oikein on. Kaikki aika on yhtä aikaa läsnä ja aistit heräävät.

Elämä on enemmän, kun on aikaa pysähtyä aistimaan.

Avainsanat: , ,

Himolukija

kansiruno copyIstun kahvilassa ja luen vanhoja naistenlehtiä. Muutenkin minä olen sen sortin ihminen, että luen aina kun se vain on mahdollista. Nykyään osaan jo vähän rauhoittua, mutta lasten ollessa pieniä viisitoista vuotta sitten, sisareni tokaisi yhteisessä aamiaispöydässä
– Himolukijan tunnistaa siitä, että se tavaa vaikka bussiaikatauluja!
Sillä hetkellä satuin aamukahvia hörppiessäni silmäilemään Mikkelin seudun paikallisliikenteen aikatauluvihkoa. No ihan vain uteliaisuudesta siihen, että mihin Mikkelistä yleensä bussilla pääsee. Minä itsehän ajoin autolla meiltä maalta joka paikkaan, koska viimoinen bussiyhteys kylältä oli lopetettu 1970-luvun puolenvälin korvilla. Olin paluumuttanut kotikylälle Lappeenrannan vuosien jälkeen.

Bussien aikataulut

Mutta joo. Minä luin siihen aikaan jopa saunassa, koska elin ruuhkavuosia eikä lukemiselle vaan meinannut jäädä aikaa. Lapset olivat alle kouluikäisiä ja aikaa kroonisesti liian vähän. Uusi työ tuntui vaativan intohimoisia ylimääräisiä valmisteluja ja panostuksia, joihin upposi nukkumiseen tarkoitettuja tunteja. Nyt tiedän, ettei se ollut viisasta alkuunkaan, mutta silloin pidin sitä oleellisena panostuksena duuniin. Ihan höpöhöpöä.

Se kestokiire kuitenkin sai minut lukemaan jopa saunanlauteilla. Istuin sillä alimmalla ja ahmin romaania. En sentään työkirjallisuutta: yrittäjän markkinointia tai tuotteistuksen opuksia. Saunassa luin sekalaisia romaaneja, joita harrastan edelleen. Se on sellaista aivojen nollaushöttöä. Aikoinaan Danielle Steelen romaanit edustivat sitä, nykyään kyllä pitkästyn niihin.

Mutta luen minä muutakin. Runoja ah ja voi. Netistä tietysti ajan ilmiötä eli Google-runoja ja kirjoista (niiden pitää olla paperisia ja lehteiltäviä niiden runojen, kyllä!) vaihtelevaa ja monipuolista tavaraa aina Eino Leinosta Saima Harmajaan ja Sirkka Turkasta moniin muihin, joiden nimeä en nyt muista. Asiakirjallisuutta, joka liittyy työhöni. Ihmisenä olemisen ja yhteisöjen ilmiöitä. Yrittäjyyttä ja yritystarinoita. Matkakertomuksia. Nykykirjallisuutta monenlaista. Klassikoita. Elämäkertoja. Kotimaista. Käännöksiä.

Joskus pidän lukupaastoa ja lehteilen vain aikakaus- ja sanomalehtiä, jos niitäkään. Lehtien pitää ensisijaisesti olla paperiversioita. Nettilukeminen ei tuota minulle samaa tunnelmaa ja fiilistä, vaikka toki paljon nettitekstiä luenkin. Rakastan blogikulttuuria. Ihmisten tarinoita, kokemuksia ja havaintoja. Kauniita koteja ja niitten tarinoita.

Nautinnollinen tunti

Ja nämä naistenlehdet. Äsken tuhrasin nautinnollisen tunnin lukemalla kiinteistökuningatar Kaisa Liskin kulutustottumuksista (kymppitonni kuussa pelkkään arjen pyörittämiseen ja tarkkailuviikon aikana viis tonnia ja risat vaihteleviin arkikuluihin). Upposin myös kiinnostavaan juttuun ”Pöytä on katettu”, jossa oli haastateltu dyykkaaja Minttu Murasta.

Olen muuten ihan samaa mieltä kuin kymmenen vuotta dyykannut Minttu. En voi käsittää, että Suomessa 10-15 prosenttia ruuasta päätyy jätteeksi. Koko maailmassa ehkä jopa puolet tuotetusta ruoasta joutuu roskikseen. Enkä voi ymmärtää, että vain marginaalisen pieni osa kaupoista toimittaa vanhentumassa olevia elintarvikkeita hyväntekeväisyyteen. Päivittäistavarakaupoilla on jutun mukaan myös ohjeistus dyykkaamisen estämiseksi. Sitä perustellaan turvallisuudella. Kuitenkaan kokeneet dyykkaajat eivät sairastu – kymmenen vuotta dyykannyt Minttukin on säästynyt siltä koko dyykkaajan elämätapansa ajan. Kyseessä on asenne ja taito. Euroopan parlamentti on sentään onneksi kannattanut aloitetta, jonka mukaan kauppojen myymättä jäänyt ruoka annettaisiin nälkäisille. Toivottavasti se etenee!

Tällaisia vanhat naistenlehdet saivat minut äsken ajattelemaan. Virkistäviä ajatuspolkuja! Lukeminen kannattaa aina.

Avainsanat: , ,

Silitysmeditaatiota

silitys4

silitys2

silitys1

Silitin tänään. Silitin varmaan kolme tuntia. Silitin ison pinon keittiöpyyhkeitä. Kaikki puhtaana olevat kangaspaitani. Muutamat puuvillahousut ja pari hametta. Silitin muutakin. Silitin hitaasti ja huolella. Ei ollut kiirettä mihinkään. En päästänyt keskeneräisiä asioita vaivaamaan mieltä ja kiirehtimään tekemistä. Päinvastoin silitin pois mielipahaa ja alakuloa.

Ennen olen ollut laiska silittäjä. Olen jopa inhonnut sitä jonnin joutavana hitaana puuhana ja ostanut sen takia rypistymättömiä trikoopaitoja neuleiden ja jakkujen alle. Siitä olen tinkinyt, kun on ollut kiire – kiire – kiire. Olen silittänyt vain sen, mikä on ollut pakko silittää. Useimmiten ne keittiöpyyhkeet ovat sellaisia semiryppyisiä puhtaanakin. Narulle oiottuja ja siihen kuivuneita. Vaan mikä nautinto on hypistellä silitettyä, taiteltua ja vielä lempeän lämmintä pyyhkeen pintaa. Tuoksuvaa.

Tuoksu tuli Durancen silitysvedestä, jonka ostin kesällä Kanavan Kunkusta, Vääksystä. Tähän saakka tuo kympin verran maksanut litran pullo on odottanut pyykkikaapissani. Mutta voi, nyt kun otin sen käyttöön olen aivan hullaantunut. Tuoksuva aistinautinto, lempeä sellainen yhdessä pyykin lämmön kanssa vei melkein nirvanaan. Käden hidas liike silitysraudan kahvassa tuuditti levolliseen oloon. Se silitysvesi jätti myös ihastuttavan tuoksun leijumaan ilmaan. Mies tuli kotiin ja kulki kodinhoitohuoneen läpi. Kysyi
”Mikä hyvä täällä tuoksuu?”

Tänään olin toiminnallisen meditaation tarpeessa.
Siinä palveli silittäminen.
Sillä, kuten millään muullakaan asialla ei ole yhtä ja ainoaa merkitystä.
Hyvää tai huonoa. Myönteistä tai vastenmielistä.
Tilanne ja asiayhteys ratkaisee.

PS. Tätä ihanaa Durancea saa myös täältä omasta kotipitäjästä, Ristiinan Wanhan Martan kaupasta. Nettikauppakin on!

Avainsanat: , , ,

Muisto laiskasta lauantaista Hangossa

Olen kirjoitellut viime kuukausina paljon, mutta kaikkialle muualle kuin tähän blogiin. Arkistoja selatessa löysin elokuisen, julkaisematta jääneen tekstin, joka oli alunperin tänne tarkoitettu. Lennähdin sitä lukiessani Hangon lämpöön, raukeuteen ja rentouteen. Sanat virittivät Hangossa kokemani voimauttavat tunnelmat ja tunteet. Onhan niin, että mielemme ei erota, tapahtuuko meille jokin asia todella vai kuvittelemmeko sen voimallisesti todeksi. Minä käynnistin tämän päivän piipahtamalla voimapaikassani Suomen etelässä. Entäs sinä?

Meri kimmeltää niin, että silmissä säkenöi. Kävelen kuumaa, pehmeää hiekkaa pitkin Bellevuen kulmauksesta kohti Pientä Mäntysaarta. Tytär juoksee edellä koiran kanssa hiukset tuulessa liehuen. Mies kävelee vieressä kengät kädessä.

Marsalkan maisema

Mannerheimin perustama kahvila oli nimeltään Cafe Africa. Marsalkka itse asui viereisellä saarella. Nyt paikka tunnetaan Neljän tuulen tupana. Olemme täällä toista kertaa aviomiehen kanssa. Emnsimmäinen kerta oli vuonna 1989, ensimmäisebnä hääpäivänämme. Kaksikymmentäkaksi vuotta sitten. Tytären kanssa olen käynyt monena kesänä, nyt olemme porukalla. Vanhat vieraskirjat ovat jossain kaupungin kokoelmissa. Yhdestä niistä löysin toissakesänä meidän, nuoren avioparin signeerauksen. Otin siitä valokuvan.

Lounaan jälkeen piiloudumme Tupaa ympäroivien kallioiden kainaloon ja kuuntelemme lämmintä kesätuulta kaikilla aisteillamme. Kaukana merellä pörräävät vesiskootterit. Niiden ääni kuuluu vain vaimeana.  Koira nostaa kuonon tuulta vasten ja nauttii tuulen puhalluksesta sekin.

Villa Tellina

Kävelemme takaisin Villa Tellinaan, jonka kallioilla loikoilemme sinivalkoisen picnic-vilttimme päälllä vielä hetken. Bigi-emäntä käy ystävällisesrti häätämässä äänekkäät kaljakaverukset Tellinan kalliolta ja muistuttaa yksityisalueesta. Olemme ensimmäistä kertaa Villa Tellinassa, sillä vakiopaikkamme Villa Solgård on täynnä.  Hiukan ikävöimme Tähtikujan rauhaisaa tunnelmaa ja isännän leppoisaa olemusta. Silti nautimme Tellinan parvekkeiden merinäkymistä ja vaatimattomien, mutta viehkeiden huoneiden viipyilevästä tunnelmasta. Me viis veisaamme siitä, että suihkut ja vessat ovat yhteiset ja käytävässä, tapetit vaikuttavat vanhahtavilta ja päiväpeitot ovat peräisin 1970-luvulta. Mikään ei voita sitä tunnelmaa, joka syntyy kun aurinko paistaa piparkakkureunaisen verhon läpi huoneeseen. Tuuli leyhyttää verhoa laiskasti. Minä kävelen valoisaa käytävää ja kuvittelen vuosikymmenien aikana täällä käyneitä vieraita, joista monet ovat palanneet yhä uudelleen.

Alakerran respassa Isäntä Antti Haahti kertoo Tellinan vuosikymmenistä. Hänen vanhempansa aloittivat täysihoitolatoiminnan. Kuvittelen aikoja, jolloin täysihoitovieraat tulivat aamiaisen lisäksi lounaalle, päiväkahville, päivälliselle ja iltateelle. Silloin talossa oli vielä monta kokkia.

Ne muut villat

Näiden päivien aikana kävelemme Appelgrenintietä edestakaisin ja kylpyläpuiston katuja ja kujia sikin sokin. Arvailemme keskenämme viehkojen villojen tarinoita ja haaveilemme kesästä Hangosta. Koko kesästä, ihan niinkuin ennen vanhaan, kun tänne tultiin jo varhain keväällä ja täältä lähdettiin vasta kesän kallistuessa loppuun.  Jostain luin, että D`Angleterre olisi ollut joskus pensionaatti. En sitten tiedä onko se totta. Tuo Bellevuekin on niin kaunis. Miltähän siellä näyttää nykyään sisältää. Tekisi niin mieli päästä kurkistamaan sisään villaan jos toiseenkin. Kuka tahtoisi meidät vaalimaan villaansa yhden kesän ajaksi – tai vaikka kuukaudeksi? Tai edes viikoksi? Leikittelemme ajatuksella, että entäpä jos joku vain tahtoisi lahjoittaa hetken verran villatunnelmaa tai tarjoaisi sitä syystä taikka toisesta erityisen edullisesti. Tytär haaveilee salaisesta Hangon tädistä, joka äkkiä testamenttaa huvilansa hänelle – tiedättehän nuo tarinat Amerikan tätien yllätysperinnöistä. Kyllähän sitä maailmassa kaikenlaista tapahtuu.

Nyt olen taas tankannut sieluani ja mieltäni Hangon auringolla, sen kallioiden lämmöllä, meren kimmellyksellä, sirkkojen sirityksellä, ruusujen tuoksulla ja villojen viehkeydellä.  Aistin sen kaiken vielä moneen kertaan kymmenistä valokuvista, joihin palaan talven aikana. Kun suljen silmäni, voin kuvitella lämmön kiipeävän jalkapohjista koko kehoon. Voimaudun ja voin hyvin, vaikka ulkona sataisi räntää vaakasuoraan. Ihana, rakas Hanko!

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Mikäs tässä ollessa, kirjakahvilassa!

Istun Linkkumyllyn kirjakahvilassa. Ulkona mättää vettä kuin koussikalla kaaten. Pionit painuvat lysyyn sateen alla. Terassin penkit ovat likomärkiä. Minä hain autosta sukat jalkaan, kun paljaita varpaita paleli kengissä. Varakengätkin löytyvät, jos nämä sattuvat kastumaan. Ja sateenvarjo on matkassa. Mulla on sellainen matkamalli, pieni ja kevyt aina mukana. Käsilaukun pitää olla kyllä suuri, että sinne mahtuu kaikki tarpeelliset tavarat. sateenvarjo. Digipokkari kaikenlaisen kauniin taltioimiseen. Parhaat jutut tulevat vastaan sattumalta. Muistikirja oivalluksia varten. Varakassi ihanille kirppislöydöille. Ja ties mitä.

Ihana kesä tämä on, satoi tai paistoi

Kesä kumminkin ja se on hienoa. Sateen jälkeen poimulehtien keskelle jää kirkkaat vesihelmet. Kanttarellit imevät kasvuvoimaa ja tuottavat mieletöntä satoa. Sade huuhtoo pölyjä ja raikastaa maailman. Sadepäivänä voin kääriytyä viltin sisään lukemaan varaston vanhoja sisustus- ja naistenlehtiä tai yhtä siitä kirjapinosta, jotka lainasin Mikkelin kirjastosta ennen kuin se meni remonttia varten kolmeksi kuukaudeksi kiinni. Vaikka Petri Tammisen tekstiä. Lukisinkohan sitä seuraavaksi. Täällä Linkkumyllyssä otin kahvikupin seuraksi sadetta pidellessä kirjakahvilan hyllystä ”Miten minusta tuli minä”-kirjan ja luin Sofi Oksasen ja Hannu-Pekka Björkmanin tarinat. Selvisi sekin, että Leena Palotie väitteli tohtoriksi jo 25-vuotiaana. En tiennyt ennen.

Sadepäivä on myös ihana päivä kiertää Taidekeskus Salmelan tämän kesän näyttelyä. Me visiteerasimme siellä eilen ja olen vieläkin vaikuttunut. Mieli vaeltaa maalauksissa edelleen ja jatkaa sitä luultavasti monta päivää. Unohtakaa sade, jos mietitte Salmelaa. Vaikka näyttely on monessa rakennuksessa, niin pääsette kulkemaan niiden välit kastumatta. Salmelan väki on varustanut asiakkaille lainattavia sateenvarjoja.

Nyt sade alkaa hellittää

Minä lähden kiertämään sekä Linkkumyllyn näyttelyitä että ihastelemaan erilaisia design-huusseja. Ne taidettiin rakentaa tänne viime kesän näyttelyksi. Tänne tullessani testasin jo Ristomatti Ratian koivurunkoisen huussin. Hieno! Juhlallisen maanläheinen laitos!

Tämän paikan puutarha on muuten yksi niistä, jotka ovat mukana Mikkelin seudun hurmaavimmat puutarhat- esitteessä ja käyntikohdelistalla. Täällä on vanha myllärintalo, jonka puutarha laskeutuu luontaisen terassimaisesti kohti järveä. Tiedän, että täällä on ympäristöön sijoitettua taidetta – ystäväni Hanna kävi täällä jo ja hehkui ilosta sen käynnin jälkeen. Kertoi ja kehui ja suositteli.

Muutama ajatus Linkkumyllyn herkuista

Tällaisena vähähiilihydraattisena eläjänä syön harvoin tavan pullaa ja kakkuja itse. Linkkumyllyn kohdalla pitää kumminkin mainostaa! Täällä leivotaan ruisleipää lukuun ottamatta kaikki itse. Kahvilassa tuoksuvat juuri kypsymässä olevat pullat. Sämpyläpelti näyttää olevan jäähtymässä tuossa pöydällä. Ja se ruisleipäkin, josta voileivät tehdään – se tulee jostain tästä lähistöltä! Äskeiset asiakkaat poistuivat kiitellen ja kehuen vuolaasti. Tuoretta ja maukasta!

Minä olen nyt lomalla, minä ja yhden hengen yritykseni. Suloista ja sirkeää kesää! Nautitaan – siitä sateestakin. Värikkäät kumpparitkin ovat  iso ilo.

Avainsanat: , , ,

Ankkurihetkiä

Olin pari viikkoa sitten miehen kanssa Lahdessa yön yli reissulla. Minä jäin pariksi päiväksi sen jälkeen. Hän lähti kotiin. Tuon yhden päivän vietimme vapaapäivän tunnelmissa. Kiireettömästi, jutellen, torilla maleksien ja kirppareita koluten. Ystävienkin luona vierailimme pitkästä aikaa.

Kun päivällä piipahdimme Lahden matkustajasataman Kahvila Karirannassa, huokaisin ilosta. Monta kertaa. Ai että, miten te ihmiset ihmeelliset omalle työllänne tuotatte iloa meille kanssakulkijoille. Se on paljon enemmän kuin asiakaspalvelua se. Siis nuo kauniisti maalatut kyltit, huolella istutetut kukkaset, tyylillä ja tunteella sisustettu kahvila, vasta leivotut herkut ja niiden tuoksut.

Viihdyimme ja viivyimme. Ja kun on niin, että maailma on oraakkeli, niin niitä oraakkelin puheitakin löysimme. Kahvilan peiliseinä muistutti siitä, miten heijastuksia omalle olemiselle ja ajatuksille on joka puolella. Ymmärrys itsestä ja omasta käytöksestä kasvaa, kun vain uskallan ja arvaan pysähtyä katsomaan kuvajaisia, jotka heijastuvat tapahtumista, laulujen sanoista, lehtiartikkelista tai jo sen pelkästä otsikosta, rupattelemaan pysähtyvästä tuikituntemattomasta ihmisestä, naapurin Helvistä tai Heikistä, hyvästä ystävästä.

Ja tuo sataman suuri ankkuri, jonka kyljelle mies asettui pitkälleen. Kyllä. Meillä jokaisella on elämässä isot ankkurit, vaikka aina ei siltä tunnukaan. Joskus ei tunnu ollenkaan. Kyllä meitä kumminkin kannetaan, vaikka mitä tapahtuisi. Joskus hurjienkin asioiden läpi.  Luottamus on ankkuri, vaikka elämä naarmuttaa.

Avainsanat: , , ,

Kaunis maanantai

Pienyrittäjän kotitoimistolla on puolensa! Eilisen maanantain kahvitauko oli auringossa.
Seuraa ei kyllä ollut, mutta kauneutta ja aistinautintoja senkin edestä.
Linnunlaulua. Auringon tunne iholla. Tuoksut.
Omenankukkien terälehden muodot maljakossa.
Kiitos tästä hetkestä ja siitä että osasin pysähtyä juuri tähän hetkeen miettimättä mennyttä tai suuntaamatta mieltä tulevaan.
Vain olla paikallaan ja TÄSSÄ tämä kymmenminuuttinen.

Kiitos!

Avainsanat: , , ,

Varis on viksu lintu

Istun parhaillaan Minnan torikahvilassa Mikkelissä. Tulin teltan puolelle kahvini kanssa, koska tuolla auringonpaisteessa on mahdoton lukea läppärin näytöltä mitään heijastusten vuoksi. Tsekkasin äsken meilit ja kurkistin Facebookin kuulumiset. Nyt hohhailen tässä ihmisiä ihmetellen ja jatkan kirjoitushommilla. Ei tartte takkia enää. On lämmintä. Kesä.

Tuossa läpinäkyvän teltan muoviseinän takana on ei niin kovin kaunis roskasaavi. Sen merkitys ja ruma ulkonäkö kuitenkin haihtui mielestä, sillä roskasaavin reuna osoittautui hetki sitten mainioksi ihmeellinen luonto-näyttämöksi. Kahvilayrittäjä Mortti oli juuri siivonnut asiakkaan jäljiltä pöydän ja heittänyt kertakäyttöastiat roskiin, kun varis pyrähti saavin reunalle ja aloitti shown. Se poimi lautasia yksi kerrallaan nokkaansa ja ravisteli. Kun mitään ei löytynyt, se heitti lautasen toiselle reunalle saavia ja otti nokkaansa seuraavan. Touhu oli järjestelmällistä.

Ruokaa varis ei ehtinyt löytää, kun kahvilan asiakas alkoi lähestyä punaisen tarjottimensa kanssa. Lintu pyrähti siivilleen. Minusta se ei piitannut, vaikka istuin aivan lähellä. Taisin olla sen silmissä vaaraton, muovin sisään vangittu olento.

Vaikka sinänsä mitään ihmeellistä ei tapahtunut, minulla on nyt hirmuisen hyvä mieli. Jos olisi ollut vimmattu kiire, en tuotakaan varista ja sen temppuilua olisi ehtinyt havaita. Aika viksu lintu.

Avainsanat: , ,

Sohvaannun ja rakastan sitä

Löhöän mukavassa asennossa sohvalla. Valtasin koko punaisen olokalusteen ja nostin jalat ylös. Jalkojen päällä on viltti. Varpaita peittävät villasukat. Sohvan takana, omalla tyynyllään, makoilee rento koira. Se lötköttää tyynyllä. Pää roikkuu reunalta alaspäin, lattialle. Viereisellä sohvalla on kerällä kissa.  

On hiljaista. Kuuluu vain jääkaapin käyntiääni ja kellon raksutus. Perhe on kaupungissa. Tytär ostoksilla ja mies näyttämässä asuntoa mahdolliselle asiakkaalle. Hän siis välittää asuntoja työkseen.

Minä en kaipaa mihinkään. Tänään rakastan tätä sohvailua, sitä että tälle päivälle ei ole yhden yhtä kalenterimerkintää. En ole luvannut kenellekään mitään enkä sopinut kenenkään kanssa mitään. Voin ottaa päikkärit, jos haluan tai olla ottamatta, jos ei nappaa. Pitäisiköhän keittää kohta kahvit. Jos vaikka vaahdottaisi kuuman maidon sen sekaan.

Parasta on valinnanvapaus!

Olen kokenut muutakin

En ehkä tietäisi ja tajuaisi, millaista luksusta tämä on, jos en olisi kokenut muuta. Jos en olisi elänyt läpi kiihkeitä ruuhkavuosia, jolloin piti näyttää duunissa ja tasapainoilla lapsiperheen arkea. Siinä sivussa meni muutama luottamustehtävä ja järjestötoimi. Oli hallituksen kokousta Helsingissä ja toimikunnan palaveria Mikkelissä. Myöhään meni, mutta mitäs sitä ei hyvän asian puolesta tekisi. Harrastaakin halusin, mutta ei se oikein meinannut onnistua. Kalenterista loppuivat tunnit kesken. Ja liikunta, siitä tai lähinnä sen puutteesta oli alituinen huono omatunto. Lopulta lemmikkikin tuntui valtaisalta vaatimukselta ja arki pelkältä pakonomaiselta suorittamiselta.

Nyt sohvaannun ja rakastan sitä. Rakastan tietoisuutta siitä, että voin olla tässä pyrkimättä mihinkään. Vai onko tämä kirjoittaminen pyrkimistä? Juuri tällä hetkellä mikään ei paina päälle, ei ahdista eikä rasita. Oma elämänhistoria luo sen vahvan tietoisuuden, jota vasten peilata tätä hetkeä. Tämä olemisen tila ei ole itsestäänselvyys. Se on suuri etuoikeus. Se on luksusta, sillä luksustahan on se, mistä on tai on ollut niukkuutta.

PS. Tämä blogi

Blogi on  uinunut pitkän, monen kuukauden mittaisen sairauslomani ajan. Olisin voinut toki kirjoitella silloin, kun en oikein päässyt liikkeelle. Sohvalla oli aikaa. Silloin ei vaan yhtään kirjoituttanut. Annoin tämän tekeytyä. Jatkossa kirjoittelen enemmän arkisista sattumisista ja oivalluksista ja vähemmän isoista filososfisista pohdinnoista. Ehkä. Annan tämän ja oman itseni elää omaa elämäänsä  kasvaa ja katson mitä syntyy. Yhtenä päivänä on kissan hännän mittainen meininki ja toisena saattaa Platon virittää mielen.

Avainsanat: , , , ,
Mainokset