Aihearkisto: kirjat

Kirkastus! Kirja!

ahern

Joskus elokuvan repliikki,sattumanvarainen  laulu radiossa, sattumoisin silmiin osuva runo tai pätkä romaanista on terapeuttisempi ja merkittävämpi kuin monta terapiaistuntoa ja useampi työnohjauskäynti. Tai ehkä käy niin, että pitkään työstämäni asia vain kirkastuu jonkin tällaisen kautta juuri oikealla hetkellä. Näin kävi minulle äsken. Arvostelukappaleena saamani Cecelia Ahernin tuore käännösromaani Sadan nimen mittainen matka (Gummerus 2014) sanoitti minulle jotain, jonka sielussani ja sisälläni tiesin ja jonka lukeminen toisen kirjoittamana kosketti kovasti.

”Kaikki on minulle nyt päivänselvää.” Kitty selitti. ”Kun tapasin Constancen viimeisen kerran, hän luennoi minulle kuinka kirjoitetaan hyvä juttu. Hän sanoi, että totuuden etsiminen ei tarkoita välttämättä valheiden paljastamista äänekkäiden fanfaarien säestyksellä, eikä juttujen tarvitse myöskään olla erityisen maata mullistavia – oleellista on yksinkertaisesti löytää se, mikä on aitoa ja todellista.
minun tehtäväni ei ollut saada selville salaisuutta tai valhetta tai jotain hätkähdyttävää asiaa, jonka sata ihmistä yritti salata minulta, vaan minun piti vain kuunnella heidän totuuksiaan”, Kitty kertoi.

”Constancen idea oli tällainen”, hän jatkoi ja piti pienen tauon. ”Se on hyvin yksinkertainen. Jos toimittaja valitsisi sattumanvaraisesti sata ihmistä puhelinluettelosta, hän ei löytäisi pelkästään yhtä jutun aihetta, hän löytäisi sata jutun aihetta, sillä jokaisella , joka ikisellä ihmisellä, on tarina kerrottavanaan. Joka ikisellä tavallisella ihmisellä on mielenkiintoinen tarina. Me saatamme kaikki ajatella, että olemme vähäpätöisiä, että elämämme on tylsää, vain siksi että emme tee maailmaa järisyttäviä asioita tai pääse otsikoihin tai voita palkintoja. Mutta totuus on, että me kaikki teemme jotain, mikä on kiehtovaa, mikä on rohkeaa, mikä on jotain sellaista, mistä meidän pitäisi olla ylpeitä. Ihmiset tekevät joka päivä asioita, joista kukaan ei anna heille tunnustusta. Siitä meidän pitäisi kirjoittaa. Tuntemattomista sankareista, ihmisistä, jotka eivät edes usko olevansa sankareita, koska he vain tekevät sitä, minkä uskovat olevan heidän elämäntehtävänsä.”

Henkilöstövalmennuksien ja työnohjauksien lisäksi minäkin kirjoitan: blogien lisäksi lehtijuttuja, asiatekstiä, monenlaista sanatavaraa. Nyt kun printtimedia piehtaroi vaikeuksissa ja free-toimittajarintamalla on hämmennystä, olen miettinyt, mihin itse uskon ja minkä kirjoittamisella on merkitystä. Uskonko siihen, että ihmisen kokoisille tarinoille on tilaa?

Ahernin kirjaan tartuin  raikkaana välipalana. Asiatekstien ja tiukan faktan sekaan kaipasin jotain keveämpää, muttei kuitenkaan imelää. Ahern oli sitä juuri ja paljon enemmänkin. Hyvän tarinan lisäksi se sanoitti tunteeni tästä kirjoittajan hommasta. Vaikka iso virta tehtailee halpoja otsikoita ja asialehdetkin sortuvat välillä alhaisiin sisältöihin, minä pidän kiinni todellisista tarinoista oli haastateltava kuka tahansa – tuttu tai suurelle yleisölle tuntemattomampi. Vaikka kuulostaisin naivilta, luotan siihen, että tällaiselle tekemiselle on minun mittakaavani mukainen ja kokoinen paikka.

Itse kirjan tarinakin piti lempeän hymyilyttävästi otteessaan. Hyvän mielen kirja. Kiitos tästä. Bookyssa SADAN NIMEN MITTAINEN MATKA-kirja maksaa nyt maaliskuun 2014 puolivälissä 26,20 euroa. (affiliate-linkki)

kulunut

Mainokset
Avainsanat: , ,

Oivalluksen kynnyksellä. Ajattelijan kirja.

maalaussudenkorentoTommy Hellsten kiteyttää elämän ilmiöitä vuosi vuodella kirkkaammin. Tänä vuonna Hellsteniltä on ilmestynyt kaksi kirjaa, joista toisen hän on julkaissut  yhdessä vaimonsa Carita Hellstenin kanssa. Molemmista tuli heti minun kirjahyllyni tärkeitä kirjoja. Kauniita, kapeita ja täynnä painavia ja puhuttelevia sanoja. Ne sanat eivät ole valmiita totuuksia, vaan ajattelemaan ja tutkimaan kehottavia mietteitä, näkökulmia ja mielen lempeitä haasteita. Kumman tahansa kanssa voisin vaikka matkata viikoksi retriittiin. Aloittaa kunkin päivän poimimalla sattumanvaraisesti tai tarkoituksella jonkin osan tekstiä tai yksittäisen mietteen. Käyttää lopun päivää sen synnyttämien mielenliikkeiden tutkimiseen. Kirjoittamalla. Maalaamalla. Ajattelemalla.
Ehkä teenkin niin.

Oivalluksen kynnyksellä

OIvalluksenKynnykselläTommyn kiteyttämät mietelauseet Ihminen tavattavissa -sivulla Facebookissa ja Twitterissä kuuluvat melkeinpä päivittäin ajatteluhetkiini.   Verkossa ne synnyttävät myös polveilevia ja välillä kiihkeitäkin keskusteluja, sillä lukija kokee ja tulkitsee kiteytykset omalla tavallaan, omasta historiastaan käsin. Siinä, missä tviitit painuvat verkon uumeniin edellisten tieltä, jää tämä samanlaisista mietteistä koottu kirja elämään ja puhuttelemaan.

”Vaikeudet ja vastoinkäymiset opettavat meille enemmän kuin menestyminen ja onnistuminen”

Mietin oman elämäni vastuksia. Asioita, jotka ovat tuntuneet tapahtumahetkellä vastoinkäymisiltä. Entä nyt, kun muutama vuosi on kulunut – miltä ne nyt tuntuvat. Mitä olen löytänyt niistä? Mitä olen oppinut ítsestäni? Mita saanut? Olen näihin monesti itselleni vastannut ja löytänyt samalla paljon. Tätä voi pohtia yhä uudelleen, sillä sisäinen maailma on liikkeessä ja kertoo joka kerta kuunnellessa lisää siitä, mitä siellä on tapahtunut, mikä langanpää on solmiutunut ja muuttunut uudeksi ymmärrykseksi. Kun mietin menestyksen hetkiä, näen niidenkin arvon, mutta aivan toisenlaisen arvon. Enemmän olen oppinut vastuksista, vaikka en olisi niitä elämääni vapaaehtoisesti koskaan valinnutkaan.

”Syvyydessä on kaikki se, mikä pyrkii pintaan. Siellä on alitajuntamme, joka tahtoo meidän syntyvän yhä syvemmältä ja yhä uudestaan, siksi mitä olemme.”

Kirjan mietteet on ryhmitelty neljän teeman alle. Ne ohjaavat hallitsemisen sijasta ihmettelemään elämää, puhuvat yhteydestä itseen ja toisiin, kertovat pienuuden suuruudesta ja pohtivat rakkautta eri näkökulmista. Yhdellä virkkeellä tai useammalla. Syvyyksiin kutsuen – ja siksi niiden lukeminen vaatii aikaa. Kirjallisena pikaruokana kirjaa on turha tutkailla, ainakaan minun. Tällaiset tekstit ovat hiljaisuuden ja hitauden arvoisia.

Esipuheessa Tommy Hellsten toivottaa lukijalle hyvää matkaa omaan itseensä. Hyvä toivotus, sillä juuri sinne mietelauseet saattelevat.
Jos antaa niiden saatella.

Tommy Hellsten. Oivalluksen kynnyksellä. Minerva kustannus Oy. 2013.
Kirjan hinta (5.11.) on Bookyssa 20,40e (affiliate-linkki)

PS. Ajattelin kirjoittaa samaan postaukseen myös Tommy ja Carita Hellstenin yhteisestä Levollisuuden kirjasta. En kirjoita. Asia kerrallaan. Oivalluksen kynnyksellä-kirjasta tuli taas niin ravittu olo, että sen herättämiä sisäisiä kaikuja pitää kuunnella itsekin rauhassa. Monestko kerta oikein lieneekään. Hellstenin kirjoittamaa tekstiä ei voi ahnehtia.

Avainsanat: , ,

Himolukija

kansiruno copyIstun kahvilassa ja luen vanhoja naistenlehtiä. Muutenkin minä olen sen sortin ihminen, että luen aina kun se vain on mahdollista. Nykyään osaan jo vähän rauhoittua, mutta lasten ollessa pieniä viisitoista vuotta sitten, sisareni tokaisi yhteisessä aamiaispöydässä
– Himolukijan tunnistaa siitä, että se tavaa vaikka bussiaikatauluja!
Sillä hetkellä satuin aamukahvia hörppiessäni silmäilemään Mikkelin seudun paikallisliikenteen aikatauluvihkoa. No ihan vain uteliaisuudesta siihen, että mihin Mikkelistä yleensä bussilla pääsee. Minä itsehän ajoin autolla meiltä maalta joka paikkaan, koska viimoinen bussiyhteys kylältä oli lopetettu 1970-luvun puolenvälin korvilla. Olin paluumuttanut kotikylälle Lappeenrannan vuosien jälkeen.

Bussien aikataulut

Mutta joo. Minä luin siihen aikaan jopa saunassa, koska elin ruuhkavuosia eikä lukemiselle vaan meinannut jäädä aikaa. Lapset olivat alle kouluikäisiä ja aikaa kroonisesti liian vähän. Uusi työ tuntui vaativan intohimoisia ylimääräisiä valmisteluja ja panostuksia, joihin upposi nukkumiseen tarkoitettuja tunteja. Nyt tiedän, ettei se ollut viisasta alkuunkaan, mutta silloin pidin sitä oleellisena panostuksena duuniin. Ihan höpöhöpöä.

Se kestokiire kuitenkin sai minut lukemaan jopa saunanlauteilla. Istuin sillä alimmalla ja ahmin romaania. En sentään työkirjallisuutta: yrittäjän markkinointia tai tuotteistuksen opuksia. Saunassa luin sekalaisia romaaneja, joita harrastan edelleen. Se on sellaista aivojen nollaushöttöä. Aikoinaan Danielle Steelen romaanit edustivat sitä, nykyään kyllä pitkästyn niihin.

Mutta luen minä muutakin. Runoja ah ja voi. Netistä tietysti ajan ilmiötä eli Google-runoja ja kirjoista (niiden pitää olla paperisia ja lehteiltäviä niiden runojen, kyllä!) vaihtelevaa ja monipuolista tavaraa aina Eino Leinosta Saima Harmajaan ja Sirkka Turkasta moniin muihin, joiden nimeä en nyt muista. Asiakirjallisuutta, joka liittyy työhöni. Ihmisenä olemisen ja yhteisöjen ilmiöitä. Yrittäjyyttä ja yritystarinoita. Matkakertomuksia. Nykykirjallisuutta monenlaista. Klassikoita. Elämäkertoja. Kotimaista. Käännöksiä.

Joskus pidän lukupaastoa ja lehteilen vain aikakaus- ja sanomalehtiä, jos niitäkään. Lehtien pitää ensisijaisesti olla paperiversioita. Nettilukeminen ei tuota minulle samaa tunnelmaa ja fiilistä, vaikka toki paljon nettitekstiä luenkin. Rakastan blogikulttuuria. Ihmisten tarinoita, kokemuksia ja havaintoja. Kauniita koteja ja niitten tarinoita.

Nautinnollinen tunti

Ja nämä naistenlehdet. Äsken tuhrasin nautinnollisen tunnin lukemalla kiinteistökuningatar Kaisa Liskin kulutustottumuksista (kymppitonni kuussa pelkkään arjen pyörittämiseen ja tarkkailuviikon aikana viis tonnia ja risat vaihteleviin arkikuluihin). Upposin myös kiinnostavaan juttuun ”Pöytä on katettu”, jossa oli haastateltu dyykkaaja Minttu Murasta.

Olen muuten ihan samaa mieltä kuin kymmenen vuotta dyykannut Minttu. En voi käsittää, että Suomessa 10-15 prosenttia ruuasta päätyy jätteeksi. Koko maailmassa ehkä jopa puolet tuotetusta ruoasta joutuu roskikseen. Enkä voi ymmärtää, että vain marginaalisen pieni osa kaupoista toimittaa vanhentumassa olevia elintarvikkeita hyväntekeväisyyteen. Päivittäistavarakaupoilla on jutun mukaan myös ohjeistus dyykkaamisen estämiseksi. Sitä perustellaan turvallisuudella. Kuitenkaan kokeneet dyykkaajat eivät sairastu – kymmenen vuotta dyykannyt Minttukin on säästynyt siltä koko dyykkaajan elämätapansa ajan. Kyseessä on asenne ja taito. Euroopan parlamentti on sentään onneksi kannattanut aloitetta, jonka mukaan kauppojen myymättä jäänyt ruoka annettaisiin nälkäisille. Toivottavasti se etenee!

Tällaisia vanhat naistenlehdet saivat minut äsken ajattelemaan. Virkistäviä ajatuspolkuja! Lukeminen kannattaa aina.

Avainsanat: , ,

Sielu kutsuu – kuuntelen!

Sielu ei pääse vaikuttamaan elämäämme, jos meillä ei ole kykyä kuunnella sitä. Sielulle tekee hyvää luovuttaa. En tarkoita luovuttamisella periksi antamista ja epätoivoon vaipumista. Tarkoitan sitä, että asettaa elämänsä joka päivä, yhä uudestaan, itseään suurempiin käsiin. Elämmekö hyväntahtoisessa vai pahantahtoisessa maailmankaikkeudessa?

Jos maailmankaikkeus on hyväntahtoinen, asiani ovat aina hyvin. Asiani ovat hyvin siitä huolimatta, että juuri nyt kohtaan vaikeuksia ja kärsin. Jos asetan elämäni hyvän maailmankaikkeuden käsiin, se alkaa kuljettaa minua niin, että elämäni kehkeytyy parhaalla mahdollisella tavalla.

Tommy Hellsten kirjoittaa näin viime syksynä ilmestyneessä kirjassaan Ajan takaa, kauemmas katsomisen taidosta (Kirjapaja 2011). Sain sen arvostelukappaleen – taisi olla samoihin aikoihin, kun jalkani leikattiin vuosi sitten lokakuussa. Kirja unohtui, kun taiteilin kipsatun jalan, leikkausinfektion, sairaalaviikkojen, avohaavan hoidon, alipaineimuhoidon, kyynärsauvojen, kaksi kuukautta kestäneen varauskiellon, ihosiirron ja sen hitaasti liikkeelle lähteneen paranemisen, napapiikkien, viikosta toiseen jatkuneen haavahoidon, yhä uusien lääkärikäyntien, fysioterapian, LPG-hoidon, vakuutusyhtiön ja kelan papereiden keskellä.

Lopulta luin sen ja huokasin

Ajan takaa osoittautui kurssikirjaksi, joka tuli postilaatikkooni käytännön kenttävaiheen alkaessa. Sielu oli kutsunut minua tällä kertaa järeästi. Tätä kutsua ei voinut ohittaa. Hellsten sanoitti tekstissään sitä, mitä käytännössä elin. Elämä pakotti minut kääntämään kasvot itseni puoleen. Tai ei, ei se pakottanut – se tarjosi tilaisuuden. Vaikka olin oppinut kuuntelemaan sieluni puhetta jo aiemmin, sain nyt tilaisuuden keskittyä siihen aidommin, enemmän ja hartaammin.

En voinut ajaa autoa enkä pystynyt tekemään töitä, koska en päässyt liikkeelle. Tuskailin sitä, miten valtavat määrät töitä jouduin peruuttamaan, murehdin taloutta ja pelkäsin katastrofia. Ja terveys, siitä minä vasta huolissani olinkin. Kävelenkö enää kunnolla? Nopeatempoiselle ihmiselle elämä oli hidasta, mutta juuri hitaudessa piili merkityksiä.

Kaikki hyvin

Kun katson kulunutta vuotta taaksepäin, niin näen, miten kaikki oli lopulta oikein hyvin. Vaikka töiden peruminen oli taloudellisesti kova kolaus, kaikki meni lopulta kuvittelemaani paremmin. Niin tapaturman hoito kuin talouskin pyöri tavoilla, joita en olisi osannut itse suunnitella. Minulle järjestyi loistava terveyskeskuslääkäri jälkivaiheiden hoitoon ja sain hyvääkin paremmat fysioterapeutit avuksi jalan kuntoutukseen.

Jalan paranemisessa tuli takapakkeja ja ympärillä olevia ihmisiä kaikki toipumisen vaiheet ja peruutusvaiheet ihmetyttivät ja kauhistuttivat. Suurimman osan aikaa minulla oli kumman levollinen olo. Totta kai tuskastuin, kun sairaalassa oksensin vahvojen kipulääkkeiden takia ja kun toipuminen venyi. Lopulta tämä kaikki oli kuitenkin hyvin pientä.  Vaikka neljännesvuosi menikin työn puolesta harakoille, minun henkeni ei  ollut vaarassa. Minulla oli tilaisuus pohtia rauhassa työni painopisteitä ja rajauksia. Asiakkuuksiin tuli hiukan muutoksia: jotain jäi pois ja toista, enemmän minun oloistani, tuli tilalle. Nämä muutokset veivät työtä entistä enemmän itseni näköiseen suuntaan. Uskon sielun ohjanneen minua yhä enemmän elämäni tarkoitusta kohti. Sielu puhutteli ja kutsui tarkistamaan reittiä. Muutokset eivät olleet suuria, mutta ne olivat selkeyttäviä. Elämä kantoi ja minusta tuli taas piirun verran rennompi ja rauhallisempi.

Kiteytysten kirja

Kirja osui eteen oikeaan aikaan – enkä totta puhuen usko sen olevan sattumaa, vaan suurta tarkoituksenmukaisuutta. Minulle Ajan takaa on kiteytysten kirja, joka kirkasti neljännesvuoden mittaisen kokemuksen merkitystä. Vaikka oivaltaisin itse kuinka paljon asioita, on tarpeen peilata kokemuksia ja oivalluksia toisten ihmisten nostamista peileistä.

Ajan takaa on kirja, johon tartun yhä uudelleen. Vaikka sivuja on vähän, asia on täyttä ja maukasta. Kappaleita pitää tutkia ja käännellä mielessään. Kysyä, mitä tämä minulle merkitsee. Tätä kirjaa ei hotkita nopeasti, vaan se vaatii aikaa – ihan niinkuin sielun puheen kuuntelukin. Kirjan äärelle on pysähdyttävä. Onneksi!

Tommy Hellstenin tapa kytkeä arjen elämän ilmiöitä ja havaintoja laajempiin kysymyksiin ja elämän syvään filosofiaan koskettaa. Hän kirjoittaa asioista taitavasti sekä ihmisen että maailmankaikkeuden mittakaavassa. Hän kuvaa luontaista isomorfiaa, rakenteiden yhtäläisyyttä, samanmuotoisuutta monessa eri tasossa ja auttaa lukijaakin yhdistelemään asioita ja tulkitsemaan ympärillä sykkivää elämää.

Ajan takaa on melkein kuin hartauskirja. Hellsten kirjoittaa elämästä ja elämä on pyhää. Pyhän äärelle kuuluu hartaus. Harras hiljaisuus ja pohdiskelu.

Kiitos kirjasta!

Avainsanat: , ,

Mikäs tässä ollessa, kirjakahvilassa!

Istun Linkkumyllyn kirjakahvilassa. Ulkona mättää vettä kuin koussikalla kaaten. Pionit painuvat lysyyn sateen alla. Terassin penkit ovat likomärkiä. Minä hain autosta sukat jalkaan, kun paljaita varpaita paleli kengissä. Varakengätkin löytyvät, jos nämä sattuvat kastumaan. Ja sateenvarjo on matkassa. Mulla on sellainen matkamalli, pieni ja kevyt aina mukana. Käsilaukun pitää olla kyllä suuri, että sinne mahtuu kaikki tarpeelliset tavarat. sateenvarjo. Digipokkari kaikenlaisen kauniin taltioimiseen. Parhaat jutut tulevat vastaan sattumalta. Muistikirja oivalluksia varten. Varakassi ihanille kirppislöydöille. Ja ties mitä.

Ihana kesä tämä on, satoi tai paistoi

Kesä kumminkin ja se on hienoa. Sateen jälkeen poimulehtien keskelle jää kirkkaat vesihelmet. Kanttarellit imevät kasvuvoimaa ja tuottavat mieletöntä satoa. Sade huuhtoo pölyjä ja raikastaa maailman. Sadepäivänä voin kääriytyä viltin sisään lukemaan varaston vanhoja sisustus- ja naistenlehtiä tai yhtä siitä kirjapinosta, jotka lainasin Mikkelin kirjastosta ennen kuin se meni remonttia varten kolmeksi kuukaudeksi kiinni. Vaikka Petri Tammisen tekstiä. Lukisinkohan sitä seuraavaksi. Täällä Linkkumyllyssä otin kahvikupin seuraksi sadetta pidellessä kirjakahvilan hyllystä ”Miten minusta tuli minä”-kirjan ja luin Sofi Oksasen ja Hannu-Pekka Björkmanin tarinat. Selvisi sekin, että Leena Palotie väitteli tohtoriksi jo 25-vuotiaana. En tiennyt ennen.

Sadepäivä on myös ihana päivä kiertää Taidekeskus Salmelan tämän kesän näyttelyä. Me visiteerasimme siellä eilen ja olen vieläkin vaikuttunut. Mieli vaeltaa maalauksissa edelleen ja jatkaa sitä luultavasti monta päivää. Unohtakaa sade, jos mietitte Salmelaa. Vaikka näyttely on monessa rakennuksessa, niin pääsette kulkemaan niiden välit kastumatta. Salmelan väki on varustanut asiakkaille lainattavia sateenvarjoja.

Nyt sade alkaa hellittää

Minä lähden kiertämään sekä Linkkumyllyn näyttelyitä että ihastelemaan erilaisia design-huusseja. Ne taidettiin rakentaa tänne viime kesän näyttelyksi. Tänne tullessani testasin jo Ristomatti Ratian koivurunkoisen huussin. Hieno! Juhlallisen maanläheinen laitos!

Tämän paikan puutarha on muuten yksi niistä, jotka ovat mukana Mikkelin seudun hurmaavimmat puutarhat- esitteessä ja käyntikohdelistalla. Täällä on vanha myllärintalo, jonka puutarha laskeutuu luontaisen terassimaisesti kohti järveä. Tiedän, että täällä on ympäristöön sijoitettua taidetta – ystäväni Hanna kävi täällä jo ja hehkui ilosta sen käynnin jälkeen. Kertoi ja kehui ja suositteli.

Muutama ajatus Linkkumyllyn herkuista

Tällaisena vähähiilihydraattisena eläjänä syön harvoin tavan pullaa ja kakkuja itse. Linkkumyllyn kohdalla pitää kumminkin mainostaa! Täällä leivotaan ruisleipää lukuun ottamatta kaikki itse. Kahvilassa tuoksuvat juuri kypsymässä olevat pullat. Sämpyläpelti näyttää olevan jäähtymässä tuossa pöydällä. Ja se ruisleipäkin, josta voileivät tehdään – se tulee jostain tästä lähistöltä! Äskeiset asiakkaat poistuivat kiitellen ja kehuen vuolaasti. Tuoretta ja maukasta!

Minä olen nyt lomalla, minä ja yhden hengen yritykseni. Suloista ja sirkeää kesää! Nautitaan – siitä sateestakin. Värikkäät kumpparitkin ovat  iso ilo.

Avainsanat: , , ,

Mitä oikein ajattelisin Alefista?

Laitanpa toisenkin lukukokemuksen pohdinnan heti edellisen perään. Tällä kertaa Coelhoa.

Paulo Coelho on hämmentävän epätasainen kirjailija. Koskaan ei voi tietää, millainen seuraava kirja on. Vai asetanko minä hänet kirjoittajana johonkin valmiiksi ajateltuun muottiin enkä kelpuuta muuta kuin odotusteni mukaista tekstiä? Coelho kuuluu lempiajattelijoihini, olkoonkin että hän on miljonien ihmisten seuraama bestseller-kirjoittaja, jota välillä arvostellaan myös hyvin kriittisesti kaupallisen henkisyyden edustajaksi.

Oli kaupallista tai ei, moni Coelhon ajatuksista ja tarinoista kulkee elämänohjeinani ja palaan niihin yhä uudestaan. Alkemistin luin jo sen ensimmäisenä suomenkielisenä käännöksenä nimellä Santiagon unelmat. WSOY julkaisi sen vuonna 1995 ja Bazar Kustannus julkaisi saman suomennoksen uudelleen vuonna 2002 Alkemistina. Hurmaannuin tarinaan. Samoihin aikoihin luin myös James Redfieldin Yhdeksän oivalluksen tien. Pam. Mieleen avautui polkuja, joilta ei ollut paluuta ja jotka ovat vieneet uusille, avarille mielen maille. Mieli alkoi herätä henkisille yhteyksille.

Sittemmin olen rakastunut Coelhon Pyhiinvaellukseen, Valkyrioihin ja Portobellon noitaan. Tuo viimeinen ei kuitenkaan avautunut ensimmäisellä lukukerralla. Kun toisen kerran tartuin siihen, teksti vetäisi mukaansa. Juuri niin Coelhon tekstit parhaimmillaan toimivat. Alef ei toimi ihan samalla lailla, ei ainakaan noiden mainittujen tavalla. Paljon minulle mieleistä Coelhoa Alefissa kumminkin on.

Matka – se tuttu metafora

Päähenkilönä on tarinan mukaan kirjailija itse. Hän matkustaa Trans-Siperian junalla halki Venäjän. Mukana ovat tulkki, kustantaja ja nuori, väkisin mukaan änkeävä ihailija Hilal. Matka on toki fyysinen matka, jossa asemapaikat ja matkan varrella olevat kaupungit jäävät kuitenkin sivuosaan. Ennenkaikkea se on kuitenkin henkinen matka keskelle syntiä ja syyllisyyttä, pelkoa, rakkautta ja anteeksiantoa. Se sisältää paljon myös sitä, mistä minä, 45-vuotias nainen käyn keskusteluja läheisten ihmisten kanssa. Alef johdattaa minuakin pohtimaan omaa elämänmatkaani. Sitä mitä valintoja teen ja mihin asioihin keskityn.

Kirja on myös kirjailijan uskonkamppailua, henkisiä perinteitä, rituaaleja, ennusmerkkejä, mestareita ja liikettä menneissä elämissä. Kirjailijan ja hänen ihailijansa vähitellen muuttuva ja kehittyvä suhde on peräisin 500 vuoden takaa, aikaisemmasta elämästä. Se vaatii sovitusta.

Ristiriitaisia tunteita

Lukeminen nostaa monenlaisia tunteita. Kiukkua, ärsytystä, tympääntymistä, hymyä, liikutusta. Luin ensimmäisen puolikkaan aika vauhdilla. Sitten kirja jäi joksikin aikaa olohuoneen pöydälle nököttämään, kunnes jatkoin sen loppuun. Alef on minulle ristiriitainen lukukokemus, jota en kuitenkaan olisi halunnut jättää väliin. Voi olla, että palaan tähän vielä. Vaikkei tämä vedäkään vertoja suosikki-coelhoilleni, tämä on niitä lähempänä kuin vaikkapa Voittaja on yksin, edellinen suomeksi julkaistu Coelhon teos. Sen maailma oli kalsean kylmä ja minulle kaukainen.

Avainsanat: , , , , , ,

Kohtuullisen elämän puolesta!

SainPientä elämää etsimässä-kirjan jo kuukausia sitten. Luin sen silloin ja olen palannut pätkään siellä ja toiseen täällä moneen otteeseen matkan varrella. Kirja on kulkenut välillä mukana hehtaarikassissani ja tämä teksti antanut odottaa itseään ohi työprojektien, yli kesäloman, läpi elokuun tunnelmien.

Marikka Bergman on pohtinut muoti-ilmiöksikin leimattua downshiftaamista  julkista keskustelua moniulotteisemmin ja syvemmin. Hänen tekstinsä vie sen juurille, missä kohtuullistamisessa ja hiljentämisessä todella on kyse. Ei vapaa-ajan ja laiskottelun lisäämisestä, vaan elämän tavoitteiden ja suoritushulluuden syiden pohtimisessa. Hän on niiden olemassaolon perusasioiden äärellä, joihin joidenkin elämä nyrjähtää ja joiden vuoksi mielenterveyskin saattaa heittää.

Sen sijaan, että Bergman viisastelisi jostain ylhäältä käsin, korokkeelta, hän pistää kaunistelematta peliin itsensä ja oman elämänsä.  Kirjaan kootun tiedon etsimisen syynä ovat omat kokemukset ja kivut. Ehkä juuri siksi teksti on täysipainoista luettavaa. Koska aiheet on arjessa punnittu, tekstiin on helppo samaistua.

Suorituskoukkuja ja -loukkuja

Marikka Bergman nostaa päivänvaloon ne naisen suorituskoukut ja –loukut, jotka ovat minullekin niin tuttuja. Myös minä olen verrannut itseäni muihin kaikilla naisen elämän sektoreilla ja tuntenut viiltävää huonommuutta niin äitinä, puolisona, ystävänä, ammatti-ihmisenä kuin monessa muussakin roolissa. Mittani on ollut vääränlainen, liian suuri ja liian vaativa ja sitä olen yrittänyt epätoivon vimmalla täyttää. Eipä ole onnistunut. Sen takia olen ollut sairaslomallakin.

Syvä elämänilo ja ihastuttava työnilo on alkanut löytyä mitan kohtuullistamisen myötä. Kaikessa kun ei voi vaatia itseltään täydellisyyttä. Elämä on tehnyt parhaansa palauttaakseen minut oleellisen äärelle ja heittänyt matkalle vaiheita, joissa on ollut mahdotonta vaatia itseltään yhtään mitään – tästä esimerkkinä Selviämistarina-kirjamme kuvaamat kokemukset.

Ai snobbailua vai?

Slow-elämäntyyli on paljon muuta kuin varakkaiden snobbailua, jollaiseksi sitä on koitettu leimata. Suorittaminen on sairautta ja saa usein aikaan aikaan pinnallisia ja merkityksettömiä tuloksia – jos sitä suorittamisesta syntyvää puuhastelua ja hätäilyä voi edes tuloksiksi nimittää. Meidän ei tarvitsisi näyttää, päteä ja olla olevinaan. Me voisimme olla, kohdata ja tehdä syvemmin ja perusteellisemmin ja saada samalla aikaan jotain kestävämpää ja vaikuttavampaa. Puhumattakaan siitä, että tekisimme silloin vähemmän virheitä ja saisimme aikaan todellisia tuloksia pienemmässä ajassa, kun osaisimme keskittyä oleelliseen. Sairaslomakulutkin vähenisivät.

Elämän todellinen sisältö ei ole kuluttamista ja kiihkeää elämässä kiitämistä. Se on kohtaamista toisten ihmisten kanssa. Aitoon kohtaamiseen puolestaan perustuu aika moni työkin: myynti ja markkinointi, kasvattaminen, kouluttaminen ja opettaminen, sairaan- ja terveydenhuolto, sosiaalityö jne.

Kaiken tämän ja paljon muunkin puolesta Marikka Bergman puhuu kirjassaan. Ekstrana tulee vielä muiden ajattelijoiden syviä, hyviä oivalluksia.

Kiitos kirjasta Marikka. Palaan tähän monta kertaa.

Avainsanat: , ,
Mainokset