Aihearkisto: mielenrauha

Väriterapiaa viikonloppusunnuntaina

Aamiainen Aamiainen2Aamiainen1

 

 

Mainokset
Avainsanat: , , ,

KIITOS KIITOLLISUUDESTA

Hanko (373)Lämmin onnentunne levisi sydänalassa äsken. Valot päällä sisällä, tuolla rintalastan takana jossain. Syy oli arkinen kuin mikä, nimittäin astianpesukone. Tyhjensin sitä, asettelin puhtaat haarukat ja veitset paikoilleen sinkkipurkkeihin. Ladoin sisään aamiaisastiat: kahvimukin, ruskearaitaisen lautasen ja smoothielasin. Huokaisin KIITOSKIITOSKIITOIS. Meillä on toimiva astianpesukone. Edellinen hajosi ja kesti hetken valita ja asentaa uusi.

Ja pointti on

Pointti ei ole astianpesukone, vaan kiitollisuus. Asenne, jota aloin opetella vuosia sitten. Se on omasta mielestä huolehtimista. Rhonda Byrnen Salaisuuden moni tuntee. Jenkkihötöksikin leimatun kirjan, jonka ytimenä on rautainen valinta hyvän näkemisestä, siitä kiittämisestä ja kiitoksen aiheen lisäämisestä omassa elämässä. Taikavoima on saman kirjoittajan teos. Se sisältää 28 päivän matkan kiitollisuuden harjoittamiseen ja tiedon soveltamiseen. Karsastan takakannen lausetta ”taikavoima on muuttava koko elämäsi”, mutta allekirjoitan kiitollisuuden arvon. Suosittelen näitä kirjoja ajatuksella ”Kaikki, mikä vahvistaa kiitollisuuden voimaa sinun elämässäsi, on hyvästä!”

Salaisuus-kirjan lainasin siskoltani. The Secret – Voima -kirjasta minulla on arvostelukappale ja siihen palaan aina uudelleen. Taikavoiman ostin työkirjaksi itselleni. Noudatin sen 28 päivän kiitollisuusohjelmaan lähes loppuun saakka – en enää muista, miksi viimeiset päivät jäivät uupumaan. Kuten mikä tahansa harjoittaminen, tämäkin kasvatti lihaksia: ilon ja kiitollisuuden henkisiä lihaksia. Se auttoi ankkuroimaan kiitollisuuden tavaksi. Teen muun muassa usein kiitollisuuskävelyä, jonka joka askeleella sanon kiitos ja vahvistan kiitoksen tunnetta mielessäni.

Hyvin pian ohjelman treenaamisen jälkeen minulle sattui jalkatapaturma, jonka vuoksi olin kolme viikkoa sairaalassa. Tuplahoitovirheen vuoksi jalkaa operoitiin kolmesti. Paraneminen oli hidasta ja takapakkeja riitti. Sairasloma venyi kuukausiksi. Sinä aikana en voinut varata jalalle enkä ajaa autoa. Peruin paljon töitä tai etsimään niille sijaistavan yrittäjän – yksinyrittäjänä kun toimin.  Taloudellisia menetyksiä tuli.

Syitäkiittää_pieni

Parhaiten muistan

Silti muistan vahvimmin sen hyvän, mitä noina kuukausina sain – en menetyksiä ja ongelmia. Sairaala- ja polivaiheen jälkeen jalkaa hoiti loistava lääkäri Ristiinan terveyskeskuksessa. Hänen kanssaan mietimme asioita perusteellisesti aina ihon paranemiseen vaikuttavia ruokavaliovalintoja myöten. Kelassa ja vakuutusyhtiö Tapiolassa kohdalle osui mainioita asiakaspalveluihmisiä. Olin yltiökiitollinen vakuutuksestani. Niissä työkeikoissa, joihin sain hankittua tuuraajan, sain tilalleni ihanan kollegan Etelä-Karjalasta. Hän opiskeli silloin ja oli juuri ennen soittoani pyytänyt maailmankaikkeudelta täydentäviä töitä maksaakseen tietyn suuruisen summan laskuja. Kohta sen jälkeen soitin ja kysyin pääseekö hän – kerroin, mitä olin sopinut koulutuspäivien hinnaksi asiakkaan kanssa. Se oli sama summa kuin hänen pyynnössään, jota en ennakkoon tiennyt.  Muistan kirkkaasti ilon pahoinvointia aiheuttaneiden kipulääkkeiden keskellä ”Näin maailma kuitenkin toimii! Minäkin voin luottaa tähän. KiitosKiitosKiitos!”

Muita kiitollisuuden aiheita oli yllättävän aikana satamäärin. Väitän osanneeni keskittyä niihin aiempaa paremmin, koska olin jo pitkään  treenannut tietoista kiitollisuutta. Viimeisten vuosien aikana on ollut muutakin vaikeutta. Taapäin katsoessa näen kuitenkin päiviä yhdistävän valoisan nauhan, jossa on hymyjä pitkin matkaa. Kiitollisuus ei poista murheita ja voimia vieviä tunteita, mutta se muuttaa suhdettani niihin. Se kehittää kykyäni palautua pahoista hetkistä. Kiitollisuus ei tee elämästä hattaraa. Surut on surtava, ahdistus elettävä läpi. Kiitollisuus tekee siitähelpompaa – se on polttoainetta, jonka voimin jaksaa itkeä itkut. Kiitollisuudessa eläminen auttaa nousemaan tunnesuosta aiempaa ripeämmin ja näkemään mahdollisuuksia siellä, missä ennen oli pelkkää harmautta.

Kiitos kiitollisuudesta.

PS. Olen kirjoittanut aihepiiristä aiemminkin mm. täällä.

asenne_kk

Klikkaa ylläolevaa kuvaa. Sen takana on Kodin Kuvalehden juttu  Itke, vihaa, raivoa…ja huomaa hyvä uudessa elämässä.

Linkit sisältävät kumppanuusmarkkinointia Bookyn kanssa.

Avainsanat: , , , , ,

Oivalluksen kynnyksellä. Ajattelijan kirja.

maalaussudenkorentoTommy Hellsten kiteyttää elämän ilmiöitä vuosi vuodella kirkkaammin. Tänä vuonna Hellsteniltä on ilmestynyt kaksi kirjaa, joista toisen hän on julkaissut  yhdessä vaimonsa Carita Hellstenin kanssa. Molemmista tuli heti minun kirjahyllyni tärkeitä kirjoja. Kauniita, kapeita ja täynnä painavia ja puhuttelevia sanoja. Ne sanat eivät ole valmiita totuuksia, vaan ajattelemaan ja tutkimaan kehottavia mietteitä, näkökulmia ja mielen lempeitä haasteita. Kumman tahansa kanssa voisin vaikka matkata viikoksi retriittiin. Aloittaa kunkin päivän poimimalla sattumanvaraisesti tai tarkoituksella jonkin osan tekstiä tai yksittäisen mietteen. Käyttää lopun päivää sen synnyttämien mielenliikkeiden tutkimiseen. Kirjoittamalla. Maalaamalla. Ajattelemalla.
Ehkä teenkin niin.

Oivalluksen kynnyksellä

OIvalluksenKynnykselläTommyn kiteyttämät mietelauseet Ihminen tavattavissa -sivulla Facebookissa ja Twitterissä kuuluvat melkeinpä päivittäin ajatteluhetkiini.   Verkossa ne synnyttävät myös polveilevia ja välillä kiihkeitäkin keskusteluja, sillä lukija kokee ja tulkitsee kiteytykset omalla tavallaan, omasta historiastaan käsin. Siinä, missä tviitit painuvat verkon uumeniin edellisten tieltä, jää tämä samanlaisista mietteistä koottu kirja elämään ja puhuttelemaan.

”Vaikeudet ja vastoinkäymiset opettavat meille enemmän kuin menestyminen ja onnistuminen”

Mietin oman elämäni vastuksia. Asioita, jotka ovat tuntuneet tapahtumahetkellä vastoinkäymisiltä. Entä nyt, kun muutama vuosi on kulunut – miltä ne nyt tuntuvat. Mitä olen löytänyt niistä? Mitä olen oppinut ítsestäni? Mita saanut? Olen näihin monesti itselleni vastannut ja löytänyt samalla paljon. Tätä voi pohtia yhä uudelleen, sillä sisäinen maailma on liikkeessä ja kertoo joka kerta kuunnellessa lisää siitä, mitä siellä on tapahtunut, mikä langanpää on solmiutunut ja muuttunut uudeksi ymmärrykseksi. Kun mietin menestyksen hetkiä, näen niidenkin arvon, mutta aivan toisenlaisen arvon. Enemmän olen oppinut vastuksista, vaikka en olisi niitä elämääni vapaaehtoisesti koskaan valinnutkaan.

”Syvyydessä on kaikki se, mikä pyrkii pintaan. Siellä on alitajuntamme, joka tahtoo meidän syntyvän yhä syvemmältä ja yhä uudestaan, siksi mitä olemme.”

Kirjan mietteet on ryhmitelty neljän teeman alle. Ne ohjaavat hallitsemisen sijasta ihmettelemään elämää, puhuvat yhteydestä itseen ja toisiin, kertovat pienuuden suuruudesta ja pohtivat rakkautta eri näkökulmista. Yhdellä virkkeellä tai useammalla. Syvyyksiin kutsuen – ja siksi niiden lukeminen vaatii aikaa. Kirjallisena pikaruokana kirjaa on turha tutkailla, ainakaan minun. Tällaiset tekstit ovat hiljaisuuden ja hitauden arvoisia.

Esipuheessa Tommy Hellsten toivottaa lukijalle hyvää matkaa omaan itseensä. Hyvä toivotus, sillä juuri sinne mietelauseet saattelevat.
Jos antaa niiden saatella.

Tommy Hellsten. Oivalluksen kynnyksellä. Minerva kustannus Oy. 2013.
Kirjan hinta (5.11.) on Bookyssa 20,40e (affiliate-linkki)

PS. Ajattelin kirjoittaa samaan postaukseen myös Tommy ja Carita Hellstenin yhteisestä Levollisuuden kirjasta. En kirjoita. Asia kerrallaan. Oivalluksen kynnyksellä-kirjasta tuli taas niin ravittu olo, että sen herättämiä sisäisiä kaikuja pitää kuunnella itsekin rauhassa. Monestko kerta oikein lieneekään. Hellstenin kirjoittamaa tekstiä ei voi ahnehtia.

Avainsanat: , ,

Päivän pysäyttäjä

Tämän aamun puhuttelija ja pysäyttäjä.
Auringonpaisteessa, kesän lämmössä, paljain jaloin kuistilla.
Ajatus ulottui sydämen syvyyteen.

”Ne jotka todella tekevät hyvää toisille, eivät yritä olla hyödyllisiä, vaan pyrkivät vain elämään kiinnostavan elämän. He antavat harvoin neuvoja, mutta ovat esimerkkeinä muille.”
– Paulo Coelho, Accran kirjoitukset  –

Juhannus 2013 Mustila Porvoo Ruotsinpyhtää Pernaja (40)

 

Avainsanat: ,

Cogito, ergo sum!


Miten asiat voivatkaan sujua, kun emme itse virtauksen esteeksi.
Kun olemme omalla polullamme tavoitteita ja unelmia määritellessä, maailmankaikkeus auttaa kaikin keinoin.
Viikonloppuna tyttärelle kävi juuri niin.

Hän järjesti ensimmäiset kuvauksensa Helsingissä. Suunnitelma oli selvä: keijumaisia, keveitä kuvia. Ennakkoon järjestettäviä  yksityiskohtia oli paljon: majapaikka, mallit, monipuolinen ja moninainen kuvausrekvisiitta, aikataulut, maskeeraaja-kampaaja, mentoroiva valokuvaaja ja sadunomainen luontoympäristö. Jossain piti myös päästä laittamaan mallit kuvauskuntoon. Kaiken piti toimia talkooperiaatteella, sillä mentiin nollabudjetilla. Mielikuva lopputuloksesta oli kumminkin vahva.

Minä lähdin kuskiksi. Olin reissua varten laittanut sohvasurffauspyynnön muutamalle ihmiselle. Kahdelle ei aikataulu sopinut. Kolmas meilasi alkuviikosta olevansa paikalla ja toivotti tervetulleeksi! Kuinka ollakaan, hän sattui asumaan Jollaksen kartanon lähellä. Muistin heti miljöön, sillä olen ollut kartanossa kouluttamassa. Ympärillä on niittyjä, merenrantaa ja vanhoja puita.

Naps. Siinä oli sopiva kuvauspaikka ihan ilman etsintöjä. Juuri oikea Tilaus toimi täydellisesti. Samalla järjestyi paikka mallien meikkaukseen ja kampaukseen. Mentoroiva valokuvaaja oli jo aikaisemmin lupautunut mukaan. Hänet tytär oli bongannut opinahjonsa kautta, kun kaverin kuvia oli esitelty hänen ryhmälleen.

Maskeeraaja – kampaaja oivalsi oitis, mitä haettiin. Viehättävä nuori nainen, kuten kaksi keijukaismaista malliakin.

Päivään säänhaltija toimitti sopivasti läikikkään valon ja heleän auringonpaisteen sekä kuultavia kankaita liehutelleen kesätuulen.

Ja niin – tuo otsikko.
Minä olin kuljettaja ja koiranvahti.
Mutta enimmäkseen olin vain ihanasti olemassa.
Ajattelin.
Cogito, ergo sum!

Avainsanat: , , , ,

Enemmän elämäniloa!

Kaikilla meillä on elämäniloa tuottavia asioita. Joskus ne tunnistaa paremmin, joskus huonommin. Toisinaan ehtii nauttia enmmän, joskus ei oikein yhtään. Osaanko pysähtyä, olla ja ottaa vastaan?

Minun elämänilon terapeuttejani ovat myös nämä kaksi karvaista otusta Muusa ja Huisi!
Ja kaikki se luonto ympärillä, se joka videossa näkyy.

Kiitos tyttärelle, jonka käsialaa video on. Ensimmäinen harjoitussellainen. taltiointikin tuottaa paljon iloa sekä tekijälle että minulle katsojana.

Muusa & Huisi 2013 from Bea on Vimeo.

Avainsanat: , , ,

Projekti nimeltä pöytä

Olen haikaillut aikani rappioromanttisesta, kuluneesta lankkupöydästä. Budjetti on pieni eikä oikeanlaista muutenkaan ole tullut vastaan. Maku on mennyt entistä enemmän kuluneeseen suuntaan: elämää nähnyttä puuta ja pintaa, kaikenlaista valkoista, vanhaa. Sellaista melkeinpä syrjittyä ja parhaat päivänsä nähnyttä. Esineissä saa näkyä ikä, kauniisti patinoituneena.

Hiffasinkin sitten alakerran varastosta pöydän, joka oli menossa talvella jo hävitykseen. Se kaikkein kolhuisin ja kärsinein, mutta rakenteet olivat kunnossa. Hioin (olen tästä ylpeä) pintaa vielä yhtenäisemmän näköiseksi – kolot saivat silti näkyä. Uuden pöydän jatkopala oli muuhun pintaan verrattuna aivan liian siisti, sitä piti vähän moukaroida erilaisilla työvälineillä ja viiruttaa kirveen terällä ja hioa päälle. Lopuksi imuroin pölyt ja pyyhin kostealla. Nyt pöytä on paikallaan. Ympärillä on tämän kevään aikana löytyneet neljä kuluneen valkoista tuolia, jotka olivat jo menossa kierrätyskeskuksessa roskiin. Sattuman oikusta osuimme kohdalle ajoissa! Tuolit ovat juuri nyt ihan täydellisiä ja niin minun mieleeni.

Ympäristö hiukan enemmän shabby chic-tyylinen.
Pala kerrallaan.
Onnellinen olo!

projekti projekti1 projekti2 projekti3 projekti4 projekti7 projekti8 projekti6 projekti5

Avainsanat: , , ,

Ehditkö aistia?

tuomiSe aukaisee sielun salaiset lukot. Tuomen tuoksu!

Sunnuntaina se tapahtui. Kerrostalon sisäpihalla aika tuntui pysähtyvän, kun tajusin että tuomi tuoksuu! Mikä tuossa tuoksussa onkaan. Se on kuin avain johonkin sielun salaisiin lukkoihin. Se raottaa jotain, mihin löydän yhteyden vain harvoin. En osaa sanoa, mitä se maaginen oikein on. Kaikki aika on yhtä aikaa läsnä ja aistit heräävät.

Elämä on enemmän, kun on aikaa pysähtyä aistimaan.

Avainsanat: , ,

Eikä siinä vielä kaikki

naistenlehti2Ei se naistenlehtihaastattelun inspiroima ajatusmatka vielä siihen loppunut. Kiitos Katja Kallion ja toimittaja Susanna Laarin, mietin vielä kirpputoreja, Ulla-opettajan henkistä perintöä ja matkustamisen jännittävyyttä.

Kun on tottunut siihen, että takki maksa neljä euroa, on vaikea perustella itselleen, miten se voisi maksaa 140 euroa. Enkä tarkoita tätä moraalisena kannanottona kierrätyksen puolesta. Kirppiksiin liittyy erityistä odotusta, sillä koskaan ei voi tietää, mitä tällä kertaa löytyy. Kerran löysin yöpaidan, joka oli kuulemma käyttämättömästä kapioarkusta. En voinut olla miettimättä, miksi vaatteita ei ollut käytetty? Mitä mahtoi tapahtua? Joku oli kirjaillut ja nimikoinut kokonaisen arkullisen, ja koko sisältö myydään käyttämättömänä sata vuotta myöhemmin. Uudesta vaatteesta on vaikea löytää sellaisia ulottuvuuksia ja viehättävyyttä.

Ei voi olla totta, miten joku muukin miettii kirpparilla samanlaisia kuin minä. Tai tiedänhän minä, että miettii. Aika ihanaa lukea se kumminkin paperilta. Sikäli kun silllä olisi mitään sen kummempaa merkitystä maailmankaikkeuden tai ihmiskunnan kannalta. Mutta minun sisäisessä universumissani sillä on. Hymyilen sisäisesti, ajatukset pomppivat ja riemuitsevat. Ihastuttavaa. Hauskaa. Tuollaisia minäkin tuumailen hypistelessäni kirpputorilla viehkoja yllättäviä löytöjä. Taannoin Köpiksessä olisin saanut aikaan vaikka kirjan kaikista niistä mielen välähdyksistä, joita silmieni eteen nousi 70-luvun mekkojen ja 50-luvun juhla-asujen äärellä.

Ruoka on tosi kallista, mutta jos on tarkkana, se voi olla myös aika edullista. Minulla on tarkkaan tiedossa vessapaperin hinnat ja muut tiedän mikä rulla maksaa 22 senttiä ja mikä 45 senttiä.

Hahhahhaa. Enpä olekaan kenenkään kanssa tullut puhuneeksi, että katson tarkkaan vessapaperin rullakohtaisia hintoja. Se jäi tavaksi, kun eräs Ulla -opettaja kertoi jämäkästi, missä Mikkelissä löytyy ne edullisimmat vessapaperirullat. olin aikuisuuden kynnyksellä, kun oivalsin ensimmäisen kerran ruveta vertailemaan kappale- ja kilohintoja oikein tosissani!

Nuorena matkustelin paljon, mutta nykyään vältän matkustamista, sillä en kestä ylimääräistä jännitystä ja kaikkea sitä puuhaa.

Mulla tämä vaan on tainnut mennä toisinpäin. Nuorempana matkustaminen innosti ja kiinnosti, mutta oli melkein liian jännittävää välillä (vaikken missään vaarallisissa tai kovin jännittävissä paikoissa koskaan käynytkään). Onnistuin jännittämään suunnilleen kaikkea aina alkaen siitä, että tarkistin sataanviiteentoista kertaan, onko passi mukana. Oli se. Aina. Olin huolissani tästä ja tuosta. Ihan suotta. Huolissaan olo ei estä ikäviä asioita tapahtumasta, se vain syö matkan nautintoa. Huolissaan olo ei estä ryöstetyksi tulemista. Ehkä jopa päinvastoin. Jos minä olen huolestunut, minä myös näytän siltä ja luulenpa, että silloin todennäköisyys tulla ryöstetyksi on paljon suurempi kuin rentona matkaillessa.

On minut kyllä kerran ryöstettykin. Tai puoliksi ryöstetty. Olin Togon pääkaupungissa Lomessa aviomiehen kanssa. Luovin markkinatungoksessa ja puristin olan yli poikittain asettelemaani laukkua kaksin käsin vatsaani vasten. Ruokapaikassa huomasin, että kännykkäni oli pöllitty suljetusta taskusta. Tajusin vasta jälkeenpäin. Tunne oli inha. Varkaan käsi oli käynyt liki pöksyissäni enkä minä huomannut mitään. Olin tietysti kuin valkoinen huutomerkki mustien togolaisten keskellä ja luultavasti äärimmäisen huolestuneen näköinen. Potentiaalinen ryöstettävä.

Mulle ikä taitaa tehdä hyvää. Jännitän vähemmän ja luotan enemmän!

Avainsanat: , , ,

Maukkaita pikku ajatuksia

naistenlehti1Jatkan naistenlehtiteemaa.

Rakastan inspiroitumisen tunnetta ja inspiroidun välillä ihan mistä tahansa. Vastaantulijan säkenöivän kekseliäästä hatusta tai kotipihan juuri puhjenneesta akileijan kukasta. Vastaleikatun ruohon tuoksusta. Katja Kallion ajatuskuplista Me Naisten jutussa.

Tuosta viimeisestä toissapäivänä. Vanha lehti. Raikkaat ajatusrylläkät.

Meri on maisema, joka minun pitää nähdä usein. Meri on tärkeä myös valon takia. Meren yläpuolella on yleensä valoisaa, vaikka taivaalla olisi tasainen pilvipeite.

Katja Kallio on kirjoittanut Hangossa. Minä olen muuten vain hurahtanut Hankoon. Ja mereen siellä – erityisesti siis juuri Hangossa. Ja olen huomannut valon meren yll ja lumoutunut siitä. Minulle se on sellainen taikavalo. Taivaan syli, jonka lähellä on aina hyvä olla. Levollinen. En ollut osannut nimetä sitä itse, mutta tunnistin ilmiön heti, kun Kallio antoi sille haastattelussa nimen.

Minulla on yhä tallella ensimmäinen kirjastokorttini, jonka sain nelivuotiaana, kun olin oppinut lukemaan. Kortti on vaaleanpunainen, siihen on koneella kirjoitettu nimeni ja vihertävällä leimattu vuosiluku 72.

Oi ja nyt tämä kirjailija lennätti minut 1970 -luvun loppupuolelle. Mullakin oli sellainen pahvinen, reunoista pikkuhiljaa kovassa käytössä pehmennyt kortti. Lainasin kauheat kasat kirjoja sekä kirjastoautosta että koulun vieressä olleesta pienestä, valkoisesta Ristiinan kunnankirjastosta. Lautarakenteisen kirjaston vieressä oli ekaluokan opettajan Anjan kaunis keltainen puutalokoti. Minun  silmissäni se oli kuin kartano – hienot lasikuistit ja kaikki. Nykyään kirjasto on remontoitu jonkun kodiksi. Vieressä on kunnan virastotiloja. Talo näyttää nyt perin pieneltä ja ihmettelen että, miten se aikanaan tuntuikin niin suurelta talolta. Ihan joka kerta ohi ajaessa minä silti haistan kirjaston tuoksun ja ajattelen – tuossa se oli. Elämäni ensimmäinen kirjasto. Ihana paikka.

Muistan miltä tuntui kun tajusin kolunneeni koko lasten- ja nuortennosaston, ja oli aika siirtyä aikuisten puolelle.

Minäkin muistan. Luin lasten- ja nuortenosastolta kaiken, minkä vain keksin ja minkä lukeminen luisti ja kiinnosti. Eli lähes kaiken. Ne vakiosarjat, Tiina-kirjat, Viisikot ja Neiti Etsivät tietysti. Rauha S. Virtasen tuotantokin tuli peritutuksi. Oli jännittävää siirtyä aikuisten hyllyille ja arpoa, onkohan tuo sovelias mulle ja tuo toinen – vai onkohan liian rohkea. Joku aikuinenkin, taisi olla kaverin mummo, joka lainaili kirjoja yhtä aikaa, myös varotteli lainaamasta aikuisten opuksia liian nuorena. Se teki vielä varovaisemmaksi. Siinä siirtymävaiheessa Uma Aaltosen Uman kirja sinulle oli jännittävä askel aikuisuuteen päin. Pojat alkoivat kiinnostaa. Ja rakkaus. Siispä luin kirjoja ymmärtääkseni enemmän. Ja oppiakseni. Ja unelmoidakseni.

TÄLLAISTA JA SEURAAVASSA POSTAUKSESSA JATKUVAA AJATUSMATKAILUA SEURASI YHDESTÄ NAISTENLEHDEN JUTUSTA.

VÄITTÄISIN MUKAVAKSI AJANKULUKSI!
Elämän iloksi!

PS. Jutun oli kirjoittanut Susanna Laari ja kuvannut Karoliina Paatos.

Avainsanat: , , , ,
Mainokset