Kaikki se rakkaus, mikä sinulle kuuluu

Erään ystävän Facebook-status muistutti Harville Hendrixistä – terapeutista, jonka kirja ”Kaikki se rakkaus, joka sinulle kuuluu” oli yksi ensimmäisistä lukemistani parisuhdeoppaista. En muista vuotta, mutta joskus avioliittomme alkuaikoina se oli. Kirjassa oli jotain enemmän. Se oli vaikuttava, vaikka en oikein silloin alle kolmekymppisenä tajunnutkaan, että mikä siinä erityisesti vaikutti. Olin lainannut opuksen kirjastosta. Oman ostin joskus muutama vuosi sitten kirjakaupan tarjouksesta. Sijoitin se tärkeiden kirjojen hyllyyn, mutta en lukenut uudestaan. Ennen kuin nyt. Tässä välissä on tapahtunut paljon kaikenlaista, mukaan lukien melkein avioero. Olen myös opetellut katsomaan uudella tavalla itseäni, historiaani, lapsuuden kokemuksia sekä oman käytökseni syitä. Nyt tajuan jo paljon enemmän sitä, mistä minulla aikoinaan oli jo aavistus. Piti elää näitä kokemuksia välillä.

Harville Hendrix:

Ensinnäkin me valitsemme elämänkumppanimme kahdesta pääsyystä: 1) hänessä on kasvattajiemme sekä hyviä että huonoja puolia ja 2) hän korvaa olemuksemme myönteisiä puolia, jotka on eristetty lapsuudessa. Aloitamme suhteen alitajuisella tasolla, että kumppanistamme tulee korvikevanhempi ja hän korvaa kaikki lapsuutemme vaillejäämiset. Meidän tarvitsee parantuaksemme  vain muodostaa läheinen ja kestävä suhde.

Jonkin ajan kuluttua tajuamme, ettei sotasuunnitelma toimikaan. Olemme ”rakastuneita”, muttemme kokonaisia. Tulemme tulokseen, että suunnitelmamme ei toimi siksi, että kumppanimme on tahallaan välittämättä tarpeistamme. Hän tietää tarkalleen, mitä me haluamme, mutta jostain syystä hän on tahallaan välittämättä tarpeistamme. Hän tietää tarkalleen, mitä me haluamme ja koska ja miten me sitä haluamme, mutta jostain syystä hän on tahallaan antamatta sitä. Tämä saa meidät suuttumaan ja alamme ensimmäistä kertaa nähdä hänen huonoja puoliaan. Sotkemme ongelmaa projisoimalla häneen omia kiellettyjä ominaisuuksiamme. Tilanteen pahentuessa tulemme tulokseen, että paras keino pakottaa hänet tyydyttämään tarpeemme on olla epämiellyttävä ja ärsyttävä, kuten olimme kehdossa. Jos huudamme tarpeeksi kovalla äänellä ja tarpeeksi kauan, uskomme hänen tulevan avuksemme. Ja valtataistelun myrkyllisyyden takaa lopulta pinnan alla oleva, tiedostamaton uskomus, että ellemme pysty houkuttelemaan, pakottamaan tai viekottelemaan kumppaniamme pitämään meistä huolta, olemme kasvokkain kaikista peloista suurimman pelon – kuolemanpelon kanssa. 

Tästä lyhyestä yhteenvedosta ei ehkä käy välittömästi ilmi eräs asia: rakastumisen ja valtataistelun välillä on todella hyvin pieni ero. Pinnalta katsoen nämä avioliiton kaksi ensimmäistä vaihetta ovat kuin kaksi täysin eri maailmaa. Ihastus on muuttunut vihaksi ja hyvä tahto taantunut tahtojen taisteluksi. Mutta on tärkeätä huomata, että pinnan alla olevat teemat ovat pysyneet samoina. Molemmat puolisot etsivät edelleen keinoa saada takaisin alkuperäinen kokonaisuutensa ja he takertuvat edelleen sukomukseen, että heidän elämänkumppanillaan on valta ja voima saada heidät kokonaisiksi ja terveiksi. Suurin ero on siinä, että nyt koetaan, että kumppani kieltäytyy antamasta rakkauttaan. Tämä vaatii uutta taktiikkaa, ja miehet ja vaimot alkavat loukata toisiaan tai evätä toisiltaan mielihyvää ja läheisyyttä siinä toivossa, että kumppani vastaisi siihen lämmöllä ja rakkaudella. 

Miten tästä hämmennyksen labyrintistä voi päästä? Mitä seuraa valtataistelun jälkeen?”

Kaiken tahkoamisen, puhumattomuuden, ymmällään olemisen  ja tutuksi käyneiden riidanaiheiden jälkeen alan olla vakuuttunut, että totuus piilee juuri tuossa Hendrixin kuvauksessa.  Oleelliset askeleet liittyvät aina johonkin sisäiseen oivallukseen. Kerros kerrokselta itsetuntemus on parantunut. Rauhallinen  yhteiselo kukoistaa.  Sitten taas sukellamme tutkimaan niitä syvempiä vesiä ja se saattaa ottaa taas lujille. Tarkoituksenmukaista tuo tutkiminen kumminkin on. Joskus siinä edetessä turhauttavaa, mutta silti jälkeenpäin katsoen tarkoituksenmukaista.

Tuo kirja jatkuu tiedostamisen pohtimisella ja siitä syntyvän uudenlaisen suhteen käsittelyllä. Tietoinen avioliitto ja parisuhde on mahdollinen. Suhde on parhaimmillaan rakastumisesta ja sen huumasta alkava psykologinen matka.  Keskinäinen  kasvu ottaa lujille ja kaivaa esille ne pimeimmätkin varjot, jos siihen vain uskaltautuu. Samalla se kuitenkin tervehdyttää. Kukaan meistä ei tiedä, johtaako kasvu elämän mittaiseen liittoon. Se voi yhtä hyvin viedä myös erilleen. Vaikka sitä elämämittaista haluaisi, asia ei toteudu päättämällä. Ei pitkä suhde rakennu sen niin sanotun täydellisen kumppanin varaan. Se syntyy siitä, että haluamme kumppanin kanssa molemmat oppia tuntemaan meissä piilossa olevia puolia. Kunnioitamme sitä mitä löydämme – itsessämme ja toisissamme.

Avainsanat: ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: