Avainsana-arkisto: mielikuvaharjoitus

Muisto laiskasta lauantaista Hangossa

Olen kirjoitellut viime kuukausina paljon, mutta kaikkialle muualle kuin tähän blogiin. Arkistoja selatessa löysin elokuisen, julkaisematta jääneen tekstin, joka oli alunperin tänne tarkoitettu. Lennähdin sitä lukiessani Hangon lämpöön, raukeuteen ja rentouteen. Sanat virittivät Hangossa kokemani voimauttavat tunnelmat ja tunteet. Onhan niin, että mielemme ei erota, tapahtuuko meille jokin asia todella vai kuvittelemmeko sen voimallisesti todeksi. Minä käynnistin tämän päivän piipahtamalla voimapaikassani Suomen etelässä. Entäs sinä?

Meri kimmeltää niin, että silmissä säkenöi. Kävelen kuumaa, pehmeää hiekkaa pitkin Bellevuen kulmauksesta kohti Pientä Mäntysaarta. Tytär juoksee edellä koiran kanssa hiukset tuulessa liehuen. Mies kävelee vieressä kengät kädessä.

Marsalkan maisema

Mannerheimin perustama kahvila oli nimeltään Cafe Africa. Marsalkka itse asui viereisellä saarella. Nyt paikka tunnetaan Neljän tuulen tupana. Olemme täällä toista kertaa aviomiehen kanssa. Emnsimmäinen kerta oli vuonna 1989, ensimmäisebnä hääpäivänämme. Kaksikymmentäkaksi vuotta sitten. Tytären kanssa olen käynyt monena kesänä, nyt olemme porukalla. Vanhat vieraskirjat ovat jossain kaupungin kokoelmissa. Yhdestä niistä löysin toissakesänä meidän, nuoren avioparin signeerauksen. Otin siitä valokuvan.

Lounaan jälkeen piiloudumme Tupaa ympäroivien kallioiden kainaloon ja kuuntelemme lämmintä kesätuulta kaikilla aisteillamme. Kaukana merellä pörräävät vesiskootterit. Niiden ääni kuuluu vain vaimeana.  Koira nostaa kuonon tuulta vasten ja nauttii tuulen puhalluksesta sekin.

Villa Tellina

Kävelemme takaisin Villa Tellinaan, jonka kallioilla loikoilemme sinivalkoisen picnic-vilttimme päälllä vielä hetken. Bigi-emäntä käy ystävällisesrti häätämässä äänekkäät kaljakaverukset Tellinan kalliolta ja muistuttaa yksityisalueesta. Olemme ensimmäistä kertaa Villa Tellinassa, sillä vakiopaikkamme Villa Solgård on täynnä.  Hiukan ikävöimme Tähtikujan rauhaisaa tunnelmaa ja isännän leppoisaa olemusta. Silti nautimme Tellinan parvekkeiden merinäkymistä ja vaatimattomien, mutta viehkeiden huoneiden viipyilevästä tunnelmasta. Me viis veisaamme siitä, että suihkut ja vessat ovat yhteiset ja käytävässä, tapetit vaikuttavat vanhahtavilta ja päiväpeitot ovat peräisin 1970-luvulta. Mikään ei voita sitä tunnelmaa, joka syntyy kun aurinko paistaa piparkakkureunaisen verhon läpi huoneeseen. Tuuli leyhyttää verhoa laiskasti. Minä kävelen valoisaa käytävää ja kuvittelen vuosikymmenien aikana täällä käyneitä vieraita, joista monet ovat palanneet yhä uudelleen.

Alakerran respassa Isäntä Antti Haahti kertoo Tellinan vuosikymmenistä. Hänen vanhempansa aloittivat täysihoitolatoiminnan. Kuvittelen aikoja, jolloin täysihoitovieraat tulivat aamiaisen lisäksi lounaalle, päiväkahville, päivälliselle ja iltateelle. Silloin talossa oli vielä monta kokkia.

Ne muut villat

Näiden päivien aikana kävelemme Appelgrenintietä edestakaisin ja kylpyläpuiston katuja ja kujia sikin sokin. Arvailemme keskenämme viehkojen villojen tarinoita ja haaveilemme kesästä Hangosta. Koko kesästä, ihan niinkuin ennen vanhaan, kun tänne tultiin jo varhain keväällä ja täältä lähdettiin vasta kesän kallistuessa loppuun.  Jostain luin, että D`Angleterre olisi ollut joskus pensionaatti. En sitten tiedä onko se totta. Tuo Bellevuekin on niin kaunis. Miltähän siellä näyttää nykyään sisältää. Tekisi niin mieli päästä kurkistamaan sisään villaan jos toiseenkin. Kuka tahtoisi meidät vaalimaan villaansa yhden kesän ajaksi – tai vaikka kuukaudeksi? Tai edes viikoksi? Leikittelemme ajatuksella, että entäpä jos joku vain tahtoisi lahjoittaa hetken verran villatunnelmaa tai tarjoaisi sitä syystä taikka toisesta erityisen edullisesti. Tytär haaveilee salaisesta Hangon tädistä, joka äkkiä testamenttaa huvilansa hänelle – tiedättehän nuo tarinat Amerikan tätien yllätysperinnöistä. Kyllähän sitä maailmassa kaikenlaista tapahtuu.

Nyt olen taas tankannut sieluani ja mieltäni Hangon auringolla, sen kallioiden lämmöllä, meren kimmellyksellä, sirkkojen sirityksellä, ruusujen tuoksulla ja villojen viehkeydellä.  Aistin sen kaiken vielä moneen kertaan kymmenistä valokuvista, joihin palaan talven aikana. Kun suljen silmäni, voin kuvitella lämmön kiipeävän jalkapohjista koko kehoon. Voimaudun ja voin hyvin, vaikka ulkona sataisi räntää vaakasuoraan. Ihana, rakas Hanko!

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , ,

Hyvän unen rituaalit

Pysähdyin tänään pohtimaan hyvän unen rituaaleja. Niitä pieniä, joihin voin illalla vaikuttaa ja jotka voin itse päättää. Mikä toimii minulla ja mikä avaa tietä levolliselle unelle.

Olen elänyt läpi sellaisenkin vaiheen, jossa minkäänlaisista rituaaleista ei ollut apua. Olin ylikuormittunut niin henkisesti kuin fyysisestikin ja vaikka menin sänkyyn väsyneenä, uni ei tullut. Nukahtamisesta tai sen tavoittelusta tuli suorastaan painajaista. Ehkä senkin kokemuksen vuoksi iloitsen nyt siitä, miten pienillä asioilla voin helliä itseäni rauhalliseen uneen.

Olen mukana kiitollisuuskuurilla. Lupauduin kirjoittamaan 21 päivän ajan joka päivä kiitollisuudenaiheita, joita minulla on. Välillä isompia, välillä pienempiä. Kunakin päivänä pistän ylös vähintään kolme asiaa joko ennen nukkumaanmenoa tai heti herättyäni. Kuurin lopussa vastaan muutamaan kysymykseen, jotka kiitollisuudesta kirjaa kirjoittava ihminen minulle esittää. Olen kokeillut sekä illalla että aamulla kirjoittamista ja tykästynyt jotenkin iltamuistiinpanoihin. Mieleen tulee viime viikolta poikkeuksellisen raskas työpäivä, jonka jälkeen kävin ylikierroksilla. Tuntui, ettei oikein mikään ollut toiminut sen päivän koulutusryhmän kanssa. Uni kartteli ja mieli askarteli siinä, mitä olisin voinut tehdä toisin…olisko…jos olisin…entä jos… Itseni ruoskimisen kehä katkesi hetken keskittymisellä kiitollisuuden aiheisiin, jotka putkahtivat esille epäonnistumisen sumusta. Ja niitä olikin paljon. Se lisääntyy, mihin huomio kiinnittyy. Vatvominen ja murehtiminen loppuivat ja lopulta helpon nukahtamisen jälkeen uneni oli rauhallista ja lataavaa. Aamulla heräsin virkeänä ja hyvinvoivana.

Joskus käytän mielikuvaharjoitusta, jossa käärin päivän kerälle. Kuvittelen, että päivän tapahtumat ovat kuin nauha, jonka loppupäästä otan kiinni. Rauhallisesti käyn päivän keskeiset tapahtumat ja asiat läpi illasta takaperin aamua kohti. Kuvittelen samalla kääriväni tapahtumien nauhaa kerälle.  Kun pääsen loppuun saakka, päivä on useimmiten hyvällä tavalla paketissa ja jotenkin mieli siirtää sen automaattisesti sivuun. Hyllylle lukuisten muiden samanlaisten kerien vierelle.  Ja taas uni tulee.

Ja sitten tietysti se yksinkertainen ja rauhoittava, melkein takuuvarma tapa siirtää mieli kohti lepotilaa. Sehän on musiikki. Tänä iltana Michael Hoppe saa tuudittaa minut uneen. Ja ennenkuin kömmin vuoteeseen, vedän lämpimät villasukat jalkaan. Hyvää yötä!

PS. Toki se lapsuudesta saakka mukana ollut tapa kuului lähes jokaiseen iltaani. Luen aina muutaman sivun romaania tai vaikka runoja.

Michael Hoppe – Moon Ghost Waltz

http://www.youtube.com/watch?v=wA-RiEyonb4&feature=related

Avainsanat: , , , , ,
Mainokset