Energiasyöppö työhuoneessa

Saattaa olla, että tunnette tämän ilmiön. Sohvapöydälle tai työhuoneen tuolille jää epämääräinen paperikasa, jota siirrellään paikasta toiseen. Joka kerta sitä siirtäessä ärsyttää. Tuokin tuossa selvittämättä. Pitäisi, mutta ei just nyt. Saattaa kulua viikkoja, ennenkuin kasa tulee selvitettyä. Siinä sivussa valuu aika lailla energiaa hukkaan. Epämääräinen kasa on oikea energiasyöppö.

Sen lisäksi, että paperikasoja riittää, meillä on havaintoja myös muista syöpöistä. Pääsiäiskoristeet tuli kyllä kerättyä laatikkoon suht ajallaan, mutta se laatikko. Se jäi kieppumaan kylpyhuoneen käytävään lähes kahdeksi viikoksi. Täytyy tunnustaa, että myös neljä joulukoristelaatikosta eksynyttä kangassydäntä kökötti kirjapinon päällä näihin päiviin saakka. Sitten se kirkasvalolamppu. Sen käyttökausi loppui jo ajat sitten. Käärin johdon jalan ympäri ja varustin lampun työtilan ovenpieleen tuolille ajatuksella, että vien sen varastoon seuraavan kerran sinne mennessäni. Pakkasin lampun laatikkoonsa torstai-iltana. Ehtihän tuo odottaa vientiä aika monta viikkoa.

Eilen siivosin keittiön kaappia ja kokosin pöydälle tavaroita, jotka haluan säilyttää, mutta jotka joutavat toistaiseksi laatikkoon. Ne aion pakata talteen seuraavan viidentoista minuutin sisällä. En aio huokailla niitä ensi viikolla tai sitä seuraavalla. Roikkumaan jääneet hommat ja keskeneräiset kasat vievät nimittäin uskomattoman paljon voimia, joilla on parempaakin käyttöä.

Vai miten teillä?

Tavarapaljouden inventaario

Päätin eilen, että joka kerta kun starttaan tuosta meidän pihastamme, vien jotakin mennessäni roskiin / kirpparille / lehtikeräykseen / divariin / Ekotorille. PoisPoisPois. Päätös on voimassa toistaiseksi.

Kyse ei ole siitä, että aikoisin tehdä huushollistamme kliinisen ja pelkistetyn.  En pyri pitämään tasoja tyhjinä tai muuttamaan tyyliä minimalistiseksi.  Sen sijaan haluan juurruttaa tavan tarkistaa, onko pöydän kulmalla odottamassa pino lehtikeräykseen meneviä aviiseja tai keittiön kaapissa yli pursuileva metalliroskis.  Niillä on ollut paha taipumus ajelehtia päiväkausia häiritsemässä, kun mukaan nappaaminen jotenkin vain aina unohtuu.  Haluan ankkuroida tavaroiden ja niiden säilyttämisen tarpeellisuutta koskevan, arvioivan ajattelutavan. Toivon sen juurtuvan yhä vahvemmin jo hankintavaiheeseen, ei vain poistotilanteeseen ja hetkiin, joissa jo kompastelen ylimääräisiin kamoihin. Minä haluan elää ja hengittää. Tahdon tilaa ajatella ja olla. Tarpeettoman tavaran paljous kutistaa sitä ja siksi asialle on tehtävä jotain.

Aion tehdä tehoinventaariota laatikoihin, kaappeihin ja varastoihin pitkin kevättä. Ne ovat täyttyneet selittämättömällä tavalla. Mitään tunnu mahtuvan mihinkään. Heinäkuisen pihakirppiksen yhteydessä raivasin raivolla varastoja, mutta mihin se johti. Vaikka tavara teki hyvin kauppansa ja osan vein samassa yhteydessä roskiin ja kirpparille, ei prosessin tulos näy puolen vuoden jälkeen missään. Tarvitaan lisää tehotoimia.

Niinpä lajittelen tavaroita roskiin, kierrätykseen, lahjoitukseen, kirpputoripöydälle, säilytykseen ja käyttöön. Samalla käyn läpi muistoja ja punnitsen,  mitkä esineet ovat arvokkaita muistojen vahvistajia. Esikoisen söpöin potkupuku on kiva säilyttää. Samoin kuopuksen lempilelu, jonka hän itsekin tahtoo pitää tallessa.

Eilen lajittelin kirjoja. Löysin opuksia, joita en muistanut itsellä olevankaan. Kirjoja, joita olen saanut lahjaksi. Kirjoja, jotka hankkinut ymmärtääkseni paremmin jotain elämän ilmiöitä. Laitoin kirjat uuteen, virkistävään järjestykseen ja jo se teki hyvää ajattelulle ja ololle. Samalla kertyi kauppakassillinen poistokirjoja, joiden merkitys on vuosien varrella muuttunut. Haluaisiko joku ehkä hakea pinon reissupokkareita?

Nyt odottamassa on muun muassa työhuone kaikkine paperipinoineen. Veikkaan, että sieltäkin lähtee säkillinen tavaraa palamaan alakerran keskuslämmitysuuniin.  Ihmeellisen vapauttavaa puuhaa tämä on. Olen vakuuttunut siitä, että lähikuukausina pulpahtelee uusia ja  raikkaita työtä ja elämää koskevia uusia ajatuksia sitä mukaa, kun huusholli selkiintyy. Ulkoinen ja sisäinen todellisuus ovat vahvassa yhteydessä toisiinsa.