Avainsana-arkisto: yhteisöllisyys

Hyvä meininki töissä!

Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä töissä pitää olla myös kivaa!
Sen voimin väännetään sitä arkea kummasti.

THE PROJEKTI

Torstaina 6.6. Mainostoimisto Haaja & Arwo Design Oy:n luotisi Jesse Haaja meilasi verkostolleen tiedottavansa toimiston uusista tuulista perjantaina 7.6. klo 13 ja kehotti olemaan kyselemättä liikaa ennakkon.  Infoa seuraa firman Muutos-nettisivuilla, jossa kello kävi aikaa muutokseen.  Torikahviloissa kävi kuhina ja taisipa paikallislehtikin päivystyää uutta urakalla. Sillä aikaa toimistossa oli hauskaa. Yhdessä oli sovittu, ettei työn alla olevan tiedotusvideon sisältöä vuodeta ulos ennen aikojaan. Tiedotuspäivän aamuna kommentit sinkoilivat
– Vielä kolme tuntia
– Kaksi tuntia hoohetkeen
– Enää tunti!
– Nyt lähtee!


Uusille Facebook-sivuille pamahti hetkessä sata seuraaja. Kaksisataa. Kolmesataa. Tänään 19.6. seuraajia on liki tuhat. Youtubessa video on katsottu vajaassa kahdessa viikossa liki 5000 kertaa. Paitsi, että The Projekti on loistavaa markkinointia, se oli työporukalle hauska, hymyilyttävä YHTEINEN juttu.
Niitä tarvitsee jokainen työyhteisö!

VAUHTI SENKUN KIIHTYY

Viime syksynä  Tikkurilan porukka teki puljun 150 -vuotisjuhlan kunniaksi Vauhti kiihtyy -videon. Mukana oli työntekijöitä duunareista johtoryhmään, toimistoväestä varastomiehiin. Draivi on saanut yhdeksän kuukauden aikana yli 130.000 katsojaa ja jaksaa hymyilyttää yhä vain!
Tässäkin on se YHTEINEN TAIKA ja hyvä fiilis.


BÖNDEBOOGIE SOIMAAN

Eilen näin Kantri -lehden teettämän Böndeboogien ensimmäisen kerran. Maalaistalon tyttönä alkutuotanto on mulle rakasta ja tärkeää ja suomalainen ruoka ykkönen. Näillä jyväjemmareilla on just se ote, jota olen kaivannut kaiken tukiväännön ja maatalouspolitiikan lomaan!
Tämä pätkä levittää hyvää tuulta.

 

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , ,

Olemme täällä toisiamme varten

loukkaantunut Vajaa kuukausi sitten tyttäremme loukkaantui kaatuessaan pahasti polkupyörällä. Vasemmassa ranteessa oli murtuma ja ranne kipsattiin. Oikeassa olassa oli murtuma ja käsi oli sijoiltaan. Käsi laitettiin paikalleen eikä olkaa onneksi tarvinnut operoida. Kaiken tämän vuoksi  molemmat kädet ovat olleet levossa ja likipitäen käyttökiellossa kolmisen viikkoa. Vammat ovat parantuneet maanantaisten röntgenkuvien mukaan hyvin ja kipsi poistetaan perjantaina. Käsien käyttörajoitukset jatkuvat vielä pari viikkoa. Nyt lievennettynä. Tytär ei saa nostaa maitopurkkia painavampaa esinettä.

Onnettomuuden sattuessa me vanhemmat olimme Amsterdamissa ja tytär ystävien luona viikonloppukylässä. Kuulimme tilanteesta muutamien tuntien kuluttua. Silloin  ystävämme Päivi ja tyttären ystävä Vilma olivat ottaneet asian hoitaakseen. Saman huushollin viikonloppuvieras Tiina, hoitoalan ammattilainen, arvioi vammat ja lähti toisen kyläilijän,  Mirjamin kanssa viemään tytärtä ensiapuun. Sisareni vei mummin tyttären yöseuraksi osastolle. Hän myös informoi meitä vanhempia asiasta, kun oli jo selvillä, mikä tilanne oli. Kaikki oli tilanteeseen nähden hyvin, vaikka me vanhemmat emme olleet junailemassa joka ikistä yksityiskohtaa. Elämä kantaa, vaikka ei itse olekaan hallitsemassa ja organisoimassa ja vartioimassa.Ajoimme kentältä suoraan sairaalaan sydän täynnä kiitollisuutta siitä, miten asiat voivat järjestyä vaikka ei niitä itse järjestäkään.

Viikot tapaturman jälkeen ovat osoittaneet sen, miten me ihmiset olemme toisiamme varten ja miten suurta harhaa on kuvitella pärjäävänsä yksin. Yksi virheliike fillarilla ja yksin pärjääminen on tiessään. Yhdessä tehden olemme selvinneet kirjojen purkamisesta ja reppuun pakkaamisesta, pukemisesta, suihkusta ja kaikista muistakin arkisista asioista. Aamulla joku meistä on kantanut painavan repun koulubussille, jossa paras kaveri Vilma on ottanut sen vastaan. Vilma on myös jeesannut koulussa niin repun kuin koulukirjojenkin kanssa. Ruokalassakin kaverit ovat olleet apuna. Opettajat ovat auttaneet muun muassa kopioimalla materiaalia, jonka kirjoittaminen ei onnistunut alussa.

Me ihmiset olemme täällä toisiamme varten. Emme palavereja, työmatkoja, yhtiökokouksia, koulun lukujärjestyksiä varten. Arki ja kiire hämärtää helposti sen merkityksen, joka meillä on toinen toisillemme. Joskus minä tarvitsen apua, joskus taas joku toinen. Kenenkään elämäntehtävä ei ole aina olla toisen auttaja tai kenenkään tehtävä ei välttämättä ole aina olla autettava. Tilanteet vaihtelevat ja auttamistakin voi olla monenlaista.

Entä osaanko ottaa vastaan apua? Osaanko asettua autettavan asemaan? Mahtuuko kalenteriini aikaa ja voimavaroja silloin, kun lähellä oleva ihminen kaipaa apua? Entä jos jonkun toisen tarvitsevuus ärsyttää – ärsyynnynkö itse asiassa siihen, etten itse uskalla olla tarvitseva? Tai ehkä en ole saanut ikinä olla tarvitseva – olen saattanut joutua kasvamaan jo pienestä aktiiviseksi asioiden hoitajaksi, pärjääväksi ja vain itseeni luottavaksi ihmiseksi.

Minulle tämä on ollut aikamoinen oppikurssi. Onneksi allakassa on ollut paljon kotitoimistopäiviä ja olen voinut elää tyttären tarpeiden ja aikataulujen mukaan. Olen saanut olla laittamassa häntä kouluun ja vastassa bussilla. Jotenkin sain takaisin palasen sitä, jonka jo olin hukannut kiireisimpinä työvuosina, tyttären ollessa alle kouluikäinen. Sain tilaisuuden olla häntä varten, kun hän minua tarvitsi. Juuri nyt.

Avainsanat: , , , , , , , , ,
Mainokset