Avainsana-arkisto: voimaantuminen

Lentävä matto!

kahvihetkiHeinäkuu 2013. Keitän mukillisen kahvia ja lorautan siihen tilkan maitoa. Istahdan ruokapöydän ääreen ja rapistelen ensimmäisen aukeaman esiin. Levollinen hetki. Koira haukahtaa ulkona, muuten on hiljaista. Kahvi höyryää ja lämmittelen käsiä mukin ympärillä. Kolea päivä helteen jälkeen.

Katse eksyy liinaan lehden alla. Seurailen sormellani turkoosin kankaan valkoisia aaltokuvioita. Dahlia. Sehän sen nimi on. Kuosi on jotain enemmän kuin vain yksi Anttilan valikoiman vaihtoehdoista. Se on samalla matka kuopuksen konfirmaatiokesään kaksi vuotta sitten. Rippileirivierailuun ukkosmyrskypäivänä. Koko kylätien tukkineiden, myrskyn kaatamien puiden ihmettelyyn. Juhlavalmisteluihin. Turkoosien kutsukorttien askarteluun. Valkoisten kangaskukkien ja pitsien liimaamiseen. Aurinkoiseen juhlapäivään. Kesätuuleen, joka lempeästi puhaltelee pihalle nostettujen pöytien koristekaisloja. Miehen turkoosin paidan sävyihin ja esikoisen  valkoisen paidan turkooseihin nappeihin. Samansävyisiin kukkakuvioihin omassa juhlamekossani. Ja takaisin näihin, nyt pöytää peittäviin Dahlia-kuvioihin. Kangasta kannoimme Anttilasta kotiin juhlapöytiä varten yli kymmenen metriä. Kappaverhon tuohon tarjoilupöydän yläpuolelle ompelin tästä samasta kankaasta.

Kahden vuoden aikana tyttären hiukset ovat muuttuneet vaaleista tummiksi ja  ulkonäkö muutenkin tyttösestä aikuiseen suuntaan. Peruskoulu on vaihtunut ensin lukioon ja sitten valokuvausalan oppisopimukseen mainostoimistossa.  Elämä kulkee eteenpäin, mutta muistot lennättävät voimahetkiin. Saavat hymyilemään. Mikä tahansa arjen esine voi toimia lentävänä mattona. Tänään se oli tämä Dahlia. Sen kuosi ja kuviot vievät minut aina kahden vuoden taakse ja saavat hymyilemään. Oi elämä – oi kauneus!

Mainokset
Avainsanat: ,

Voimaannuttava hetki!

th_qqogqesct2

Kävimme eilen pyhäkahvilla Tertin kartanossa Mikkelin kupeessa. Vaikka olikin pitkä vapaa ja kevätpäivä, oli mieli jotenkin matalalla. Ei olotila aina kysy, onko pyhä vaiko arki, viikko vaiko viikonloppu. Päätimme kumminkin lähteä liikkeelle sen sijaan, että olisimme jääneet hautumaan sohvan nurkkaan.

Se kannatti. Jo hiekkatietä kohti meijerikahvilaa kävellessä oli mukavampi olo.  Parkkipaikalla oli toki autoja, mutta miljöö oli rauhallinen. Huolimatta siitä, että olimme kivenheiton päässä pääsiäisruuhkaisesta viitostiestä. Kahvilan ulkopuolella musiikki kutsui. Sisällä oli hymyilevä henkilökunta ja tietysti se notkuva kakkupöytä. Ottaisinko suklaakakkua vai tuota ihanaa mansikka-marenkikakkua? Päädyin jälkimmäiseen.

Iltapäivän hetki oli levollinen ja mukava, ei kiire mihinkään. Käynti ruokki kaikkia aisteja. Kaunis ympäristö, kauniita tavaroita myymälähyllyillä (vaikken mitään ostanutkaan), yhdessäoloa ajatuksella katetun pöydän ääressä, ikkunoiden takana rauhaisa maisema. Ja silmiin asti ulottuva hymy kahvipannua kallistavalla nuorella naisella.

Kotimatkalle starttasin jo valoisimmilla ajatuksilla. Kyse ei ollut ostamisesta ja mielen lohduttamisesta sillä, vaan siitä että pysähdyin itseni äärelle, olin hiljakseen, arvostin itseäni juuri siinä tuokiossa. Sen voi tehdä missä tahansa. Kesällä laiturin nokassa. Bussin penkillä matkalla Helsinkiin. Koivun juurella kevätlinnun laulussa. Minulla tämä osui tällä kertaa Tertin kahvilaan.

Olemisen hetkellä on kumma voima.  Osasinpa pysähtyä siihen hetkeen, enkä antanut huolenaiheiden kuljettaa minua pois siitä, mikä oli hyvää.

PS. Se on hyvä paikka, Tertin kartano. Käykää tekin!

http://www.tertinkartano.fi/

Avainsanat: , ,
Mainokset