Avainsana-arkisto: vastuu

Maailma muuttuu myös pienillä teoilla

” Ei sinun tarvitse vuoria siirtää saadaksesi jotain aikaan. Mutta kun hyväksyt velvollisuudeksesi parantaa elämänlaatua omassa perheessäsi, yhteisössäsi, toimistossasi, tehtaassasi, koulussasi, niin muutat maailmaa yhtä lailla.”

Tuumailu tuli sähköpostiini tämän päivän Ajatusten aamiaisessa (www.positiivarit.fi). Osui ja upposi. Sai pohtimaan elämän kertausvaikutuksia ja muutosten mekanismeja.  Sen sijaan, että rakennamme isoja strategioita mullistavista muutoksista, voimme aloittaa ihan lähipiiristä ja omasta itsestä. Se voi olla yhtä vaikuttava tie. Heti tulee mieleen parikin esimerkkiä.

Laukaassa, Keski-Suomessa, ison perheen äiti Anne Eskelinen havahtui vuonna 1995 ja tuuppasi liikkeelle ensin kotikylänsä. Kuulemani mukaan asiat saivat alkunsa, kun lapset ja nuoret pohtivat eräässä kodissa sitä, miten taitavia he olivat näpistelemään. Oikean ja väärän ero oli hämärtynyt ja hommaa puolusteltiin sillä, että niin muutkin tekevät. Vaikka kaverit olivat jääneet kiinnikin rötöksistään, ei kukaan ollut ilmoittanut poliisille, kouluun tai kotiin. Anne Eskelinen tarttui ilmiöön ja niin sai alkunsa Laukaan malli. Syntyi Yhdessä elämään -liike, jonka periaatteena on yhteisvastuu, ajatus siitä, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä. Sen mukaan rikkeisiin puututaan reilulla tavalla heti. Ne sovitaan ja seuraukset sovitetaan. Sen jälkeen niitä ei muistella. Malli sisältää paljon muutakin -se palauttaa yksinkertaiset ja selkeät kasvatusperiaatteet kunniaan. Se  on sittemmin palkittu moneen kertaan. Eskelinen on kiertänyt puhumassa asiasta pitkin ja poikin Suomea. Vaikka Laukaan malli ei olekaan muuttanut koko maata, se on vaikuttanut tuhansiin, kymmeniin tuhansiin ihmisiin. Muutos on lähtenyt liikkeelle pienestä ja levinnyt kuin renkaat vedessä. Malli on käynnistynyt vastuun ottamisesta omassa lähipiirissä, siitä että on alettu toimia eikä vain jääty levittelemään käsiä.

Toinen esimerkkini on Miina Savolaisen kehittämä Voimauttava valokuvaus.  Työssään Miina teki havainnon lastenkotityttöjen nähdyksi tulemisen kaipuusta ja totesi, ettei tavoita tyttöjä sanoilla. Sanat olivat pettäneet niin monta kertaa. Tarvittiin jotain muuta, jonka päälle luottamusta aletaan rakentaa. Miina tarttui kameraan ja ryhtyi kuvaamaan tyttöjä. Siitä, miten hän kunnioitti tyttöjä ja halusi ilmaista sen kuvamaalla, kehittyi pikku hiljaa voimauttavan valokuvauksen malli. Sitä opetetaan nyt eri puolilla Suomea ja se vaikuttaa vanhemmuuteen, parisuhteisiin, ystävyyssuhteisiin, työyhteisöihin. Tuskinpa nuori sosiaalikasvattaja osasi tuolloin kuvitella saavansa Lastenkulttuurin valtionpalkinnon tai Duodecimin kulttuuripalkinnon tai jonkun muun niistä lukuisista huomionosoituksista, joita menetelmän kehittämisestä on seurannut. Juttu oli siinä, että hän teki havainnon ympäristöstään ja alkoi toimia. Tuo vastuun ottaminen alkoi muuttaa maailmaa.

Mistä minä voisin ottaa tänään vastuuta lähipiirissä? Entä sinä?

Lue loppuun

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Kiire karkottaa mielenrauhan

Oletko löytänyt itsesi tilanteessa, jossa sinulla on tulipalokiire ja jossa lapsesi tekee tenän ja heittäytyy veltoksi.Aikataulusi on jo pettänyt, mutta lapsella ei ole kiire minnekään. Hän istuu ajattomassa aikalammikossa, rupattelee omiaan tai lähtee hakemaan mieleistä Muumi-kirjaa hyllystä. Elämä kieppuu päässäsi yhä hallitsemattomampana kaaoksena, sydän hakkaa tuhatta ja sataa, kainalot hikoilevat ja ohimoita pakottaa. Kun saat lapsen pyydystettyä kiinni ja riivit hänelle haalaria  päälle, hän heittäytyy makaroniksi. Makaronijalkaan Kuoma-kenkää  ei saa mitenkään ensimmäisellä kerralla oikein päin. Ja verenpane vain kohoaa. Lopulta löydät itsesi huutamassa pahaa-aavistamattomalle lapselle ”Etkö sä nyt tajua, että tällä menolla me ei ehditä mihinkään?”

Ei, hän ei tosiaan tajua. Kiire riippuu sinun aikatauluistasi, se on sinun järjestämäsi ja sinun päässäsi. Lapsella ei ole kiirettä. Kaaoksella ja ärtymyksellä valutat sen kuitenkin hänen syykseen – käy niin, että lapsi oppii syyllistymään tilanteissa, joissa syyllistyminen olisi jonkun toisen asia. Tässä tapauksessa sinun itsesi. Samalla mielenrauha on tiessään niin itseltäsi kuin lapseltakin. Kummallakin on ikävä ja epämukava olo.  Sinä voit tehdä sille jotain, mutta lapsi ei. Hän vain joutuu nielemään palan levotonta, rauhatonta maailmaa.

Vaikka kirjoitin sinä-muodossa, kaikki tämä perustuu omaan kokemukseen. Lapseni ovat jo yläasteella ja lukiossa. Muistot noista tilanteista taitavat kuitenkin säilyä loppuiän – ainakin minulla. Ja kyllä niistä jonkinlainen merkki on jäänyt heidänkin mieleensä.

Avainsanat: , , , , , , ,
Mainokset