Avainsana-arkisto: tarinat

Aamun lehti

aamiainen

Kotona maalla lehtiposti kolahtaa vasta päiväpostin kanssa laatikkoon. Luenkin aina aamulla milloin mitäkin vähän vanhempaa lehteä – joskus eilistä, joskus vaikka vuoden vanhaa. Ihan sama mitä, kunhan jutut ovat minulle uusia.

Tänään join aamukahvini Valkeakoskella Virpi-ystävän keittiössä. Tuorekin lehti olisi varmaan löytynyt, mutta minä luin sunnuntain Hesarin liitettä, jonka lukiokaverini Sari eilisellä iltavisiitillä työnsi kainalooni siinä olleen jutun takia. Jatkoin sitten pikkuisen joulukuun Eevan kanssa. Sekin kun oli lukematta. Lehti kuin lehti, uusi tai vanha. Tarinat ovat tärkeitä!
aamiainen1

aamiainen2

aamiainen3

Mainokset
Avainsanat:

Puutarhatarinoita

vuorenkilvetOlen vähän laiska puutarhuri. Unelmat ja ajatukset ovat kyllä suuria, mutta toteutus kulkee pienemmässä mittakaavassa. Juttu ei kuitenkaan ole se, että minulla olisi erityinen esittelypiha, ehei. Kaikkea muuta. Juttu piilee tarinoissa ja muistoissa. Minulla on tarinapiha. Kuulkaas tätä.

Herttavuorenkilpi- penkkimme sai alkunsa anopin lahjoittamista vuorenkilven aluista. Me kuljetimme ne Keski-Suomesta Kannonkoskelta miehen kotipaikalta. Ensimmäisten tuomisesta on kohta kymmenen vuotta. Sittemmin olemme kuskanneet pari pikkuista nyssäkkää lisää. Vuorenkilpipenkki on laajentunut ja alkaa näyttää yhä komeammalta.Myös joka kevät komeasti ja määrätietoisesti mullasta kohoava ruohosipuli on Kannonkoskelta, Nelly-anopilta peräisin kuten koiratarhan verkkoa pitkin vuosi vuodelta runsaampana kiipeilevä humalakin. Ja niin on tottapuhuen aika moni muukin perenna.

Rodoistutukset taas ovat saaneet alkunsa miehen pitämältä pajukursilta. Tilaaja Puutarhaliitto lahjoitti ensimmäisen rodon, joka onkin se suurin pensas kotitien varressa. Uusia on useampi. Tänä keväänäkin istutimme yhden. Vaikka kukittamisessa onkin hiukan ongelmia, sykähdyttää pikkuisen rodometsämme alkuperä yhä uudelleen.

Raparperien alut antoi äitini. Juuri nyt ne puskevat lehtiä ja varsia niin, että silmissä vilisee. Kohta pääsen leipomaan piirakkaa. Siskon kukkapenkistä taitaa olla kotoisin ihanan iänikuinen akileija, jota aikoinaan kasvoi lapsuuskodin navetan ikkunan alla. Sitä ihmettelin kymmenvuotiaana. Lapsuuteen liittyy myös särkynyt sydän. Kukat olivat minusta ihmeellisen kauniita ja nimi – siinä oli elämän draaman aineksia. Kivien päällä majailevat mehikasvit ovat kotoisin kahden naapurin pihalta, ihan luvan perästä. Päivi- ystäväni istutti toista ruukkuihin ja lahjoitti mukaan. Pekka puolestaan tarjosi meille lisäksi mukaan kurttulehtiruusun alkuja. Siinä nuo kasvavat portaan pielessä jo ties kuinka monetta vuotta. Punalehtinen onnenapila eli pihakäenkaali kotiutui Kenkäveron keväiseltä perennanvaihtotorilta. Muistan vielä sen päivän aurinkoisen säänkin.

Pihamme on täynnä puutarhatarinoita. Se on jotain enemmän kuin aikakauslehtikelpoiset istutukset ja vimpan päälle hienot ja hyvin kitketyt mallipenkit. Pihallamme on muistoja tapahtumista, hetkistä, ihmisistä. Siellä on tunnelmia ja tunteita, elämän makua. Sieltä löytyy anopin hymy ja lämmin sydän. Äidin läsnäolo ja lapsuusvuosien unelmat ja ihmettelyn aiheet. Se merkitsee elämän eri kerroksia ja vuosien kulkua.

Avainsanat: , , ,
Mainokset