Avainsana-arkisto: sisäinen lapsi

Elämän peili -päivä

Eilen oli torstai. Minä vietin koko päivän kolmevuotiaan kanssa. Istuin pari tuntia kahvilassa, jossa lasten leikkipaikan vieressä oli näppärästi näköyhteydellä pöytiä. Lueskelin lehteä ja seurasin sitä sujuvaa sosiaalisuutta, joka alle metrin mittaisten ihmisten keskuudessa vallitsee. Kaupassa autoin kääpiötä kurkottamaan hedelmävaa´alle – hänestä kun on mukavaa painaa nappia ja tulostaa hintalappu.  Kotona kaivoin esille vanhat muumivideot. Myös Nalle Puh löytyi. Söimme porukalla ja höpötimme niitä näitä.

Päivän aikana tutustuin syvällisemmin kahteen vanhaan tuttuun, Mämmiin ja Lissuun. Tein tuttavuutta myös kahteen uuteen, Tulppaaniin ja Kattiin. Nämä kaikki ovat pikku seuralaiseni, kummityttöni mielikuvituskavereita ja hänelle niin totta. Aamulla liikkeelle lähtiessä hän nimittäin totesi itsestään selvästi, että Mämmi ja Lissu tulevat sitten mukaan autoon. Mitäs siihen olisi sanomista.

Elämä pikkuihmisen kanssa on iloa. Naurua hauskoista havainnoista ja oivalluksista. Virkistävää puhetta ja läsnäolemisen kirkkautta. Havaintoja asioista, jotka omassa aikuisuudessa menevät ohi.

Se on kuitenkin myös erilainen perspektiivi elämään. Kun omat lapset ovat jo 14- ja 17-vuotiaita, on tottunut heidän itsenäisyyteensä ja omatoimisuuteensa. Kolmivuotiaan kanssa on toisin. Häntä pitää seurata tarkemmin. On muistettava tsekata, pitäisikö hänen käydä vessassa. Toisaalta on myös vedettävä rajoja pieniin, arkisilta tuntuviin asioihin. Niihin, jotka isompien kanssa ovat itsestäänselviä.

Eilinen olikin sellainen elämän peili-päivä. Se muistutti omien lapsien varhaislapsuudesta, läsnäolosta ja jokapäiväisistä ilon hippusista. Toisaalta pikkuihmisen kanssa puuhailu kirkasti sitä, mikä on hyvää omien, isojen lasten kanssa muistuttaen samalla  siitä, että näissä isoissakin on sisällä ja  piilossa se pieni.  Sisäinen lapsi, joka teinin ulkomuodosta huolimatta kaipaa rajoja ja syliä. Vähän eri muodossa vain.

Mainokset
Avainsanat: , , , ,

Spontaania kivaa!

toukat_trampalla-2Lapset kasasivat eilen talvilevossa olleen trampoliinin. Ah, mitä iloa! Illalla, kun ulkona oli vielä lämmintä, joku keksi haaveilla yöunista trampoliinilla. Annoimme luvan.

Sitten vain kaivamaan makuupusseja, varastossa olleita petareita ja lisävilttejä esille. Päälle lämpimäksi huovuttunut villapaita ja mummin neulomat villasukat. Pipo päähän ja ulkounille.  Tyttären ja hänen kaverinsa (13v) yöunet avoimen taivaan alla, sekametsän laidassa olivat varmaankin unohtumattomat. Ilonpito jatkui toukkabailauksella aamun raikkaassa lauantaiaamussa. Aamupalan veimme trampan laidalle nuorten naisten pyynnöstä.

Spontaania kivaa! Jäin miettimään missä minulla on se spontaanius, joka tytöillä on vielä melkoisen luontaista. Aikuinen vakavuus tuhoaa paljon iloa. Se tunnistaa, oikein haravoi kaikenlaisia esteitä spontaaneille, hauskoille ideoille.  Ja kuitenkin olen varma ja tiedän, että minussa on sisällä edelleen se  riemukas pikkutyttö.  Juuri se, joka tunnistaa mitä tarvitsee voidakseen hyvin! Välillä se sieltä pilkahtaa esille. Pitääkin raivata sille enemmän tilaa!

Avainsanat: , , , ,
Mainokset