Avainsana-arkisto: innostus

Fuchsia day ja muuta mukavaa!

Fuchsia day

Blogissa on ollut hiljaista. Sitä on täällä ja sitä on Karppisiskojen puolella. Olen antanut olla ja olen antanut ajatusten tekeytyä. Nyt sitten putkahtelee uusia mietteitä tiuhaan tahtiin. Mistä tykkäisin kirjoittaa, millaisia aiheita, mitä kuvia, kuinka usein. Juuri nyt on energiabuusti niin toimittamani henkilöstölehden kuin muutamien muidenkin työasioiden suhteen. Uusia juttuideoita ja palstamietteitä. Ajatuksia haastateltavista ja mietteitä aiheista.

Täällä aion kirjoittaa sellaisesta, mikä saa minut innostumaan, säkenöimään, uteliaaksi, hymyilemään, liikuttumaan. Ihmisyyttä, sisustusta, muotia, matkoja, kirjoja, oivalluksia. Elämää!

Tyyli ja löydöt

Syksyllä chattailin muutaman suunnilleen ikäiseni naisihmisen kanssa tällaisille liki viisikymppisille suunnatusta tyyliblogista. Onko niitä ja millaisia? Kaipasimme sellaista. Mietimme yhteistäkin ja tapasimme asian ympärillä. Blogi ei lähtenyt liikkeelle, mutta ajatusta jäi eloon.

Tyttäreni lukee muoti- ja lifestyle-blogeja ahkerasti ja avaa silmiäni siihen maailmaan. Minua kiinnostaa pukeutuminen – olenhan sen alan ihminen ihan alunperin. Vaikka muotibisnes ei minua työnä kiinnostakaan, pukeutuminen kiinnostaa. Mikä sopii yhteen? Mitä värejä ja minkä kanssa? Rakastan värejä ja käytän paljon oranssia, fuksiaa, turkoosia, vihreää. Ne antavat virtaa ja voimaa.

Entä millaisia kenkiä? Oli vuosia, jolloin jokaiselta ulkomaan matkalta piti ostaa ainakin kolmet kengät. Nykyään koluan myös kirppareita, Huuto.net:iä, Tori.fi:tä ja Facebookin kirppisryhmiä mahtilöytöjen perässä. Teen retkiä Helsinkiin kirppispäivinä – se on minun ja tyttäreni yhteinen harrastus ja olemme aina ihan palavissamme ostoksistamme (hyvä on, siellä se shoppailija rellestää). Kierrän toki vaate- ja kenkäkaupoissakin, mutta parhaat kiksit saan löytäessäni second hand -aarteen.

Keski-ikäisen lifestyle

Kuukausi sitten tutustuin monen muotibloggaajan suosimaan Polyvoreen, jossa voin  koostaa asukokonaisuuksia muotilehtien tyyliin. Ihastuin silmittömästi kuvien kanssa pelaamiseen ja tein yötä myöten kokeiluja. Niistä yksi on tässä postauksessa ideakuvana. Se on itse asiassa tämän päivän asuni. En voi oikein uskoa, että olen postaam,assa päivän asusta…

Vaikka päälläni oleva värikäs Vero Modan tunika on hiukan toisenlainen, värit ovat samat. Paita, fuksiat sukkahousut ja mustat HenkkaMaukan lyhyet shortsit täsmäävät, vaikka ovatkin eri merkkisiä kuin Polyvoresta setissä. Jos nyt lähtisin tästä liikkeelle, ottaisin olalle samanlaisen laukun ja pukeutuisin harmaaseen villakangastakkiini, jonka löysin syyskuussa kirppispöydältä erään eteläranskalaisesta kylästä. Mustat nilkkurit odottavat askeleita oven vieressä. Tuo Ajaton-kello minulta muuten löytyy myös. Se on kellon näköinen koru ilman viisareita.  Niiden tilalla on ikuisuuden symboli. Kellon hommasin Erätulen Jukan yrityksen Olevaisen Ihmeputiikista.

Polyvoren kanssa muuten upposin sellaiseen riemukkaan flown virtaan, etten ollut uskoa todeksi. Rakastuin leikittelyyn, ihastuin vaatekokonaisuuksien rakenteluun. Aloin katsoa vaatekaappiani ihan uusin silmin. Vinhaa – tätä tunnetta lisää. Voikin olla, että postailen tällaisia yhä enemmän. On se niin hauskaa ja hauskaa pitää elämässä olla.

Ehkä tästä tulee yhä enemmän keski-ikäisen, elämäänsä rakastavan naisen life style-blogi.

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Hallinnan tunnetta – silleen sopivasti!

Olen pysähtynyt hitonmoisen laskettelurinteen puoliväliin. Edestäni sujahtaa suvereenisti suksensa ja menonsa rinteessä hallitsevia, oikeaoppisesti kallistelevia laskijoita. Tsuih, tsaih, sihahtelee lumi ja pöllyää silmiin. Minun jalkani tärisevät ja sydän hakkaa. En hallitse menoani olleenkaan. Rinne on liian jyrkkä ja hurja ja minun taitoni kovin heppoiset suhteessa rinteen vaativuuteen.

Nautin leppoisasta laskettelusta loivissa ja pitkissä rinteessä. Avainsana on kehon ja menon hallinta. Se,  että lasken vauhdilla, jossa pystyn vaikuttamaan etenemiseeni. Kun vauhti kasvaa liikaa, päädyn lähinnä toivomaan, että jos tärähtää, ei tärähtäisi liian kovaa. Näinhän se on elämässäkin. Jos elämä on liian täynnä uusia asioita, ei oppiminen millään yllä sen kaiken tasolle tässä vauhdissa, jossa yhteiskunta nykyään elää. Meno on hurjaa ja vain osaan asioista voi ja ehtii vaikuttaa. Silloin täytyy vain toivoa, ettei tule kovin pahasti mokattua. Oma strategiani on paitsi laskettelurinteessä, myös elämässä, keskittyminen harvoihin aiheisiin perusteellisesti sen sijaan että haalisin käsiini kaiken sen, mikä minua kiinnostaa ja rääpisin kaikesta pintaa.  Se on vaatinut ja vaatii opettelua, ahne kun olen. Elämälle, tapahtumille ja ilmiöille. Jotain opin kumminkin koko ajan. On ollut tärkeää opetella tunnistamaan myös sitä, miten paljon hallinnan tunnetta juuri minä tarvitsen voidakseni hyvin.

Liian tasaista ja ennalta-arvattavaa ei saa olla. Ei mäessä eikä elämässä. Oppiminen tapahtuu aina epämukavuusalueella. Siellä ei voi kumminkaan asua koko ajan tai palaa loppuun hetkessä. Välillä on palauduttava sulattelemaan ja ankkuroimaan oppimaansa mukavuuusalueelle. Sielläkään ei tosin voi asua, koska muuten kyllästyy ja hukkaa innostuksen. Innostus syntyy nimittäin uuden oivaltamisesta. Oppimisesta!

Avainsanat: , , , ,
Mainokset