Avainsana-arkisto: henrik aschan

Ole oma ittes työnhaussa!

Parhaat jutut bongaan kotijoukoilta. Tuorein  on aviomiehen somerekry-kampanja, jota seuraan riemuissani. Mieheltä meni duuni, kun työnantaja sulki koko toimipisteen Mikkelissä. Nyt on haussa uusi. Kuinka erottua numeroiden joukosta ja hakemusdokumenttien kasasta. Vaikka näin!

Vajaa viikko sitten julkaistun videon on uutisoinut Mikkelin Kaupunkilehti, Iltalehti ja Ilta-Sanomat ja se on levinnyt Facebookissa. Duunihenkisiä yhteydenottojakin on jo ropsahtanut muutama. Minä palastelin projektia osiin – mieti mitä siulla tarkoittaisivat nuo alla olevat otsikot käytännössä.

1. INNOSTU

Innostu, niin onnistut. Opettele kuuntelemaan itteäsi ja anna innostuksen ohjata. Joskus se tuntuu vievän hulluun suuntaan, mutta sieltäpä sattaa aueta uutta. Mies innostui siistimään isänsä tekemiä ojia kotiseudulla käydessään. Hän muisteli poikavuosien purontekoreissuja ja ojankaivuusessioita. Lapio olalle ja mettään. Se oli uusien urien aukomista ja riemua siitä, kun vesi virtaa. Mikä metafora!
Kaivaessa pulpahti idea ja kumppaniksi siihen tietysti piti kysyä kuvaajatytärtä.

2. KERÄÄ RESURSSIT

Josta tullaankin resursseihin. Meillä niitä ovat asioita nurinpäin kääntelevä, kekseliäs ja kyseenalaistava miehen mieli sekä mainostoimistossa työskentelevä valokuvaajatytär. Lasken itseni näihin resursseihin mukaan some- ja viestintätaustani vuoksi.
”Juuli, tehtäiskö?”
”No tehtäis!”
”Miten ja koska…?”

3. USKALLA

Uskallusta Henrikillä on riittänyt aina. Hän on toteuttanut värikkäitä ideoita: vienyt kiinteistövälityskonttorin torikahvilaan, yhdistänyt kuvataidetta myyntityöhön, järjestänyt asuntokuvista näyttelyn. Turha pelätä, että joku arvostelee. Koska kaikille ei voi olla mieliksi, kannattaa vaan ottaa omat erityisyydet käyttöön. Nyrjäyttää aivot ja uskaltaa.

4. OLE OMA ITTES

Jos sinä pelkäät, niin opettele ryhtymään toimeen, vaikka vähän pelottaisikin. Ole oma ittesi ja ammenna siitä.  Henrikistä löytyy se ojia kaivava tyyppi – se, joka on ollut pikkuskidistä saakka kekseliäs ja uusia uria aukova. Samaa asenne löytyy edelleen. Se asenne on videolla, CV-speksit LinkedIn:stä ja lisää mies kertoo itse. Osaaminen taipuu vaikka innovatiivisuutta ja toisin ajattelua vaativiin asiantuntija- ja valmennushommiin. Jokaisella on resursseja. Ensimmäinen niistä on asenne. Aivot menevät lukkoon, kun ajatus päätyy eitätävoi-tehdä umpikujaan. Vaihda sisäisen kysymyksen muoto. Kysy itseltäsi, mitä ja miten voit tehdä toisin.

6806_10152625627418607_1088273320998698490_n

Henrik Aschan, LinkedIn

UUTISET TYÖNHAKUKAMPANJASTA

Mikkelin Kaupunkilehti
Ilta-Sanomat

Iltalehti

Mainokset
Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Voimala 21.1. löytyy Yle Areenasta

Jos missasit perjantain Voimalan etkä pääse katsomaan tiistain uusintaa, ei huolta. Ohjelma löytyy Yle Areenasta 20.2. saakka. Klikkaa tästä tai tekstiä kuvan alla alta ja pääset suoraan sivulle, josta voit katsoa ohjelman.

Illan aiheena siis ”Kun mies juo kaljaa kellarissa, naisen osa on katkera viha. Tuulevi ja Henrik Aschan kertovat selviämistarinansa.”

VOIMALA 21.1.  YLE AREENASSA

HUOM! 25.2.2011 Voimala on poistunut Areenalta normaalin kierron mukaisesti viime viikonloppuna.

Avainsanat: , , , , ,

Ne unohtuneet jutut

Onpas tämä viikko ollut vauhdikasta toimintaa. Eilen nauhoitettu Voimala tuli äsken. Aiheena oli Selviämistarina -kirjan teema, alkoholi parisuhteessa. Nyt sähköpostin ja facebookin kautta tipahtelee kommentteja, ajatuksia ja terveisiä, joista osa liikuttaa meitä niin, että vedet ovat silmissä.

Me huokaisemme molemmat, vedämme syvään henkeä ja puhumme vuorotellen siitä, mitä jäi sanomatta, miten monta asiaa olisi halunnut vielä puhua ja mitä painottaa. Pohtiminen alkoi tietysti jo torstaina Pasilasta lähtiessä, heti Hartwall-areenan nurkalla ja jatkui kotimatkalla ja tänään.  Emme sanoisi oikeastaan mitään toisin, mutta paljon jäi pois.  Vaikken äiteelle olisi terveisiä ollutkaan laittamassa, niin kiitokset kyllä olivat mielessä. Samoin kiitokset myös monelle muulle.  Ajattelimmekin aloittaa niiden poisjääneiden asioiden kirjaamisen kiitoksista matkan varrella olleille tärkeille ihmisille.  Voi olla, että tässä vähän pökertyneessä olotilassa unohdammekin jonkun – ajatus ei ole nyt kaikkein luistavimillaan. Täydennetään sitten myöhemmin!

KIITOS!

Ihmisyydestä, kuulemisesta ja näkemisestä, havahduttamisesta, peilaamisesta, periksi antamattomuudesta, avusta, eteenpäin vieneistä päätöksistä

Siskot: Virpi perheineen & Ritva
Molempien vanhemmat
Monta ystävää, joiden kanssa on jaettu niitä syvimpiä syvyyksiä ilman arvottamista ja arvostelua: Kaija, Eine, Paavo, Päivi, Sanna, Kirsi…
Birgitta, Pekka, Tuula, Teuvo, Jokke ja Maija
Kirsi & Heikki
Kalliolan läheiskurssin ja läheisjatkon ihanat naiset
Simo Seppeliini, Minnesota -hoidot
Kalliolan klinikat Nurmijärvellä – koko henkilökunta
Aino Koskiluoma ja Jorma Virtanen
Raija Rantola, Debaatti
Susanna Liukkonen, Ristiinan kunta
Raimo Pitkänen, Mikkelin A-klinikka
Sirpa Tapio, Mikkelin Kriisikeskus
Marja Salonen, Luontaisterapia Marja
Ihminen tavattavissa: Irene, Tommy ja Alfa -ryhmä

Voimalan jälkitunnelmissa Tuulevi & Henrik

Avainsanat: , , , ,

Selviämistarina Voimalassa 21.1.

Huomenna minä ja Henrik suuntaamme auton keulan kohti Helsinkiä. Iltapäivällä kuvataan Voimala, jossa puhumme kirjamme Selviämistarinan aiheesta – alkoholista parisuhteessa. Omia ajatuksia,  tunteita ja kokemuksia. Ohjelma tulee ulos heti perjantaina.  Aihe näkyy jo Voimalan nettisivuilla.

VOIMALA 21.1. KLO 22

” Kun mies juo kaljaa kellarissa, naisen osa on katkera viha.  Tuulevi ja Henrik Aschan kertovat selviämistarinansa. On harvinaista, että uskalletaan puhua ääneen perheen alkoholiongelmasta edes lähipiirissä.  ” Kun olemme muotoilleet kokemukset sanoiksi, virkkeiksi ja kappaleiksi, olo on ollut levollinen ja tyyni”, kertovat Tuulevi ja Henrik Aschan kirjassaan Selviämistarina – alkoholi parisuhteessa (Minerva 2010).  Kesti monta vuotta ennen kuin Tuulevi ja Henrik edes huomasivat,  millaiseen umpikujaan heidän parisuhteensa oli vuosien aikana ajautunut.   Oli syntynyt kierre, jossa vaimo yritti selvitä arjesta entistä vahvempana.  Mies puolestaan  muuttui yhä heikommaksi ja joi aina vain enemmän.  Lopulta kävi niin, että mies päätyi tiputukseen ja vaimo  menetti kaiken toivonsa.  Miten tästä eteenpäin?  Aschanit  pelastuivat umpikujasta ja ovat nyt kirjoittaneet noista vuosista kirjan.  Kirjassa molemmat kirjoittavat oman versionsa tapahtuneesta tasapuolisesti.  Voimalassa he kertovat, kuinka tästä niin tavallisesta tragediasta on mahdollista selvitä.”

Ohjelma löytyy perjantain jälkeen myös Yle Areenasta ja tulee uusintana tiistaina 25.1.2011

PS. Vakavan aiheen rinnalla mieli (minun siis, ei miehen) askartelee naisellisissa aiheissa. Mitä laitan päälle? Mitkä kengät? Mitkä korut? Kiva juttu, pääsen ammattilaisen meikattavaksi ennen nauhoitusta! Apua, tv kuulemma lihottaa. Tällaista sun muuta mietettä – ehkä hiukkasen epäoleellista teeman kannalta, mutta ah niin olellista tämän naisena olemisen kannalta.

Avainsanat: , , , , , ,

Selviämistarina Helsingin kirjamessuilla

Helsingin kirjamessut ovat jo ensi viikolla. Minä ja Henrik olemme mukana Selviämistarina-kirjamme kanssa perjantaina 29.10.  Ensin Päivi Istala haastattelee Katri Vala -lavalla klo 15-16  meitä ja Lilli Loiri-Seppää, jonka kirjan nimi on sattuman kummasta oikusta liki sama kuin meillä. Aihe, jonka ympärillä pyöritään, on tietenkin tämä  alkoholi. Haastattelupöydästä löytyy meidän kirjoittajien lisäksi myös Satu Rapila, jonka tarinan Lilli on kirjoittanut kirjaansa.

Tulossa on kiinnostava sessio:  jännittävä ja kiehtova kokoonpano ja kiinnostava haastattelija. Odotamme tätä innolla. Kirjasta on jo tähän mennessä muutenkin syntynyt mielenkiintoisia kohtaamisia ja virinnyt koskettavia ja innostavia keskusteluja. Niiden sarjassa tämä on taas vähän erilainen ja vielä julkinen sellainen. Kylläpä me olemmekin rankkojen kokemusten kautta päätyneet hienolle polulle. Mitähän kaikkea sen varrelta vielä löytyykään. Jotenkin nyt on semmoinen kuplivan kiva tunne siitä, että jossain on tekeytymässä jotain hyvää ja mukavaa minua, meitä molempia varten. Vielä en tiedä mitä ja missä, mutta eiköhän se selviä. Tämä on hyvä tunne.

Haastattelun jälkeen pyörähdämme kustantajamme Minervan messuosastolle 6d49vähäksi aikaa. Tulkaa ihmeessä sinne jututtamaan!

PS. Selviämistarina- kirjan voi ostaa vaikka täältä!

Avainsanat: , , , , , , ,

Ihana mies

Minulla on ihana mies. Kirjoitan tästä siksi, että aina ei ole tuntunut tältä, vaan aivan päinvastaiselta. Selviämistarina-kirjassa  kirjoitamme asioista ja tilanteista, jotka saivat aikanaan vihaamaan ja halveksimaan miestä.

Vasta kun suostuin astumaan noihin ei-toivottuihin tunteisiin: vihaan, halveksuntaan, raivoon, pettymykseen, olen löytänyt niiden vastakkaisen puolen. Kunnioituksen, rakkauden, arkisen pienensuuren ilon, arvostuksen.  Oli aika, jolloin luulin ja uskoin, etten voi kunnioittaa miestäni enää ikinä. Kun lupauksia oli rikottu, toiveita tallottu, luottamusta tahrattu. Vaikka olisin eronnut ja lempannut miehen pihalle, olisin saattanut jäädä noiden katkerien tunteiden koukkuun ja loukkuun. Irtautuminen riippuvuuden sävyttämästä parisuhteesta kun ei pelkästään takaa elämän muuttumista.   Siihen tarvitaan syvälle itseen katsomista eikä se ole helppoa. Se kuitenkin palkitsee, sillä suhde kipeisiin kokemuksiin muuttuu.

Nyt voin sanoa, että minulla on ihana mies. Mies, jota arvostan ja kunnioitan ja jonka kanssa elämässä on paljon monensävyistä iloa. Kanttarelleja  tuliaiseksi kotipaikalta. Omenalastuja kuivurissa. Aamukahvi valmiina mukissa. Lämmin tekstiviesti kesken päivän. Ihanuus ei kuitenkaan ole kiinni suorittamisesta eikä sitä osteta teoilla. Merkityksellisin tunne on ilo pelkästään hänen olemassaolostaan. Kun olen selvittänyt omia tunnevyyhtejäni, olen alkanut nähdä aidosti sen lämmön ja kauneuden, joka miehessäni on. Osaan iloita sellaisesta, johon joskus suhtauduin kyynisesti. Se tuntuu hyvälle.

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Näkyväksi omana itsenä

Kirjamme virallinen julkaisupäivä oli maanantaina. Puolitoista viikkoa sitten painosta tullut kirja tulee yhä todellisemmaksi, kun yhä useampi ihminen lukee sitä ja myös laittaa palautetta. Toki on niin, että lukija lukee, kokee ja kommentoi tekstiä omasta elämäntilanteestaan käsin. Tämän yritämme myös muistaa, kun luemme kirjan herättämiä ajatuksia.

Kirjan julkaisemiseen liittyy paljon henkilökohtaisia merkityksiä. Tulemme nyt näkyviksi omana itsenämme. Keskeneräisinä, virheitä tehneinä ja tekevinä,  umpikujassa käyneinä ja sen repiminä. Kuitenkin myös toivoon ja luottamukseen uskovina. Siis ihmisinä. Ihminen on oikeasti sellainen, epätäydellisyydessään inhimillinen ja kaunis. Niin ajattelen nyt.

Kuinka paljon voimia viekään kulissien ylläpitäminen ja täydellisyyden tavoittelu tai virheettömyyden uskottelu. Jos olemme rehellisiä itsellemme, niin sitähän me kaikki olemme tehneet. Vai miksi muuten tuntisimme häpeää epäonnistumisista ja virheistä?

Omana,  epätäydellisenä itsenä näkyväksi tuleminen vahvistaa. Se valaa sisimpään merkillistä voimaa. Se kohentaa ryhtiä ja nostaa hymyn huulille. Elämänenergia suorastaan kuohuu. Sovinto oman vajavaisuuden ja heikkouden kanssa luo vahvuutta, joka on kuin taipuisaa terästä. Se kantaa. Ja voi miten oman epätäydellisyyden hyväksyminen ja sellaisena näkyminen liittääkään minua muihin ihmisiin ja avaa syviä keskusteluja merkityksellisistä aiheista.

Olen kiitollinen tästä polusta, jonka raskaat ajat ja niistä syntynyt kirja ovat elämässäni avanneet.

Avainsanat: , , , , , ,

Miten kirjoittaminen alkoi?

Joku Facebook-ystävistäni saattaa muistaa kahden vuoden takaisen mainintani aamun soutumatkoista. Tuumailin, jotta lähden soutaen töihin ja sitäkös sitten kyseltiin, että mitä ja mihin töihin ja kerro lisää. Jätin töiden laadun arvoitukseksi ja lupasin valaista asiaa myöhemmin.

Soutaminen liittyy parin viikon päästä ilmestyvään kirjaamme, josta emme syksyllä 2008 halunneet vielä suuremmin elämöidä. Kustantajaa ei ollut, oli vain vahva yhteinen idea ja päätös kirjoittaa teksti pääpiirteittäin valmiiksi ennen kuin ajatusta edes tarjottaisiin kustannettavaksi.

SELVIÄMISTARINA, alkoholi parisuhteessa -kirja alkoi syntyä keskellä luonnonrauhaa, vapaana lainehtivan kotijärven äärellä, kirpakassa syyssäässä. Suunnitelmien mukaan käynnistynyt projekti vei lopulta hiukan enemmän aikaa kuin arvioimme, mutta käytetyllä ajalla on ollut merkityksensä. Se kaikki on tarvittu.  Kirjan synnyttämiseen kulunut aika ei kuitenkaan ole tämän tekstin varsinainen aihe, vaan se kuinka kirjoittaminen alkoi.

Olin varannut syyskuulle 2008 viikon verran aikaa kirjan starttaamiselle. Aamulla perheen hajaannuttua töihin ja kouluun marssin kumisaappaat jalassa alas rantaan ja soudin vastarannalle. Vedin veneen maihin ja kuljin polunpätkän mökille, jonka siskoni ja hänen miehensä olivat tarjonneet käyttöömme kirjoittamisen ajaksi.  Tein tulet takkaan, laitoin teen hautumaan ja kietouduin vilttiin läppäri sylissä. Annoin tekstin viedä. Kun Henrik myöhemmin luki minun kirjoittamaani, hän jatkoi omallaan. Minä vuorostani luin hänen tekstejään ja jatkoin osaltani.

Kunnon käynnistys, viikko pelkkää kirjoittamista,  imaisi mukavasti.  Se loi mieleen kirjan kokoisen maailman, jota en olisi saanut koottua illan mittaisissa pätkissä. Henrik luki tekstejäni työpäivien jälkeen ja kirjoitti viikonloppuisin.  Kirja onkin dialogia, jossa meidän kokemuksemme puhuvat keskenään. Toisen kuunteleminen ja kuuleminen ovat avanneet näkökulmia, joita kumpikaan ei olisi yksin löytänyt. Näin uskon. Olemme tarvinneet ja saaneet tarvita toisiamme kirjoittaessamme ja se on tuntunut oikealta.

Avainsanat: , , , , , ,

Selviämistarina. Alkoholi parisuhteessa

Elämässä on monenlaisia aikoja ja muotoja ja tunteita. Joskus paljon iloa, onnea ja innostusta. Toisinaan levollista oloa ja joskus taas tasapaksua eloa. Sitten löytyy tummia sävyjä, surua ja ahdistusta. Jopa jotain häpeällistä, mistä tekee mieli vaieta.  Jotain, josta ei oikeastaan edes osaa puhua.  Sellaista, joka painaa askelta ja vetää hartiat kasaan.

Alkoholi ja sen vaikutukset parisuhteessa ja perheessä ovat asia, joista syntyy helposti häpeähäkki. Milloin kyseessä on ongelma? Kenen se ongelma on? Sen joka käyttää paljon alkoholia vai sen, joka ei sitä sied? Mikä on kenenkin asiaan liittyvän ihmisen rooli? Mitä toipumiseen tarvitaan? Mistä se voi käynnistyä? Mitä läheinen voi tehdä? Mitä toipuminen tarkoittaa? Miksi ja mistä läheisenkin pitää toipua ja mitä toipumisen prosessissa tapahtuu?

Tässä muutamia niistä kysymyksistä, joita meidän suhteessamme on pyöritelty. Meillä on nimittäin ollut tuo vaiettu, kuin varkain kehittynyt salaisuus, joka sairastutti molemmat. Nyt se ei enää ole salaisuus.  Muutos ja asian käsittely, vertaisryhmä, terapia ja toipuminen ovat muuttaneet suhdetta pimeisiin vuosiin ja niiden kipuun, kiukkuun ja pettymyksiin niin, että häpeän voima on murentunut. Aiheesta voi ja pitää puhua, niin monia muitakin se koskettaa. Keskenämme me olemme puhuneet, pohtineet ja riidelleetkin. Samalla olemme toipuneet. Se jatkuu edelleen.

Lisäksi olemme kirjoittaneet, liuskakaupalla. Päätös kirjasta oli yhteinen. Käsikirjoitusta teimme puolitoista vuotta. Annoimme tekstin välillä levätä ja palasimme siihen taas. Nyt tiedämme jo, että Selviämistarina ilmestyy Minervan kustantamana syyskuussa 2010. Selviämistarina herättää ajatuksia, tunteita ja toivoa. Se kuvaa elämää, jota elettyään alkaa hyvin kirkkaasti oivaltaa, mistä mielenrauha oikein syntyy. Yksin tai yhdessä, niinkuin meillä. Selviämistarina on totta.

Kustantajan sivut – aikanaan kirjaa voi myös tilata niiden kautta.

Selviämistarina. Alkoholi parisuhteessa

Avainsanat: , , , ,
Mainokset