Avainsana-arkisto: auttaminen

Autatko velaksi?

Tapasin ystävän, jota olen vuosien varrella jeesaillut yhdessä ja toisessa asiassa talkoohengessä. Sellaisissa asioissa, jotka liippaavat läheltä  ammattiani ja työtäni. Alun perin jeesasin hätätilanteessa, kun ystävällä ei ollut rahaa. Sittemmin jeesaamisesta tuli tapa ja ystävä alkoi olettaa, että ilman muuta minulta saa apua. Tuulevihan on aina jelppinyt ja Tuulevilta tämä käy niin kätevästi.

Vuosien varrella en osannut sanoa ei enkä osannut vetää rajoja. En ennen kuin nyt. Tuorein avunpyyntö nostatti minussa uskomattoman ärtymyksen tulvan. Sisälläni kiehui. Oli tätä samaa tunnetta aikaisemminkin vellonut ympärilläni, mutta miedompana. Nyt meinasin tikahtua ärsytykseen. Suorastaan säikähdin ajatuksiani. Minusta alkoi tuntua, että minua käytetään hyväksi ja minä itse vielä suostun siihen. Olin vihainen.

Olin auttanut velaksi ja nyt velka alkoi ärsyttää!

Se alkoi jo haitata minun ja ystäväni suhdetta ikävällä tavalla. Emme puhuneet asiasta, mutta se nousi väliimme. Siitä tuli näkymätön kivi kengässä. Kun ystävän tarve tai uusi avunpyyntö muistutti minua aiemmista yhteisistä tilanteista, minun tunteeni alkoivat kuohua.

Auttaa voi, saa ja pitääkin. On kuitenkin oltava tarkkana sen suhteen, mistä lähtökohdista auttaa. On opeteltava tunnistamaan oman auttamisen taustoja ja syitä. Terve auttaminen ei tee katkeraksi. Itsessäni pelästyin juuri tuota katkeruuden sekaista ärtymystä.

Silloin kun auttajalla on mitä antaa ja myös terve tunne siitä, auttaminen versoo terveistä lähtökohdista. Auttaminen perustuu siihen. Minä olin tuon ystäväni kanssa luonut kulttuurin, jossa olin käytettävissä riippumatta siitä, missä tilanteessa olin. Tottahan toki hän toimi tuon vuosia vahvistuneen kulttuurin mukaisesti. Minä olin antanut siihen luvan olemalla käytettävissä. Tässä tapauksessa auttamiseen oli liittynyt halu olla hyvä, hyväksytty ja kunnon kaveri sillä, että jeesaan. Pohjalla, syvällä kätkössä alitajunnan uumenissa oli ikivanha hyväksytyksi tulemisen kaipuu ja mieleen ankkuroituneet kokemukset siitä, miten saada hyväksyntää olemalla kiltti ja auttamalla. Tiedättehän nuo aikuisten hyvää tarkoittavat kehut pikku apulaisille. Niillä on myös tämä kääntöpuolensa eli kehuja saaneen kiinnittyminen tuohon vuorovaikutuksen malliin, jossa paikka löytyy tekemällä, suorittamalla, auttamalla ja olemalla kiltti. Ja vaikka en tätä itse tunnistanut, niin mukana oli sittenkin myös ajatus, että saisin aikanaan myös itse jotain takaisin päin. Alitajuisesti kasvatin velkaa sisälläni. Kun takaisinmaksun vaiheeseen ei päästykään, minussa alkoi kuplia. Minussa nousi suuttumus, vihakin.

Nyt kiitän ystävääni

Tästä myllerryksestä löytyi kuitenkin taas tarkoituksenmukaisuus. Sain arjen oppitunnin itsestäni ja reaktioistani. Ilman tätä kokemusta ja ilman tuota ystävääni tuskin olisin oivaltanut yhtä kirkkaasti sitä, mitä minulle tapahtuu, jos en tunnista auttamiseni motiiveja. Olemme peilejä ja samalla opettajia toisillemme. Tällä kertaa tämä velkakin on tällä kuitattu.

Mainokset
Avainsanat: , ,

Olemme täällä toisiamme varten

loukkaantunut Vajaa kuukausi sitten tyttäremme loukkaantui kaatuessaan pahasti polkupyörällä. Vasemmassa ranteessa oli murtuma ja ranne kipsattiin. Oikeassa olassa oli murtuma ja käsi oli sijoiltaan. Käsi laitettiin paikalleen eikä olkaa onneksi tarvinnut operoida. Kaiken tämän vuoksi  molemmat kädet ovat olleet levossa ja likipitäen käyttökiellossa kolmisen viikkoa. Vammat ovat parantuneet maanantaisten röntgenkuvien mukaan hyvin ja kipsi poistetaan perjantaina. Käsien käyttörajoitukset jatkuvat vielä pari viikkoa. Nyt lievennettynä. Tytär ei saa nostaa maitopurkkia painavampaa esinettä.

Onnettomuuden sattuessa me vanhemmat olimme Amsterdamissa ja tytär ystävien luona viikonloppukylässä. Kuulimme tilanteesta muutamien tuntien kuluttua. Silloin  ystävämme Päivi ja tyttären ystävä Vilma olivat ottaneet asian hoitaakseen. Saman huushollin viikonloppuvieras Tiina, hoitoalan ammattilainen, arvioi vammat ja lähti toisen kyläilijän,  Mirjamin kanssa viemään tytärtä ensiapuun. Sisareni vei mummin tyttären yöseuraksi osastolle. Hän myös informoi meitä vanhempia asiasta, kun oli jo selvillä, mikä tilanne oli. Kaikki oli tilanteeseen nähden hyvin, vaikka me vanhemmat emme olleet junailemassa joka ikistä yksityiskohtaa. Elämä kantaa, vaikka ei itse olekaan hallitsemassa ja organisoimassa ja vartioimassa.Ajoimme kentältä suoraan sairaalaan sydän täynnä kiitollisuutta siitä, miten asiat voivat järjestyä vaikka ei niitä itse järjestäkään.

Viikot tapaturman jälkeen ovat osoittaneet sen, miten me ihmiset olemme toisiamme varten ja miten suurta harhaa on kuvitella pärjäävänsä yksin. Yksi virheliike fillarilla ja yksin pärjääminen on tiessään. Yhdessä tehden olemme selvinneet kirjojen purkamisesta ja reppuun pakkaamisesta, pukemisesta, suihkusta ja kaikista muistakin arkisista asioista. Aamulla joku meistä on kantanut painavan repun koulubussille, jossa paras kaveri Vilma on ottanut sen vastaan. Vilma on myös jeesannut koulussa niin repun kuin koulukirjojenkin kanssa. Ruokalassakin kaverit ovat olleet apuna. Opettajat ovat auttaneet muun muassa kopioimalla materiaalia, jonka kirjoittaminen ei onnistunut alussa.

Me ihmiset olemme täällä toisiamme varten. Emme palavereja, työmatkoja, yhtiökokouksia, koulun lukujärjestyksiä varten. Arki ja kiire hämärtää helposti sen merkityksen, joka meillä on toinen toisillemme. Joskus minä tarvitsen apua, joskus taas joku toinen. Kenenkään elämäntehtävä ei ole aina olla toisen auttaja tai kenenkään tehtävä ei välttämättä ole aina olla autettava. Tilanteet vaihtelevat ja auttamistakin voi olla monenlaista.

Entä osaanko ottaa vastaan apua? Osaanko asettua autettavan asemaan? Mahtuuko kalenteriini aikaa ja voimavaroja silloin, kun lähellä oleva ihminen kaipaa apua? Entä jos jonkun toisen tarvitsevuus ärsyttää – ärsyynnynkö itse asiassa siihen, etten itse uskalla olla tarvitseva? Tai ehkä en ole saanut ikinä olla tarvitseva – olen saattanut joutua kasvamaan jo pienestä aktiiviseksi asioiden hoitajaksi, pärjääväksi ja vain itseeni luottavaksi ihmiseksi.

Minulle tämä on ollut aikamoinen oppikurssi. Onneksi allakassa on ollut paljon kotitoimistopäiviä ja olen voinut elää tyttären tarpeiden ja aikataulujen mukaan. Olen saanut olla laittamassa häntä kouluun ja vastassa bussilla. Jotenkin sain takaisin palasen sitä, jonka jo olin hukannut kiireisimpinä työvuosina, tyttären ollessa alle kouluikäinen. Sain tilaisuuden olla häntä varten, kun hän minua tarvitsi. Juuri nyt.

Avainsanat: , , , , , , , , ,
Mainokset