Maukkaita pikku ajatuksia

naistenlehti1Jatkan naistenlehtiteemaa.

Rakastan inspiroitumisen tunnetta ja inspiroidun välillä ihan mistä tahansa. Vastaantulijan säkenöivän kekseliäästä hatusta tai kotipihan juuri puhjenneesta akileijan kukasta. Vastaleikatun ruohon tuoksusta. Katja Kallion ajatuskuplista Me Naisten jutussa.

Tuosta viimeisestä toissapäivänä. Vanha lehti. Raikkaat ajatusrylläkät.

Meri on maisema, joka minun pitää nähdä usein. Meri on tärkeä myös valon takia. Meren yläpuolella on yleensä valoisaa, vaikka taivaalla olisi tasainen pilvipeite.

Katja Kallio on kirjoittanut Hangossa. Minä olen muuten vain hurahtanut Hankoon. Ja mereen siellä – erityisesti siis juuri Hangossa. Ja olen huomannut valon meren yll ja lumoutunut siitä. Minulle se on sellainen taikavalo. Taivaan syli, jonka lähellä on aina hyvä olla. Levollinen. En ollut osannut nimetä sitä itse, mutta tunnistin ilmiön heti, kun Kallio antoi sille haastattelussa nimen.

Minulla on yhä tallella ensimmäinen kirjastokorttini, jonka sain nelivuotiaana, kun olin oppinut lukemaan. Kortti on vaaleanpunainen, siihen on koneella kirjoitettu nimeni ja vihertävällä leimattu vuosiluku 72.

Oi ja nyt tämä kirjailija lennätti minut 1970 -luvun loppupuolelle. Mullakin oli sellainen pahvinen, reunoista pikkuhiljaa kovassa käytössä pehmennyt kortti. Lainasin kauheat kasat kirjoja sekä kirjastoautosta että koulun vieressä olleesta pienestä, valkoisesta Ristiinan kunnankirjastosta. Lautarakenteisen kirjaston vieressä oli ekaluokan opettajan Anjan kaunis keltainen puutalokoti. Minun  silmissäni se oli kuin kartano – hienot lasikuistit ja kaikki. Nykyään kirjasto on remontoitu jonkun kodiksi. Vieressä on kunnan virastotiloja. Talo näyttää nyt perin pieneltä ja ihmettelen että, miten se aikanaan tuntuikin niin suurelta talolta. Ihan joka kerta ohi ajaessa minä silti haistan kirjaston tuoksun ja ajattelen – tuossa se oli. Elämäni ensimmäinen kirjasto. Ihana paikka.

Muistan miltä tuntui kun tajusin kolunneeni koko lasten- ja nuortennosaston, ja oli aika siirtyä aikuisten puolelle.

Minäkin muistan. Luin lasten- ja nuortenosastolta kaiken, minkä vain keksin ja minkä lukeminen luisti ja kiinnosti. Eli lähes kaiken. Ne vakiosarjat, Tiina-kirjat, Viisikot ja Neiti Etsivät tietysti. Rauha S. Virtasen tuotantokin tuli peritutuksi. Oli jännittävää siirtyä aikuisten hyllyille ja arpoa, onkohan tuo sovelias mulle ja tuo toinen – vai onkohan liian rohkea. Joku aikuinenkin, taisi olla kaverin mummo, joka lainaili kirjoja yhtä aikaa, myös varotteli lainaamasta aikuisten opuksia liian nuorena. Se teki vielä varovaisemmaksi. Siinä siirtymävaiheessa Uma Aaltosen Uman kirja sinulle oli jännittävä askel aikuisuuteen päin. Pojat alkoivat kiinnostaa. Ja rakkaus. Siispä luin kirjoja ymmärtääkseni enemmän. Ja oppiakseni. Ja unelmoidakseni.

TÄLLAISTA JA SEURAAVASSA POSTAUKSESSA JATKUVAA AJATUSMATKAILUA SEURASI YHDESTÄ NAISTENLEHDEN JUTUSTA.

VÄITTÄISIN MUKAVAKSI AJANKULUKSI!
Elämän iloksi!

PS. Jutun oli kirjoittanut Susanna Laari ja kuvannut Karoliina Paatos.

Avainsanat: , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: