Kahta vain joululahjaa

Välttelen iskelmätähtien ohuttunnelmaisia joululevyjä ja joulukonsertteja. Kartan tekemällä tehtyjä joulujuttuja. Olen viime vuodet pyrkinyt sellaiseen joulun rakentamiseen, jossa valmistelujen määrä, tahti ja intensiteetti tukevat rauhoittumista ja hiljentymistä. Tunnelma ja sisäinen rauha ei synny ulkoisista asioista. Vaikka ympäristö olisi kuin joululehdestä, sisin voi olla levoton, uupunut ja vihainen. Lepattaa ja olla raivoissaan.

AIKA VÄHÄN

Tytär sanoi aamulla, että oikeastaan joulutunnelmaan tarvitaan ulkoisesti aika vähän.
”Paljon kynttilöitä ja siistiä.”
Niin se on. Jos osaa pysähtyä itsensä ja sisimpänsä äärelle.

Niin päin sen pitäisi mennä. Kun on vaalinut sisintään niin, että rauhalle on tilaa, voi laittaa ulkoisia asioita sen verran kuin sopivalta tuntuu.

Tottahan minä rakastan kauniita asioita. On mukava laittaa jpulupöytään servetit kauniisti ja kattaa ikivanhat Arabian raitalautaset. Nostaa joulutähti pöydän päähän. KUivata kattilat yhtenä vuonna hankkimillani, vain jouluna käytössä olevilla punaraitaisilla  käsipyyhkeillä.

MUTTA

Niillä ei ole hitonkaan virkaa, jos mieltä riepottaa.

Tänä vuonna aloitin rauhoittumisella, hiljentymisellä. Tällä viikolla, puolivahingossa. Sain Kirsi-ystävältä nimen Jarkko Ahola, jonka joululevy Ave Maria johdatti minut oleellisen ääreen. En sitä osaa sanoa, että millä askelilla sinne pitäisi kulkea. Opettelen itsekin. Juuri nyt on kuitenkin rauha.

 

MIELENRAUHAA

Aholan tulkinnoista on löytynyt jo monta rakasta. Kassu Halosen uusi Mielenrauhaa on se, jonka sanoja haluan jakaa teille. Rivitykset ja riimien rytmitykset voivat olla ihan miten sattuu. Sorry siitä.
Fiiliksen lähetän mukana ajatuksissani.

Kahta vain joululahjaa 
Kahta vain mä toivoisin
Vain pientä hetken hengähdystä
ja mielenrauhaa tietenkin
Mä toivon vain, vain joulun taikaa
et sydän ois 
ees hetken aikaa huoleton
ja joulu tois 
tuon hetken toivon
Jos myötä tuon yötuulen laulan
Joulu tois taas mielenrauhan rahtusen 
maailmaan sekavaan
Miksi toivoisin mä kultaa, lisää turhaa rihkamaa
Toisko nuo tuon levon hetken 
armahduksen kaltaisen
Mä toivon vain, vain joulun taikaa
et sydän ois 
ees hetken aikaa huoleton
Ja joulu tois tuon hetken toivon
Jos myötä tuon yötuulen laulan
Joulu tois taas mielenrauhan rahtusen
maailmaan sekavaan

Hyvää joulun odotusta!

Avainsanat: , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: