Arki se on kuin runoa vaan!

Arki on täynnä hyvän mielen oivalluksia, kun sillä silmällä katsoo!

Viimeisen viikon aikana eritoten runoja on tupsahdellut vastaan siellä sun täällä. Niitä on tipahdellut letkeissä arkisissa yhteyksissä ja odottamattomissa paikoissa.
Ne ovat tuottaneet mutkattomia, hyväntuulisia hetkiä.

Tässä top3.

VESSAPAPERIRIIMEJÄ

Eräänä päivänä aviomies muisti kauppareissulla, että vessapaperi on ihan lopussa. Hän sattui olemaan vähän paremmin varustetussa marketissa ja kappas vaan – eteen osui runovessapaperia. Hän toi kotiin rullalla olevia tarinoita. Niitä minä nyt hymy silmäkulmissa tavailen.
Iloinen idea! Lisää tätä arkeen.

GOOGLE-RUNOJA

Yhtenä toisena päivänä ystävä linkitti Googlen runousoppi-nimiselle Facebook-sivulle.
Riemastuin. Että joku tällaisenkin keksi.
Kurkista itse arjen hauskuutta, jonka kaverimme Googlen tekniset toiminnot meille tuottavat.

KANSIRUNOJA

Ja eikös seuraavana päivänä ollut Kustannusosakeyhtiö Otavan FB-sivulla hauska kansirunokuva. Kansiruno syntyy, kun kirjat asetellaan pinoon niin, että selkämyksistä syntyy runo. Vaikka tällainen.

Sinne missä maa päättyy

Lasikaupunki

Hiljainen tyttö, vaaran vesillä
Näkymätön silta, railo
Taistelutoverit

Kansiruno-ajatus oli kutkuttava ja Otavan väen kokoama kansirunokuva hymyilytti. Pitihän minunkin aloittaa. Kokosin selän takaa kirjahyllystä oman runoversion. Vähän sellaisen työelämäpainoteisen, kun satun istumaan duunikirjahyllyn vieressä.
Näin se menee.

Ettemme olisi kuin lampaat

Työuupumuksesta työn imuun
Jokaisella on juttunsa
Voimavarat käyttöön
Portaat taivaaseen

Strategia on kuollut – eläköön tulevaisuus!

Avainsanat: , , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: