Sielu kutsuu – kuuntelen!

Sielu ei pääse vaikuttamaan elämäämme, jos meillä ei ole kykyä kuunnella sitä. Sielulle tekee hyvää luovuttaa. En tarkoita luovuttamisella periksi antamista ja epätoivoon vaipumista. Tarkoitan sitä, että asettaa elämänsä joka päivä, yhä uudestaan, itseään suurempiin käsiin. Elämmekö hyväntahtoisessa vai pahantahtoisessa maailmankaikkeudessa?

Jos maailmankaikkeus on hyväntahtoinen, asiani ovat aina hyvin. Asiani ovat hyvin siitä huolimatta, että juuri nyt kohtaan vaikeuksia ja kärsin. Jos asetan elämäni hyvän maailmankaikkeuden käsiin, se alkaa kuljettaa minua niin, että elämäni kehkeytyy parhaalla mahdollisella tavalla.

Tommy Hellsten kirjoittaa näin viime syksynä ilmestyneessä kirjassaan Ajan takaa, kauemmas katsomisen taidosta (Kirjapaja 2011). Sain sen arvostelukappaleen – taisi olla samoihin aikoihin, kun jalkani leikattiin vuosi sitten lokakuussa. Kirja unohtui, kun taiteilin kipsatun jalan, leikkausinfektion, sairaalaviikkojen, avohaavan hoidon, alipaineimuhoidon, kyynärsauvojen, kaksi kuukautta kestäneen varauskiellon, ihosiirron ja sen hitaasti liikkeelle lähteneen paranemisen, napapiikkien, viikosta toiseen jatkuneen haavahoidon, yhä uusien lääkärikäyntien, fysioterapian, LPG-hoidon, vakuutusyhtiön ja kelan papereiden keskellä.

Lopulta luin sen ja huokasin

Ajan takaa osoittautui kurssikirjaksi, joka tuli postilaatikkooni käytännön kenttävaiheen alkaessa. Sielu oli kutsunut minua tällä kertaa järeästi. Tätä kutsua ei voinut ohittaa. Hellsten sanoitti tekstissään sitä, mitä käytännössä elin. Elämä pakotti minut kääntämään kasvot itseni puoleen. Tai ei, ei se pakottanut – se tarjosi tilaisuuden. Vaikka olin oppinut kuuntelemaan sieluni puhetta jo aiemmin, sain nyt tilaisuuden keskittyä siihen aidommin, enemmän ja hartaammin.

En voinut ajaa autoa enkä pystynyt tekemään töitä, koska en päässyt liikkeelle. Tuskailin sitä, miten valtavat määrät töitä jouduin peruuttamaan, murehdin taloutta ja pelkäsin katastrofia. Ja terveys, siitä minä vasta huolissani olinkin. Kävelenkö enää kunnolla? Nopeatempoiselle ihmiselle elämä oli hidasta, mutta juuri hitaudessa piili merkityksiä.

Kaikki hyvin

Kun katson kulunutta vuotta taaksepäin, niin näen, miten kaikki oli lopulta oikein hyvin. Vaikka töiden peruminen oli taloudellisesti kova kolaus, kaikki meni lopulta kuvittelemaani paremmin. Niin tapaturman hoito kuin talouskin pyöri tavoilla, joita en olisi osannut itse suunnitella. Minulle järjestyi loistava terveyskeskuslääkäri jälkivaiheiden hoitoon ja sain hyvääkin paremmat fysioterapeutit avuksi jalan kuntoutukseen.

Jalan paranemisessa tuli takapakkeja ja ympärillä olevia ihmisiä kaikki toipumisen vaiheet ja peruutusvaiheet ihmetyttivät ja kauhistuttivat. Suurimman osan aikaa minulla oli kumman levollinen olo. Totta kai tuskastuin, kun sairaalassa oksensin vahvojen kipulääkkeiden takia ja kun toipuminen venyi. Lopulta tämä kaikki oli kuitenkin hyvin pientä.  Vaikka neljännesvuosi menikin työn puolesta harakoille, minun henkeni ei  ollut vaarassa. Minulla oli tilaisuus pohtia rauhassa työni painopisteitä ja rajauksia. Asiakkuuksiin tuli hiukan muutoksia: jotain jäi pois ja toista, enemmän minun oloistani, tuli tilalle. Nämä muutokset veivät työtä entistä enemmän itseni näköiseen suuntaan. Uskon sielun ohjanneen minua yhä enemmän elämäni tarkoitusta kohti. Sielu puhutteli ja kutsui tarkistamaan reittiä. Muutokset eivät olleet suuria, mutta ne olivat selkeyttäviä. Elämä kantoi ja minusta tuli taas piirun verran rennompi ja rauhallisempi.

Kiteytysten kirja

Kirja osui eteen oikeaan aikaan – enkä totta puhuen usko sen olevan sattumaa, vaan suurta tarkoituksenmukaisuutta. Minulle Ajan takaa on kiteytysten kirja, joka kirkasti neljännesvuoden mittaisen kokemuksen merkitystä. Vaikka oivaltaisin itse kuinka paljon asioita, on tarpeen peilata kokemuksia ja oivalluksia toisten ihmisten nostamista peileistä.

Ajan takaa on kirja, johon tartun yhä uudelleen. Vaikka sivuja on vähän, asia on täyttä ja maukasta. Kappaleita pitää tutkia ja käännellä mielessään. Kysyä, mitä tämä minulle merkitsee. Tätä kirjaa ei hotkita nopeasti, vaan se vaatii aikaa – ihan niinkuin sielun puheen kuuntelukin. Kirjan äärelle on pysähdyttävä. Onneksi!

Tommy Hellstenin tapa kytkeä arjen elämän ilmiöitä ja havaintoja laajempiin kysymyksiin ja elämän syvään filosofiaan koskettaa. Hän kirjoittaa asioista taitavasti sekä ihmisen että maailmankaikkeuden mittakaavassa. Hän kuvaa luontaista isomorfiaa, rakenteiden yhtäläisyyttä, samanmuotoisuutta monessa eri tasossa ja auttaa lukijaakin yhdistelemään asioita ja tulkitsemaan ympärillä sykkivää elämää.

Ajan takaa on melkein kuin hartauskirja. Hellsten kirjoittaa elämästä ja elämä on pyhää. Pyhän äärelle kuuluu hartaus. Harras hiljaisuus ja pohdiskelu.

Kiitos kirjasta!

Avainsanat: , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: