Mitä oikein ajattelisin Alefista?

Laitanpa toisenkin lukukokemuksen pohdinnan heti edellisen perään. Tällä kertaa Coelhoa.

Paulo Coelho on hämmentävän epätasainen kirjailija. Koskaan ei voi tietää, millainen seuraava kirja on. Vai asetanko minä hänet kirjoittajana johonkin valmiiksi ajateltuun muottiin enkä kelpuuta muuta kuin odotusteni mukaista tekstiä? Coelho kuuluu lempiajattelijoihini, olkoonkin että hän on miljonien ihmisten seuraama bestseller-kirjoittaja, jota välillä arvostellaan myös hyvin kriittisesti kaupallisen henkisyyden edustajaksi.

Oli kaupallista tai ei, moni Coelhon ajatuksista ja tarinoista kulkee elämänohjeinani ja palaan niihin yhä uudestaan. Alkemistin luin jo sen ensimmäisenä suomenkielisenä käännöksenä nimellä Santiagon unelmat. WSOY julkaisi sen vuonna 1995 ja Bazar Kustannus julkaisi saman suomennoksen uudelleen vuonna 2002 Alkemistina. Hurmaannuin tarinaan. Samoihin aikoihin luin myös James Redfieldin Yhdeksän oivalluksen tien. Pam. Mieleen avautui polkuja, joilta ei ollut paluuta ja jotka ovat vieneet uusille, avarille mielen maille. Mieli alkoi herätä henkisille yhteyksille.

Sittemmin olen rakastunut Coelhon Pyhiinvaellukseen, Valkyrioihin ja Portobellon noitaan. Tuo viimeinen ei kuitenkaan avautunut ensimmäisellä lukukerralla. Kun toisen kerran tartuin siihen, teksti vetäisi mukaansa. Juuri niin Coelhon tekstit parhaimmillaan toimivat. Alef ei toimi ihan samalla lailla, ei ainakaan noiden mainittujen tavalla. Paljon minulle mieleistä Coelhoa Alefissa kumminkin on.

Matka – se tuttu metafora

Päähenkilönä on tarinan mukaan kirjailija itse. Hän matkustaa Trans-Siperian junalla halki Venäjän. Mukana ovat tulkki, kustantaja ja nuori, väkisin mukaan änkeävä ihailija Hilal. Matka on toki fyysinen matka, jossa asemapaikat ja matkan varrella olevat kaupungit jäävät kuitenkin sivuosaan. Ennenkaikkea se on kuitenkin henkinen matka keskelle syntiä ja syyllisyyttä, pelkoa, rakkautta ja anteeksiantoa. Se sisältää paljon myös sitä, mistä minä, 45-vuotias nainen käyn keskusteluja läheisten ihmisten kanssa. Alef johdattaa minuakin pohtimaan omaa elämänmatkaani. Sitä mitä valintoja teen ja mihin asioihin keskityn.

Kirja on myös kirjailijan uskonkamppailua, henkisiä perinteitä, rituaaleja, ennusmerkkejä, mestareita ja liikettä menneissä elämissä. Kirjailijan ja hänen ihailijansa vähitellen muuttuva ja kehittyvä suhde on peräisin 500 vuoden takaa, aikaisemmasta elämästä. Se vaatii sovitusta.

Ristiriitaisia tunteita

Lukeminen nostaa monenlaisia tunteita. Kiukkua, ärsytystä, tympääntymistä, hymyä, liikutusta. Luin ensimmäisen puolikkaan aika vauhdilla. Sitten kirja jäi joksikin aikaa olohuoneen pöydälle nököttämään, kunnes jatkoin sen loppuun. Alef on minulle ristiriitainen lukukokemus, jota en kuitenkaan olisi halunnut jättää väliin. Voi olla, että palaan tähän vielä. Vaikkei tämä vedäkään vertoja suosikki-coelhoilleni, tämä on niitä lähempänä kuin vaikkapa Voittaja on yksin, edellinen suomeksi julkaistu Coelhon teos. Sen maailma oli kalsean kylmä ja minulle kaukainen.

Mainokset
Avainsanat: , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: