Kuinka kokemukset ovat enemmän totta?

Mikä tahansa kokemus on jotenkin enemmän totta ja täydempi, kun sen voi jakaa rakkaan ihmisen kanssa. Jotain sellaista toteutui vuorokauden pikalomalla, jonka vietin miehen kanssa eilisen työ- ja tytön kyytireissun jatkoksi.

Kun veimme tytön Helsinki-Vantaan lentokentälle, suunnistimme syömään ja siitä Suomenlinnan lautalle. Ilta oli jo pitkällä, kun rantauduimme Suomenlinnan päälaituriin. Marssimme kevyin kantamuksin, reput selässä hostelliin. Sen jälkeen suunnistimme vielä iltakävelylle.

Saarella syreenit kukkivat vielä yhtä jumalaisen kuohuvasti kuin viime torstainakin. Olin silloin Suomenlinnassa työkeikalla ja yövyin samalla reissulla hostellissa, saaren ainoassa majapaikassa. Silloin onnistuin saamaan kahden hengen huoneen. Nyt jouduimme tyytymään mies- ja naispaikkaan dormissa, jossa majoittui pari muutakin, meille tuntematonta ihmistä. Tämähän oli melkein kuin seurustelun alkuvuosien matkailua.

Illan hämärtyessä vaelsimme pitkin Suomenlinnan kujia. Syreeninkukat kuohuivat ja tuoksuivat. Koko saari on kuin syreenitaivas tähän aikaan vuodesta. Oli ihana työntää koko pää puskaan ja huumaantua tuosta tuoksusta.
– Haistele nyt tätä lumoavaa tuoksua, kehotin miestäkin. Häntä nauratti, kun toistin saman monta kertaa.

Istuimme hiekkakentän laidalla ja mietimme yhdessä millaisia ihmisiä mahtaa noissakin kodeissa asua. Arvuuttelimme iltalenkille koiran kanssa lähtevän miehen elämää. Onkohan koira yksin päivät vai olisiko mies vaikka käsityöläinen, jonka mukana koira kulkee.

Aamulla paistoimme kananmunat yläkerran asiakaskeittiössä. Henrik pilkkoi tuoreita mansikoita turkkilaisen jogurtin sekaan ja haki kahvit alhaalta. Ennen paluuta kauppatorille kävelimme vielä Lelumuseon terassille kahville. Minä, joka en juuri kakkuja popsi, pöllin lusikallisen Komentaja Kovankon omenatortusta, jota aviomies nautiskeli vaniljakastikkeen kanssa. Rannassa taivastelimme myös valkoposkihanhien palleroisia poikasia.

Emme tehneet mitään ihmeellistä. Olimme. Elimme. Katselimme. Kuuntelimme. Kuulimme. Ennenkaikkea me jaoimme asioita. Kerroimme toisillemme ääneen, mikä oli mukavaa ja miltä asiat ja aistikokemukset tuntuivat. Jotenkin kaikki koettu oli enemmän totta, kun sen sai jakaa ja toinen osallistui jakamiseen oikeasti – ei vähätellyt eikä ohittanut vaan kuunteli, kun puhuin ja puhui itse. Kaikki se ulkoisesti ei miltään näyttävä oli ja on äärettömän arvokasta.

Alla olevilla kuvilla jaan siitä osan teidänkin kanssanne.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Mainokset
Avainsanat: , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: