Lisää kurkistuksia bergeniläisiin koteihin

Kuva: Wikipedia / kuvaaja: Akoopal / Creative commons-lisenssi

Kotiuduimme juuri maananantain iltalenkiltä koirien kanssa. Mäyräkoirat asettuivat jo yöpuulle ja mies köllöttelee tyytyväisenä, käsi niskan takana punaisella sohvalla ja surffailee hollantilaisilla tv-kanavilla. Ohjelman sisällön ymmärrämme vain, jos originaali on englanninkielinen. Hollantilaiset tuotannot menevät ihan ohi. Jäämme tarkkailemaan ilmeitä ja eleitä ja huvitumme aivan oudoista asioista.

Toissapäivänä ostetut vaaleanpunakirjavat pionit ovat auenneet täyteen kukkaan. En väsy ihailemaan ja valokuvaamaan niitä. Terälehtiä kerrostolkulla ja punaisen viehkeitä ja vietteleviä sävyjä. Yksi vielä puoliksi nuppuinen kurkistaa tietokoneen näytön yli. Maistelen pieninä paloina hyvää, tummaa suklaata ja mietin äsken näkemiämme välähdyksiä bergeniläisten koteihin. Kun on tottunut suomalaisten suljettuihin verhoihin ja alaslaskettuihin kaihtimiin, avoimuus lumoaa.

Tuossa parin talon päässä vaaleaksi sisustettu olohuone aukeaa eteen puolentoista metrin päässä kadunreunasta. Ehkä kolmevitonen mies on asettunut selälleen lukemaan sanomalehteä mukavalle, muhkealle beessinväriselle sohvalle ja nostanut valkosukkaiset jalkansa sohvan päädylle. Vaimo istuu vieressä lattialla ja nojaa selkäänsä sohvaan ja miehen kupeeseen, lukee naistenlehteä. Miehen käsi hipaisee välillä naisen lyhyeksi leikattuja vaaleita hiuksia.

Viereisen talon läpi näkyy. Tämä on taas yksi niitä minun mieltäni kiehtovista akvaariotaloista, joissa tuntuu olevan melkein enemmän lasi-ikkunoita ja -ovia  kuin seiniä. Kadun puolella on isot ikkunat, joista näkyy valkoiseksi sisustettu olohuone ja sen takana aivan yhtä valkoinen keittiö. Välissä on kalustetiski, jolla on taas kerran valtava maljakollinen hyvin vaaleanpunaisia pioneja. Ruokapöydän ääressä istuu keskittyneen näköisenä läppärinsä puoleen kumartunut mies. Mitä mahtaa lukea ja kirjoittaa. Työprojektien raportteja. Päivän lehtiä verkosta ehkä. Tuossa kodissa ei taida olla lapsia. Pihalla ei näy lasten tavaroita ja kotikin vaikuttaa tahrattomalta aikuisten kodilta.

Vähän kauempana on suuri, valkoinen, moderni talo. Se on rakennettu sisemmäs tontille, suurten ja vanhojen, paksuoksaisten puiden lomaan. Pihassa kukkivat suuret alppiruusupensaat. Talossa on aavistus Aallon luomaa tunnelmaa, mutta silti se on jotenkin niin hollantilainen. En osaa oikeastaan edes sanoa, miten tuon hollantilaisen määrittelisin. Suuret ikkunat ulottuvat melkein maahan saakka. Niiden takana aukeavan olohuoneen lämpimän punaista takaseinää valaisee suuri valkoinen pöytälamppu, olisikohan Verner Panthonin Panthella. Selkeä, linjakas, sienimäinen. Katse juuttuu tuohon muutaman kymmenen metrin  päässä, kaartuvan ajotien takana aukeavaan punaseinäiseen, rauhalliseen olohuoneeseen. Millainen perhe tuolla asuu? Minkä ikäisiä? Ketähän he ovat ja mitä tekevät? Sinä aikan kun seison hämärtyvällä jalkakäytävällä, ketään ei näy. Jatkamme matkaa.

Kylän reunalla, lehmälaitumien vieressä on rivi isoja omakotitaloja. Suoraan tielle avautuu valkoseinäinen koti ja sen korkeat olohuoneen ikkunat, jotka ovat oikeastaan kaksi pariovea. Siellä on vieraita. Nauravia ihmisiä. Polkkatukkainen, harmaahiuksinen nainen kumartuu ottamaan tarjottimelta jotain sormiruokaa ja vilkaisee komeaan, jo harmaantuneeseen mieheensä. Nopea katse. Vahva yhteys.

Käännymme jo omalle kadulle. Tuon ikkunan äärellä istui eilen ja tänä aamuna vanha herra isossa, tummassa nojatuolissaan ja luki lehteä puoliksi selin ikkunaan. Kumminkin niin, että pystyi kääntämään katseensa kadulle ja sen harvoihin tapahtumiin. Poikiin, jotka potkivat iltapäivällä palloa kadulla. Ohi ajavaan pellavahousuiseen pyöräiljänaiseen. Nuoriin tyttöihin, jotka nauravat ohi pyöräillessään. Hiukset lennähtävät silmille, kun he elehtivät vilkkaasti. Nyt vanhan miehen ikkunan edessä verhot, joiden läpi valo kuultaa.

Naapurin, siis seinän takaisen asunnon nuori isä istuu katsomassa televisiota trikoisessa raitapaidassaan. Kaihtimet on laskettu puoliväliin ikkunaa. Sohva on aseteltu samansuuntaisesti ikkunan kanssa ja kun vilkaisen tuota vauvaperheen isää, tuntuu, että hän katsoo minuun, vaikka tiedän hänen katsovan ikkunan edessä olevaa televisiota.

Tiedän, että havahdumme aamulla naapurin vauvan hiljaisiin ääniin. Ne eivät haittaa. Havahdumme, mutta jatkamme loikoilua ja katsomme luomien raosta sitä, miltä päivä mahtaa näyttää luumunpunaisten, kuultavien  verhojen läpi. Tänään oli aurinkoa ja hellettä. Huomiselle on luvattu vain viisitoista plusastetta ja epävakaista. Ehkä säätiedotus ei pidä nyt paikkaansa. Jos taas pitää, lainaan Marcelin villapaitaa, kun lähden viemään koiria ulos aamulenkille. Viimeinen päivä Bergenissä huomenna. Olemisen päivä sekin. Silti myös lähtemisen ja siihen valmistatumisen päivä.

Hyvää yötä.

1.6. Säätiedotus ei ihan pitänyt paikkaansa. Viimeinen päivämme Berginissä olikin aurinkoinen ja lämmin. Kaunis päivä!

Mainokset
Avainsanat: , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: