Kohtuullisen rytmin puolesta

Mitä iloa tuosta meidän hulluna kukkivasta vuorenkilpikivikostamme olisi, jos minulla ei olisi aikaa pysähtyä ihailemaan sitä?

Olen elänyt monta sellaista vuotta, joissa pysähtymisen tilaisuutta ei ollut. En ehtinyt hetkeksikään pysähtyä ihmettelemään humalan villiä kasvua koiratarhan verkkoa pitkin kohti aurinkoa. Se muuten kasvaa kiihkeimmillään liki kymmenen senttiä vuorokaudessa – me mittasimme viime kesänä. Tuona kiireisenä aikana noteerasin kielojen kukinnan valkoisina ohikiitävinä pilkkuina auton ikkunasta ajaessani jonkun kukkivan tienvarsilämpäreen ohi kylätiellä. Tuomen täyteläistä tuoksua en moneen vuoteen ehtinyt nuuhkimaan lainkaan.

Voihan sitä kysyä, mitä merkitystä noilla on vai onko mitään. Monelle ei ole. On tärkeämpiä tavoitteita, pitää saada aikaan, täytyy toteuttaa visioita ja rakentaa strategioita. Mutta mutta. Mitä tunne-elämyksiä ja tunneomaisuutta niistä sitten jää. Tuovatko onistuneet bisneskuviot pitkällä tähtäimellä lopulta sen tyydyttävämpää oloa kuin se, että ennättää nauttia kaikin aistein siitä, mitä ympärillä on?

Minulla on paljon lapsuuden aistimuistoja, joista saan voimaa vaikeina hetkinä. Juhannusruusun tuoksu luo turvaa – siihen on ankkuroitunut jokin syvä kokemus elämän täydellisestä kauneudesta. Samoin syreenin tuoksuun. Kun olen niitä lettipäisenä tyttönä nuuhkinut, on siinä hetkessä kaikki ollut täydellisen hyvin, oikein ja turvallista. Se tunne tulee tuoksun mukana jostain mielen syvistä kerroksista tähän hetkeen. Kun pimeänä päivänä kuvittelen auringon lämmön ihollani, jaksan taas paremmin. Ja monia muita samanlaisia kokemuksia.

En nyt ole tuuppaamaassa ketään – itseänikään – täysin toimettomaan tilaan, jossa elämä on yhtä aistimista. Olen itsekin sen verran tavoitteellinen ihminen, että vireillä pitää olla yksi jos toinenkin projekti ja elämässä sekä työssä tulevaisuustavoitteita. Ne antavat virtaa ja kuljettavat eteenpäin. Haluan kasvaa ihmisenä ja ammatilaisena. Siksi opiskelen tälläkin hetkellä yliopistolla ja erilaisilla täydennyskoulutuskursseilla sekä luen paljon. Haluan haastaa itseäni työssä. Sen vuoksi kehitän sisältöjä ja astun uusiin, erilaisiin työprojekteihin.

Tämän kaiken minä haluan yhdistää kohtuulliseen rytmiin. Se tarkoittaa sitä, että ehdin nauttia pihalla kukkivista vuorenkilvistä ja viikonloppuna istuttamistani pelargonioista. Ehdin kuunnella linnunlaulua ja aistia kesää silloin kun se on. Kerkiän ottaa toimistopäivänä päivätorkut riippukeinussa. Elämä on kuitenkin paitsi tekemistä, myös olemista. Ja mitä iloa on kukkaloistosta, jos ei siitä ehdi nauttia?

Mainokset
Avainsanat: ,

2 ajatusta artikkelista “Kohtuullisen rytmin puolesta

  1. lepis sanoo:

    Aistien turruttaminen kiireen viidakossa lienee pahinta jota voimme tehdä itsellemme. Sama kuin kuolleena kävelisi. Kirjoituksesi sai lämpimän aallon aikaiseksi. Samaistuin täysin. Olen myös tänä keväänä löytänyt takaisin valkovuokkojen ja kielojen luo. Oppinut sulkemaan työkännykän ja ottamaan ajan takaisin omaan käytöön. Tämä se vasta elämää on!

  2. Sanopa muuta – mitä elämää se turrutetuin aistein kulkeminen edes on? Suuruus löytyy pienuudesta ja ymmärryksestä pysähtyä sen äärelle. Kiitos ajatuksistasi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: