Kuljen paljain varpain aistinautintoihin

Vuosi vuodelta kevät ja alkukesä tuntuu jotenkin suloisemmalta, nautinnollisemmalta. Linnunlaulu on sointuvampaa, pysäyttävämpää. Aurinko silittelee lempeämmin. Tuuli koskettelee aistikkaammin. Luonto näyttää vihreämmältä kuin ikinä ennen ja kukat hehkuvat ihan varmasti edellisvuotta voimakkaammin.

Onko sitten kyse siitä, että olen nelivitonen ja yhä tietoisempi elämän rajallisuudesta. Siitä, mitä en menneinä vuosina ole niinkään ajatellut. Kolmekymppisenä elämä tuntui jatkuva ikuisesti, saati sitten parikymppisenä. Edessä oli vuosikymmeniä, joiden aikana ehtisi vaikka mitä. Nyt olen siis 45 ja jonkinlaisella elämän vedenjakajalla. Vaikka eläisin pitkän elämän vanhaksi naiseksi, sen ääripää tuntuu jotenkin yllättävän näkyvältä. Se häämöttää. Enää sitä ei voi unohtaa kuten nuorena aikuisena. Ja siksi elämä on tässä ja nyt, se kutsuu katsomaan ja aistimaan.

Vai onko enemmän kyse siitä, että olen viime vuosina pystynyt hidastamaan elämääni ja karsimaan epäoleellisuuksia. keskittymään itselleni oleelliseen. Kun taannoin vaivannut kohtuuton kiire ei enää vie kuten ennen, on nyt tilaisuus pysähtyä aistimaan sitä, mitä on ympärillä. Nyt sitä on voimallinen kevään ja alkukesän aika. Se vaihe vuodesta, joka humahtaa aistien kautta ihan satasella.

Kaadoin itselleni äsken mukillisen kahvia. Istuin mukini kanssa hetken etukuistin auringossa ja annoin alkukesän tulvia aistien kautta sisään. Kävin kahvitaukoni päätteeksi tassuttelemassa nurmikolla, joka oli yhestä kohtaa kostea, viileä ja märkä ja toisesta auringon lämmittämä. Kiveys, jolle olen nostanut kukkaruukut, tuntui jalkapohjissa lämpöiseltä. Aikamoinen aistinautinto!

Mainokset
Avainsanat: , , ,

2 ajatusta artikkelista “Kuljen paljain varpain aistinautintoihin

  1. Tämä kevät on todella ollut merkityksellinen. Se on ollut niin ihana, että kiipesin tässä taannoin salaa yksin puuhun! Se oli ensimmäinen kertani puussa ja en edes tippunut.

  2. Hollannin reissulla heräsi lapsuusmuisto siitä, miten halusin kiivetä isoihin, kirjoissa kuvattuihin puihin, joissa on vahvat oksat jo alhaalta alkaen ja monta reittiä edetä. Sellaisiin, joita ei Suomessa ollut. Miksiköhän en muuten nyt kiivennyt, vaan viiletin fillarilla ohi… Minä muuten kiipesin lapsena isoon pihakuuseen ja putosinkin – ilman sen kummempia vaurioita. Huimaavan hieno kokemus pienelle tytölle se kiipeäminen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: