Selviämistarina Voimalassa 21.1.

Huomenna minä ja Henrik suuntaamme auton keulan kohti Helsinkiä. Iltapäivällä kuvataan Voimala, jossa puhumme kirjamme Selviämistarinan aiheesta – alkoholista parisuhteessa. Omia ajatuksia,  tunteita ja kokemuksia. Ohjelma tulee ulos heti perjantaina.  Aihe näkyy jo Voimalan nettisivuilla.

VOIMALA 21.1. KLO 22

” Kun mies juo kaljaa kellarissa, naisen osa on katkera viha.  Tuulevi ja Henrik Aschan kertovat selviämistarinansa. On harvinaista, että uskalletaan puhua ääneen perheen alkoholiongelmasta edes lähipiirissä.  ” Kun olemme muotoilleet kokemukset sanoiksi, virkkeiksi ja kappaleiksi, olo on ollut levollinen ja tyyni”, kertovat Tuulevi ja Henrik Aschan kirjassaan Selviämistarina – alkoholi parisuhteessa (Minerva 2010).  Kesti monta vuotta ennen kuin Tuulevi ja Henrik edes huomasivat,  millaiseen umpikujaan heidän parisuhteensa oli vuosien aikana ajautunut.   Oli syntynyt kierre, jossa vaimo yritti selvitä arjesta entistä vahvempana.  Mies puolestaan  muuttui yhä heikommaksi ja joi aina vain enemmän.  Lopulta kävi niin, että mies päätyi tiputukseen ja vaimo  menetti kaiken toivonsa.  Miten tästä eteenpäin?  Aschanit  pelastuivat umpikujasta ja ovat nyt kirjoittaneet noista vuosista kirjan.  Kirjassa molemmat kirjoittavat oman versionsa tapahtuneesta tasapuolisesti.  Voimalassa he kertovat, kuinka tästä niin tavallisesta tragediasta on mahdollista selvitä.”

Ohjelma löytyy perjantain jälkeen myös Yle Areenasta ja tulee uusintana tiistaina 25.1.2011

PS. Vakavan aiheen rinnalla mieli (minun siis, ei miehen) askartelee naisellisissa aiheissa. Mitä laitan päälle? Mitkä kengät? Mitkä korut? Kiva juttu, pääsen ammattilaisen meikattavaksi ennen nauhoitusta! Apua, tv kuulemma lihottaa. Tällaista sun muuta mietettä – ehkä hiukkasen epäoleellista teeman kannalta, mutta ah niin olellista tämän naisena olemisen kannalta.

Mainokset
Avainsanat: , , , , , ,

2 thoughts on “Selviämistarina Voimalassa 21.1.

  1. Hah, tuo ps. kuulosti niin tutulta! Vaatesuunnittelijana ajatukseni pyörivät usein ulkonäkökysymyksissä, valitettavan usein omassa ulkonäössäni. Minulta tilattiin taannoin serkulleni juhla-asu ripille pääsyä varten. Ensimmäinen ajatukseni ei kuitenkaan ollut mitä päällepantavaa suunnittelisin serkulleni, vaan mitähän itse pukisin kyseisiin juhliin! Monia muita esimerkkejä löytyy…

  2. […] This post was mentioned on Twitter by Tiina Raatikainen, Tuulevi Aschan. Tuulevi Aschan said: Blogissa "Selviämistarina Voimalassa 21.1" -tunnelmia http://t.co/XmDKWo4 […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: