Laskeudun jouluun

Taisin olla silloin seitsemäntoista. Oli jouluaatto ja vanhemmat olivat lähdössä pikkusiskojen kanssa jouluaatton hartauteen kirkkoon. Minä päätin jäädä kotiin.

Oli hiljaista ja rauhallista. Ulkona hämärtyi. Ison leivinuunin kuve hohkasi lämpöisenä. Radiosta kuului joulumusiikkia. Se oli Tonttu, laulu jota kuuntelen nytkin. Tämä tulkinta on Vesa-Matti Loirin. Silloista en muista.

Äiti oli laittanut joululaatikot valmiiksi vuokiin. Minä olin luvannut viimeistellä ne, koristella pinnan ja laittaa uuniin paistumaan. Samalla kun laulun harmajanuttuinen tonttu vaelsi pitkin pihapiiriä, minä valmistelin joulupöytää.

Tavoitin tänä iltana jotakin samaa. Kiireetöntä tunnelmaa. Sydämen rauhaa. Puuhailin jouluruokia ja kuuntelin Loirin joululevyä. Kynttilät paloivat. Kuin huomaamatta valmistui suklainen joulukakku. Pakastimessa odottaa uudella karppireseptillä tehty jäädytetty juustokakku ja jääkaapissa pikkuleipätaikina. Eilen keitetyistä lantuista ja porkkanoista valmistin pakastimeen paistovalmiit laatikot. Aatoksi sulatan ne ja lykkään vain uuniin.

Joulun valmistelu on minulle parhaimmillaan juuri tätä. Saan tehdä itse hyvää ruokaa. Tuumailla reseptejä ja miettiä, mikä maistuisi hyvältä. Jouluruoan laitto on jonkinlainen rakkauden rituaali. Siis parhaimmillaan. Jos juoksen samat sapuskat kiireellä kokoon kaupasta, olo on erilainen. Hidas laskeutuminen jouluun on se juttu. Ei vain notkuva joulupöytä ja joulunpyhien vietto.

Tätä olotilaa olen tavoitellut monta vuotta. En osaa kertoa, miten olen tähän tullut – matka on ollut pitkä. Tässä hetkessä on niin hyvä olla.

”Ääneti kuu käy kulkuaan,
puissa lunta on valkeanaan,
kattojen päällä on lunta,
tonttu ei vain saa unta…”
Advertisements
Avainsanat: , , , , ,

2 thoughts on “Laskeudun jouluun

  1. Kiki sanoo:

    Ihana kertomus!
    Upeaa, että olet päässyt tuollaiseen tunnelmaan. Toivottavasti sitä jatkuu koko jouluajan (ja pitempäänkin).
    Nyt ulkona leijailee isoja lumihiutaleita. Kaunista, rauhallista sunnuntaita.

  2. Kiitos Kiki – niin minäkin toivon. Että tämä olotila säilyy 🙂
    Hyvää joulua sinulle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: