Mielenhallintaharjoituksia kadonneen puhelimen kanssa

Heilauttaessani käsilaukkua auton etupenkille tajuan, etten ole ottanut puhelinta mukaan. Moottori on jo käynnissä, kun juoksen sisälle hakemaan unohtunutta luuria. Lipaston päällä? Ei. Sohvapöydällä? Ei. Eilisten housujen taskussa. Makuuhuoneen ikkunalaudalla. Tietokoneen luona. Ei hemmetti, oisko se sittenkin käsilaukun uumenissa. Ryntään penkomaan laukkua. Kumoan tavarat penkille ja mätän yksitellen takaisin laukkuun. Ei sielläkään. Mies soittaa puhelimeen. Se hälyttää, mutta kotona ei kuulu soittoääntä.

Kelaan eilistä ja muistan viimeisen havainnon kahvilan pöydästä Mikkelistä. Ei, se ei jäänyt kahvilaan, ilmoittaa tuttu yrittäjä. Eikä sitä ole Poliisin löytötavaroissa. Ei kirjastossa, jossa kävin kotimatkalla.

Alan suorastaan hätääntyä. Onko joku poiminut luurin talteen. Soitellut tietysti palvelunumeroihin koko illan. Tuleeko mulle tonnin lasku. Hitto, jos en löydä luuria. Miksen varmuuskopioinut numeroita tietokoneelle. Viimeinen synkronointi on vuoden takaa. Kolmensadan puhelinnumeron uudelleen kokoaminen tulee olemaan iso homma.

Monen tunnin etsintöjen, yhden siirretyn kosmetologiajan ja lukuisten jäljityspuheluiden jälkeen annan periksi.  En saa huolestumistani kuriin ja muutenkin harmittaa, kun keskeinen toimistotyövälineeni, puhelin, on hukassa. Sähköpostin lisäksi se on yhteydenpitovärkki asiakkaiden suuntaan. Soitan operaattorille ja suljen liittymän tilapäisesti. Ajan hakemaan uuden sim-kortin ja mietin, ostaako saman tien uusi puhelin. Mutta ei, haluan tehdä sen päätöksen rauhassa ja miettiä tarpeet kunnolla. Päätän pärjätä ikivanhalla varapuhelimella ja miettiä asiaa pari päivää.

Kummallista, miten paljon puhelin merkitsee. Tallennetuissa viesteissä on muistissa monta fakta-asiaa, joita ei ole missään muualla. Siellä oli myös tunteita herättäviä muistoja ja muutama hyvin tärkeä kuva.  En halua niitä jakoon. Puhelimeen liittyy paljon yksityisyyttä. Suurin osa numeroista on vain puhelimen muistiossa. Osa niistä on salaisia, sellaisia, joita ei saa tiedustelusta. Ja entä se hallitsemattomuuden tunne, jonka pyörteisiin joudun miettiessäni, tekeekö joku toinen laskua minun liittymääni. Tämä oli tiukka mielenhallintaharjoitus, jossa hukkasin koordinaatit tehokkaasti. Kyseessähän oli kuitenkin vain puhelin.

Tällä kertaa kävi onnellisesti ja puhelin löytyi yllättävästä paikasta. Melkein noloa tunnustaa, etten muistanut laittaneeni sitä kylpytakin taskuun, paikkaan, jossa en ole pitänyt sitä ikinä ennen.  Jääkaapin ennätin muuten tarkistaa. Samoin saunan. Nyt löytyi, mutta toisin kävi muutama vuosi sitten Togossa. Silloin luuri varastettiin, enkä saanut sitä takaisin. Tämän kerran hallitsemattomuutta vauhdittikin tunnemuisto tuosta edellisestä kerrasta sekä käytännön tieto siitä, mikä homma on edessä, jos luuria ei tosiaankaan löydy.

Mainokset
Avainsanat: , , , ,

2 ajatusta artikkelista “Mielenhallintaharjoituksia kadonneen puhelimen kanssa

  1. Kirsi sanoo:

    Olipa osuva kuvaus!
    Jäin oikein miettimään miten kahtalaisia tunteita hävinneet tavarat aiheuttavatkaan. Tunnistan tuon, josta kirjoitat; ne kylmät aallot sisällä ja entä jos…. ajatukset. Ja sitten toinen variaatio on se valtaisa ärtymys, joka nousee melkein joka aamu, kun kotona etsitään jonkun bussikorttia, toista rukkasta, autonavaimia, juuri sitä muistilappua tai…

    Omalla kohdallani saan itseni aina siitä kiinni, että en ollut läsnä kun jätin jotakin kädestäni johonkin… Mieli matkaili ihan muualla, on olevinaan jotakin oleellisempaa. Ihminen on ihmeellinen laitos!

  2. Hmmm….olet matkaillut taas minun päässäni, tunnen nimittäin itseni välillä dementikoksi, kun unohdan asioita sen vuoksi, että mieli askaroi viisi askelta edellä kehoa ja käytännön toimintaa. Saatan unohtaa, mitä olen sanomassa ja hukata lauseen lopun. Se ärsyttää erityisesti tytärtä. Ja minua ärsyttää aivan sairaasti tuo mainitsemasi eli se, että etsitään muiden tavaroita. Ehkä se ärsyttää erityisesti siksi, että asiassa on itsellä niin oppimista. Näen peilissä sen itseni, jota en HALUAISI nähdä, mutta joka siellä on. ne ovat räjähdysalttiita hetkiä, olen havainnut – ja varmaan joku muukin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: