Ensilumen hurma

Täällä alkoi viime viikolla vesisade, joka jatkuu aina vain. Aamu toisensa jälkeen herään sateen ääneen. Maa on musta, puut alastomia ja alakuloisia rankoja ja kylätie päivä päivältä monttuisempi. Pitkät ajomatkat vaativat aikamoista tarkkaavaisuutta, kun vesi kiiltää asfaltissa ja pimeys tuntuu nielevän koko maailman. Tämän syksyn ensimmäiset lumet ehtivät valaista ja ilahduttaa kummasti. Täälläpäin, Mikkelin kupeessa, ennätti näet tulla satumaisen kaunis talvi ennen näitä uusia syyssateita. Ehdimme käydä kävelyllä sokerihuurretun näköisessä joulumetsässä ja nauttia ensilumen ihanuudesta.

Vaan nyt sataa. Viikonloppuna oivalsin äkkiä, miten monimerkityksellisä asiat voivat olla. Vesisade ei ole vain alakuloista ja ankeaa säätä, se voi olla myös välitila, nautinnollinen siirtymä kahden mukavan ajan välillä. Rupattelin siskon kanssa niitä näitä, kun hän ykskaks sanoi

– Se tässä säässä on hyvää, että voi kokea samana syksynä puhtaan, valkoisen ensilumen hurman moneen kertaan!

Onpa hieno oivallus. Nyt katselen ja kuuntelen sadetta sillä korvalla, että tässäpä minä oikeastaan nautiskelen tulevasta uudesta ensilumen hurmasta.  Nautin siitä ensimmäisestäkin, mutta mahtaa se toinenkin olla mainio kokemus. Sitä odotellessa!

 

Mainokset
Avainsanat: , , , ,

One thought on “Ensilumen hurma

  1. Sateinen pimeys on minullekin tosiaan monimerkityksellinen asia. Rakastan ja vihaan sitä. Kun ulkona on pimeää, en voi tietää kuka minua vaanii. Kokoajan väsyttää ja päivät tuntuvat valuvan jahkailuun.

    Toisaalta pimeyteen voi piiloutua. On hauska ajatella, että jos ulkona minä en näe muita, kukaan muukaan ei näe minua ja voi vaikka kaivaa nenää ruokakaupan nurkalla.

    Minulle kävi vuosia sitten hauska ja ehkä kiusallinen asia liittyen ensilumeen. Olin työssä eräässä ompeluateljeessa ja joulun tienoilla jäin työnantajani tietämättä ateljeelle yöksi, koska olin viettänyt iltaa kaupungissa. Aamulla heräsin ajoissa tuulettamaan paikkaa ja ajattelin lähteä kävelylle ennen kuin kukaan ehtisi tulla töihin. Ateljeen sisäänkäynti sijaitsi hiljaisella sisäpihalla ja sillä oli oma sisäänkäynti, jota kukaan ulkopuolinen ei käyttänyt. Aamuyöllä oli satanut runsas ensilumi ja tajusin, että kun lähden pois tullakseni töihin kohta uudelleen, jäisivät jalanjälkeni lumeen! Olin niin vainoharhainen, että en voinut jättää yksisuuntaisia jalanjälkiä, joten minun oli pakko ravata matka ovelta tielle useaan kertaan, jotta yöpymiseni ei olisi paljastunut! Ihmismieli on joskus todella herkkä 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: