No Agenda Club – elä väljästi!

rantaEilen inspiroiduin Pekka Pirhosen luennosta, jonka teemat nousivat No Agenda Club- ajattelusta. Pirhonen on kirjoittanut samannimisen kirjan, jonka alaotsikkona kulkee ”elä väljästi” Miten mokoma sopii tähän aikaan? Sopiiko ollenkaan? Minä väitän, että sopii. Oikeastaan se taitaa olla ainoa suunta, josta uutta on ammennettavissa. Yhä kiihtyvää, tiukempaa, pinnallisempaa ja kuormittavampaa tahtia aivomme eivät kestä – sen ovat tutkijatkin todenneet.

Innostuin monesta syystä. Myös siksi, että tunnen kuuluvani Pirhosen kanssa samaan heimoon. Uskon siihen, että on mahdollista työskennellä ja elää ihmisen kokoisen rytmin mukaan menettämättä silti ammatillista ja ihmisuskottavuuttaan. Totta puhuen uskon, että väljempi elämä ja sen mahdollistama luovuus ja oivallukset rakentavat ammatillista uskottavuutta, joka perustuu todelliseen oppimiseen, ymmärtämiseen ja kehittymiseen.

Haluan edistää väljemmän elämän ajatusta myös asiakkaideni kanssa. Omat kokemukseni kertovat sen toimivan. Tiukan kiireisenä sain aikaan paljon vähemmän kuin nyt, eläessäni väljemmin. Väljempi elämä luo mahdollisuuksia keskittyä oleelliseen ja olla siinä tuottelias. Se auttaa tunnistamaan luontevasti, puskematta ja pakottamatta sen, mikä on merkityksellistä, mihin tarttua ja minkä puolesta tehdä töitä. Päätökset ovat harkitumpia ja valinnat selkeämpiä. Kiireessä asioita joutuu tekemään moneen kertaan ja valinnat ovat monesti hätäisiä ja ohuella pohjalla.

Tässä ajassa on pinnassa tungosta. Paljon pinnallisesti uutisoituja asioita ja otsikoita, paljon pinnallista ja kevyttä kehittämistyötä, paljon pinnallisia ja ohimeneviä kohtaamisia ihmissuhteissa.Väljempi elämä ohjaa syvemmälle. Se porautuu merkityksiin ja auttaa yhdistämään jo opittua uuteen. Kilpailukyky ja oivallukset syntyvät juuri näistä yhdistymisistä.Väljempi elämä luo tilaisuuden sellaisiin kohtaamisiin, jotka eivät voi toteutua tiukaan puserretun almanakan varjossa. Kun opin tuntemaan itseäni, luotan yhä enemmän itseeni ja elämään sekä siihen, että minun ei tarvitse vedellä joka ikisestä piuhasta, vaan että elämä itsessään luo mahdollisuuksia ja rakentuu ympärilläni. Kun luotan, minun ei tarvitse pysytellä ajan tasalla kaikessa mahdollisessa kymmenillä uutiskirjeillä, kirjoilla, lehdillä, tapaamisilla, kokouksilla ja koulutuksilla. Nimittäin – vaikka yrittäisinkin, se ei kuitenkaan onnistuisi. Luottamus minussa – jos sitä on – resonoi ulkoiseen maailmaan ja kummasti ne oleelliset asiat osuvat kohdalle, kun niitä tarvitsen. Ihan niinkuin Pirhosen eilinen luento. Siitä syntyi valmennuksen idea, jota käytän jo heti maanantaina!

Väljempi elämä ei tapahdu itsestään eikä käynnisty sormia napsauttamalla. Siitä pitää tehdä tietoinen päätös.

Lisää Pekka Pirhosen ajatuksia

http://noagendaclub.blogspot.com

Täältä löydät kirjan

https://www.talentumshop.fi

Avainsanat: , , ,

2 thoughts on “No Agenda Club – elä väljästi!

  1. Pekka Pirhonen kirjoitti:

    Vau! Nyt löysin mielenkiintoisen ihmisen ja blogin! Tutustun aiempiin kirjoituksiisi ja alan seurata tulevia ilmiöitä, tuntuu tosi kotoisalta.

    Terveisin Pekka

  2. onnenoma kirjoitti:

    Kiitos! – Ja kiitos samoin. Elämän virtaus on niin kiehtova juttu, se on kuin ihme, miten oikeat asiat, ilmiöt ja ihmiset tulevat kohdalle silloin kun pitääkin. Kai se on myös niin, että elämässä pitää jotenkin pudota ulos virtauksesta välillä, jotta siinä pysymisen arvo säilyisi kirkkaana mielessä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: