Raivotekniikkaa!

nappis1Juuri ennen lomaa tietokoneeni usb-liitännät lakkasivat toimimasta. Sen seurauksena ei onnistu tulostus, ei kuvien siirto, ei varmuuskopiointi  eikä koulutusaineiston tallennus muistitikulle työkeikkaa varten.

Phärckele!

Kaiken tuon edellisen vaivan lisäksi realisoitui lopulta projekti, joka olisi pitänyt hoitaa jo aikaa sitten. Uuden tietokoneen valinta aikansa eläneen tilalle, tilaus ja kaikki sen vaatimat asennukset. Sähköpostiasetuksien värkkäily kohdilleen. Vanhan värkin kuljetus liikkeeseen tiedostojen siirtoa varten, koska en saa niitä itse siirrettyä tuon usb-ongelman takia. Olin siirtänyt hankintaa  kuukausikaupalla. Nyt on pakko toimia.

Ongelma taitaa olla siinä, että en edelleenkään ole raivannut ajatuksiini aikaa tietotekniikan ylläpitoa varten. Ajattelen edelleen jotenkin niin, että se on asia, joka vain jotenkin toimii. Tosiasia on se, että nämä värkit vaativat säännöllisen oman siivunsa aikapiirakastani. Aina on probleemia, selvitettäviä asioita, hankintojen vaatimaa ajankäyttöä, uusien ohjelmien asennusta, lisälaitteiden käyttöönottoa.

Koska päässäni ei tuota aikasiivua ole, raivostun jokaisesta, pienestäkin tietotekniikkaan liittyvästä ajanmenosta. Niille ei kertakaikkiaan tunu olevan elämässäni paikkaa. Joudun investoimaan jotain, jota minulla ei ole.  Tietotekniikkaan korvamerkittyä aikaa. Ihmeellistä nimittäin on, että minua ärsyttää enemmän asian vaatima ajankäyttö ja vaiva kuin rahanmeno, jota toki sitäkin kuluu ihan kiitettävä summa.

Tämä kaikki on saanut minut antamaan tietotekniikalle uusionimen raivotekniikka. Se taas saa ajattelemaan, kannattaako tämmöinen määrä energiaa käyttää mokomaan asiaan. Se syö mielenrauhaa ja pilaa päivän. Asennemuutoksen aika. Koska joudun joka tapauksessa käyttämään aikaani näiden värkkien kanssa muutenkin kuin varsinaisten ohjelmien käytössä  – vaikka ostaisin mahdollisimman paljon asennus- ym. palvelua – on vain parasta piirtää mielikuvissa siihenkorvien välissä olevaan aikapiirakkaan uusi siivu.

Nyt sitten vain irrottelemaan piuhoja koneen kupeesta ja kohti Ristiinaa ja Mikrohaita!

Mainokset
Avainsanat: ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: