Aarrekartta blogissa

http://www.kekkila.fi/kotipuutarhurit/tuotteet/koti-piha-tuotteet/vihervajat/vihervaja-lepo

Minä tahtoisin tällaisen, mutten raaski ostaa. Teen siitä kumminkin aarrekartan tänne blogiin. Kuvittelen, kirjoitan kuvitelmat tekstiksi ja laitan tuon kuvan varmemmaksi vakuudeksi mukaan. Voi olla, että unelma alkaa toteutua…

Kun minulla sitten joskus on tämä ihanuus tuossa kotipihassa, niin ensimmäiseksi menen ja hankin kristallikruunun ja ripustan sen kattoon. Sellaisen, johon saan kynttilöitä. Tai ihan sama, vaikka sähköversionkin, vaikkei koko vajassa olisi sähköjä. Aurinko välkehtii kesäpäivinä kristelleissa ja sehän riittää. Sitten hankin pienen pyöreän pöydän ja pari tuolia. Ne saavat olla joko kuluneita metallisia, sellaisia, joissa pikkuisen pilkottaa valkoista tai sitten elämää nähneitä puisia. Pistän pöydälle pitsiliinan taikka kaksi ja tökkään vanhaan kirpputorilta löytyneesen pikkumaljakkoon vaaleanpunaisia myskimalvan oksia. Tai juhannusruusuja silloin, kun ne kukkivat. Asetan tuolille vanhoista pitsilakanoista ommellut tyynyt.

Sitten keitän vahvat kahvit, kuumennan maidon ja kaadan korkeisiin kahvilaseihin. Kannan maitokahvit ja pienen vadillisen pikkuleipiä uushopeisella, vähän kolhiintuneella tarjottimella sinne kristallikruunun alle. Siellä jo ystävä odottaakin. Aijai, miten meillä on mukavaa.

Saattaisin minä siellä jotain kasvattaakin… Eri sorttiset salaatit maistuisivat mukavalle. Niitä minulla on kasvimaalla muutenkin. Ja basilika. Sille tuo Vihervaja olisi oiva paikka. Lämpöisessä lempiyrttini versoisi ja voisi hyvin. Itse kasvatetut tomaatit ovat ihan toista plaatua kuin kaupasta saatavat. Kyllä siellä jokunen kukkakin kasvaisi.

Eikö oiskin ihanaa? Nyt puuttuu enää tuo Vihervaja, kaunein tuntemani kasvihuone.

Iltayön aarrekartta

Eilisiltana jatkui se sama energinen ajatusten juoksu kuin jo koko tämän viikon ajan muutenkin. Lueskelin sängyssä postin päivällä tuomia lehtiä ja ajattelin samalla. Kodin Kuvalehti se vasta saikin ajatukset rullaamaan. Jos joka toisella sivulla oli jokin lause tai kuva, josta syntyi uusi idea. Tuo sinänsä mainio lehti ei ollut sen kummempi kuin ennenkään. Minun mieleni vain oli syystä tai toisesta harvinaisen vastaanottavainen ja avoin. Oi olisipa aina. Maailmahan on täynnä vihjeitä hyvistä, innostavista asioista ja uusista poluista. Suurin osa jää huomaamatta, koska mieli kiertyy arkisten pikkumurheiden ympärille tai vain käpristyy sisäänpäin. Joskus väsymyksestä, joskus muuten vaan rutiiineista.

Tällä kertaa niin ei kuitenkaan käynyt. Minä poimin innolla uusien asioiden siemeniä. Ideoita koulutuksiin ja ryhmiin, oivalluksia tekstien pohjalle, tulevaisuuden visioita omaan elämään ja yrittäjänä. Kun mies sammutti oman yövalonsa ja veti peiton korviin, minä jatkoin vielä lukemista ja ajattelutulitusta. Tuntui, etten malta lainkaan käydä nukkumaan. Lopulta naksautin valon pois ja valuin pitkälleen. Mieli ilotulitti edelleen.

Koska ajatuksia puski urakalla, annoin niiden tulla. Aloin rakentaa mielessäni aarrekarttaa tulevaisuudesta. Mielikuvittelu on minulle helppoa ja näen asiat kuvina. Niinpä rakensin päässäni aarrekartan siitä, millaista toivon tulevaisuuden työni olevan. Nyt aamulla pystyn palauttamaan sen mieleeni mainiosti. Sen voima ilahduttaa ja antaa ryhtiä.

Voi olla, että teen kartan vielä perinteisesti paperille kollaasina kuvineen kaikkineen. Tai sitten ei. Oleellinen on nimittäin tehty: sen pohtiminen, mitä toivon ja mihin suuntaan olen kulkemassa. Mieli on taltioinut kuvat jo tuonne korvien väliin. Nyt vain sitä kohti.

Juhlalounas

Teen tänään kotitoimistohommia. Kirjoitan tarjouksia ja valmistelen uutta. Yhden naisen puljussa lounastauko on hiljaista puuhaa eli lounastin itseni seurassa.

Ensin laitoin soimaan Juha Tapion musiikkia. Kaksi vanhaa puuta. Kelpaat kelle vaan. Ehkä tänään. Kaunis ihminen.  Sitten sytytin pöydän päähän seitsenhaaraisen kynttelikön valaisemaan loskaista ja hämärää päivää.  Isänpäivän jäljiltä pöydällä oli valmiina pellavaliina.  Menu koostui lopuista viikonlopun huolella laitetuista ruoista. Kermainen aurajuusto -punajuurivuoka on aina yhtä hyvää. Jälkiruokana kahvia ja tyttären kuorruttamaa mutakakkua.

Viritystä kaikille aisteille. Jo siitä tuli juhlava olo. Mieli alkoi vilistää tulevaisuuden haaveissa, uusissa työunelmissa ja niiden ensimmäisissä käytännön askeleissa. Samalla ulkoiset merkit kertoivat, että kyse oli arvokkaasta ja tärkeästä hetkestä.  Juuri unelmointiin sopivasta. Uskomattoman voimauttava fiilis.

Tästä tuli siis juhlalounas keskelle arkista päivää – ja minulle hyvä mieli.